Elina Sallinen: Kehät. 97 s. Poesia 2023.
.
Ajatus on laaja. Mutta kuten puutarhat usein,
se kasvaa kerros kerrokselta ja lopulta sen kehitys
luonnollistuu, on ymmärrettävää.
Näin jäsentää Poesialle esikoisteoksensa julkaissut Elina Sallinen (s. 1994). Paikkasidonnainen teos on sivumäärältään runsas mutta säkeisriveiltään vähäinen. Avoin runoteos on tasapainoinen, rauhallinen ja runouden muoto-opiltaan selkeä.
Teoksessa Sallinen käy puheviivoin keskustelua minä- ja hän-muotoisen kerronnan välillä. Sitatoinnin katkonaisuus luo puheelle tulkintalinjoja ja häivyttää juonellisuuden. Maalla on ”ankeaa”, kaupungissa pohditaan äänettömyyttä: ”Onko hän vaarassa / äänettömässä kaupungissa?” teos kysyy.
Teoksen linnut ja kissat, tähdistöt ja puustot luovat ihmisten taustalle vastakohtia, mutta toisaalta myös luonto on arvaamattomassa muutoksessa. Kokonainen liuska tiivistyy kolmella säkeistöllä:
Kohinaan sekoittuva västäräkki.
Äänimosaiikki,
jossa sävyt alkavat muistuttaa toisiaan,
västäräkki auton ääntä.
Mikä on todellista, kun ääniala pettää havaitsijaa?
Hiljaisuuden mitättömimmät,
kaikkein hiljaisin (äänetönnä).
Ääntä ja äänettömyyttä piirretään läpi teoksen. ”Toisilla ääntä vain harvakseltaan”, mainitaan kai ihmisistä, mutta ”autojen jarrut ja linnut (ehkä peipot) / alkavat jäljitellä samanlaista kirkasta ääntä.”
Tämän teoksen ansioksi on nostettava vanhakantainen, monimuotoinen flooran ja faunan kuvasto. Konnotaatiojuuristot sitovat henkilönsä harkittujen havaintojen kanvaaseihin. Sään ja luonnon mielikuvat ryhdittävät runollista maisemointia. Sisäinen liike on verkkaista. Niukat säerivit pakottavat sisäiskerronnassaan lukijansa mielleyhtymien kudokseen.
Yleisenä huomiona on todettava, että Poesian tuotannossa näkyy yhtäläisyyksiä myöhäismillenniaalien hätkähdyttävän samankaltaiseen runokieleen: nähtävästi vähäsanaisesta runoudesta on tullut uusi tendenssi suomenkieliseen runouteen; virkepohjainen runous on tullut jäädäkseen; välimerkkien säännöllinen hyödyntäminen on tehnyt havainnoista painokkaampia ja proosamaisempia. Kokeellisuus on toviksi väistynyt, teoksien keskimitta ylittää 80 liuskaa ja avoimet runoteokset ovat eheitä. Toisteisuus ja intertekstuaalisuus hiipuu.
Sallinen käyttää muotoilussaan säästeliäästi säkeistön sisäisiä sarkainvaihtoja. Taitossa kokeellisuuden vähäisyyden koen onnistuneeksi ratkaisuksi: stoalainen vire kantaa läpi teoksen ja antaa lukijalleen suodun tyyneyden. Poesian tuotannosta Riikka Simpuran Painottomuus sekä Petra Vallilan ehkä ammensivat esikoisteoksina samankaltaisesta minimalismista ja sanojen napakkuudesta.
Sallinen erottuu rauhallisilla, paikoin pysähdyksiin jäävillä fragmenteillaan. Hän käyttää kieltä rikkaasti aina sijamuotoja myöden – etenkin abessiivimuotoiset sanat ilahduttavat. Tehokas kielellistäminen tekee kummallisia liaaneja kirjan rivien väliin, silti juonellistaminen on sula mahdottomuus harvoissa säkeistöissä.
Kehät on mainio avaus. Sen tenho on muodoissa, nimensä mukaisessa pyöreydessä ja ehkäpä umpinaisuudessaan. Teoksen keskivaiheilla sivun mittainen pyörittely ehkä sen parhaiten tiivistääkin:
Puistossa aika on aseteltu kehämuotoon.
Ikään kuin yksi, litteä taso.
Ikään kuin vain yksi.
Mikä puuttuu, on yhä yltyvä spiraali.
Emeritusprofessori ja entinen Kaltion päätoimittaja Veli-Pekka Lehtola pohtii saamelaisteemojen käsittelyäKaltiossa lehden sotienjälkeisen historian, vuoden 1966 saamelaisjulkaisun ja itse toimittamiensa teemanumerojen (1982 ja 1996) pohjalta.
Yhä suurempi osa EU-maiden kansalaisista kannattaa kauppapakotteita Israelille. Sadat eurooppalaiset poliitikot ovat viime ja tänä vuonna allekirjoittaneet vaatimuksia, joissa vaaditaan unionin yhteisiä pakotteita Israelia vastaan. Kasvavasta paineesta huolimatta EU ei ole lakkauttanut kauppaa edes Israelin siirtokuntien kanssa, jotka ovat kansainvälisen oikeuden vastaisia.
Sápmelaš DJ:ide čuhcet ovdagáttut, mat buktet ovdan klubbakultuvrra čuolmmaid Sevdnjes latnja, seinniin, gáhtus ja muođuin šealgájit arvedávggi ivnnit. Lossa basso […]
Marja Helander lea okta beakkáneamos Sámi dáiddáriin sihke Suomas ja riikkaidgaskasaččat. Dán čavčča su filmmat leat mielde Muu ry galleriija joavkočájáhusas Čázevuložat […]
Sämikirjálâšvuođâst lii lamaš mielâkiddiivâš ihe, ko illá lii kiergânâm luuhâđ oovdeb kirje, ko čuávuvâš lii jo almostum. Tot lii uáli […]
Lyhyen urani aikana useat erilaiset valtaväestöön kuuluvat kulttuuritoimijat ovat pyytäneet minua yhteistyöhön siten, että olen voinut päätellä kiinnostuksen heränneen keskinkertaisen […]
”Koska vähemmistökielen kirjoitustaito on edelleen harvassa, olen ottanut enemmän vastuuta lehtikirjoitusten tuottamisesta ja niiden kielenhuollosta.” Marja-Liisa Olthuis on yliopistonlehtori ja kirjailija, mutta myös inarinsaamenkielisen Anarâš aavis -lehden toimittaja.
Sigga-Marja Magga pohti duodjin radikaalisuutta talvella 2024 Jouni S. Laitin näyttelyn avajaispuheessaan: ”Laiti pilaa yhteiskuntakritiikissään kauniin esineen”.
”Suomi ja Norja eivät ole kunnioittaneet Tenon tilanteessa saamelaisten itsemääräämisoikeutta, joka todetaan vuonna 2007 hyväksytyssä YK:n Alkuperäiskansojen oikeuksia käsittelevässä julistuksessa.” Saima Visti keskusteli Tenon lohitilanteesta Áslat Holmbergin kanssa.
”Karnevalistisen ja riehakkaan monologitulvan alle kätkeytyy havaintoja ympäröivästä sekä manifestoivaa ja voimaannuttavaa energiaa”, toteaa Matti A. Kemi Badwoman-ryhmän esityksestä Mopo – uusi kevät.
”En ole edelleenkään varma, mikä oli esityksen sanoma. Mitä opimme hullusta taistelutahdosta?” Eppu Meriö arvioi Puolangan Pessimistien kesän 2025 näytelmän Karvanoppamusikaali.
Toista kertaa syyskuussa 2025 järjestetty Pyhä Sana -festivaali esittelee sanataidetta ja musiikkia sekä keskustelee yhteiskunnallisista teemoista. Pentti Järvelin tutustui tapahtuman antiin.
”Websterin dokumentti ei luo sankaritarinoita, ei osoita syyttävää sormea. Ei saarnaa, ei tyrkytä.” Matti A. Kemi katseli Palavan maan.
”On olemassa vaihtoehtoisia tekemisen muotoja – on olemassa tila, jossa voin väittää katsojalle, että minä olen kuvassa metsästyksen haltijan turvaamana. […]
Saamelainen taide on yksi Kaltion 80-vuotisjuhlavuoden teemoista. Tässä numerossa esitellään laajasti 2020-luvun saamelaisia taiteita ja taiteilijoita, jotka toimivat pohjoiskalotin alueella […]
”Lauri-Matti Parppein esikoiselokuvassa törmäytetään klassisen musiikin jäykät säännöt ja avarat konserttisalit kokeellisen musiikin mielikuvituksellisuuteen, jota toteutetaan autotalleissa ja pienissä baareissa.” Jenny Kangasvuon arvioima Jossain on valo joka ei sammu saa juuri ensi-iltansa.
Vaikka sitä markkinoidaan Nauvoon sijoittuvana juhannusaiheisena draamana, jossa ”pilkahtelee huumori”, Elämä on juhla on pikemminkin tragediaa, josta on hankaluuksia löytää minkäänlaisia huumorin pilkahduksia. Matti A. Kemi arvioi leffan.
Katariina Lillqvist has been directing her new animation at Liminka Art School, where her script was also turned into a graphic novel in 2024. Lölä Vlasenko talked to Lillqvist and artist–teacher Tessa Astre about Roma history and creating art.
Lölä Florina Vlasenko sat down with four people of different backrounds to discuss Oulu Theatre’s play Perillä – Destination – الوصول إلى. The article is published in Finnish in print version of Kaltio.
Ján Skaličan stayed in Mustarinda artist residency in March 2025. He ruminates how the experience affected his state of mind. The Finnish translation tof the column is published in the printed Kaltio.
