Koirat eivät käytä housuja. 106 min. Ikäraja 16. Ensi-ilta 1.11.2019.
Ohjaus J-P Valkeapää; käsikirjoitus J-P Valkeapää ja Juhana Lumme; kuvaus Pietari Peltola; leikkaus Mervi Junkkonen; rooleissa Pekka Strang, Krista Kosola, Oona Airola, Ilona Huhta.
Välillä kulissit hukuttavat sankarin miehistöineen.Elokuvan päähenkilö Juha (Pekka Strang) on kiusaantunut ja harvasanainen sydänkirurgi. Elokuvan aikana hän hymyilee jopa kolmesti. Näyttelijätyöskentelyssä Krista Kosonen ja Ilona Huhta heijastavat dominanssin päähenkilön rujolle ja teflonmaiselle mielenmaisemalle.
Erityismaininnan ansaitsee sivuosassa nähtävän Oona Airolan esittämä musiikinopettaja, jonka heleä, rytminen naurunremakka on kerrassaan valloittavaa kuultavaa. Muutoin elokuva on humaanisti ajatellen kolea mutta upottava.
Meillä jokaisella on pimeä puoli, johon vajota. Päähenkilön hapettomuus ja tukahtuneisuus on näytelty tarpeeksi eleettömästi olematta liian suurta tai pientä. Päähenkilön freudilaista tunteensiirtoa haetaan seksuaalisen kaipauksen ja fetissin kautta. Alistuneisuus arkeen ja ihmisyyteen kuuluvat tähän synkkään yksinpurjehdukseen. Elokuvan päähenkilö on leski, joka kaipaa jotain menneisyyteen vajonnutta. Kulissien toiselle puolelle hän pääsee sadomasokismin kautta.
Kuvaaja Pietari Peltolan ja ohjaaja J-P Valkeapään yhteistyö toimi saumattomasti jo aiemmassa elokuvassa He ovat paenneet (2014). Kuvakieli on pelkistynyt entisestään ja sisältää kosolti lähikuvia, sumentumia, hitaita tarkentumia ja synkkiä väriskaaloja. Niukkaan dialogiin ja minimalistiseen taustamusiikkiin sidottuna syntyy ensi kuvista lähtien mielle mykkäelokuvien kerrontaan. Sanalla sanoen äärimmilleen pelkistetyt kuvaus ja lavastus lumoavat.
Latvialainen yhteistuotanto tarjoaa lokaatioina ränsistynyttä ja tummuneen likaista pintaa. Vedenalaiset otokset sameassa vedessä ovat kauniita. Kuvauksessa on tarkoin harkittua sommittelua.
Hengittäminen on elinehto. Käsikirjoituksessa Valkeapää sekä Juhana Lumme jättävät tilaa hengittää ja tehdä päätelmiä. Elokuvan viimeinen loppuhengäys on barthesilainen ansa, eräänlainen silmukka, jonka olisi voinut tehdä toisinkin. Loppukohtaus typerryttää, kuten viimeisen henkäyksen kai kuuluukin tehdä. Elokuvan hätkäyttävä temaattinen seksuaalisuus ei ole sensuellia tai eroottista; se on pikemminkin säälin luomaa häpeää, joka kuitenkin näkyy hempeänä ja romanttisena kaipuuna.
Elokuvan sukellus läpi kärsivän ihmisen surun ja kivun on kerrassaan koskettava. Jos elokuva ei jostain syystä ansaitse kuvauksestaan ja pelkästään käsikirjoituksestaan tulevia Jusseja sekä kansainvälistä huomiointia, on tämänkin arvostelun lopetus eräänlainen merihätätiedotus suomalaiselle elokuvataiteelle.
Onko kyseessä pervessi romanssi, vai onko kyseessä happy-end? Ainakin kyseessä on kaunis ja onnistunut kuvasto suomalaisen elokuvataiteen kaanoniin. Kuulemma hukkuva ihminen kokee viimeiseksi hengenvedokseen pelkkää euforiaa. Tämäkin elokuva on pelkkää euforiaa, joskaan lopputekstit eivät anna taaskaan arvoa näin arvokkaan neitsytmatkan tehneelle teokselle suomalaisessa elokuvataiteessa.
”Toimeliaisuus on syntynyt sinne, minne entisaikojen kulkupeleillä parhaiten pääsi, vesireittejä pitkin. Jokea ja merta. Veneillä, ruuhilla, tukkilautoilla, laivoilla. Talvella hiihtäen tai eloperäisillä vetopeleillä. Poroilla ja hevosilla.”
Nelikymppinen Radiopuhelimet Heikki Romppaisen haastateltavana.
”Toistuva yö taustalla luo teoksiin ja näyttelyyn omaa pimeää ja varjoisaa tunnelmaansa, kontrastina teosten voimakkaille väreille.” Helki Kallio arvioi Heli Tuhkasen näyttelyn.
”Yleisesti ottaen taidetta pitää vain katsoa, joissain tapauksissa kuunnella, joskus jopa haistella, mutta ei missään tapauksessa koskea.” Kuinka ”saamelaisen nykytaiteen suurnäyttely” Helsingissä vertautuu Oulun taidemuseossa alkuvuodesta 2026 nähtyyn?
Genrekirjallisuutta luetaan Suomessakin runsaasti. Suuren osan siitä julkaisevat hyvin pienet kustantamot. Helmivyö juhlisti toukokuussa kymmenen vuoden kustannustoimintaansa.
Välivainiolle on keskittynyt omaehtoisen kulttuurin tiloja. Niistä tunnetumpi, Tilaa kulttuurille ry:n ylläpitämä Tukikohta elää ja voi hyvin, mutta toinen on lopetusuhan alla.
Miten ihmisen ja tarkemmin ensimmäisen tai toisen polven maahanmuuttajan itsetietoisuus muotoutuu? Mousa pohtii yksilön ja yhteiskunnan suhdetta filosofien ja sosiologien näkökulmien valossa.
Pietarissa opiskellut brasilialaislähtöinen taiteilija Gabriel Gram muutti Ouluun vuoden 2025 alkaessa. Jela Seppä jututti tatuoijana työskentelevää Gramia tämän esikoisnäyttelyn yhteydessä.
Osana Oulu2026-kulttuuripääkaupunkiohjelmaa valmistuneen Pentin polut -kulttuurireitistön avajaisia juhlittiin Siikalatvalla ja Pyhännällä kesäkuussa. Niina Kestilä tutustui reittiin.
Juhani Rantala mietti voimakkainta väkivaltaa ja ihmiskunnan päätymistä siihen Hiroshiman räjähdyksen 80-vuotispäivän tienoolla.
”Kuten edeltäjänsä myös Radiopuhelimet palasina pitää siis sisällään yhtyeen jäsenten itsensä kertomaa – mutta tällä kertaa vain heidän.” Tämänkin kirjan on toimittanut Juha Hurme.
”Historia osoittaa, kuinka kulloinenkin poliittinen säätila on heijastunut Suomen ja Venäjän välisiin kulttuuriseen kanssakäymiseen. Tomi Huttunen toteaa kirjallisuuden kääntäminen olleen vilkkaampaa maiden välisen suojasään vuosina.”
”Oulu2026:ssakin on omat sokeat pisteensä ja kriittisen tarkastelun kohteet, ja eiköhän niistäkin saada vielä kuulla perusteltua analyysiä.” Päätoimittaja ei tällaista vielä kuitenkaan tarjoa, kunhan harhailee.
Kesäkuun kansiteos on Oulussa asuvan performanssitaiteilija Olga Prokhorovan ”Juoppo Joogaa”.
”The Blaster Masterin sukupolven mittaisen levytystauon jälkeen julkaistu Bring Me The Sun yllättää myönteisesti”, Eros Gomorralainen kirjoittaa oululaisyhtyeen uudesta pitkäsoitosta.
Mustarindan kesäohjelma kuvittelee uusia tapoja ymmärtää taiteen roolia kestävämmän matkailun kontekstissa.
”Poems, dance and songs help us balance all the traumas through hope.” Lölä Florina Vlasenko interviewed Iranian-born artist Shima Salehi.
Saamelaisen nykytaiteen suurnäyttely Eanangiella – Maan kieli on yksi Oulun kulttuuripääkaupunkivuoden kohokohdista. Jenny Kangasvuo tutustui näyttelyyn.
What lies beneath the shiny surfaces of Capital of Culture project? Lölä Florina Vlasenko ruminates on the feelings of Oulu artists and cultural workers on the ground level. [The article is written in March 2026.]
