Onnittele 80-vuotiasta Kaltiota lahjoittamalla!
Kaltio ry on käynnistänyt pienkeräyksen 80-vuotisjuhlatilaisuuksien rahoittamiseksi. Keräyslupanumero on RA/2025/181 ja keräystili FI25 5741 4020 1806 54. Lue jutusta lisää keräyksestä.
Kaurismäeltä pastissi-Kaurismäkeä
Sputnik ja Bufo: Kuolleet lehdet. 81 min. Ensi-ilta 15.9.2023. K7.
Käsikirjoitus ja ohjaus Aki Kaurismäki, kuvaus Timo Salminen, lavastus Ville Grönroos, puvustus Tiina Kaukanen, leikkaus Samu Heikkilä, äänisuunnittelu Pietu Korhonen.
Rooleissa Alma Pöysti, Jussi Vatanen, Janne Hyytiäinen, Nuppu Koivu ja Matti Onnismaa.
Surussaan rypevä Varjoja paratiisissa, tulevaisuudenuskoinen Ariel ja kostossa piehtaroiva Tulitikkutehtaan tyttö saavat rinnalleen krapulaisen, itseään toistelevan uutuuden Kuolleet lehdet. Aki Kaurismäen työläistrilogiaan ympätään iltatähdeksi neljäs osa. Tetralogin en soisi laajentuvan enää yhtään, koska kaikki sanottava tuntuu olevan kuvattuna.
Työläissarjan aiemmista osista tuttu hankaava rakkaussuhde muodostuu tällä kertaa nollatuntisopimuksen kanssa kamppailevan kauppa-apulaisen (Alma Pöysti) ja hiekkapuhaltajan (Jussi Vatanen) välille. Rakkaustarina on jälleen tragikoominen sutkautuksineen ja pinttyneine ihmistahroineen. Suurin tahra tahi läikkä on Vatasen esittämän mieshahmon juoppous.
Kuvasto sekä lavasteille että ihmishahmoille on totutun rujo. Päähenkilöparivaljakko ei paljoa puhele. Ajattoman, vanhakantaisen interiöörin ympärille ainoan viitteen 2020-luvusta tuo radion jatkuvasti uutisoima Ukrainan sodan irvittömyys. Kaurismäki on valinnut uutisoinnista karmeimmat palat Mariupolin teatteripommituksista lähtien.
Revolverimainen punchline-ryöpytys on kiivasta. Vatanen työkavereineen ryöpyttää omaansa ja toistensa elämää hirtehisesti. Taustalla kuulemme karaoketulkinnan muun muassa Schubertin ”Serenade”-liedistä sekä Hurriganesin ”Get On” -kaahailusta. (Karaokea juontaa muuten Karaokeparatiisistakin tuttu, iki-ihana Evi.)
Aiempiin Kaurismäen ohjauksiin verrattuna dialogia on entistä vähemmän, mikä osaltaan vaikuttaa myös juonenkehittelyyn. Viipyilevästä kerronnasta päästään paikoin maleksivaan kerrontaan. Jopa kaurismäkeläiseksi tavaramerkiksi muodostunutta hidasta tarinankulkua kuvailisin elokuvan ensimmäiseltä puoliskolta paikoin pitkästyttäväksi.
Jussi Vatanen osaa esittää alistuneen koirankasvoilmeen kelvosti. Alma Pöystin päämäärätietoisuus ja silti viaton lapsenkatse on sekin kelpoa. Päähenkilöiden yhteinen kemia toimii keskinäisellä pälyilyllä ja väkinäisellä ilmeikkyydellä. Muistan nähneeni tätä kaikissa aiemmissakin Kaurismäen ohjauksissa.
Sivurooleista mieleen jää mukamas jämerää työnjohtajaa esittävä Matti Onnismaa sekä todella, todella lipevää ja hämäräperäistä ravintoloitsijaa savuverhon takaa luihuileva Martti Suosalo. Aki Kaurismäen elokuvaksi savukkeiden tupruamista nähdään muutoin yllättävän hälventyneesti.
Intertekstuaalisina seikkoina Jean-Luc Godard mainitaan muutamaan otteeseen. Jukeboksin päällä olevan kunniagalleriakuusikon muodostavat Irwin, Badding, Ola, Juice, Rautavaara ja Sorsakoski. Tämänkertainen elokuvaviittaus elokuvasalikohtauksessa on Jim Jarmuschin The Dead Don’t Die (2019).
Tiettyjä kaurismäkeläisyyksiä alkaa siekailematta pämähdellä ruudulle lisää. Matti Pellonpään kuvaa yritän spotata, mutten löydä. Sen sijaan seuraaviin kummallisuuksiin kiinnitän huomiota: autoja ei näy elokuvassa kai kertaakaan; tupakka-askit ovat varoitustarrattomia ja järjestään Norttia; Alkon myymäläsisustus on 2010-luvun alun vaaleapintainen; taidereferensseja Marko Tapioon ja Paavo Tynelliin on yllättävän paljon.
Pohjavireeltään erittäin melankolinen, paikoin jopa masentuneen sumea elokuva ikäänkuin huipentuu tunnin kohdalla esiintyvään Maustetyttöihin. Maustetyttöjen kappaleen sanoitus on kuin monistettu kaikista Maustetyttöjen aiemmista kappaeleista – samoin Kaurismäki on monistanut jälleen itseään.
Pastissi pastissin perään.
Kaiken kruunaa Kaurismäen vakioteemaksi muodostunut Dmitri Šostakovitšin Kuudennen sinfonian teema, jonka tunnetaan nimellä Pateettinen. Tämä elokuva ei ole kummassakaan sanan merkityksessä pateettinen, vaan raukean verkkaisa ja taskumatin kaltaisesti hapoton.
Alkoholismia käsitellään humaanisti. Nyky-yhteiskunnan työrakenteeseen ei viitata kuin nollatuntisopimuksella ja heppoisella irtisanomissuojalla. Kaurismäen pastissiin kuuluu pysähtyneisyys ja ajasta kadonneet esineet, kuten vaikkapa päähenkilön Nokia 3110.
Mutta osaako Kaurismäki enää tulkita ympäröivää yhteiskuntaa? Ovatko hänen elokuvansa ikinä luoneetkaan muuta kuin nostalgiassa telmivää kulissiyhteiskuntaa? 2000-luvun elokuvissa oli sentään omia, toisinaan eriskummallisia huomioita syrjäytymisestä, irtolaisuudesta ja laittomasta maahanmuutosta, mutta tämän elokuva esittää asiaansa ponnettomasti. Pelkkä altruismi aihiona ei kanna Kuolleissa lehdissä riittämiin.
Kollegakriitikot ylistävät elokuvaa kilpaa, mutta minä en tajua miksi. Ehkä olen kasvanut Kaurismäen estetiikasta, ehkä Kaurismäki on mielestäni sekä taiteellisesti että kannanotoiltaan väsähtänyt.
Kaurismäki vastaanotti ensi-illastaan Cannes’issa palkinnoksi Prix de Juryn, mutta pääpalkintoa ei taaskaan napsahtanut. Kritiikkiä kirjoittaessani sain tiedon, että elokuva on tietysti Suomen Oscar-ehdokkaana. Aiheesta tuskastuneen oloinen Kaurismäki vähäsanaisesti puhisi, ettei hän voi oikein kunniasta kieltäytyä, muttei pidä arvossa Oscareitakaan.
Sen sijaan huomioitavana pitäisin, että Kaurismäki huomioitiin jo kolmatta kertaa kansainvälisen kriitikkojärjestö Fiprescin valinnoissa vuoden parhaaksi elokuvaksi. (Moiseen saavutukseen on aiemmin yltänyt vain Paul Thomas Anderson.) Kaurismäen aiemmat palkitut elokuvat Mies vailla menneisyyttä (2002) sekä Toivon tuolla puolen (2017) elävät jo omaa mainettaan Kaurismäen filmografiassa, miksei tämäkin.
Siirryn Kaurismäestä hänen kansainvälisten kumppaneidensa Jarmuschin ja Anderssonin kohdeyleisöksi ja toivon salaa, että tämä tosiaankin on Kaurismäen joutsenlaulu.
Metsä elonkirjon takaajana ja luonnonsuojelutyön näyttämönä
”Havumetsän lapsien voima on elokuvan kyvyssä käsitellä valtavaa aihevyyhtiä laajalle yleisölle lähestyttävällä tavalla.” Virpi Suutarin viimeisimmän dokumentin arvioi Kaltiolle Mia Hannula.
Metsäsuhteemme dokumentoijat ja ennallistajat
”Ritva Kovalainen ja Sanni Seppo eivät jätä katsojaa sen harhakuvan valtaan, että maamme olisi täynnä luonnontilaista ja luonnonkaunista metsää.” Kajaanin taidemuseossa 10.12.2023 saakka esillä olevan Pohjoistuulen metsä -näyttelyn arvioi Niina Kestilä.
Perämeren Berliini 2025
Horizont-hanke herättelee henkiin purkutaloja sekä pandemiavuosien rajasulkujen hiljentämää Tornion ja Haaparannan kaksoiskaupunkisuhdetta. Saima Visti tutustui yhteisötaiteelliseen näyttelyyn.
Työväenkulttuurin takaisinvallankaappaus
”Työväenluokkaista kulttuuria tehdään omista lähtökohdista tietoisena ja ylpeänä eikä surkutella, että voivoi kun en ole syntynyt rikkaaseen perheeseen.” Anu Kolmonen haluaa kaapata keskustelun työläiskulttuurista takaisin työläisille.
Palsta suomalaisen elokuvataiteen avohakkuuksi
Mikko Myllylahden Cannesissakin palkittu lokakuun ensi-iltaelokuva on Kaltion kriitikko Matti A. Kemin mukaan ”ilahduttava kaato”. Ensi-iltansa leffa saa teattereissa 7.10.2022.
Demokratian yksinkertaistamisesta
Esseesarjan kolmanessa osassa Jenny Kangasvuo pohtii demokratiaa, joka saattaa nostaa vallankahvaan myös Saksan kansallissosialistien kaltaisen puolueen.
Tavallinen saksalainen professori
Jenny Kangasvuon essee aloittaa sarjan, jonka teemat nousevat Victor Klempererin päiväkirjamerkinnöistä vuosilta 1933–1945.
Kaltion 75-vuotisjuhlaseminaari katsottavissa netissä
75-vuotisjuhlaseminaari ”Taiteen ja kulttuurin rooli koulutuksessa ja tutkimuksessa” on katsottavissa Oulun ammattikorkeakoulun youtube-kanavalla osoitteessa https://www.youtube.com/watch?v=jbpnxvfWOqM. Seminaari striimattiin torstaina 29.10.2020 klo 13–16.
Saarela – Voimailua ja taidetta Oulujoen varrella
Oulujokivarressa sijaitsevalla Saarelan maatilalla oli isäntä, jonka voimista liikkui villejä huhuja. Kyseessä oli painin olympiavoitolla nimensä historiaan kirjoittanut Yrjö Saarela, […]
Vanhuuden malleja eri ikäluokille
Väestön eliniänodotteen kasvaessa yksi ”vanhuuden” kategoria, 65+, ei enää riitä. Kuusikymppiset, kahdeksankymppiset ja satavuotiaat ovat ryhminä saatikka yksilöinä liian erilaisia, Jenny Kangasvuo kirjoittaa.
Vau, täällä on tällaisiakin tyyppejä
”Moni hyönteinen näyttää ulkoavaruuden olennolta, jos mikroskoopilla katselee. Se herättää enemmänkin hämmästystä, jopa inhoa ja halua torjua näitä olentoja. Silloin empatia jää helposti puuttumaan.” Sampsa Hannonen haastatteli eläinfilosofi Elisa Aaltolaa.
Mielenosoitusoikeuden taantuminen tainnuttaa demokratiaa
”Mielenosoittamisoikeus, kuten mikä tahansa muukin oikeus, voidaan myös menettää. Siksi sen toteutumista tulee seurata, tarkastella ja uudelleenarvioida.” Rovaniemeläinen lukiolainen Minea Kaippio kirjoittaa mielipiteenvapaudesta.
Sielujen läpi ujeltavia kertomuksia luopumisesta
”Elokuva on kokonaisuutena immersiivinen. Sen sisäismaailmaan uppoutuu vaivatta. Pöystin roolihahmo tivaa: ’Vakoiletko sinä, nainen, uniani?!'” Matti A. Kemi katseli Pirjo Honkasalon viimeisimmän fiktioelokuvan.
Vetoomusten allekirjoittelu ei riitä
Apartheid-valtioita on ennen Israeliakin pysäytetty boikottien avulla.
Via Karelia ja Österbottenin siutti Kotia
”Oli varhmaan tarkotus ette sain vastaani haasteita. Mie tarkotan ette, jos kirjailija lähtee stipentireissule, niin onnea oon se, ette jotaki tapahtuu. Mutta tällä kertaa tapahtumia oli aika monta.”
Vain väsymyksestä johtuvaa
”Etsiessäni talon vanhoja piirustuksia löysin senkin sisuksista hyvin pehmeän paperin. Vai pitäisikö sanoa sittenkin dokumentin: laidoista raskaasti hiutunut todistus sijoitti tilamme rekisteriin. Kaikki oli käsinkirjoitettu, ja voi miten kauniisti!”
Jenni Kinnusen kolumni.
Pääskyparvi taivaan räystään alla
”Kesällä Kuttura täyttyy elämästä, kun kylässä syntyneet palaavat jälkeläisineen tutuille laitumille. Tulemme pääskysten lailla, löydämme armaat asuinsijat, rakkaat rannat. Otamme vastaan, mitä kotikylän kesä tarjoaa.”
Pullotettuna päihdyttävä varoitusfilmi alkoholin ongelmista
”Tämän vuoden parhaimmistoa viihdeosastolla”, toteaa Matti A. Kemi 28.3.2025 ensi-iltansa saaneesta, Teemu Nikin ohjamaamasta elokuvasta 100 litraa sahtia.
Kylässä kylästä kylään
Mustarinda-seuran Miina Kaartinen ja Sanna Ritvanen viettivät kolme kuukautta residenssissä New Yorkissa. Kaltion palstalla he haastattelevat Red Hookin Pioneer Works -kulttuurikeskuksen julkaisutoiminnan johtajaa.
TaideTurvapaikka: safe(r) space for (inevitable) peace
Lölä Florina Vlasenko writes about TaideTurvapaikka, a community art project started at Oulu refugee center in 2023. The article is published in Finnish translation in the printed Kaltio 1–2/2025.
Jah(app)! Digihunteerinkia
Meänkielen kirjeenvaihtajamme Linnea Huhta pohtii tällä kertaa olemassaoloaan digitaalisessa maailmanpiirissä.
Thangka välittää viisautta, myötätuntoa ja voimaa
Vuoden 2025 helmikuun viikonloppuina Oulussa oli mahdollista tutustua thangkoihin Galleria 33:n tiloissa. Thangkat ovat keskeinen osa Tiibetin kulttuuria sekä tiibetinbuddhalaista harjoitusta.
Pamelalla Senegaliin
”Omakustanne on hykerryttävä ja sisällöltään yllättävän valistava teos matkailusta, eurooppalaisuudesta sekä senegalilaisen kulttuurista.”
Vahvan inhimillinen kuva Lönnrotista
”Tällaisen elämäkerran aika jo totisesti oli”, toteaa Risto Kormilainen emeritaprofessori Irma Sulkusen teoksesta Elias Lönnrot ja hänen pitkä varjonsa.
Mestari ja oppipoika
”Kirjansa alaviitteissä Seppälä valottaa usein kiinnostavia näkökulmia.” Juhani Rantala luki Juha Seppälän teoksen Paavo Rintalan kirjallisuuden lukemisesta.
Hakkuilla tavataan: tiedolla ja tarinoin tuhoa vastaan
Aktivistinen Metsäliike ja kulttuurilehti Kaltio kohtaavat toisensa yhteistyönumeron sivuilla, kiitos päätoimittaja-Paavolle tästä tilaisuudesta! Metsäliike on kansanliike, jonka tavoite on saada […]
Kepeitä piipahduksia viktoriaaniselle kosioreissulle
”Huolitellun tekstin lomassa näennäisesti ei tapahdu muuta kuin sulhasen valinta, mutta rivakasti etenevät käänteet tarjoavat lukijalleen kurkistuksen 1800-luvun ajatuskuvioihin ja maisemiin.” Matti A. Kemi luki Satu Tähtisen romaanisarjan kaksi ensimmäistä.
Sanojen äiti on kaasu
”Yhtä paljon kun piereskely on ollut osa ihmisyyttä, myös piereskelyyn liittyvä kirjoittaminen on kuulunut monien sanankäyttäjien repertuaariin.” Aapo Kukko luki Nastamuumion julkaiseman historiallisen suolikaasukirjoituskoosteen.