
Onnittele 80-vuotiasta Kaltiota lahjoittamalla!
Kaltio ry on käynnistänyt pienkeräyksen 80-vuotisjuhlatilaisuuksien rahoittamiseksi. Keräyslupanumero on RA/2025/181 ja keräystili FI25 5741 4020 1806 54. Lue jutusta lisää keräyksestä.
Ulla Autio ja osallistava, esteetön ideointi
”Pittäähän se tulla, kun kerrankin kysytään”, sanoi eräs Lähde!-hankkeen osallistavaan puistoideointipajaan viime kesäkuussa osallistunut vaalalainen nuori. Soiva keinu, tonttuseikkailu, kynttiläpolku, esteetön laituri kaiteineen: ideoita pulpahtelee tiuhaan tahtiin kolmella toiminnallisella ideointipisteellä.
Iloinen puheensorina täyttää tilan. Työpajaan kokoontuneet pohtivat, miten Vaalanranta tulevaisuudessa palvelisi sekä lähialueen erityisryhmiä että kaikkia vaalalaisia. Lähde! Taiteesta voimaa -hankkeessa vuodesta 2017 taiteilijana ja muotoilijana työskennellyt Ulla Autio hyörii ihmisten keskellä ja opastaa heitä rakentamaan minimaailmaa ”Unelmien paikaksi” erilaisten materiaalien avulla. Aisteja herätellään mukaan ideointiin. Kaikki esille tulevat ehdotukset ja toiveet ovat pohdinnan arvoisia.
Kun ideointipajan yhtenä kohderyhmänä ovat mielenterveyskuntoutujat ja kehitysvammaiset, tulee erityisen tarkkaan miettiä ja suunnitella ne keinot ja tavat, joilla heidän kanssaan ideoidaan ja saadaan heidän äänensä kuuluviin. Hyvinvointipuiston tavoitteena on jatkossa palvella heidän arkeaan parhaalla mahdollisella tavalla. Tutut nuotio- ja lauluillat ovat mukava tapa viettää aikaa yhdessä, mutta olisiko mahdollista keksiä uusia, erilaisia tapahtumia, jotka kutsuisivat muitakin kuntalaisia tulemaan paikalle viettämään vapaa-aikaansa puistossa?
”Minimaailma on enemmänkin oikeanlaisen tunnelman tavoittelemista. Tunnelmia haetaan erituntuisilla ja -värisillä materiaaleilla”, Autio kertoo. ”Vaalan pajassa eräs luo maailmaa, jossa prinsessat asuvat, toinen taruolentojen mystistä maailmaa. Yhdessä maisemassa on rauhallinen auringonlasku ja toisessa pieni pursi aallokossa.”
Muilla ideointipisteillä tavoitellaan tietoa, toiveita ja haaveita sanallisesti ja valmiiden kuvien avulla. ”Minimaailman tavoite on saada selville asioita, joilla ei välttämättä ole sanoja. Tunnelmaa, jota voi vain käden kanssa yhteistyössä toteuttaa”, Autio pohtii. Minimaailman toteuttaminen onnistuu myös henkilöltä, jonka kommunikointi ei perustu puhumiseen.
”Ihmisten osallistaminen mukaan toimintaan on aina ollut luonteva osa työtäni”, Autio toteaa. ”Olen kiinnostunut luomaan uusia tiloja ja paikkoja, joissa ihmisten välinen vuorovaikutus olisi mahdollisimman helppoa, esteetöntä ja luonnollista.”
Vuosikello ja legoilla rakentaminen työskentelyn välineinä
Toisella ideointipisteellä on seinälle asetettu vuositapahtumakello eri vuodenaikoineen. Osallistujat etsivät lehdistä valmiiksi leikatuista kuvista ja sanoista kiinnostavia ideoita esteettömästi puiston toimintaan liittyen. Itse voi myös leikata lisää sopivia kuvia, keskustella ideoista ja liittää ne vuosikelloon. Tulevan puiston eri vuodenajat inspiroivat suunnittelemaan syksyksi tunnelmallisen kynttiläpolun, jouluksi tonttupolun, kevääksi luontopolun ja kesäksi runonlausuntatapahtuman.
Ideointipajassa vuosikellolle muodostuu hahmotelma. Ideoiden on mahdollista toteutua puistossa, kun ne eivät vaadi ylen määrin valmisteluaikaa, materiaalihankintoja tai työvoimaa. Esimerkiksi paikalliset yhdistykset voivat hyödyntää vuosikelloa ja aluetta omassa toiminnassaan. Vuosikellon avulla puisto elää ja muuttuu alati.
Kolmannella ideointipisteellä päästiin rakentamaan legoilla puiston pienoismallia. Osallistujien oli helppo alkaa ideoida puistoa käytännössä rakentamalla. Pienoismallia rakennettaessa jokaisella on tiedossa puiston suunniteltu sijainti, ja sen kautta alueen mahdollisuudet hahmottuvat hyvin. Esimerkiksi Vaalassa toivottiin kovasti nykyisen olemassa olevan laiturin kunnostamista esteettömäksi. ”Legopalikoilla rakennettaessa ajatus pysyy rentona ja tulee mieleen, että laiturilla voisi myös lähteä soutelemaan, kun sen oikein kunnolla kunnostaisi”, Autio muistelee. Kunnon valaistus, esteettömyys, penkit ja roskakorit tulevat helposti mieleen tällä pisteellä.
Luontoon kartta kädessä
”Nämä kolme ideointipistettä täydensivät toisiaan sopivalla tavalla, eikä päällekkäisyyksiä juuri tullut. Sovelsimme tätä osallistavaa ideointipajaa myös Simossa”, Autio kertoo. ”Vaalan ja Simon ideointipajoissa syntyivät hyvin erilaiset lopputulokset. Tietyt toiveet toistuvat, mutta aina on jotain omaleimaista.” Hän toteaa, että on tärkeä myös huomata, mitkä tekijät toistuvat. Niistä voi johtaa hyvinvointipuiston peruselementit -kokonaisuuden. ”Näyttää, että tulisija ja vesille pääseminen ovat toistuvia toiveita. Vesillehän ei joka paikassa pääse, mutta mielikuvitusmatkan toteuttamiselle ei ole esteitä”, Autio sanoo hymyillen.
Kun kaikki ideat on saatu talteen ja rakennelmat, vuosikelloehdotukset sekä unelmapuistot valokuvattu, alkaa Aution työskentelyssä seuraava vaihe. Hän käy kävelemässä tulevan puiston alueella tutkien alueen karttaa ja ideoiden mahdollisuutta toteutua siellä. ”Työtehtävieni luontolähtöisyys on aina ollut minulle tärkeää. Olen todennut, että aistimaailman herättely luonnossa tuottaa ihmisille erityistä hyvinvointia”, Autio pohtii.
”Olen aikaisemmin suunnitellut sisätiloja esimerkiksi sairaalaympäristöissä. Lähde!-hankkeessa olen päässyt mielenkiintoisen työtehtävän äärelle eli muotoilemaan ulkotilaa, hyvinvointipuistoa yhdessä ihmisten kanssa”, Autio hehkuttaa.
”Kun alan viedä ideoita pohjapiirrokseen, teen valintaa, yhdistelyä ja karsintaa niiden suhteen”, Autio kertoo työskentelystään. Kun puistosuunnitelma on valmis, toimitetaan se asiakkaalle. Lähde!-hanke on mahdollistanut hyvinvointipuiston ideointi- ja suunnitteluvaiheen. Seuraavaksi on päättäjien ja puistoalantyöntekijöiden vuoro toimia ja viedä puistosuunnitelmaa eteenpäin runsaalla asiakastiedolla varustettuna.
Iin Lähde!-puisto ensimmäisenä valmiiksi
Lähde!-puistoa alettiin työstää Iissä vuonna 2017 yhdessä tulevien käyttäjien kanssa mielenkiintoisen työparityöskentelyn avulla. Teatteriohjaaja Heta Haanperä ja muotoilija Ulla Autio muodostivat toimivan tiimin yhdessä. ”Kyseessä oli mielestäni lähes täydellinen työpari, jonka työotteissa yhdistyivät muotoilijan ratkaisukeskeisyys ja teatteriohjaajan spontaanius ihmisten kanssa kohdattaessa”, Autio muistelee hymyillen. ”Minun työpajatyöskentelyni on enemmän etukäteen suunniteltua ja valmisteltua, kun taas Heta vei työpajoja eteenpäin itse tilanteessa luovasti heittäytyen.”
Suunnitteluvaiheen jälkeen ryhdyttiin tuumasta toimeen. Puistossa on järjestetty viime keväänä istutustalkoita, joiden sadosta puistossa vierailijat ovat voineet nauttia syksyn lähestyessä. Pientä esiintymisaluetta on testattu runonlausunnan merkeissä. Suvantolan rannan katetun terassin kattokuviointi sekä jättihimmelit ovat mielenterveyskuntoutujien käsialaa, ja linnunpönttöjen kaunis ulkoasu kehitysvammaisten. Taidekaiteita, joiden avulla voi nousta ylös pyörätuolista, suunnitellaan kuvanveistäjä Minna Kangasmaan kanssa.
”Parhaillaan ollaan aloittamassa vielä Suvantolaan tulevien penkkien suunnittelua ja toteutusta Iipajalaisten kanssa”, Autio kertoo. Iipaja tarjoaa kaikenikäisille iiläisille työttömille työnhakijoille apua muun muassa oman koulutus- ja työelämäpolun suunnittelussa. Myös Iin työhönvalmennuskeskuksen osaaminen näkyy puistossa muun muassa Puistotalkkaritoiminnan ja istutuslaatikoiden muodossa sekä taiteilija Paula Suomisen kanssa toteutetuissa mosaiikkitöissä.
Puiston tarkoituksena on houkutella ihmisiä ulkoilemaan, nauttimaan luonnosta, kokemaan taidetta ja kokoontumaan yhteen. Lähde!-puistosta toivotaan kaikkien iiläisten yhteistä hyvinvointipuistoa, jossa voisi olla tapahtumia säännöllisesti vuosikellon mukaisesti esimerkiksi eri yhdistysten tuottamina.
Ensimmäinen taiteen osallistavien menetelmien avulla yhdessä erityisryhmien kanssa suunniteltu Lähde!-hyvinvointipuisto on saamassa avajaisensa marraskuussa Mielenterveysviikolla (viikko 47) Iin terveysaseman lähellä. Lähde! Taiteesta voimaa arkeen -hankkeen hyvinvointipuistokonsepti on ainutlaatuinen Suomen mittakaavassa. Tämä konsepti on hankkeen merkittävä aikaansaannos ja toteutettavissa muuallakin Suomessa.
Artikkelin kirjoittaja on aloittanut viime kesäkuussa osa-aikaisen asiantuntijakoordinaattorin työn Lähde! Taiteesta voimaa arkeen -hankkeessa.
Kaltio ry on käynnistänyt pienkeräyksen 80-vuotisjuhlatilaisuuksien rahoittamiseksi. Keräyslupanumero on RA/2025/181 ja keräystili FI25 5741 4020 1806 54. Lue jutusta lisää keräyksestä.
”Havumetsän lapsien voima on elokuvan kyvyssä käsitellä valtavaa aihevyyhtiä laajalle yleisölle lähestyttävällä tavalla.” Virpi Suutarin viimeisimmän dokumentin arvioi Kaltiolle Mia Hannula.
”Ritva Kovalainen ja Sanni Seppo eivät jätä katsojaa sen harhakuvan valtaan, että maamme olisi täynnä luonnontilaista ja luonnonkaunista metsää.” Kajaanin taidemuseossa 10.12.2023 saakka esillä olevan Pohjoistuulen metsä -näyttelyn arvioi Niina Kestilä.
Horizont-hanke herättelee henkiin purkutaloja sekä pandemiavuosien rajasulkujen hiljentämää Tornion ja Haaparannan kaksoiskaupunkisuhdetta. Saima Visti tutustui yhteisötaiteelliseen näyttelyyn.
”Työväenluokkaista kulttuuria tehdään omista lähtökohdista tietoisena ja ylpeänä eikä surkutella, että voivoi kun en ole syntynyt rikkaaseen perheeseen.” Anu Kolmonen haluaa kaapata keskustelun työläiskulttuurista takaisin työläisille.
Mikko Myllylahden Cannesissakin palkittu lokakuun ensi-iltaelokuva on Kaltion kriitikko Matti A. Kemin mukaan ”ilahduttava kaato”. Ensi-iltansa leffa saa teattereissa 7.10.2022.
Esseesarjan kolmanessa osassa Jenny Kangasvuo pohtii demokratiaa, joka saattaa nostaa vallankahvaan myös Saksan kansallissosialistien kaltaisen puolueen.
Jenny Kangasvuon essee aloittaa sarjan, jonka teemat nousevat Victor Klempererin päiväkirjamerkinnöistä vuosilta 1933–1945.
75-vuotisjuhlaseminaari ”Taiteen ja kulttuurin rooli koulutuksessa ja tutkimuksessa” on katsottavissa Oulun ammattikorkeakoulun youtube-kanavalla osoitteessa https://www.youtube.com/watch?v=jbpnxvfWOqM. Seminaari striimattiin torstaina 29.10.2020 klo 13–16.
Oulujokivarressa sijaitsevalla Saarelan maatilalla oli isäntä, jonka voimista liikkui villejä huhuja. Kyseessä oli painin olympiavoitolla nimensä historiaan kirjoittanut Yrjö Saarela, […]
Väestön eliniänodotteen kasvaessa yksi ”vanhuuden” kategoria, 65+, ei enää riitä. Kuusikymppiset, kahdeksankymppiset ja satavuotiaat ovat ryhminä saatikka yksilöinä liian erilaisia, Jenny Kangasvuo kirjoittaa.
”Elokuva on kokonaisuutena immersiivinen. Sen sisäismaailmaan uppoutuu vaivatta. Pöystin roolihahmo tivaa: ’Vakoiletko sinä, nainen, uniani?!'” Matti A. Kemi katseli Pirjo Honkasalon viimeisimmän fiktioelokuvan.
Apartheid-valtioita on ennen Israeliakin pysäytetty boikottien avulla.
”Oli varhmaan tarkotus ette sain vastaani haasteita. Mie tarkotan ette, jos kirjailija lähtee stipentireissule, niin onnea oon se, ette jotaki tapahtuu. Mutta tällä kertaa tapahtumia oli aika monta.”
”Etsiessäni talon vanhoja piirustuksia löysin senkin sisuksista hyvin pehmeän paperin. Vai pitäisikö sanoa sittenkin dokumentin: laidoista raskaasti hiutunut todistus sijoitti tilamme rekisteriin. Kaikki oli käsinkirjoitettu, ja voi miten kauniisti!”
Jenni Kinnusen kolumni.
”Kesällä Kuttura täyttyy elämästä, kun kylässä syntyneet palaavat jälkeläisineen tutuille laitumille. Tulemme pääskysten lailla, löydämme armaat asuinsijat, rakkaat rannat. Otamme vastaan, mitä kotikylän kesä tarjoaa.”
”Tämän vuoden parhaimmistoa viihdeosastolla”, toteaa Matti A. Kemi 28.3.2025 ensi-iltansa saaneesta, Teemu Nikin ohjamaamasta elokuvasta 100 litraa sahtia.
Mustarinda-palstalla juhlanumerossa 1–2/2025 Mustarinda-seuran Miina Kaartinen ja Sanna Ritvanen haastattelevat Red Hookin Pioneer Works -kulttuurikeskuksen julkaisutoiminnan johtajaa.
Lölä Florina Vlasenko writes about TaideTurvapaikka, a community art project started at Oulu refugee center in 2023. The article is published in Finnish translation in the printed Kaltio 1–2/2025.
Meänkielen kirjeenvaihtajamme Linnea Huhta pohtii tällä kertaa olemassaoloaan digitaalisessa maailmanpiirissä.
Vuoden 2025 helmikuun viikonloppuina Oulussa oli mahdollista tutustua thangkoihin Galleria 33:n tiloissa. Thangkat ovat keskeinen osa Tiibetin kulttuuria sekä tiibetinbuddhalaista harjoitusta.
”Omakustanne on hykerryttävä ja sisällöltään yllättävän valistava teos matkailusta, eurooppalaisuudesta sekä senegalilaisen kulttuurista.”
”Tällaisen elämäkerran aika jo totisesti oli”, toteaa Risto Kormilainen emeritaprofessori Irma Sulkusen teoksesta Elias Lönnrot ja hänen pitkä varjonsa.
”Kirjansa alaviitteissä Seppälä valottaa usein kiinnostavia näkökulmia.” Juhani Rantala luki Juha Seppälän teoksen Paavo Rintalan kirjallisuuden lukemisesta.
Aktivistinen Metsäliike ja kulttuurilehti Kaltio kohtaavat toisensa yhteistyönumeron sivuilla, kiitos päätoimittaja-Paavolle tästä tilaisuudesta! Metsäliike on kansanliike, jonka tavoite on saada […]
”Huolitellun tekstin lomassa näennäisesti ei tapahdu muuta kuin sulhasen valinta, mutta rivakasti etenevät käänteet tarjoavat lukijalleen kurkistuksen 1800-luvun ajatuskuvioihin ja maisemiin.” Matti A. Kemi luki Satu Tähtisen romaanisarjan kaksi ensimmäistä.
”Yhtä paljon kun piereskely on ollut osa ihmisyyttä, myös piereskelyyn liittyvä kirjoittaminen on kuulunut monien sanankäyttäjien repertuaariin.” Aapo Kukko luki Nastamuumion julkaiseman historiallisen suolikaasukirjoituskoosteen.
Ensimmäinen meänkielellä totetutettu pitkä fiktioelokuva Valitut saa Suomen ensi-iltansa 21.3.2025. ”Aihevalinta on oiva, vaikka kerronta voisi olla napakampi”, kriitikkomme Matti A. Kemi toteaa.
Visa Koiso-Kanttilan toisen pitkän näytelmäelokuvan Uhma ensi-ilta on suomalaisen kulttuurin päivänä 28.2.2025. ”Eräänlainen klassikkoelokuva siitä tulee aihevalintansa ja lokaationsa takia”, Matti A. Kemi kirjoittaa.