Pakolaiskirjailija Suomesta

Kössi Kaatra: Äiti ja poika. Kuvaus köyhäinkorttelista. 184 sivua. Oppian 2019.

Kössi Kaatra (1882–1928) tunnetaan vanhan työväenliikkeen merkittävimpänä runoilijana. Hän syntyi Lohjalla pikkukauppias Lindströmin perheeseen. Isä teki vararikon ja kuoli, leski ja poika muuttivat Tampereelle. Siellä nuorukainen monenlaisen ansiotyön ohella kävi koulua ja myöhemmin syventyi runouteen ja työväenaatteeseen. Tällöin hän myös omaksui myyttiseen kalevalaiseen koskeen viittaavan taiteilijanimen Kaatra, josta tuli hänen varsinainenkin nimensä. Esikoiskokoelma Kynnyksellä ilmestyi 1903. Kirjat seurasivat toisiaan ja Kaatra omaksui yhteiskunnallisesti tiedostavan asenteen – piti kohota naukujasta julistajaksi.

Kössi Kaatra loi uraa sanomalehtimiehenä ja agitaattorina, siirtyi Ouluun toimittajaksi, palasi Näsijärven rannalle Teiskoon kyläkauppiaaksi ja oli vuoden 1906 suurlakon näkyvä hahmo Tampereella kunnes muutti taas takaisin Ouluun Kansan Tahdon toimitussihteeriksi.

Oulussa Kaatra oli myös talvella 1918 sisällissodan puhjetessa. Oulu jäi Varkauden tavoin punaiseksi saarekkeeksi valkoisen Suomen sisälle, mutta kukistui nopeasti. Kaatra oli valkoisten etsintäkuuluttama ja myöhemmin poissaolevana kuolemaantuomittu. Hän onnistui piilottelemaan Oulun kylmillä ullakoilla ja pakeni Tornionjoen ylitse Ruotsiin. Sinne hän jäikin, solmi avioliiton ja asusteli niin Gotlannissa kuin Södermanlannissakin, mihin hänet on haudattu Huddingen kirkkomaalle. Ehkäpä Kaatra tahtoi hiukan peitellä jälkiään, koska Ruotsissa hän hautakiveään myöten käytti eri syntymävuotta kuin Suomessa, jonne ei koskaan enää palannut. Itseoppinut Kaatra oli kielitaitoinen, tuli helposti toimeen Ruotsissa ja seurasi myös muun maailman kirjallisuutta etenkin amerikansuomalaisten yhteyksiensä avulla.

Äiti ja poika (1924) on Kaatran toinen romaani. Lajimäärittelyn kanssa saa olla suvaitsevainen, oikeastaan kyseessä on kuvaus tai laaja kertomus. Mutta paljon oivaltavaa siinä on. Mieleen tulevat työläisrealistit, Ruotsista Ivar Lo-Johansson ja Tanskasta Martin Andersen Nexø, miksei myös Yhdysvalloista Jack London ja etenkin tämän Britannian-matkalla syntynyt East Endin kuvaus Kadotuksen kansaa.

Äidissä ja pojassa luodaan silmäyksiä eri yhteiskuntaluokkiin. Kaatra on köyhälistön puolella, mutta ei idealisoi sitä. Pikemmin häntä usein ärsyttää köyhäin unteluus ja saamattomuus. Samalla hän esittää hyvin tarkkaa analyysiä köyhyyden vaikutuksesta lyhytjännitteisyyteen, suunnittelemattomuuteen, kateuteen ja monien asioiden kesken jäämiseen. Kurjuus ruokkii kurjuutta.

Heikko asema tuo esiin outoja yhteyksiä. Nuori kirjapainotyöläinen menettää työtapaturmassa sormen, saa verenmyrkytyksen ja päätyy viikoiksi sairaalaan. Se on onnen aikaa: joka päivä lämmintä ruokaa, etenkin lepoa ja ennen muuta ystävällistä kohtelua. Töissä ei käydä ahkeruuden vaan nälän vuoksi, sairaala on lyhytaikainen keidas. Myönteiseen sairaalakokemukseen voi moni yhtyä sotaväkimuistojensa kautta: ei ollut tärkeää päästä jonnekin vaan jostakin.

Työläiskulttuuriin on toisinaan tullut piirteitä, joissa ihannoidaan hyvää palkkaa saavaa, raskaita urakoita tekevää ulkotyöntekijää. Näin ei ole vielä Kaatran teksteissä, himoittuja töitä ovat nimenomaan sisätyöt. Niissä oli tarjolla luontaisetuja ja puuttuivat ulkotyön ilmeiset vaarat. Riuskimmat miehet eivät yleensä olleet pitkäikäisimpiä.

Kaatran kielestä voi huomata, että monet ilmaisut ehkä esiintyvät hänellä ensimmäisiä kertojaan. Hyvin 1960-lukulaiselta kuulostaa puhua yhteiskunnasta ”järjestelmänä”, siis kun tarkoitetaan nimenomaan talousjärjestelmää ja lakeja sen suojana. Niin ikään jo Kaatra tuntee ironisen ilmaisun ”tuohikulttuuri”.

Äidin ja pojan loppupuolen huomattava ulottuvuus on pakolaisuuden kuvaus. Sisällissodan jälkeen Suomesta paettiin myös länteen – Ruotsiin ja Kanadaan. Ruotsinsuomalainen yhteisö oli tuolloin vielä varsin pieni, mutta myös sen tuntoihin saadaan Kaatran teoksen kautta valaistusta. Äiti puolestaan jää yhä sivummas ja havahtuu yhteiskunnallisten ristiriitojen olemassaoloon kunnolla vasta ministeri Heikki Ritavuoren murhasta kuultuaan. Kaatra piirtää äidissään osuvan kuvan hyvästä ihmisestä, joka on niin sinisilmäinen, että pahuuden asiayhteydet jäävät häneltä huomaamatta.