Tiheätunnelmainen jännitysromaani Kuhmon selkosilta

Johanna Holmström: Suden lapset. Suom. Maija Laura Kauhanen. 461 s. Otava 2024.

Kuhmon perukan talon pihalle ilmestyy toukokuussa 2023 nuhjuinen pieni poika vain yksi kenkä jalassaan. Poika ei liiku. Ei kuule. Ei puhu. Talon asukkaat Seija ja Tarmo Sadeniemi ottavat sokissa olevan ja mustelmia täynnä olevan pojan hoiviinsa. Seija etsii uutisia kadonneista lapsista, mutta kukaan ei etsi poikaa.

Alkuasetelma Johanna Holmströmin (s. 1981) Kuhmoon sijoittuvassa jännitysromaanissa Suden lapset on herkullinen. Holmström on arvostettu nuoren polven suomenruotsalainen kirjailija, jonka edellinen teos Selkounien käsikirja oli vuoden 2022 Runebergehdokas. Uudella teoksella hän aloittaa Kainuuseen sijoittuvan jännityssarjan ja tekee sen vaikuttavasti.

Pikkupojan arvoitus päätyy paikallisten rikoskonstaapelien Minna Salmisen ja Timo Kyrön käsiin. Holmström marssittaa kehiin heti alkusivuilla myös kaksi muuta heidän kollegaansa Esko Sydänsyrjän ja Markku Kilpelän. Heidän pomonsa ylikomisario Harri Partakoski kehuu Kuhmoa rauhalliseksi paikaksi, sillä rikollisuus on lähinnä näpistyksiä, salametsästystä, perhevälivaltaa, naapurieripuraa ja laittomia aseita. Partakoskella työn tunnuslause on tehdä itsensä tarpeettomaksi. Nyt on tulossa kuitenkin suuren luokan juttu heidän ratkottavakseen.

Holmströmin henkilökuvaus on sympaattista mutta ei imelän kosiskelevaa. Tässä hän lähestyy jopa pohjoismaista nordic noir -lajityyppiä.

Romaanin toinen juonne kulkee ekokylä Toivolan yhteisössä, minne valokuvaaja Gloria Hammarström muuttaa. Eletään vuotta 2019. Aika huojuu luontevasti Holmströmin tekstissä kuljettaen tarinaa kepeän virran tavoin sujuvasti. Kylän perustajat Sylvi Merilehto ja Mauno Kokkola olivat vähä vähältä kasvattaneet kylää myymällä tontteja samanhenkisille, ja niinpä hirsitalo toisensa perään oli noussut keskelle erämaata kasvattaen väkimäärän neljäänkymmeneen.

Tutkinta etenee verkkaisesti, sillä kukaan ei kaipaa poikaa. Häntä ei ole olemassa; mutta kuinka se voi Suomessa olla mahdollista? Ekokylä asetetaan luupin alle. Gloria tutustuu kylässä Aaron Koskiniemeen. Heidän suhteensa on mutkikas. Minna kipuilee omassa avioliitossaan Iivon kanssa.

Holmström kuvaa taitavasti miljöötä, henkilöitä ja tapahtumien kulkua. Kuhmolainen mielenmaisema löytyy vaivatta rivien välistä, vaikka toki syventelyyn olisi ollut varaa. Holmström yllättää käänteillään ja kiemuroillaan: kerronta vie perinteisen dekkarin tavoin langat yhteen arvoituksellisesti tehden lukijalle ketunlenkkejä.

Ekoyhteisön elämästä paljastuu yhä ihmeellisempiä asioita ja vähitellen pienen pojan mutkikas kaari yhdistyy niin ajallisesti kuin toiminnallisesti eri ihmisiin, tragedioihin ja väkivaltaan. Kerronta tiivistyy loppua kohden mutta säilyy realistisena.

Holmström onnistuu kuvauksessaan uskottavasti ja on hienoa, että tapahtumapaikkana on pieni maalaiskaupunki Helsingin, Tampereen tai Turun sijaan. Myös maalaispoliisien työn kuvaus on todenmakuista, eikä jutun ratkaisemiseen tarvita apuja Keskusrikospoliisista. Mielenkiinnolla jää odottamaan Holmströmin seuraavaa dekkaria, sillä Kainuusta riittää ammennettavaa myös jännitysromaaneihin.

Vanhuuden malleja eri ikäluokille

2/2020

Väestön eliniänodotteen kasvaessa yksi ”vanhuuden” kategoria, 65+, ei enää riitä. Kuusikymppiset, kahdeksankymppiset ja satavuotiaat ovat ryhminä saatikka yksilöinä liian erilaisia, Jenny Kangasvuo kirjoittaa.

  • Jenny Kangasvuo
Kaltio – Kolumni

Vain väsymyksestä johtuvaa

5/2024

”Etsiessäni talon vanhoja piirustuksia löysin senkin sisuksista hyvin pehmeän paperin. Vai pitäisikö sanoa sittenkin dokumentin: laidoista raskaasti hiutunut todistus sijoitti tilamme rekisteriin. Kaikki oli käsinkirjoitettu, ja voi miten kauniisti!”
Jenni Kinnusen kolumni.

  • Jenni Kinnunen

Pääskyparvi taivaan räystään alla

5/2024

”Kesällä Kuttura täyttyy elämästä, kun kylässä syntyneet palaavat jälkeläisineen tutuille laitumille. Tulemme pääskysten lailla, löydämme armaat asuinsijat, rakkaat rannat. Otamme vastaan, mitä kotikylän kesä tarjoaa.”

  • Rita Magga-Kumpulainen
Kaltio – Kolumni

Kaupat

1-2/2025

”Hän on suulas mies, muttei pahalla tavalla. Kuuntelen Karin savolaista poljentoa, kun hän puhuu rauhoittavaan sävyyn siitä, miten ’puita pittää metässä olla’. Ajattelen: näin sitä kauppoja tehdään.”
Jenni Kinnusen kolumni pohtii puita.

Kylässä kylästä kylään

1-2/2025

Mustarinda-palstalla juhlanumerossa 1–2/2025 Mustarinda-seuran Miina Kaartinen ja Sanna Ritvanen haastattelevat Red Hookin Pioneer Works -kulttuurikeskuksen julkaisutoiminnan johtajaa.

  • Miina Kaartinen
  • Sanna Ritvanen
Kaltio – Kirja-arvio

Sanojen äiti on kaasu

1-2/2025

”Yhtä paljon kun piereskely on ollut osa ihmisyyttä, myös piereskelyyn liittyvä kirjoittaminen on kuulunut monien sanankäyttäjien repertuaariin.” Aapo Kukko luki Nastamuumion julkaiseman historiallisen suolikaasukirjoituskoosteen.

  • Aapo Kukko