Lapin omat säännöt

Yleisen hokeman mukaan dokumentin tehtävä on herättää ajatuksia ja empatiaa. Yleisen käsityksen mukaan dokumenteista sivistyy. Yleisen mielikuvan kautta dokumenttejakin voi katsoa osana viihdettä. Mutta nämä ovatkin yleistyksiä.

Pauliina Punkki luo ansiokkaan ja kiiteltävän dokumentin Kittilän kunnanvaltuuston vaiherikkaasta hapuilusta 2010-luvulta näihin päiviin. Lumipalloefekti on harvinaislaatuinen suomalainen politiikkaa käsittelevä dokumentti, jonka katsominen herättää katsojassaa närkästyksen ja hölmistyksen lisäksi avuttoman hämmentyneisyyden sekä epäilyksen lähidemokratiaa kohtaan.

Dokumentti on harvinaisesti minäkerrontamuotoinen. Ohjaaja dokumentoi Kittilän kunnallissirkusta tyttärelleen, jotta tämä surkuhupaisa tivoli ei enää ikinä toistuisi. Toiveista huolimatta karavaani kulkee, ja sirkus vaihtaa loppujen lopuksi vain kuntaa. Dokumentti ikuistaa erään kunnan paikoin sanoinkuvaamattoman rumban vastoin hyvää hallintokäsitystä, kuntalakia taikka jääviyttä.

Punkki on hyödyntänyt puolitoistatuntiseen dokumenttiinsa 22 haastateltavaa. Käsityksiään ja tulkintojaan tapahtumista kertovat Kittilän kunnan luottamuspaikoilla pitkään toimineet henkilöt. Täysin toisistaan poikkeavien tulkintojen mukaan Kittilässä on joko erittäin räikeästi rikottu kaikkea lähidemokratian yleisarvoja tai sitten kunnassa on toimittu vain vanhojen tapojen mukaisesti (ja silti näemmä rikottu lähidemokratian yleisarvoja).

Torniolaislähtöinen Punkki aloitti dokumentin viimeisillään raskaana ollessaan. Hän muutti tyttärensä syntymän myötä Kittilään seuraamaan kunnallista pöhköilyä. Itsenäisen Suomen kummallisin ja surullisin kuntaskandaali käänteissään on niin hurjasteleva, että paikoin katsoja tippuu kyydistä.

Dokumentin tiedote jäsentää synopsiksen mallikkaasti: ”Kittilä ajautui demokratian kriisiin vuonna 2013. Kunnanjohtajan ja kuntapäättäjien välinen luottamuspula sai aikaan mediasirkuksen, valtion laatiman uuden lain Lex Kittilän ja Suomen suurimmat rikosoikeudenkäynnit kuntapäättäjiä vastaan. Yksi elokuvan henkilöistä, viime vuonna Kittilän kunnanjohtajan virkaan valittu, sai keväällä 2023 Korkeimman oikeuden tuomion virka-aseman väärinkäyttämisestä. Tuomiosta huolimatta hän saa pysyä virassaan. Tällainen lumipalloefekti voi tapahtua missä vain ja milloin vain, myös talven ihmemaassa, revontulten keskellä ja yhdessä maailman vähiten korruptoituneista valtioista.”

Rikosoikeuden emerita professori Terttu Utriainen lataa alkuun arkistopätkässä, että Kittilää vaivasi ”vauhtisokeus” ja että kuntalain tulkinnassa Kittilä on oikea ”villi länsi”. Kriisin keskiössä ja tuomittuna ollut entinen kunnanjohtaja Timo Kurula (kesk.) kuvaileekin kittiläläisten olevan ”ihan tavallisia lappilaisia”, jotka elävät ”ihan samanlaista arkea” kuin muutkin suomalaiset. Toivottavasti Kurula on näkemyksessään hakoteillä.

Vaikka dokumentti ei paljastakaan haastateltavien puoluetaustaa, alkuasetelma selviää näppärästi alkuminuuteilta saakka. Suomen Keskustan kunnanvaltuutetut tekevät kaikkensa savustaakseen kunnanjohtaja Anna Mäkelän (vihr.) pois virastaan ja esittävät tämän jälkeen uhriutumista. Muut haastateltavat puivat pinkan laittomuuksia ja epäasiallisuuksia evästykseksi.

Runsaslukuisen haastateltavien joukkio muodostaa dokumenttiin puhuvat päät -gallerian. Vilkastaakseen kuvakerrontaa Punkki hyödyntää mallikkaasti arkistomateriaalia pääosin Yleisradion uutisarkistoista, mutta toisinaan antaa pilkahduksia omasta koti-VHS-kirjastostaan. Suomen Kuvalehteä tai Helsingin Sanomia ei harmikseni hyödynnetä edes otsikkotasoilla. (SK taisi olla muuten ainoa valtakunnallinen lehti, joka edes viitsi seurata tätä pelleilyä säännölliseti.)

Tehokas, joskin rauhallinen ja hyvin jäsennelty haastattelujen sisältö pitää otteessaan. Haastateltavat ovat sanavalmiita ja muotoilevat asiansa jouhevasti ja ymmärrettävästi. On kadehdittavaa, miten luottamuksellisen ja tiiviin suhteen Punkki on saanut haastateltaviinsa. Sanat ovat aitoja, sanoma ja uskomus vankkaa.

Dokumentti saa kiitoksensa runsaasta nimi- ja titteliriveistään, jotka toistuvat tiuhaan. On hyvä yhdistää naama ja nimi, sen verran syytökset kimpoilevat ja kyräilyä on. On hyvä tietää, minkä mittainen ura haastateltavalla on luottamustoimissa. On hyvä tietää, että liika istuminen valtuustossa muuttaa ihmistä kuin ihmistä.

Mykkäelokuvien tutut väliplanssit sen sijaan antavat komiikkaa, vaikka sitaattien sisältö ei taasen komiikkaa lupaakaan. Mitä pidemmälle dokumentti etenee, sitä turhautuneemmaksi vajoaa planssisitaattien lukija. Dokumentti pitää temponsa, esittää asiasisältönsä selkeästi ja jäntevästi. Kertojaääni vahvistuu, subjektiivinen dokumentaario ja frustraatio silti väistetään. Omakohtaisuus saa erilaisen kaiun taannehtivasti. Tulevaisuus pelottaa.

Mutta tämäkin yleistyistä! Tarina jatkuu, koska kaikkea emme hallinto-oikeuden tai hovioikeuden jälkeenkään tiedä oikeaksi. Suomessa on muitakin kuntia, tarinoita ja hallinto-oikeuksien tulkintoja. Poliittinen dokumentaatio pelastaa kai siten jotain, mutta ei ehkä jälkipolvia kuitenkaan? Dokumentti on jäljiltään karmea, siksi mietittävää.

Menkäähän toteamaan oma käsityksenne lähidemokratiasta ja uskosta tulevaan. Suomessa on toisaalla myös 308 muuta kuntaa, joissa on omat ongelmansa ja päättäjänsä.