Oulun kaupunginteatteri: Laulu koti-ikävästä. Käsikirjoitus ja ohjaus Mika Ronkainen, lavastus Kalle Nurminen, musiikin johto Olli Tuomainen, päärooleissa Aki Pelkonen ja Hannu Pelkonen.
”Jätä se siihen, kevväällä se on paljon keviämpi.” Tämä lause on yksi Laulu koti-ikävästä -näytelmän koskettavimmista. Yleisön huomio on vangittu kuvittelemaan näkyä, jossa keski-iän harmaaseen vaiheeseen siirtynyt mies työntää eteenpäin yhä suuremmaksi käyvää lumipalloa. Koko elämänsä ajan raskasta ruumiillista työtä tehnyt mies ei helpolla luovuta edes kuvitelmissaan, mutta tämä tehtävä on toivoton. Vapautuksen tuo ääni, joka kehottaa lopettamaan tuon turhan ja tarpeettoman homman. Ja siihen jää entinen alkoholin pilaama elämä ja alkaa uusi vaihe, joka huipentuu yhteiseen automatkaan lapsuutensa Ruotsia etsivän, itsekin jo keski-ikää lähestyvän, pojan kanssa.
Poika on Suomi-rockista tunnettu Kai Latvalehto (Aki Pelkonen) ja isä hänen isänsä Tauno Latvalehto (Hannu Pelkonen). Esityksessä matkataan Oulusta Göteborgiin, jossa perhe asui noin kymmenen vuoden ajan Kain lapsuudessa 1970-luvulla. Kahden ihmisen kokemusten kautta pohditaan suomalaisten massamuuttoa Ruotsiin ja pyritään ymmärtämään sukupolvien välistä kuilua.
Mika Ronkaisen samannimisen dokumenttielokuvan pohjalta sovittama näytelmä on ennen kaikkea kuvaus siitä, miten elämänmuutos tulee eteen ehkä yllättäen mutta silti vaativana. Se kuvaa myös sitä, mitä muutos saa aikaan – niin sisäisesti kuin ulkoisestikin.
Muutoksen tullessa voi joutua valitsemaan elämän ja kuoleman välillä, kuten Tauno tekee suhteessa alkoholiin. Kai puolestaan päättää ottaa selvää Ruotsi-lapsuudestaan, kun arvelee sen liittyvän raskaaseen sivullisuuden kokemukseensa.
Laulu koti-ikävästä on myös klassinen kehityskertomus, jossa molemmat päähenkilöt kehittyvät ja kasvavat. Erityisesti muutoksen näkee Taunossa, joka kypsyy jonkinlaisen Ryysyrannan Joosepin, Uuno Turhapuron ja Matti Nykäsen yhdistelmästä kohti leppoisan ja kypsän isovanhemman roolia.
Näytelmää katsoessa ei elokuvan nähneenä pysty välttämään hienoista vertailua. Teoksissa on paljon samaa, kuten loistava musiikki sekä isän ja pojan hiukan töksähtelevä ja humoristinen, usein sarkastinenkin, keskustelutyyli.
Näytelmässä pomppaa esille tämänhetkinen maahanmuuttokeskustelu. Osittain se toimii, kuten Tauno-isän sääliessä nykyisiä maahanmuuttajia, mutta joiltakin osin se on turhan alleviivattua. Esimerkiksi musliminaiset ja tummaihoiseksi maahanmuuttajaksi muuntautuva, rasistisen huutelun kohteeksi joutuva Kai ovat dramaattisesti komeita kohtauksia, mutta tuntuvat tarpeettoman mahtipontisilta suhteessa kokonaisuuteen. Vähempikin olisi riittänyt.
Laulu koti-ikävästä on koskettava ja hyvin toteutettu näytelmä, jonka äärellä ajautuu pohtimaan vanhemman ylivertaista valtaa, lapsuuden kohtalokkuutta, toiseutta ja elämän ja ihmisen rajallisuutta. Perussävyinä ovat melankolian ja ymmällään olemisen lisäksi toivo ja elämänkipinä, joka yllättää kuin pilven takaa auton tuulilasiin hyökkäävän auringon valo.
Laulu koti-ikävästä Oulun kaupunginteatterin suurella näyttämöllä koko kevään.
Ajankohtaista Kompassina Victor Klempererin päiväkirjat Verkkoartikkeli
Esseesarjan kolmanessa osassa Jenny Kangasvuo pohtii demokratiaa, joka saattaa nostaa vallankahvaan myös Saksan kansallissosialistien kaltaisen puolueen.
Jenny Kangasvuon essee aloittaa sarjan, jonka teemat nousevat Victor Klempererin päiväkirjamerkinnöistä vuosilta 1933–1945.
75-vuotisjuhlaseminaari ”Taiteen ja kulttuurin rooli koulutuksessa ja tutkimuksessa” on katsottavissa Oulun ammattikorkeakoulun youtube-kanavalla osoitteessa https://www.youtube.com/watch?v=jbpnxvfWOqM. Seminaari striimattiin torstaina 29.10.2020 klo 13–16.
Oulujokivarressa sijaitsevalla Saarelan maatilalla oli isäntä, jonka voimista liikkui villejä huhuja. Kyseessä oli painin olympiavoitolla nimensä historiaan kirjoittanut Yrjö Saarela, […]
Väestön eliniänodotteen kasvaessa yksi ”vanhuuden” kategoria, 65+, ei enää riitä. Kuusikymppiset, kahdeksankymppiset ja satavuotiaat ovat ryhminä saatikka yksilöinä liian erilaisia, Jenny Kangasvuo kirjoittaa.
Veden vartijassa onnistutaan luomaan uskottava dystooppinen tulevaisuus, kirjoittaa Saara Saarelan ohjaamasta Emmi Itäranta -filmatisoinnista Kaltion kriitikko Reijo Valta.
Satunnaisesti muodostuvan #kaltiomatkustaa-juttusarjan aloittaa matkakertomus Mieskuoro Huutajien keikkareissusta Sveitsiin. Heikki Raudaskoski etsiytyy myös James Joycen ja dadan äärille.
Vuosina 1978–1988 Pikku Kakkosessa lapsia hauskuuttanut ja välillä pelottanutkin Pelle Hermanni saapuu suurille kankaille Timo Koivusalon ohjaamana. Harri Holtinkoski löytää elokuvasta tartuntapintoja niin nykylapsille kuin meille varhaiskeski-ikäisille.
Kolmannessa Vaarat-kaupunkitaidekokonaisuuteen liittyvässä artikkelissaan Riikka Vuorenmaa kirjoittaa käsien tekemisestä. Teokset tarkastelevat Kampaajaa, Majoittajaa ja Taivuttajaa.
”Dokumentaatiot kuulostavat juuri siltä, miltä häpeälliset hetket kai sitten tuntuvatkin: hiukan sumuisilta impressioilta, joista jää kuitenkin sellainen lohduttava muisto, että tälle voi jälkikäteen naurahtaa ja että tämä jatkossa ehkä naurattaa muitakin.” Matti A. Kemi arvioi Pentti Järvelinin novellikokoelman Kelmukansi.
Oliko keskiaikainen ruoka suolaista ja söikö rahvas pelkkää silakkaa? Kuvastaako maitolaituri vanhaa maalaisidylliä ja onko mämmi vanha pääsiäisherkku? Ruokaperinteemme kuvasto […]
Euroopan kulttuuripääkaupunki Turku 2011: yhteistyötä, osallisuutta ja Oulu 2026 -terveisiä Turku Euroopan kulttuuripääkaupunkina vuonna 2011. Muistikuvani ovat hataria, höttöisiä, vahvoja, […]
Jo vuosituhansia ihmiskunta on ymmärtänyt, että kaikki pyristelymme täällä maapallolla on turhuutta, koska lopulta kuitenkin kuolemme kaikki. Tai ainakin ne […]
Elokuun Kaltion kanteen löysimme teoksen taas Galleria MABDista, missä oli esillä 27.7.–14.8. Limingan taidekoulun käyneen, jo pitkän uran tehneen Ville […]
Pohjolan Pariisista eli Rovaniemestä on viime vuosina kehkeytynyt varsinainen makumatkailijalle monipuolisten mahdollisuuksien näyttämö. Kesän aikana Lapin pääkaupunkiin on avattu ainakin […]
Kasviaika on vuoden 2022 elokuun 13.-14. päivä järjestettävä islantilaisen Plöntutíð-performanssifestivaalin suomalainen verso Mustarindalla, Hyrynsalmella. Tiina Pehkonen haastatteli tapahtuman kuraattori Andrea Elín Vilhjálmsdóttiria.
