Kategoriat

Epätoivoista rakkautta ja solistidebyytti

Oulu Sinfonian kausikonsertti I: Tuulen morsian. Madetojan sali 23.9.2021.
Kapellimestari Leo McFall, käyrätorvi Lauri Vasala.
Ohjelma:
Alissa Firsova: Die Windsbraut, op. 38
Richard Strauss: Käyrätorvikonsertto nro 2 Es-duuri, op. 132
Sergei Rahmaninov: Sinfonia nro 3 A-molli, op. 44

Oulu Sinfonia esitteli monipuolisesti taitojaan syksyn ensimmäisessä kausikonsertissaan. Kyseessä oli Lauri Vasalan virallinen debyytti käyrätorvisolistina. Orkesterin uuden ylikapellimestarin, britti Rumon Gamban aloittaessa kautensa vasta tammikuussa avajaiskonsertin johti Oulussa aiemminkin vieraillut Leo McFall, Isosta-Britanniasta hänkin.

Ennen konserttia Kimmo Pihlajamaalle antamassaan Varaslähtö-haastattelussa Leo McFall kehui orkesterin nöyryyttä ja halua kehittyä. Tätä ei hänen mukaansa voi sanoa kaikista orkestereista. McFall oli myös vaikuttunut solisti Lauri Vasalan kypsyydestä, rauhallisuudesta ja varmaotteisuudesta.

Konsertin avasi venäläissyntyisen Alissa Firsovan (1986) teos Die Windsbraut, op. 38. Oulu Sinfonian kausioppaassa opusnumeroksi on merkitty 34, mikä puolestaan viittaa teoksen alkuperäisversioon kahdelle pianolle. Itse teos on säveltäjänsä näkemys Gustav Mahlerin vaimon Alman suhteesta taidemaalari Oskar Kokoschkaan. Sytykkeen sävellykselle antoivat Kokoschkan ja Alma Mahlerin rakkauskirjeet sekä Kokoschkan Almaa ja häntä itseään esittävä maalaus. Die Windsbraut henkiikin uhmaa, uhkaa ja epätoivoisia tunteita. Näitä ilmentävät erityisesti patarummut ja kirkonkellot. Nopeasti maailmanmaineeseen noussut teos on onneksi vain noin kymmenminuuttinen ja yksiosainen.

Seuraava teos olikin sitten vallan toista maata. Richard Straussin (1864–1949) Käyrätorvikonsertto nro 2 oli ilmestyessään 1942 auttamattoman vanhanaikainen, mutta nousi yhä jatkuvaan suosioon käyrätorvitaiteilija Dennis Brainin esitettyä sen Wienin Filharmonikkojen kanssa vuonna 1948. Oulu Sinfonian syksyn ensimmäisessä kausikonsertissa solistina debytoi Lauri Vasala. Teoksen ensimmäinen osa ”Allegro” oli oululaislähtöiseltä Vasalalta vielä varovainen aloitus, ja hän tuntui jäävän hieman Leo McFallin johtaman orkesterin alle. Teoksen kaksi muuta osaa ”Andante con moto” ja ”Rondo: allegro molto” sujuivat sekä orkesterilta että Vasalalta tasaisen varmasti, jopa tasapaksusti. 29-vuotiaalla Vasalalla on kuitenkin vielä aikaa löytää esityksiinsä enemmän tunnetta.

Illan päätti Sergei Rahmaninovin (1873–1943) Sinfonia nro 3 A-molli, op. 44. Pianoteoksistaan parhaiten tunnetun Rahmaninovin teoksen ensiesitys oli 6. marraskuuta 1936, ja teoksen tyyli hämmensi sekä suurta yleisöä että kriitikkoja. Säveltäjä itse oli loppuun asti vakuuttunut sinfoniansa arvosta; 1970-luvulla tapahtunut teoksen uudelleenarviointi onkin muuttanut yleistä mielipidettä suopeammaksi.

Teoksessa on kolme osaa: ”Lento – Allegro moderato”, ”Adagio ma non troppo – Allegro vivace” sekä ”Allegro – Allegro vivace – Allegro – Allegretto – Allegro vivace”. Niistä tutuinta Rahmaninovia lienee teoksen toinen osa, jonka herkkä melodianpätkä on selvin viittaus Antonín Dvořákin teoksiin. Vaikka Rahmaninovin muiden teosten tavoin tämäkin on täynnä tunnetta, se jäi orkesterin esityksestä pitkälti puuttumaan. Mahdollisesti olen mielipiteineni yksin, sillä yleisö kyllä piti esityksestä yhtä paljon kuin muistakin.

Kannessa: Ehtymys 

Kannessa

Lehden 80-vuotisjuhlanumeron kansiteos on Janne Erkkilän ”Ehtymys”. Teoksen voi nähdä Taivalkosken Päätalokeskuksessa 23.4.–23.5.2025 Erkkilän näyttelyssä Protosynteesi 5.0.