Athiná Róssoglu ja Riikka P. Pulkkinen (toim.): Aurinkokello. Nykykreikkalaisia runoja. Suom. Riikka P. Pulkkinen. 151 s. Enostone 2022.
Kreikkalainen nykyrunous on yhteiskunnallista, moniäänistä, eloisaa ja railakasta. Näin voi todeta, kun lukee Riikka P. Pulkkisen ja Athina Róssoglun toimittamaa Aurinkokello-antologiaa, joka esittelee 32 kreikkalaisen kirjoittajan nykyrunoutta. Useimmat heistä ovat syntyneet 1980-luvulla, joten näkökulma on 2000-luvun elämässä, vaikka aikaisempien vaikeiden vuosikymmenten ääntenpainot runoissa kuuluvatkin. Runoudella on Kreikassa kansan äänenä erityisen vahvat perusteet, ja tätä traditiota nuoret runoilijat jatkavat oivallisella tavalla.
Runot avaavat arjen rujon todellisuuden. Runot ovat välillä suoraa julistusta, mutkatonta proosarunoa päättäjille: ”sataa/ aina vain sataa/ ei mikään kunnon lakko onnistu/ ilman sateenvarjoja ja käheitä kovaäänisiä”. Kielellisesti runoilijat taipuvat vapaaseen rytmiin, loppusoinnulliseen runoon, kuvalliseen ilmaisuun ja filosofiseen pohdiskeluun. Avoimesti he asettuvat maailman kanssa dialogiin ja havainnoivat tuoreiden kuvien kautta todellisuuden. Tässä olisi suomalaisella nykyrunoudella paljon oppimista, sillä nämä ovat elämänläheisiä, kriittisiä ja silti harmonisia tulkintoja ihmisistä, olosuhteista ja kaikesta elämän konkretiasta. Runouden tulee olla monimuotoista ja rajoja rikkovaa.
Runoissa käsitellään politiikkaa, menneisyyttä, epäkohtia, osattomuutta, selviytymistä, elämän yleistä epävarmuutta. Jollain tavalla runoissa on havaittavissa turhautumista ja alistumista vallitseviin olosuhteisiin, vaikka runoilijat haluavat valaa toivoa, unelmoida ja antaa visioita. Runon tehtävä on aina vaikuttaa suuntaan jos toiseenkin. Ei usko ole kreikkalaisilta nuorilta runoilijoilta loppunut, vaikka he kirjoittavat alakuloista runoa, sillä se nousee syvän todellisuuden kokemuksesta.
Yksityinen runossa kääntyy yleiseksi, mutta näissä runoissa usein käykin niin, että yhteinen kokemus runona muuttuu yksityiseksi. Olemassaolon globaalit kysymykset koskettavat jokaista yksilönä, ja niinpä asioihin on otettava kantaa joko välittömästi tai välillisesti. Runous tekee näkyväksi sen, mitä me emme ole tiedostaneet. Róssoglu kirjoittaa esipuheessaan: ”Runoilijoiden tapa ammentaa mytologian aiheista ei tunnu viittaavan kreikkalaiseen identiteettiin vaan tarujen nykyiseen yleismaailmalliseen ulottuvuuteen.”
Rakkaus kosmisena käsitteenä lävistää monia runoja. Se muistuttaa yhteyden tarpeesta, joka ei koske vain omaa maata vaan ulottuu sinne, missä ihminen yksilönä on. Erityisen voimakkaasti tämä tarve tuntuu siellä, missä on kärsimystä, konflikteja, sotaa ja luonnonmullistuksia.
Runoissa heijastuu vahvasti myös se, ettei ihminen ole kaikkivoipainen uusine keksintöineen. Runoilijat toimivat kollektiivisesti omatuntona kohtuullisuuden etsinnässä eri elämisen aloilla. Kreikkalaisten runoilijoiden kirkas sanoma on tulevaisuudesta juuri tässä hetkessä. Vahva, myyttinen ja syvämietteinen tämä Kreikan nykyrunouden antologia on.
Emeritusprofessori ja entinen Kaltion päätoimittaja Veli-Pekka Lehtola pohtii saamelaisteemojen käsittelyäKaltiossa lehden sotienjälkeisen historian, vuoden 1966 saamelaisjulkaisun ja itse toimittamiensa teemanumerojen (1982 ja 1996) pohjalta.
Yhä suurempi osa EU-maiden kansalaisista kannattaa kauppapakotteita Israelille. Sadat eurooppalaiset poliitikot ovat viime ja tänä vuonna allekirjoittaneet vaatimuksia, joissa vaaditaan unionin yhteisiä pakotteita Israelia vastaan. Kasvavasta paineesta huolimatta EU ei ole lakkauttanut kauppaa edes Israelin siirtokuntien kanssa, jotka ovat kansainvälisen oikeuden vastaisia.
Synnyin- ja kotikaupunkini Oulu avasi Euroopan kulttuuripääkaupunkivuotensa tammikuun kolmantena viikonloppuna. Minä en mahtunut muine työkiireineni virallisiin avajaisiin tai viitsinyt kauppatorin […]
Oulun kulttuuripääkaupunkivuoden yhdeksi kohokohdaksi on nostettu saamelaiskulttuurin ohjelmakokonaisuus Risku eli ”Rájehis, ealli sámekultuvra” – rajaton, elävä saamelaiskulttuuri. Suurimmat satsaukset ovat […]
Kun kirjoitan tätä, on Oulun juhlavuotta Euroopan kulttuuripääkaupunkina kulunut reilun kuukauden verran. Kaupungin keskustan iloisella meiningillä ja ihmisillä täyttäneistä avajaisfestivaaleista […]
Jossain lähitulevaisuudessa ihmiset elävät skandinaavisen sisustustyylin mukaisissa sisätiloissa ja ainoa kosketus ulkoilmaan on roskalaatikoiden luona. Reijo Valta arvioi 2.4.2026 ensi-iltansa saaneen Oravan.
Eros Gomorralainen katseli 56. Tampereen elokuvajuhlilla sarjan Rúnar Rúnarssonin elokuvia, niin lyhyitä kuin pitkiä. Islantilaisen Rúnarssonin teoksissa tutkitaan usein suuria elämänmuutoksia.
”Xulu202x-projekti haluaa valaa tulevaisuudenuskoa paikallisiin nuoriin mutta törmää samaan aikaan kylmiin realiteetteihin ja ongelmiin, jotka vaikeuttavat unelmointia.” Marlene Hyyppä arvioi projektin pääteoksen S.I.E.L.L.Ä.
Kaltio ry osallistuu myös kulttuuripääkaupunkivuoden tekemiseen. Taiteilijajärjestö MUU ry:n kanssa toteutettava hanke ”E75 Taidebussi” (tai englanniksi E75 Art Bus) halkoo Euroopan Välimereltä Jäämerelle.
Valokuvaaja Jaakko Heikkilän retrospektiivinen näyttely Ja minusta tuli ihminen esittelee Heikkilän laajaa tuotantoa. Näyttely on avoinna Aineen taidemuseossa Torniossa elokuun loppuun saakka.
”Samanlaista tasapainotteluahan elämä lienee myös muilla taidetta ja kulttuuria tekevillä.” Päätoimittaja ajattelee taas taiteen sijasta rahaa.
”Silti voi vain kehua, kuinka taitavasti kirjailija kuljettaa Weijon maallisen vaelluksen päätökseen.” Hannu Niklanderin Loivaa alamäkeä -sarjan viimeinen osa Kodit ja asunnot miellytti Timo Tossavaista.
”Stailattu nykykieli elävöittää huolellista kokonaisuutta”, mutta ”tarinan draamallinen jännite uhkaa hetkittäin puutua”. Maija Jelkänen arvioi Iida Aikion esikoisromaanin Muoviaurinko – Muitalus čálgama birra.
”Metsäteollisuuden edessä rähmällään oleva tiedeyhteisö rinnastuu toimintatavoiltaan niin kulttiin kuin mafiaan.” Tuomo Pirttimaa luki Teemu Kaskisen romaanin Yö ja usva.
”Jokaisena yhteiskunnallisen epävarmuuden, taantuman ja kriisin aikana syntipukin ajatus nousee uudelleen esiin.” Suomeen ja Kokkolaan muuttanut Mousa pohtii maailman tilannetta.
”Vaikka elokuvassa ei oikeastaan tapahdu juuri mitään, se pitää mainiosti otteessaan”, Kaltion kriitikko Matti A. Kemi toteaa Aleksi Salmenperän Isänpäivästä.
”Mitään uutta katsoja ei Kaijasta opi, eikä mitään uusia elokuvataiteellisia juolahduksiakaan synny.” Matti A. Kemi ei innostunut Kaija Koo -elämäkertaelokuvasta Kaunis rietas onnellinen.
Oulun kulttuuripääkaupunkivuoden aloittanut ooppera Ovllá on ”syvällinen tutkimusmatka yksilön kieli-identiteettiin ja hapertuvaan sukuperintöön”, Matti A. Kemi kirjoittaa. ”Traditionaaliseen oopperaperinteen kepeyttä ja leikkisyyttä lähestytään harvakseltaan.”
”Ateriointi palettiveitsillä ja muilla taiteilijan tarvikkeilla on vähän kömpelöä, mutta sujuu lapsilta helpommin. Kun hodarit on syöty, avataan jäätelöbaari.” Teatteri voi olla tällaistakin. Pete Huttunen vieraili Oulun teatterin Moninaisuuden näyttämöllä.
”Motiivit jäävät vaillinaisiksi, katsojalle ei tarjota tilaa ennakoida tai tajuta syitä ja yhteyksiä.” Matti A. Kemi vaikuttui Kullervon tarinan puitteista, mutta tarinan ja juonen juoksutus jätti haasteita katsojalle.
Marjatta Kaikkonen teki työvuosinaan oppimisen kehittäjänä opintomatkoja muun muassa Roomaan. Hän kirjoittaa nyt matkastaan ja antiikin kulttuurihistorian merkityksestä Kaltiolle.
