Onnittele 80-vuotiasta Kaltiota lahjoittamalla!
Kaltio ry on käynnistänyt pienkeräyksen 80-vuotisjuhlatilaisuuksien rahoittamiseksi. Keräyslupanumero on RA/2025/181 ja keräystili FI25 5741 4020 1806 54. Lue jutusta lisää keräyksestä.
Virolainen kolmiosainen kaivoskuilu
Homeless Bob / Bufo: Viimeiset. 117 min. K-16.
Ohjaus Veiko Õunpuu, käsikirjoitus Eero Tammi, Heikki Huttu-Hiltunen ja Veiko Õunpuu. Pääosissa Pääry Oja, Laura Birn, Tommi Korpela, Elmer Bäck.
Ensi-ilta 13.11.2020.
Saarenmaalaislähtöisen Veiko Õunpuun ohjaus Viimeiset on viipyilevästi, paikoin jopa hapuilevasti etenevä ihmissuhdedraama. Nimettömään lappilaiseen kaivoskylään sijoittuva elokuva on ajattomuudessaan silkkaa pysähtyneisyyttä: ainoastaan kaljatölkit paljastavat, että eletään mahdollisesti 2020-lukua. Aiheiltaan elokuva on luettavissa joko perinteiseen kolmiodraamaan, isän ja pojan suhdetta ruotivaan kärsimysnäytelmään tai globalisaatiota vastaan käytävään kylmähköön taisteluun.
Pääosin virolaisesta tuotannosta koostuva, suomalaista yhteistyötä hyödyntänyt elokuva on melankolia, draama ja rikostarina. Kuvaukseltaan kaunis ja dialogiltaan kännijankuttava elokuva sisältää hienoja stillkuvia maisemineen ja koleaa harmautta, mutta on paikoin jopa pitkäveteinen ja sisäiskertomuksiltaan ohuehko kaksituntinen.
Elokuva jakaantuu kolmeen pääkappaleeseen, missä käsitellään neljän ihmisen yhteiseloa ja heidän keskinäisiä konfliktejaan. Kaivosteollisuuden liepeille piirtyvät ihmishahmot esiintyvät seisahtuneessa, sumuisessa syysmaisemassa. He eivät hymyile, he eivät puhu paljoa. Geneeriseen lappilaismaisemaan ei ole onneksemme ympätty ruskaa, talvea tahi joulupukkia. Elokuvan maisema on vain loputonta syksyn sumua, koleutta ja tuulta – sekä loputonta pysähtyneisyyttä.
Elokuvassa ei nähdä kertaakaan kännykkää, tietokonetta tai 2000-lukulaista autoa. Ihmiset ovat yksioikoisia, puhuvat lähes poikkeuksetta yleiskieltä ja ovat alati päihteiden alaisina. Jos elokuvassa esiintyisi saamelaisia, elokuvan ihmishahmoista nousisi kohu rienaavine ja pilkallisine karikatyyreineen lappilaisuudesta. Ehkä virolaisohjaajan kuvastossa suomalaiset vaativat kossuaan ja käyttäytyvät muutoinkin välinpitämättömästi kanssaihmisten parissa, ehkä he ovat muutoin juoppoja. Ehkäpä elokuvan ihmiskuvaus on vain köykäistä ja epäonnistunutta.
Känninen dialogi jankkaavuudessaan on ilahduttavan aitoa sössöttämistä, niukasti karnevalisoitua, mutta ihmiskuvasto on valitettavan kapea-alainen ja paikoin vulgaari – alleviivatun groteskia ja halventavaa.
IMDB kuvailee Õunpuun tavaramerkiksi ohjaajana hidastempoisuutta, taiteellisuutta ja eksentrisiä henkilöhahmoja. Kaksituntinen elokuva viipyilee, paikoin laahaa ja viimeisen puolen tunnin ajan matelee. Tehokas ja kirkastuttava loppuratkaisu kantaa elokuvan lopulta kelvoksi, vaikka juonellisesti elokuva olisi ollut kerrottavissa vaikkapa reilun puolen tunnin lyhytelokuvana.
Käsikirjoitusta ohuudessaan voisi väittää origamiksi, joka oikeastaan on vain kaksi kertaa puoliksi taiteltu aanelonen kirjoituspöydällä. Mutta jokin kummallinen elokuvan kerronnan hitaudessa silti vangitsee ja tenhoaa. Liekö kyseessä sitten leimallinen auteur lynchmäisine äänimaisemineen, liekö vangitsevuus hitaissa ja kauniissa maisemakuvissa.
Elokuva ei selittele hahmojaan eikä motiivejaan. Katsojalle annetaan toisinaan tilaa syventyä pohdiskelulle ja ennakoinnille. Paikoin elokuvaa vaivaa pinnallinen ote hahmoihinsa sekä juonellinen ennalta-arvattavuus. Elokuvan seesteisyys ja rakenteet vaativat toiselle tunnilleen jo pitkäpiimäisyyttä: narratiivisesti syksyinen alapaine vinkkoineen tuntuu jo osin kylmäävän kirpeänä humaanisen lämmön kaipuuna. Lumo kuitenkin syntyy, kun ensitunti on kulutettu loppuun ja toinen lepattaa hitaasti kohti loppuaan.
Elokuvan loppukohtauksen jälkeen syyllistytään lopputeksteissä jälleen siihen perkeleen perisyntiin, että lopputekstit vilahtavat antamatta kiitosta tekijöilleen tai musiikkivalinnoilleen.
Tommi Korpela esittää Tommi Korpelaa pahiksena, Laura Birn esittää pubiruusua Laura Birnin lapsenkasvoisuutena. Pääosassa suomea murtaen puhuva Pääry Oja tarjoaa sentään ripauksen eksotiikkaa sekä ilmeettömyyttä.
En viitsisi näin loppuun mainita mitään kaurismäkeläisestä atmosfääristä. Olkoonkin elokuva kunnianosoitus jälkipolville virolais-suomalaisesta yhteistyöstä, ehkä Aki Kaurismäen hengenheimolaisille pilkahdus jostain tulevasta ja eritoten hatunnosto Sulevi Peltolan hiljaiselle, intiaanipäällikkömäiselle sivuroolille. Pohjoissuomalaisittain nähden Tapani Launosen scouttaamat Norjan-maisemat antavat elokuvalle hartautta kirkkaudellaan.
Moinen maalailu ja hidastelu marraskuisessa ilmanalassa ei jätä kuitenkaan pähkäiltävää. Ehkä on vain todettava, että parempi itse päätellä kuin antautua kriitikon läksytettäväksi. Kyseessä on kuitenkin taide-elokuva, joka puhukoon puolestaan enemmän kuin tämä kritiikin virkkeistö. Osa vääjämättä ihastuu kokonaisuuteen, osa harkitsemattomasti poistunee omiin ajatuksiinsa ennen vilahtavia lopputekstejä. Õunpuun elokuvaohjaus on kaikkea tätä ja paljolti muutakin.
Metsä elonkirjon takaajana ja luonnonsuojelutyön näyttämönä
”Havumetsän lapsien voima on elokuvan kyvyssä käsitellä valtavaa aihevyyhtiä laajalle yleisölle lähestyttävällä tavalla.” Virpi Suutarin viimeisimmän dokumentin arvioi Kaltiolle Mia Hannula.
Metsäsuhteemme dokumentoijat ja ennallistajat
”Ritva Kovalainen ja Sanni Seppo eivät jätä katsojaa sen harhakuvan valtaan, että maamme olisi täynnä luonnontilaista ja luonnonkaunista metsää.” Kajaanin taidemuseossa 10.12.2023 saakka esillä olevan Pohjoistuulen metsä -näyttelyn arvioi Niina Kestilä.
Perämeren Berliini 2025
Horizont-hanke herättelee henkiin purkutaloja sekä pandemiavuosien rajasulkujen hiljentämää Tornion ja Haaparannan kaksoiskaupunkisuhdetta. Saima Visti tutustui yhteisötaiteelliseen näyttelyyn.
Työväenkulttuurin takaisinvallankaappaus
”Työväenluokkaista kulttuuria tehdään omista lähtökohdista tietoisena ja ylpeänä eikä surkutella, että voivoi kun en ole syntynyt rikkaaseen perheeseen.” Anu Kolmonen haluaa kaapata keskustelun työläiskulttuurista takaisin työläisille.
Palsta suomalaisen elokuvataiteen avohakkuuksi
Mikko Myllylahden Cannesissakin palkittu lokakuun ensi-iltaelokuva on Kaltion kriitikko Matti A. Kemin mukaan ”ilahduttava kaato”. Ensi-iltansa leffa saa teattereissa 7.10.2022.
Demokratian yksinkertaistamisesta
Esseesarjan kolmanessa osassa Jenny Kangasvuo pohtii demokratiaa, joka saattaa nostaa vallankahvaan myös Saksan kansallissosialistien kaltaisen puolueen.
Tavallinen saksalainen professori
Jenny Kangasvuon essee aloittaa sarjan, jonka teemat nousevat Victor Klempererin päiväkirjamerkinnöistä vuosilta 1933–1945.
Kaltion 75-vuotisjuhlaseminaari katsottavissa netissä
75-vuotisjuhlaseminaari ”Taiteen ja kulttuurin rooli koulutuksessa ja tutkimuksessa” on katsottavissa Oulun ammattikorkeakoulun youtube-kanavalla osoitteessa https://www.youtube.com/watch?v=jbpnxvfWOqM. Seminaari striimattiin torstaina 29.10.2020 klo 13–16.
Saarela – Voimailua ja taidetta Oulujoen varrella
Oulujokivarressa sijaitsevalla Saarelan maatilalla oli isäntä, jonka voimista liikkui villejä huhuja. Kyseessä oli painin olympiavoitolla nimensä historiaan kirjoittanut Yrjö Saarela, […]
Vanhuuden malleja eri ikäluokille
Väestön eliniänodotteen kasvaessa yksi ”vanhuuden” kategoria, 65+, ei enää riitä. Kuusikymppiset, kahdeksankymppiset ja satavuotiaat ovat ryhminä saatikka yksilöinä liian erilaisia, Jenny Kangasvuo kirjoittaa.
TaideTurvapaikka: safe(r) space for (inevitable) peace
Lölä Florina Vlasenko writes about TaideTurvapaikka, a community art project started at Oulu refugee center in 2023. The article is published in Finnish translation in the printed Kaltio 1–2/2025.
Jah(app)! Digihunteerinkia
Meänkielen kirjeenvaihtajamme Linnea Huhta pohtii tällä kertaa olemassaoloaan digitaalisessa maailmanpiirissä.
Thangka välittää viisautta, myötätuntoa ja voimaa
Vuoden 2025 helmikuun viikonloppuina Oulussa oli mahdollista tutustua thangkoihin Galleria 33:n tiloissa. Thangkat ovat keskeinen osa Tiibetin kulttuuria sekä tiibetinbuddhalaista harjoitusta.
Pamelalla Senegaliin
”Omakustanne on hykerryttävä ja sisällöltään yllättävän valistava teos matkailusta, eurooppalaisuudesta sekä senegalilaisen kulttuurista.”
Vahvan inhimillinen kuva Lönnrotista
”Tällaisen elämäkerran aika jo totisesti oli”, toteaa Risto Kormilainen emeritaprofessori Irma Sulkusen teoksesta Elias Lönnrot ja hänen pitkä varjonsa.
Mestari ja oppipoika
”Kirjansa alaviitteissä Seppälä valottaa usein kiinnostavia näkökulmia.” Juhani Rantala luki Juha Seppälän teoksen Paavo Rintalan kirjallisuuden lukemisesta.
Hakkuilla tavataan: tiedolla ja tarinoin tuhoa vastaan
Aktivistinen Metsäliike ja kulttuurilehti Kaltio kohtaavat toisensa yhteistyönumeron sivuilla, kiitos päätoimittaja-Paavolle tästä tilaisuudesta! Metsäliike on kansanliike, jonka tavoite on saada […]
Kepeitä piipahduksia viktoriaaniselle kosioreissulle
”Huolitellun tekstin lomassa näennäisesti ei tapahdu muuta kuin sulhasen valinta, mutta rivakasti etenevät käänteet tarjoavat lukijalleen kurkistuksen 1800-luvun ajatuskuvioihin ja maisemiin.” Matti A. Kemi luki Satu Tähtisen romaanisarjan kaksi ensimmäistä.
Sanojen äiti on kaasu
”Yhtä paljon kun piereskely on ollut osa ihmisyyttä, myös piereskelyyn liittyvä kirjoittaminen on kuulunut monien sanankäyttäjien repertuaariin.” Aapo Kukko luki Nastamuumion julkaiseman historiallisen suolikaasukirjoituskoosteen.
Mullistusta odotellessa
Ensimmäinen meänkielellä totetutettu pitkä fiktioelokuva Valitut saa Suomen ensi-iltansa 21.3.2025. ”Aihevalinta on oiva, vaikka kerronta voisi olla napakampi”, kriitikkomme Matti A. Kemi toteaa.
Varjoja koulukodissa
Visa Koiso-Kanttilan toisen pitkän näytelmäelokuvan Uhma ensi-ilta on suomalaisen kulttuurin päivänä 28.2.2025. ”Eräänlainen klassikkoelokuva siitä tulee aihevalintansa ja lokaationsa takia”, Matti A. Kemi kirjoittaa.
Solar Filmsin nostalgiapaahdetta
”Ikään kuin vanhana perisyntinä 2000-luvun vaihteen Solar Filmsin elokuviin alun dialogi on epäselvää ja jää elokuvan alkumetreillä sekavan taustaäänityksen jalkoihin.” Häjyt 2 Matti A. Kemin arvioimana.
Jotain suomenruotsalaisesta juhannuksesta uupuu
”Elokuvan intensiteetti laantuu muutamaan otteeseen jopa tylsäksi kuvakerronnaksi saaren vehreydestä.” Kansainvälinen elokuvaversio Tove Janssonin Kesäkirjasta ei täysin vakuuttanutMatti A. Kemiä.
Vain yhdessä olemme mitään
Päätoimittaja on taas kirjoittanut yhden pääkirjoituksen. Hän kuvittelee olevansa optimistinen, mutta se ei ehkä välity.
Kannessa: Ehtymys
Lehden 80-vuotisjuhlanumeron kansiteos on Janne Erkkilän ”Ehtymys”. Teoksen voi nähdä Taivalkosken Päätalokeskuksessa 23.4.–23.5.2025 Erkkilän näyttelyssä Protosynteesi 5.0.
TIEDOTE: Kulttuuri mukaan vaalikeskusteluihin
Pohjoisen kulttuuriorganisaatiot haastavat kulttuurin tekijöitä mukaan kuntavaalikampanjaan pohjoisen kulttuurin puolesta – lue lisää klikkaamalla!
Sujuvaa kerrontaa kolmella tasolla
”Voihan olla, että fiksumpi lukija saa noista keskusteluista enemmän irti kuin tällainen maalaisjuntti”, Eero Ylitalo äimistelee Eero Materon romaanin Laturin paperit kerronnan tasoja.
Mäkelä Vergiliuksena Proustiin
”Mäkelällä on pitkä Proust-perinne. Jo kesällä 1962 kahdenksantoistavuotiaana hän kävi Pariisissa Pére Lachaisen hautausmaalla tämän haudalla.”