Matti Rinne: Kulttuuritoimittaja. Kurkistus elettyyn. Into 2019.
Matti Rinne koki elämänsä teatterielämyksen Kemin kaupunginteatterissa vuonna 1946. Esitys oli Aleksis Kiven Nummisuutarit. Myöhemmin teatteriväki katsoi Rinnettä ylöspäin, kun kuuli tämän nähneen kyseisen Matti Aron ohjaaman klassikon.
Tuo Nummisuutarit muodostui avainkokemukseksi, joka johdatti Rinteen kulttuurin yrttitarhoihin. Hän sanoo tuolloin kaksitoistavuotiaana tunteneensa, että ”taide on totta”.
Myöhemminkin Rinteellä näyttää olleen tuuria olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Vasemmistohumanistina 1960-luvun edistyksen tuuli pullisti hänen urapurtensa purjeita. Rinne ei ollut demari eikä taistolainen; sananvapaus meni hänellä puoluetaktikoinnin edelle. Kun presidentti Kekkonen iski oikeistodemari Simo ”Simppa” Juntusta myllykirjeellä kypärään ja antoi SDP:lle vinkin antaa Simpalle monoa, Rinne toimittajaliiton puheenjohtajana asettui toisinajattelijan tueksi.
1960-luvun kirjasotia Henry Millerin Kravun kääntöpiiristä (1962) Hannu Salaman Juhannustansseihin (1966) Rinne seurasi toimittajana läheltä ja kertoo niistä kiintoisia yksityiskohtia. Hän arvioi, ettei kirjasodissa ollut kyse varsinaisesti kirjallisuudesta vaan oikeasta seksuaalimoraalista. Homma politisoitui. Isänmaan selkärangat uskoivat, että jos seksi vapautuu, Suomi punastuu aatteellisesti.
Keväällä 1959 vasemmistoliberaali Rinne puolusti kotikontuja asevelvollisena kovat konepistoolin piipussa. Hän paimensi putkaan joutuneita jermuja ulkohuusireissuilla. Erästä parimetristä korstoa Rinne todella pelkäsi, mutta tällä konnalla oli fantastiset jutut. Hän suolsi ennen Salamaa samanlaisia saarnoja kuin Juhannustanssien Hiltunen. Jeesustakin kehui sutkiksi, joka vetten päällä kävelijänä oikaisi Genesaretin ympärijuoksussa järven yli. Pian Rinne huomasi, ettei härskiä moottoriturpaa tarvitse pelätä, ja kuunteli hänen tarinoitaan kiinnostuneena.
Sitten 1969 Rinne yllätyksekseen kohtasi saman pahasuisen roikaleen kustantajan juhlilla: kirjailija Jorma Ojaharjun, jo neljän kirjan miehen.
Henkilönä Rinne oli kiltin maineessa, journalistin vainu vei hänet muutaman kerran valan ja politiikan isojen poikien kehiin, missä oli tulla pahasti turpiin. Hän sai Ilta-Sanomien päätoimittajilta kylläkin tukea määrtättyyn rajaan asti, luvan päästää lehteen esimerkiksi 1960-luvun uudistusliikkeiden äänen, mutta Rinteen astuttua todella tärkeille varpaille päätoimittajilta lurahti pupu pöksyyn.
Niin sanotun IB-jutun tuoksinassa 1973 Rinne lähti seikkailemaan kulttuurin ulkopuolelle. Päätoimittaja Olavi Aarrejärvi kuumeni ja käski Rinnettä kiikuttamaan juttunsa Tiedonantajaan. Kyse oli Ruotsin salaisen vakoiluorganisaation hämäräpuuhien julkituonnista. IB vakoili esimerkiksi presidentti Kekkosen yksityiselämää ja Neuvostoliittoa Suomen alueelta. Rinne kertoo, että jutun tuoksinassa lehden johdolle tuli ”ylemmältä taholta” viesti: ”Antakaa palaa.” Hän otaksuu sen tulleen Presidentinlinnasta.
Pertti Klemola paljasti kirjassaan Kenen asialla, SAK? (1975) demarien saaneen suuret setelit työnantajilta ay-taistoihin. Rinne yritti lehteen juttua aiheesta, mutta isänmaallisena urheilumiehenä päätoimittaja Martti Huhtamäki pysäytti painokoneet ja antoi Rinteelle potkut. Ne saatiin peruttua toimittajajärjestöjen voimin. Vuonna 2001 STK:n pomo Tapani Kahri myönsi rahanjaon sosdemeille. Rinne kuittaa: ”Saimme nähdä, että julkinen valehtelu on sallittua, sen paljastaminen ei.”
Rinne oli hyvin verkostoitunut. Sopuisana kaverina hän ystävystyi erilaisten ihmisten kanssa. Ohjaaja Kalle Holmbergilla oli tapana ensi-iltojen jälkeen nollata aivot viinalla, vaimoa tämä huolestutti. Rinne keksi terveellisemmän konstin rentoutua ja vei Kallen kotitilalleen risusavottaan. Hikipäissään keskustelun taso pysyi oikeasti korkeatasoisena.
Rinteen muistelot käy johdatuksesta suomalaisen yhteiskunnan henkiseen modernisaatioon 1950-luvulta alkaen. Rinne ymmärtää, ettei kulttuuri ole omalakinen, muusta elämästä irrallinen hengen sfääri vaan paremminkin sen kuvajainen mutta myös muutoksen airut. Esimerkiksi 1950-luvun modernin runon toimeenpanema kielen hygienisointi 1930-luvun tönkköisänmaallisista fraaseista enteili vavistuksia Suomi-äidin permanentin alla. Vielä pontevammin 1960-luvun kulttuurirähinät ravisuttivat siveyden sipulien nutturoita sosiaalisia muutoksia enteillen. Rinne kontekstualisoi taidokkaasti erillisiltä näyttävät tapahtumat eurooppalaiseen ajan henkeen.
Kiintoisien siinä näkijä, missä tekijä -anekdoottien läpi kirjassa kulkee punaisena lankana kirjoittajansa taito suurten linjojen hahmotukseen. Modernin kulttuurin tuore kerma näkikin Rinteen kyvyt: hänelle uskottiin Eino Leino -seuran ja taiteilija- ja kirjailijajärjestö Kiilan historiikkien laatiminen. Vanha kunnon J. W. von Goethe suvaitsi rykäistä, ettei mikään aikakausi kykene arvioimaan, mitä sen omassa piirissä parhaillaan tehdään. Salaneuvos vinkkasi, että tarvitaan välimatkaa. Rinne on toteuttanut neron ohjetta ja onnistunut.
”Työväenluokkaista kulttuuria tehdään omista lähtökohdista tietoisena ja ylpeänä eikä surkutella, että voivoi kun en ole syntynyt rikkaaseen perheeseen.” Anu Kolmonen haluaa kaapata keskustelun työläiskulttuurista takaisin työläisille.
Mikko Myllylahden Cannesissakin palkittu lokakuun ensi-iltaelokuva on Kaltion kriitikko Matti A. Kemin mukaan ”ilahduttava kaato”. Ensi-iltansa leffa saa teattereissa 7.10.2022.
Ajankohtaista Kompassina Victor Klempererin päiväkirjat Verkkoartikkeli
Esseesarjan kolmanessa osassa Jenny Kangasvuo pohtii demokratiaa, joka saattaa nostaa vallankahvaan myös Saksan kansallissosialistien kaltaisen puolueen.
Jenny Kangasvuon essee aloittaa sarjan, jonka teemat nousevat Victor Klempererin päiväkirjamerkinnöistä vuosilta 1933–1945.
75-vuotisjuhlaseminaari ”Taiteen ja kulttuurin rooli koulutuksessa ja tutkimuksessa” on katsottavissa Oulun ammattikorkeakoulun youtube-kanavalla osoitteessa https://www.youtube.com/watch?v=jbpnxvfWOqM. Seminaari striimattiin torstaina 29.10.2020 klo 13–16.
Oulujokivarressa sijaitsevalla Saarelan maatilalla oli isäntä, jonka voimista liikkui villejä huhuja. Kyseessä oli painin olympiavoitolla nimensä historiaan kirjoittanut Yrjö Saarela, […]
Väestön eliniänodotteen kasvaessa yksi ”vanhuuden” kategoria, 65+, ei enää riitä. Kuusikymppiset, kahdeksankymppiset ja satavuotiaat ovat ryhminä saatikka yksilöinä liian erilaisia, Jenny Kangasvuo kirjoittaa.
Áillohaš eli Nils-Aslak Valkeapää (1943–2001) avusti Kaltiota vuodesta 1964 alkaen etenkin kirja-arvosteluja kirjoittamalla. Áilun 80-vuotispäivän johdosta julkaisemme uudelleen kolme hänen Kaltioon vuosina 1964 ja 1965 kirjoittamaansa tekstiä.
”Tarina poukkoilee polveillen. Parhaita paloja ovat Kotisaaren muistelukset puolankalaisesta elämänmenosta ja sanailusta entivanhaseen malliin.” Risto Kormilainen arvioi Ahti Kotisaaren tarinakokoelman.
”Mitättömän tuntuisista, lyhyistä päälauseista alkaa loppua kohden huokua uhmakkuus. Teoksen pohjavire muuttuu entistä ahdistavammaksi häviävän pienissä havainnoissa.” Matti A. Kemi luki Riikka Simpuran Painottomuuden.
”Omaperäinen, omaääninen teos on raikas esimerkki suomalaisen runouden uudesta aallosta”, Kaltion kriitikko Matti A. Kemi kirjoittaa Petra Vallilan esikoisteoksesta ehkä.
Piispa Jari Jolkkonen jatkaa Kuopion hiippakunnan vahvaa kirjallista perinnettä teologisella esseekokoelmalla, jossa hän pohtii kristillistä ihmiskuvaa, uskon ja politiikan suhdetta sekä spiritualiteettia. Risto Kormilainen kritikoi.
Kaltio kutsui Helsingin Ylioppilaslehden päätoimittaja Adile Sevimlin esiintymään Oulun naiskulttuuriviikolla Kirjallisuuden talolle perjantaina 17.3. (klo 17.30). Viikon pääkuraattori Ulla Kaislaranta haastatteli viime vuoden esikoiskirjailijaa.
Oulun taidekoulussa näyttelijän uransa aloittanut Jaakko Ohtonen on tuttu niin televisiosta kuin valkokankailta. Hamstereiden tähteä jututti hänen varhaisvuosiaan tiiviisti seuraillut Ulla Kaislaranta.
”Mutta jos niihin kulttuurilehtitukiin edes indeksitarkistukset olisi tällä vuosituhannella tehty (yhtäkään ei ole nähty), avustajapalkkiobudjetin voisi melkein tuplata.” Päätoimittajalla tuntuu jääneen levy päälle, mutta niin se tuntuu jääneen valtion kulttuurihallinnossakin.
Jukka Tarkiaisen ”Jättiläinen” on valokuvaaja Eberhard Grossgasteigerin kanssa toteutettu kollaasi. Italialaista vuoristokuvaa taiteilijan kasvoihin yhdistävä teos on esillä Äkäslompolon Ars Nartae
”Valtakunnallisena varautumispäivänä aiemmin maakunnallisen musiikin soittamisesta resurssipulaan vedoten kieltäytynyt Yleisradio ilmoitti luovien sisältöjen ja median johtaja Ville Vilénin suulla vapauttavansa resursseja kokonaisen radiokanavan verran.”
