Mannin klassikko nousee keveästi ilmaan

Oulun teatteri ja Carl Knif Company: Kuolema Venetsiassa. Ensi-ilta pienellä näyttämöllä 18.3.2023.
Alkuteos Thomas Mann, dramatisointi Michael Baranin pohjalta Jukka Heinänen ja Carl Knif, ohjaus ja koreografia Carl Knif, lavastus ja pukusuunnittelu Karoliina Koiso-Kanttila, äänisuunnittelu ja sävellys Janne Hast, valosuunnittelu Elina Romppainen, maskeeraus- ja kampaussuunnittelu Eija Juutistenaho.
Näyttämöllä Pentti Korhonen, Joose Mikkonen, Tuula Väänänen, Merja Pietilä, Anne Pajunen ja Miika Alatupa.

Lavalla on liikettä, musiikkia, tanssia ja valoa. Näkymä on kuin kaunis väritetty postikortti viime vuosisadan alun Venetsiasta. Tanssin ja rytmin ja huumorin ohessa lausutaan yleviä sanoja ja pohditaan elämää, kuolemaa ja kauneutta. Oulun teatterin ja Carl Knif Companyn yhteistyö Kuolema Venetsiassa on raikas ja yllättävä sovitus Thomas Mannin novellista.

Jukka Heinänen ja Carl Knif ovat sovittaneet Michael Baranin dramatisoiman klassikon eloisaksi tanssiteatterinäytelmäksi. Joskus on ihmeteltävä taiteen tekijöiden luovuutta ja tyylitajua, sillä alkuteksti ei ole ilmeinen valinta näyttämölle.

Thomas Mannin yli sata vuotta sitten kirjoittama novelli on vanhan miehen Gustav von Aschenbachin sisäistä yksipuhelua. Paikalleen jämähtänyt tunnustettu kirjailija matkustaa Venetsiaan lomalle ja rakastuu nuoren pojan kauneuteen. Acschenbach stalkkaa puolalaista 14-vuotiasta Tadziota kylpylähotellissa Lidon rannalla sekä pitkin Venetsian kapeita katuja ja kanaaleja. Tunne ja järki kuiskuttelevat kirjailijan korviin taistellen vallasta.

Elämän ehtoolla on mietittävä, onko jotakin jäänyt tekemättä, voisiko vielä aloittaa uudestaan. Koko elämänsä kurinalaisesti elänyt mies antaa viimein aistien viedä ja kulkutautikin on hänelle vain kohtalokas seikkailu. Kirjailija kuolee koleraan.

”Aika kiva teksti, tanssitaan ja ilkamoidaan”, näytelmän tekijät ehkä miettivät. Yhdellä jo jalka vipattaa tahtia, toisen hartiat liikkuvat rytmikkäästi ja kolmas taputtaa rytmiä. Tanssitaan!

On ilo, että näin kummallinen ajatus toteutettiin, sillä sovitus vie mukanaan. Perinteisen teatterin ja tanssin yhdistelmä on tyylikäs ja tarkasti rytmitetty.

Karismaattinen Pentti Korhonen vakuuttaa vanhan Aschenbachin tanssikengissä. Neljä kirjailijan kloonia (näyttelijät Joose Mikkonen, Tuula Väänänen, Merja Pietilä sekä näyttelijä-tanssitaitelija Anne Pajunen) välittävät tapahtumia ja kirjailijan ajatuksia sujuvasti ja saumattomasti liikkeellä ja puheella.

Kloonit myös kertovat näytelmän tapahtumia. Teatterissa jos jossain pitäisi noudattaa ohjetta ”näytä, elä kerro”. Nyt kertojat kuitenkin toimivat kokonaisuudessa rikastaen ja ohjaten liikkeen tulkintoja.

Tanssija Miika Alatupa liitelee kevyesti kirjailijan rakkauden kohteena vaaleat kutrit hulmuten. Myös Anne Pajusen liike hurmaa, mutta tasapainoinen, tarkasti rytmitetty koreografia ei luo häiritseviä kontrasteja tanssijoiden ja näyttelijöiden välille. Lavalla kaikki ovat tanssijoita ja näyttelijöitä.

Perinteistä taidetanssia lukuun ottamatta tanssissa ei ole kyse pelkästään liikkeen hallitusta puhtaudesta. Tärkeää on tanssista välittyvä tunne. Oulun teatterin näyttelijöiden Mikkosen, Pietilän ja Väänäsen liikkeistä välittyy ilo. Vaikuttaa, että he nauttivat tanssimisesta.

Näytelmässä tavataan myös joukko herkullisia sivuhahmoja. Gondolieeri, koomikko, asemavirkailija, parturi ja matkatoimiston virkailija ovat karikatyyrejä, jotka tuovat näytelmään keveyttä. Huumori on lämminhenkistä ja sopivasti hölmöä.

Lucino Viscontin novellista ohjaama elokuva (1971) on ollut inspiraation lähde näytelmän lavastuksen ja puvut loihtineelle Karoliina Koiso-Kanttilalle. Visuaalinen ilme 1900-luvun yläluokan loma-asuineen on tyylikäs. Kauniin mutta raskassoutuisen elokuvan harrasta tunnelmaa ei onneksi ole tuotu näyttämölle. Teatterin lavalla iloa ja leikkiä.

Minimalistisen lavastuksen takaosassa on lasinen veranta. Kohtausten vaihtuessa lavalla nähdään aurinkovarjoja ja –tuoleja, gondoli ja muita vaihtuvia pieniä elementtejä. Lattia on vahankeltaisen hiekan värinen. Lidon saaren rantahiekka ja kylpylähotellin terassi toimivat taustana koko lavan täyttävälle liikkeelle.

Thomas Mannin teksti on runollista ja vanhahtavaa, kieltä ei ole turhaan modernisoitu. Alkutekstin käpertynyttä tunnelmaa ei ole kuitenkaan yritetty toisintaa. Teatteriyleisöllä on varmasti ainakin jonkinlainen suhde tunnettuun ja filmattuun klassikkoon.

On varmaan erittäin hyvä, että maailma saa nähdäkseen vain kauniin taideteoksen eikä sen alkuperää tai sen syntymiseen vaikuttavia tekijöitä. Näiden lähteiden, joista taiteilija ammentaa innoituksensa, tunteminen saattaisi nimittäin useinkin hämmentää, jopa kauhistuttaa, ja siten pilata teoksen vaikutuksen.

Aschenbachin pohdinta näytelmän keskellä on oivaltava poiminta novellista. Jos ei odota uskollista toisintoa kirjasta tai elokuvasta, alkuteoksen tunteminen ei kuitenkaan vähennä näytelmän vaikuttavuutta. Voi jopa olla, että kepeä ja moderni tanssinäytelmä tuo alkuteokselle lisää ymmärrystä. Yksi arvostetuimmista taiteilijakuvauksista on nykylukijalle vähän arveluttava.

Näytelmän lopulla kaikille on paljastunut, että kulkutauti korjaa satoaan kaupungissa. Epidemia pidettiin Venetsiassa salassa voittojen menettämisen pelossa. Aschenbach näkee unen, jossa vietetään villejä bakkanaaleja. Sankka savu, valot ja äänet luovat hurmeisen, epätodellisen tunnelman.

Kuolema on saapunut kaupunkiin ja kaikki estot ja tabut unohdetaan. Alhaisinkaan vietti ei jää toteuttamatta. Tavoilla ja laeilla ei ole enää merkitystä.

Aschenbach saa rauhan. Ehkäpä hän tunsi juuri ennen kuolemaansa ensimmäistä kertaa elävänsä? Uudenlainen tulkinta hämmentää ja viihdyttää. Klassikkoteksti on herätetty eloon.

Kaltio – Pääkirjoitus

Keksittyä taidetta

Pääkirjoitus 2-3/2024

”Tunnelma avajaisissa poikkesi mukavasti siitä, mihin olen tottunut. Ehkä satun vain aina perinteisempiin avajaisiin, missä ammattitaiteilijat esittelevät työtään viinimukin säestyksellä.” Päätoimittajakin katselee tällä kertaa taidetta.

Kannessa: Vulnerability

Kannessa 2-3/2024

Noora Ylipietin näyttely Vulnerability / Altistuneet on Kemin taidemuseon tämän vuoden kesänäyttely. Vampyyriä tavoitteleva kokonaisuus käsittää monumentaaliset tuhat erikseen nimeämätöntä […]