Athiná Róssoglu ja Riikka P. Pulkkinen (toim.): Aurinkokello. Nykykreikkalaisia runoja. Suom. Riikka P. Pulkkinen. 151 s. Enostone 2022.
Kreikkalainen nykyrunous on yhteiskunnallista, moniäänistä, eloisaa ja railakasta. Näin voi todeta, kun lukee Riikka P. Pulkkisen ja Athina Róssoglun toimittamaa Aurinkokello-antologiaa, joka esittelee 32 kreikkalaisen kirjoittajan nykyrunoutta. Useimmat heistä ovat syntyneet 1980-luvulla, joten näkökulma on 2000-luvun elämässä, vaikka aikaisempien vaikeiden vuosikymmenten ääntenpainot runoissa kuuluvatkin. Runoudella on Kreikassa kansan äänenä erityisen vahvat perusteet, ja tätä traditiota nuoret runoilijat jatkavat oivallisella tavalla.
Runot avaavat arjen rujon todellisuuden. Runot ovat välillä suoraa julistusta, mutkatonta proosarunoa päättäjille: ”sataa/ aina vain sataa/ ei mikään kunnon lakko onnistu/ ilman sateenvarjoja ja käheitä kovaäänisiä”. Kielellisesti runoilijat taipuvat vapaaseen rytmiin, loppusoinnulliseen runoon, kuvalliseen ilmaisuun ja filosofiseen pohdiskeluun. Avoimesti he asettuvat maailman kanssa dialogiin ja havainnoivat tuoreiden kuvien kautta todellisuuden. Tässä olisi suomalaisella nykyrunoudella paljon oppimista, sillä nämä ovat elämänläheisiä, kriittisiä ja silti harmonisia tulkintoja ihmisistä, olosuhteista ja kaikesta elämän konkretiasta. Runouden tulee olla monimuotoista ja rajoja rikkovaa.
Runoissa käsitellään politiikkaa, menneisyyttä, epäkohtia, osattomuutta, selviytymistä, elämän yleistä epävarmuutta. Jollain tavalla runoissa on havaittavissa turhautumista ja alistumista vallitseviin olosuhteisiin, vaikka runoilijat haluavat valaa toivoa, unelmoida ja antaa visioita. Runon tehtävä on aina vaikuttaa suuntaan jos toiseenkin. Ei usko ole kreikkalaisilta nuorilta runoilijoilta loppunut, vaikka he kirjoittavat alakuloista runoa, sillä se nousee syvän todellisuuden kokemuksesta.
Yksityinen runossa kääntyy yleiseksi, mutta näissä runoissa usein käykin niin, että yhteinen kokemus runona muuttuu yksityiseksi. Olemassaolon globaalit kysymykset koskettavat jokaista yksilönä, ja niinpä asioihin on otettava kantaa joko välittömästi tai välillisesti. Runous tekee näkyväksi sen, mitä me emme ole tiedostaneet. Róssoglu kirjoittaa esipuheessaan: ”Runoilijoiden tapa ammentaa mytologian aiheista ei tunnu viittaavan kreikkalaiseen identiteettiin vaan tarujen nykyiseen yleismaailmalliseen ulottuvuuteen.”
Rakkaus kosmisena käsitteenä lävistää monia runoja. Se muistuttaa yhteyden tarpeesta, joka ei koske vain omaa maata vaan ulottuu sinne, missä ihminen yksilönä on. Erityisen voimakkaasti tämä tarve tuntuu siellä, missä on kärsimystä, konflikteja, sotaa ja luonnonmullistuksia.
Runoissa heijastuu vahvasti myös se, ettei ihminen ole kaikkivoipainen uusine keksintöineen. Runoilijat toimivat kollektiivisesti omatuntona kohtuullisuuden etsinnässä eri elämisen aloilla. Kreikkalaisten runoilijoiden kirkas sanoma on tulevaisuudesta juuri tässä hetkessä. Vahva, myyttinen ja syvämietteinen tämä Kreikan nykyrunouden antologia on.
Emeritusprofessori ja entinen Kaltion päätoimittaja Veli-Pekka Lehtola pohtii saamelaisteemojen käsittelyäKaltiossa lehden sotienjälkeisen historian, vuoden 1966 saamelaisjulkaisun ja itse toimittamiensa teemanumerojen (1982 ja 1996) pohjalta.
Yhä suurempi osa EU-maiden kansalaisista kannattaa kauppapakotteita Israelille. Sadat eurooppalaiset poliitikot ovat viime ja tänä vuonna allekirjoittaneet vaatimuksia, joissa vaaditaan unionin yhteisiä pakotteita Israelia vastaan. Kasvavasta paineesta huolimatta EU ei ole lakkauttanut kauppaa edes Israelin siirtokuntien kanssa, jotka ovat kansainvälisen oikeuden vastaisia.
”Ateriointi palettiveitsillä ja muilla taiteilijan tarvikkeilla on vähän kömpelöä, mutta sujuu lapsilta helpommin. Kun hodarit on syöty, avataan jäätelöbaari.” Teatteri voi olla tällaistakin. Pete Huttunen vieraili Oulun teatterin Moninaisuuden näyttämöllä.
”Motiivit jäävät vaillinaisiksi, katsojalle ei tarjota tilaa ennakoida tai tajuta syitä ja yhteyksiä.” Matti A. Kemi vaikuttui Kullervon tarinan puitteista, mutta tarinan ja juonen juoksutus jätti haasteita katsojalle.
Marjatta Kaikkonen teki työvuosinaan oppimisen kehittäjänä opintomatkoja muun muassa Roomaan. Hän kirjoittaa nyt matkastaan ja antiikin kulttuurihistorian merkityksestä Kaltiolle.
Makasiini Contemporaryn Lost in the Woods -näyttely Turussa esittelee Rovaniemellä asuvan ja työskentelevän Eemil Karilan (s. 1978) taidetta. Karilan uraan sisältyy yli 30 soolonäyttelyä ja lukuisia ryhmänäyttelyitä myös ulkomailla.
Heavy Metal Perse ja sen musiikki ovat kajahtaneet Kajaanista jo neljännesvuosisadan verran. Niko Peltonen ruotii esseessään yhtyeen taivalta ja yrittää tavoittaa jotain HMP:n olemuksesta.
Pari vuosisataa sitten Oulu joi kaksin käsin tervaa. Tai eihän Oulu sitä oikeastaan juonut. Se purskutteli sitä suussaan ja sylki […]
2020-logu sámi rap-artisttat Yungmiqu ja Jezebro Álbmotlaš populáramusihkkakultuvrrat dávistit dávjá riikkaidgaskasaš stiilarávnnjádagaid. Dát albmoneapmi gullo maid sámiid modeardna musihkas. Ovdamearkka […]
Vistig sáttá leđe tárbu muštâliđ, kii mun lam. Pargoeellimstân mun lam anarâškielâ ollâopâttâhlehtor. Muu spesialsyergi lii kielâiäláskittem, adai keevâtlávt mun […]
Suomella ei ole ollut varsinaisia siirtomaita, mutta paikoin Suomikin on tehnyt siirtomaapolitiikkaa. Antti Vikström käy läpi tilanteita, joissa mekin olemme olleet alistajan osassa.
During her Mustarinda residency, Riah Knight created strategies of survival. She writes about how we could learn from traditional Romani practices.
Artikkeli on julkaistu suomeksi printti-Kaltiossa.
”Taitavien ammattilaisten rakentama improvisaatioteatteri on vilpitöntä ja aitoa.” Pete Huttunen arvioi Oulun kaupunginteatterin suuren näyttämön improvisaatioesityksen Päin näköä.
”Sadunomaisuus välittyy, tunnelma on rauhaisa ja peloton läpi näytelmän.” Kaltion kriitikko Matti A. Kemi katseli Oulun kaupunginteatterin Taikatalven.
Ali Jonassonin ja Mats KejosenFinnkampen on ”monitieteinen, yhteiskuntapoliittinen ja siitä huolimatta suhteellisen helppolukuinen”, kirjoittaa meän-kolumnistimme Linnea Huhta.
Lauri Rikalan runouden pariin pääseminen tuntuu Matti A. Kemistä ”kotoiselta huomalta: pyhyyden kartoittaminen ja arkiset asiat ovat edelleen läsnä.”
Maria Matinmikon SIIS NIIN on ”ytimekäs, tutkaileva ja itsetietoinen”, Matti A. Kemi kirjoittaa. ”Sen sivut huokuvat estetiikkaa, huolellisuutta ja tarkoin punnittuja ajatuksia ajastamme, asenteistamme ja arjestamme.”
Marjut Aikion kolmiosaisen Nils-Aslak Valkeapää -elämäkerran ensimmäinen nide julkaistiin lokakuussa. Siihen tuoreeltaan tutustui Kari Sallamaa.
Emeritusprofessori Kari Sallamaa luki Saamelaisten totuus- ja sovintokomission työn osana tilatun Veli-Pekka Lehtolan teoksen Kenen maa, kenen ääni?, joka selvittää saamelaisten asemaa Suomen historian eri vaiheissa.
Taiteilijapari Pekka ja Teija Isorättyän (ks. Kaltio 1/2022, kaltio.fi/ihmisen-rajaton-myotatunto) kädenjälki on tuttua julkisista taideteoksista kuten Tornion möljän ”Kojamo” ja ”Särkynyt […]
Oulun kaupungintalon huipun laskuri lähestyy nollaa: Euroopan kulttuuripääkaupunkivuosi 2026 on pian alkamassa. Oma laskurini on tätä kirjoittaessa numerossa 397. Toivoisin, […]
Ensiksi sie alat harrastamhaan jääkiekkoa, ja sitte sinusta tullee NHL-legenda. Tietenki tie siihen saattaa olla rohki pitkä, samhaan laihin pitkä […]
