Juha Hurme: Tiu tau tilhi. 207 s. Teos 2022.
Finlandia-palkinnon 2017 teoksellaan Niemi voittanut Juha Hurme (s. 1959) on terävä ja tulisieluinen, rajoja rikkova kirjailija. Eikä uutuusteos Tiu tau tilhi tee poikkeusta vaan hurmioituneella tavalla johdattelee kansakoulun periklassisen laulun myötä Fröbelin palikoihin ja aina Alaskaan saakka.
Nimilauluhan löytyy Wilho Siukosen Laulukirjasta, josta viimeisin painos otettiin 1968. Kanttorinpoikana 1885 syntynyt Siukonen oli elämänsä vedossa 1935, jolloin hän väitteli tohtoriksi koululaisten laulukyvystä. Siukosen suvusta ja kaikesta mahdollisesta tehdään Hurmeen kirjassa selkoa reippain ottein. Teosta on vaikea määritellä, sillä se ei edusta oikein mitään lajia – olkoon siis esseemäinen tutkielma.
Siukosen laulukirjan kilpailijaksi tuli vuonna 1938 Olavi Pesosen Laulukirja. Siinä on suurin piirtein samat laulut kuin Siukosella, mutta siinä vielä vahvemmin piirtyy maallinen ja taivaallinen isänmaa. Äidin puolelta vahvaa Malmbergin pappissukua olevasta vitosen lauluoppilas Pesosesta tuli armoitettu musiikkimies: säveltäjä, kriitikko, kouluhallituksen virkatyömies, musiikkipedagogi ja laulukirjailija.
Ottaapa Hurme käsittelyyn myös kansakoulun isän Uno Cygnaeuksen, papinpoikana Hämeenlinnassa vuonna 1810 syntyneen. Cygnaeus oli monipuolinen opiskelija päätyen papiksi Viipuriin 1837. Seuraavana vuonna hän reputti sadastakuudestakymmenestä riparilaisesta 122 eli 76 prosenttia. Viipuri kuumotti ja kapteeni katsoi horisonttiin, jossa Cygnaeus oli matkalla kohti Alaskaa, missä vierähti puolikymmentä vuotta. Ja sieltä eikun Pietariin kahdeksitoista vuodeksi enimmäkseen papintöihin, mutta myös koulua oppimaan. Kansakoulujen ylimmäinen Cygnaeuksesta leivottiin 1861, ja pari vuotta myöhemmin hän siirtyi Jyväskylään opettajankoulutusseminaarin johtoon. Siitä lähti suomalainen koulu ja sivistys Pisa-kiitoon.
Pitkäksi on venähtänyt Hurmeen alkusoitto tilhelle, mutta sitten päästään asiaan, kun sukelletaan luontoon. Tilhet ovat dinosauruksia. Maksa painaa 9,5 prosenttia elopainosta ollen suhteellisesti kymmenen kertaa isompi kuin ihmisen. Ikkunaan lentäminen ei johdu pöhnästä vaan siitä, ettei lintu erota lasista heijastuvaa metsää oikeasta.
Hurme pilkkoo Tiu tau tilhen sana sanalta auki rempsein maustein, humoristisesti. Kirkonmiehet ovat vuosisatojen kuluessa olleet uutteria kielenkehittäjiä, kuten Paimion kirkkoherra Henrik Florinus 1600-luvulla. Vaan lopultapa päästään sitten myös sanoittajaan Ilmari Kiantoon, joka julkaisi ”Pikku-Inkerin laulun” vuonna 1898. Hurme kertaa Kiannon elämän, mutta ei tuo mitään uutta esiin. Panu Rajalan mainion kattavassa elämäkerrassa Suomussalmen sulttaani (2018) on kerrottu kaikki. Yleisesti tiedossa olevat vaiheet olisi voinut jättää pois ja keskittyä enemmän sekä tyhjentävämmin runon tekstianalyysiin, jolloin olisi voinut tuoda esiin monenlaisia herkullisia nyansseja tekstin historiakytkennöistä ja tehdä syvätulkintaa.
”Tiu tau tilhen” säveltäjään Mikael Nybergiin (1871–1949) päättyy Hurmeen teos. Nybergin tunnetuin sävellys on Wilhelmi Malmivaaran runoon tehty ”Oi Herra, jos mä matkamies maan”. Se on myös nykyisessä virsikirjassa numerolla 631. Nybergin mietelauseita on myös ”Jumala on niin suuri sen tähden, että hän kuulee pieniä asioita”. Hurme päättäkin teoksensa tunnustukselliseen tekstiin: ”Taidatko sen paremmin sanoa, uskontokunnasta riippumatta. Ja toinen on tietenkin kaiken alku ja juuri, Pikku Inkerin laulu.”
Taidatkos siis?
Yhä suurempi osa EU-maiden kansalaisista kannattaa kauppapakotteita Israelille. Sadat eurooppalaiset poliitikot ovat viime ja tänä vuonna allekirjoittaneet vaatimuksia, joissa vaaditaan unionin yhteisiä pakotteita Israelia vastaan. Kasvavasta paineesta huolimatta EU ei ole lakkauttanut kauppaa edes Israelin siirtokuntien kanssa, jotka ovat kansainvälisen oikeuden vastaisia.
Alama tästä: Hyvin tunnettu, kansainvälisestikki tunnettu, taiteilija Anders Sunna (1985) hoksasi tehhä taitenäyttelyn nimelthään Meän Meän Sápmelaš. S’oli näytilä Luulajan […]
Ajattelen: Ukrainaan sotaan lähteneet suomalaiset vapaaehtoiset, Mona Mannevuon Ihmiskone töissä (Gaudeamus 2020), sotien jälkeinen aika, jälleenrakennus ja (taas, edelleen) betonivalumuotit […]
Aika, muistot ja erilaiset nostalgian lajit ovat valtailleet mieleni sopukoita viime aikoina, vaikka yhä enemmän pitäisi yrittää keskittyä kaikenlaiseen tulevaan […]
Suomalais-ranskalainen Sofia Karinen asuu Oulussa. Hänen teoksissaan voin nähdä kuitenkin myös ranskalaista valoa. Jo nuorena piirtämisestä ja maalaamisesta innostunut Karinen […]
Reijo Valta osallistui maaliskuussa 2025 Uumajan LittFestille päätoimittajan kanssa. Ruotsin vanhimmalla ja merkittävimmällä kirjallisuusfestivaalilla oli tänäkin vuonna paljon mielenkiintoisia vieraita.
Kaltion 80-vuotiseen historiaan mahtuu monenlaista kissanhännänvetoa. Juhani Rantala pohtii, mistä kumpusi 1960-luvulla Atte Kalajoen ja Erno Paasilinnan eli Kaltion ensimmäisen ja toisen päätoimittajan välirikko.
”Nälkävuosi on muutenkin juuri sellaista taidetta, jolla persu perustelisi, että kulttuurilta pitäisi leikata loputkin rahat ja suunnata ne ampumaradoille. Lukutaitoinen persu eli sivistysporvari ehkä syyttäisi näytelmää vastuuttomaksi ja epäisänmaalliseksi.”
”Alaviitteet on suppea summaus ajastamme lyyrisesti valotettuna. Se, mikä näyttää säihkyvältä ja sankarilliselta, osoittautuu loppujen lopuksi tomuksi ja tuhkaksi.”
”Teos voisi olla raskasta luettavaa, jos Räinä ei kirjoittaisi niin kauniisti, kirkkaasti ja harkitusti. Karujakaan havaintoja, uutisia tai tutkimustietoja ei pehmennetä, mutta pienintäkään kiivailun tai julistamisen sävyä ei lipsahda mukaan.”
”Hurme ei ole tutkija – vaikka kirja tutkimukselta pitkälti vaikuttaakin – vaan lennokkaan hauska kirjailija, joka panee lukijansa päät pyörälle.”
”[Mikael] Niemi on elänyt tiiviisti kolmen kielen ja kahden kulttuurin keskellä, mikä on muokannut hänestä loistavan sekä monipuolisen kirjailijan, joka hallitsee niin runon kuin proosan lyhyenä ja pitkänä.”
”Pyreneiden niemimaan pohjoisosassa sijaitsee Baskimaan (Euskadi) suurin kaupunki Bilb(a)o. Sinne sijoittaa Ville Hytönen kesähelteisen runoelmansa.”
Luonnonsuojelurikokset ovat Suomessa melko tavallisia eikä niistä jää helposti korvessa kiinni, ellei kohdalle satu osumaan onnekas tutkimussukeltaja. Vesistöbiologi Myyri Sysivesi vie lukijan pinnan alle ja rikospaikalle.
Metsiensuojelu on joukkuelaji, jossa yksi avaintekijä on vapaaehtoinen metsäkartoittaja. Kartoitustyötä tekee pieni aktiivien joukko, johon helsinkiläinen Olli Manninen on kuulunut miltei kolmekymmentä vuotta.
Samalla, kun puolustusvoimat vankistaa turvallisuuden nimissä ”pohjolan linnaketta”, sen hankkeet muuttavat elinympäristöjä ja ekosysteemejä. Kritisoiminen on vaikeaa, sillä kukapa tahtoisi asettua kansallista turvallisuutta vastaan. Rovaniemeläinen Lotta Lautala etsi dilemmaan selvyyttä arktisen maailmanpolitiikan tutkijan Laura Junka-Aikion kanssa.
Onko ”vihreän energian” puhtauden ihannointi edelleen vallankäytön keino sulkea saamelaiset ulos päätöksenteosta yhteiskunnan marginaaliin? Kuka päättää, mikä on puhdasta ja likaista? Eleonora Alarieston essee, julkaistu yhteistyössä Metsäliikkeen kanssa.
Esitetty Lyseon 150-vuotispääjuhlassa
uudistetussa ruokalassa torstaina 17.10.2024
”Moni hyönteinen näyttää ulkoavaruuden olennolta, jos mikroskoopilla katselee. Se herättää enemmänkin hämmästystä, jopa inhoa ja halua torjua näitä olentoja. Silloin empatia jää helposti puuttumaan.” Sampsa Hannonen haastatteli eläinfilosofi Elisa Aaltolaa.
”Mielenosoittamisoikeus, kuten mikä tahansa muukin oikeus, voidaan myös menettää. Siksi sen toteutumista tulee seurata, tarkastella ja uudelleenarvioida.” Rovaniemeläinen lukiolainen Minea Kaippio kirjoittaa mielipiteenvapaudesta.
