Ääniä saamelaisesta maailmasta
Kukka Ranta & Jaana Kanninen: Vastatuuleen. Saamen kansan pakkosuomalaistamisesta. S & S 2019.
Saamelaisuus
ja saamelaiset tuovat monille ensimmäisinä mieleen lähinnä porot,
joiut ja värikkäät puvut. Medioita seuraava perussivistynyt
suomalainen saattaa muistaa myös maankäyttökiistat, kysymykset
kulttuurisesta omimisesta sekä riidat saamelaisuuden määrittelystä.
Muodostunut
kuva jää kuitenkin auttamatta pinnalliseksi eikä kerro mitään
siitä, minkälaista on (ollut) elää saamelaisena suomalaisessa
yhteiskunnassa. Ymmärrystä saamelaisten historiasta ja kulttuurista
on nyt mahdollista lisätä nappaamalla luettavaksi mainio tietoteos
Vastatuuleen.
Kirjasta käy hyvin selväksi, miten Suomen valtio on harjoittanut
saamelaisiin kohdistuvaa kolonialismia. Saamelaisia on sorrettu
satoja vuosia. Heidän omat sosiaaliset ja kulttuuriset rakenteensa
on tuhottu ja heidät on alistettu valtakulttuurin
yhteiskuntarakenteisiin ja pakotettu omaksumaan valtaa pitävien
normit.
Saamelaisten
kokemuksia ja sukupolvelta toiselle siirtyneitä traumoja käsitellään
kirjan kahdeksassa teemaluvussa. Niissä paneudutaan muun muassa
maiden ja vesien menetyksiin, saamelaisen maailmankuvan
demonisointiin, kallonmittauksiin ja muihin rotututkimuksiin sekä
ilmastonmuutoksen vaikutukseen saamelaiskulttuuriin.
Kirja
on hurja, sillä pöyristyttäviä esimerkkejä saamelaisten
kohtelusta riittää. Järkyttävää luettavaa on esimerkiksi luku
asuntolakouluista, joissa saamelaislapset kävivät koulua kaukana
kotoa. Meno oli villiä ja väkivaltaista. Pilkkaaminen oli
arkipäivää ja saamen puhumisesta saatettiin rangaista.
Saamelaisten yli on kävelty myös päätöksenteossa, vaikka olisi kyse asioista, jotka vaikuttavat suoraan heidän elämäänsä ja elinkeinoihinsa. Neuvottelut hoidettiin surkeasti esimerkiksi Jäämerenradan suunnittelussa sekä Tenojoen kalastussopimuksen valmisteluissa. 1950- ja 1960-luvulta tuttu tapaus puolestaan on Lokan ja Porttipahdan tekoaltaiden rakentaminen. Alueen paikalliset asukkaat eivät päässeet vaikuttamaan suunnitelmiin ja asiasta tiedotettiin vasta, kun hanke oli jo pitkällä. Tekoaltaiden alta joutui muuttamaan pois pitkälti yli 600 ihmistä, veden alle jäi kokonaisia saamelaiskyliä, poroja hukkui sadoittain ja alueen elinolosuhteet muuttuivat monille lajeille mahdottomiksi.
Kurjimmat
ajat ovat joltain osin ohi. Saamelaisten kotiseutualueella saamen
kieltä osaavat lapset saavat nykyisin käydä peruskoulun pääosin
äidinkielellään, vaikka alueen ulkopuolella se ei olekaan juuri
mahdollista. Myös kolmen Suomessa puhutun saamen kielen –
pohjoissaamen, inarinsaamen ja koltansaamen – elvyttämiseksi on
työskennelty aktiivisesti 1990-luvun puolivälistä lähtien.
Vastatuuleen
herättelee tehokkaasti huomaamaan oman
etuoikeutetun aseman. Tämä yhdessä asianmukaisen ja oikean tiedon
kanssa on tärkeä lähtökohta sille, että rasististen rakenteiden
ja asenteiden purkaminen on ylipäänsä mahdollista.
Alkuperäiskansapolitiikan
tutkimusprofessori Jovnna Jon Ánne
Kirstte Rávdná eli Rauna
Kuokkanen houkuttelee avaamaan oven
saamelaiseen maailmaan tutustumalla saamelaisten itsensä tuottamaan
tietoon ja taiteeseen. Aivan aluksi kannattaakin kurkata kirjan
lähdeluetteloa. Sieltä löytyy runsaasti lisälukemista.