Athiná Róssoglu ja Riikka P. Pulkkinen (toim.): Aurinkokello. Nykykreikkalaisia runoja. Suom. Riikka P. Pulkkinen. 151 s. Enostone 2022.
Kreikkalainen nykyrunous on yhteiskunnallista, moniäänistä, eloisaa ja railakasta. Näin voi todeta, kun lukee Riikka P. Pulkkisen ja Athina Róssoglun toimittamaa Aurinkokello-antologiaa, joka esittelee 32 kreikkalaisen kirjoittajan nykyrunoutta. Useimmat heistä ovat syntyneet 1980-luvulla, joten näkökulma on 2000-luvun elämässä, vaikka aikaisempien vaikeiden vuosikymmenten ääntenpainot runoissa kuuluvatkin. Runoudella on Kreikassa kansan äänenä erityisen vahvat perusteet, ja tätä traditiota nuoret runoilijat jatkavat oivallisella tavalla.
Runot avaavat arjen rujon todellisuuden. Runot ovat välillä suoraa julistusta, mutkatonta proosarunoa päättäjille: ”sataa/ aina vain sataa/ ei mikään kunnon lakko onnistu/ ilman sateenvarjoja ja käheitä kovaäänisiä”. Kielellisesti runoilijat taipuvat vapaaseen rytmiin, loppusoinnulliseen runoon, kuvalliseen ilmaisuun ja filosofiseen pohdiskeluun. Avoimesti he asettuvat maailman kanssa dialogiin ja havainnoivat tuoreiden kuvien kautta todellisuuden. Tässä olisi suomalaisella nykyrunoudella paljon oppimista, sillä nämä ovat elämänläheisiä, kriittisiä ja silti harmonisia tulkintoja ihmisistä, olosuhteista ja kaikesta elämän konkretiasta. Runouden tulee olla monimuotoista ja rajoja rikkovaa.
Runoissa käsitellään politiikkaa, menneisyyttä, epäkohtia, osattomuutta, selviytymistä, elämän yleistä epävarmuutta. Jollain tavalla runoissa on havaittavissa turhautumista ja alistumista vallitseviin olosuhteisiin, vaikka runoilijat haluavat valaa toivoa, unelmoida ja antaa visioita. Runon tehtävä on aina vaikuttaa suuntaan jos toiseenkin. Ei usko ole kreikkalaisilta nuorilta runoilijoilta loppunut, vaikka he kirjoittavat alakuloista runoa, sillä se nousee syvän todellisuuden kokemuksesta.
Yksityinen runossa kääntyy yleiseksi, mutta näissä runoissa usein käykin niin, että yhteinen kokemus runona muuttuu yksityiseksi. Olemassaolon globaalit kysymykset koskettavat jokaista yksilönä, ja niinpä asioihin on otettava kantaa joko välittömästi tai välillisesti. Runous tekee näkyväksi sen, mitä me emme ole tiedostaneet. Róssoglu kirjoittaa esipuheessaan: ”Runoilijoiden tapa ammentaa mytologian aiheista ei tunnu viittaavan kreikkalaiseen identiteettiin vaan tarujen nykyiseen yleismaailmalliseen ulottuvuuteen.”
Rakkaus kosmisena käsitteenä lävistää monia runoja. Se muistuttaa yhteyden tarpeesta, joka ei koske vain omaa maata vaan ulottuu sinne, missä ihminen yksilönä on. Erityisen voimakkaasti tämä tarve tuntuu siellä, missä on kärsimystä, konflikteja, sotaa ja luonnonmullistuksia.
Runoissa heijastuu vahvasti myös se, ettei ihminen ole kaikkivoipainen uusine keksintöineen. Runoilijat toimivat kollektiivisesti omatuntona kohtuullisuuden etsinnässä eri elämisen aloilla. Kreikkalaisten runoilijoiden kirkas sanoma on tulevaisuudesta juuri tässä hetkessä. Vahva, myyttinen ja syvämietteinen tämä Kreikan nykyrunouden antologia on.
”Toimeliaisuus on syntynyt sinne, minne entisaikojen kulkupeleillä parhaiten pääsi, vesireittejä pitkin. Jokea ja merta. Veneillä, ruuhilla, tukkilautoilla, laivoilla. Talvella hiihtäen tai eloperäisillä vetopeleillä. Poroilla ja hevosilla.”
Nelikymppinen Radiopuhelimet Heikki Romppaisen haastateltavana.
Marianne Kauppilalla on tunnistettava tyyli, jota näkee etenkin Oulussa enenevissä määrin. Matti A. Kemi jututti taiteilijaa kulttuuripääkaupunkivuoden alkukesässä.
Klaus Härön viimeisin ohjaustyö Hetki ennen valoa sijoittuu nykypäivän sairaalaympäristöön. Matti A. Kemi lumoutuu elokuvan arkisuudesta.
”Elokuvan edetessä alkaa tuntua siltä, että vieras maisema itse asiassa sopii tähän farssiin oikein hyvin.” Jenny Kangasvuo arvioi 4.9.2026 ensi-iltaan tulevan Presidentin kyydityksen.
”Haluamme tuoda onnea ja iloa ihmisille, niin hullua kuin tämä homma onkaan järjestelyineen ja riskeineen!” Matti A. Kemi haastatteli kahta miestä, jotka järjestävät OstariFestareita.
”Kirjan isommat ja pienemmät tiedonmuruset sekä kuva- ja karttamateriaali kiinnostivat erityisesti, koska monet paikat ja paikkakunnat Perämeren alueella ovat jo lapsuudesta tuttuja.” Helki Kallio arvioi Juha Ylimaunun Perämeren.
Elokuun Kaltion kanteen poimimme Sirja-Erika Virpikarin teoksen ”Pieni punainen metsä”, joka on esillä Galleria Oskari Jauhiaisen näyttelyssä Punaisen vivahde syys–lokakuussa.
Päätoimittajan kesä on ollut painostava, vaikka helteet jäivätkin tulematta. Pääkirjoituksestakin huomaa, että kirjoittaja sairastui sopivasti viikko ennen lehden painopäivää.
Sopeutuminen on pitkään ymmärretty biologisena tai kulttuurisena mukautumisena ympäristön ja vallitsevien voimien muutoksille, tai selviytymiskeinona vaikeissa tilanteissa. Mitä sopeutuminen voisi olla tilanteeseen alistumisen sijaan? Entä jos sopeutuminen onkin villi kapina?
Sodankylän pohjoisosan saamelaiset ja suomenkieliset poropaimentolaiset menettivät merkittävän osan laitumistaan ja kyläyhteisönsä, kun heidät 1960-luvulla pakkosiirrettiin pääosin Vuotsoon pois Lokan ja Porttipahdan sähköntuotantoa turvaavien säännöstelyaltaiden tieltä. Mikko Vartiainen kertaa tapahtumien virallista kulkua.
”Toistuva yö taustalla luo teoksiin ja näyttelyyn omaa pimeää ja varjoisaa tunnelmaansa, kontrastina teosten voimakkaille väreille.” Helki Kallio arvioi Heli Tuhkasen näyttelyn.
”Yleisesti ottaen taidetta pitää vain katsoa, joissain tapauksissa kuunnella, joskus jopa haistella, mutta ei missään tapauksessa koskea.” Kuinka ”saamelaisen nykytaiteen suurnäyttely” Helsingissä vertautuu Oulun taidemuseossa alkuvuodesta 2026 nähtyyn?
Genrekirjallisuutta luetaan Suomessakin runsaasti. Suuren osan siitä julkaisevat hyvin pienet kustantamot. Helmivyö juhlisti toukokuussa kymmenen vuoden kustannustoimintaansa.
Välivainiolle on keskittynyt omaehtoisen kulttuurin tiloja. Niistä tunnetumpi, Tilaa kulttuurille ry:n ylläpitämä Tukikohta elää ja voi hyvin, mutta toinen on lopetusuhan alla.
Miten ihmisen ja tarkemmin ensimmäisen tai toisen polven maahanmuuttajan itsetietoisuus muotoutuu? Mousa pohtii yksilön ja yhteiskunnan suhdetta filosofien ja sosiologien näkökulmien valossa.
Pietarissa opiskellut brasilialaislähtöinen taiteilija Gabriel Gram muutti Ouluun vuoden 2025 alkaessa. Jela Seppä jututti tatuoijana työskentelevää Gramia tämän esikoisnäyttelyn yhteydessä.
Osana Oulu2026-kulttuuripääkaupunkiohjelmaa valmistuneen Pentin polut -kulttuurireitistön avajaisia juhlittiin Siikalatvalla ja Pyhännällä kesäkuussa. Niina Kestilä tutustui reittiin.
Juhani Rantala mietti voimakkainta väkivaltaa ja ihmiskunnan päätymistä siihen Hiroshiman räjähdyksen 80-vuotispäivän tienoolla.
”Kuten edeltäjänsä myös Radiopuhelimet palasina pitää siis sisällään yhtyeen jäsenten itsensä kertomaa – mutta tällä kertaa vain heidän.” Tämänkin kirjan on toimittanut Juha Hurme.
