Onnittele 80-vuotiasta Kaltiota lahjoittamalla!
Kaltio ry on käynnistänyt pienkeräyksen 80-vuotisjuhlatilaisuuksien rahoittamiseksi. Keräyslupanumero on RA/2025/181 ja keräystili FI25 5741 4020 1806 54. Lue jutusta lisää keräyksestä.
Lahjakas, epäjoulumainen kauhukabinetti
Elokuvayhtiö Aamu: Mummola. 115 min. Ensi-ilta 10.11.2023. K7.
Käsikirjoitus ja ohjaus Tia Kouvo, kuvaus Jesse Jalonen, lavastussuunnittelu Nanna Hirvonen, leikkaus Okku Nuutilainen
Rooleissa Riia Kataja, Leena Uotila, Tom Wentzel, Elina Knihtilä, Jarkko Pajunen, Sakari Topi, Elli Paajanen
Mummolaa markkinoidaan draamana ja komediana. Sen joulumainen kuvasto enteilee, että Tia Kouvon esikoisohjaukselta odotetaan marraskuun alkuviikoilta tammikuun ensimmäisille viikoille rahavirtaa. Onneksemme kyseessä ei ole Napapiirin sankarien kaltainen hömppäkomedia vaan mukavan synkkiä polkujaan liukasteleva perhehelvetti. Kiusaantuneet hymähdykset toimivat jopa ripulihuumorin kohdalla räiskivästi.
Joulukuvaelman kantimiksi todistetaan tilana ja ilmapiirinä tukalan ahdasta mummolaa. Leena Uotila on lapsenomainen, hämmentynyt, hyväntuulisesti dementoitunut. Hänen puolisonsa Tom Wentzel on puolestaan tärviöllä kaappijuopottelusta. Lapset puolisoineen (Riia Kataja, Elina Knihtilä ja Jarkko Pajunen) käyvät keskinäistä kränäilyään ja kannattelevat kulisseja mittojensa mukaan. Jopa mummolan lapsenlapsien roolitus (Sakari Topi ja Elli Paajanen) naksahtaa nätisti konkareiden rinnalle.
Näyttelijätyöskentely saa ansaitsemansa kehut. Verbaalinen säilän hivuttelu joulupöydän ääressä on teatteriammattilaisten osoitus mitä mainioimmasta rytmiikasta ja tarjouksista reagoida vastanäyttelijöiden heitoille.
Esikoisohjaukseksi elokuvan tekniset valinnat onnistuvat. Kohtaukset ovat hämmentävän pitkiä ja sanarikkaita. Pienessä tilassa kuvaus nojaa poikkeukselliseen yhden kameran staattiseen tarkkailijan rooliin. Neljättä seinääkin rikotaan siten, että paikallaan laiskasti tönöttävä kamera antaa voyerismin tuntua. Katsojalle tarjotaan runsaasti tapahtumia myös kuvakulman ulkopuolelta.
Ei lähikuvia, ei räväköitä leikkauksia. Näyttämötaidetta valkokankaalla. Paikoin mieleen juolahtavat jopa 2000-luvun alun tanskalaiset kokopitkät dogma-elokuvat, joissa synkkään kerrontaan vaivihkaa upotetaan noloutta ja häpeällistä vetäytymistä.
Ohjauksen lisäksi Tia Kouvo on myös käsikirjoittanut tämän cringen eli myötähäpeää herättävän komedia-draaman. Vaikkakin komediallinen aines pilkisteleekin harvakseltaan, runsas vuoropuhelu kannattelee draamankaarta. Nuorison käyttämä slangi ja murahtelu limittyy muutoin vauhkona vyöryvään tivaamiseen.
Kireä tunnelma ei riehaannu rasittavaksi, vaikkakin elokuvan aikana levottomuus tarttuu katsojan leposykkeeseen. Hallittua kaaosta ohjaillaan hämärien ja kirkkaiden kohtauksien ketjuttamisella. Onnistuneena kohtauksena esiin on nostettava autotallin pimeydessä tapahtuva riitelykohtaus. Toteutukseltaan pitkähkö kohtaus on ihailtavan omaperäinen ja täten himmeä.
Jouluelokuvien kohdalla haen aina pakkomielteisesti tietyt joulukuvaston virttyneet nostot –niin tälläkin kertaa: joulupukki nähdään vasta kolmen vartin kohdalla, joululauluihin päästään vasta tämän jälkeen. (Joululaulukohtauksen lip sync on muutoin teknisesti hienosti toteutetun elokuvan kömpelöin moka.) Kinkku ei sentään kärähdä, eikä kukaan sammu hankeen. Joulukuusikaan ei kunnolla kaadu.
Episodimaista elokuvaa on moittava vain pituudestaan. Kouvo ohjasi vuonna 2018 samannimisen, parikymmenminuuttisen lyhytelokuvan. Onnistunut lyhytelokuva laajentuu melko luontevasti esikoispitkäksi, joskin ensimmäisen osan pituutta olisi voinut tapahtumiltaan supistaa ronskisti. Myös viimeisen episodin hidastempoisuus osoittaa suomalaisen elokuvataiteen perisynnin pitkittää muutoin mainio kausielokuva.
Jesse Jaloselle kiitos staattisesta kameratyöskentelystä, ohjaaja-käsikirjoittaja Kouvolle menestystä omaperäisten aihelmiensa parissa. Vaikka kausielokuvia yleensä kavahdan, omaperäisestä esikoisohjauksesta ilahdun poikkeuksetta. Marras–tammikuun välille tämän kolistelun toivoisi tavoittavan muitakin penseämielisiä jouluelokuvien katsojia.
Metsä elonkirjon takaajana ja luonnonsuojelutyön näyttämönä
”Havumetsän lapsien voima on elokuvan kyvyssä käsitellä valtavaa aihevyyhtiä laajalle yleisölle lähestyttävällä tavalla.” Virpi Suutarin viimeisimmän dokumentin arvioi Kaltiolle Mia Hannula.
Metsäsuhteemme dokumentoijat ja ennallistajat
”Ritva Kovalainen ja Sanni Seppo eivät jätä katsojaa sen harhakuvan valtaan, että maamme olisi täynnä luonnontilaista ja luonnonkaunista metsää.” Kajaanin taidemuseossa 10.12.2023 saakka esillä olevan Pohjoistuulen metsä -näyttelyn arvioi Niina Kestilä.
Perämeren Berliini 2025
Horizont-hanke herättelee henkiin purkutaloja sekä pandemiavuosien rajasulkujen hiljentämää Tornion ja Haaparannan kaksoiskaupunkisuhdetta. Saima Visti tutustui yhteisötaiteelliseen näyttelyyn.
Työväenkulttuurin takaisinvallankaappaus
”Työväenluokkaista kulttuuria tehdään omista lähtökohdista tietoisena ja ylpeänä eikä surkutella, että voivoi kun en ole syntynyt rikkaaseen perheeseen.” Anu Kolmonen haluaa kaapata keskustelun työläiskulttuurista takaisin työläisille.
Palsta suomalaisen elokuvataiteen avohakkuuksi
Mikko Myllylahden Cannesissakin palkittu lokakuun ensi-iltaelokuva on Kaltion kriitikko Matti A. Kemin mukaan ”ilahduttava kaato”. Ensi-iltansa leffa saa teattereissa 7.10.2022.
Demokratian yksinkertaistamisesta
Esseesarjan kolmanessa osassa Jenny Kangasvuo pohtii demokratiaa, joka saattaa nostaa vallankahvaan myös Saksan kansallissosialistien kaltaisen puolueen.
Tavallinen saksalainen professori
Jenny Kangasvuon essee aloittaa sarjan, jonka teemat nousevat Victor Klempererin päiväkirjamerkinnöistä vuosilta 1933–1945.
Kaltion 75-vuotisjuhlaseminaari katsottavissa netissä
75-vuotisjuhlaseminaari ”Taiteen ja kulttuurin rooli koulutuksessa ja tutkimuksessa” on katsottavissa Oulun ammattikorkeakoulun youtube-kanavalla osoitteessa https://www.youtube.com/watch?v=jbpnxvfWOqM. Seminaari striimattiin torstaina 29.10.2020 klo 13–16.
Saarela – Voimailua ja taidetta Oulujoen varrella
Oulujokivarressa sijaitsevalla Saarelan maatilalla oli isäntä, jonka voimista liikkui villejä huhuja. Kyseessä oli painin olympiavoitolla nimensä historiaan kirjoittanut Yrjö Saarela, […]
Vanhuuden malleja eri ikäluokille
Väestön eliniänodotteen kasvaessa yksi ”vanhuuden” kategoria, 65+, ei enää riitä. Kuusikymppiset, kahdeksankymppiset ja satavuotiaat ovat ryhminä saatikka yksilöinä liian erilaisia, Jenny Kangasvuo kirjoittaa.
TaideTurvapaikka: safe(r) space for (inevitable) peace
Lölä Florina Vlasenko writes about TaideTurvapaikka, a community art project started at Oulu refugee center in 2023. The article is published in Finnish translation in the printed Kaltio 1–2/2025.
Jah(app)! Digihunteerinkia
Meänkielen kirjeenvaihtajamme Linnea Huhta pohtii tällä kertaa olemassaoloaan digitaalisessa maailmanpiirissä.
Thangka välittää viisautta, myötätuntoa ja voimaa
Vuoden 2025 helmikuun viikonloppuina Oulussa oli mahdollista tutustua thangkoihin Galleria 33:n tiloissa. Thangkat ovat keskeinen osa Tiibetin kulttuuria sekä tiibetinbuddhalaista harjoitusta.
Pamelalla Senegaliin
”Omakustanne on hykerryttävä ja sisällöltään yllättävän valistava teos matkailusta, eurooppalaisuudesta sekä senegalilaisen kulttuurista.”
Vahvan inhimillinen kuva Lönnrotista
”Tällaisen elämäkerran aika jo totisesti oli”, toteaa Risto Kormilainen emeritaprofessori Irma Sulkusen teoksesta Elias Lönnrot ja hänen pitkä varjonsa.
Mestari ja oppipoika
”Kirjansa alaviitteissä Seppälä valottaa usein kiinnostavia näkökulmia.” Juhani Rantala luki Juha Seppälän teoksen Paavo Rintalan kirjallisuuden lukemisesta.
Hakkuilla tavataan: tiedolla ja tarinoin tuhoa vastaan
Aktivistinen Metsäliike ja kulttuurilehti Kaltio kohtaavat toisensa yhteistyönumeron sivuilla, kiitos päätoimittaja-Paavolle tästä tilaisuudesta! Metsäliike on kansanliike, jonka tavoite on saada […]
Kepeitä piipahduksia viktoriaaniselle kosioreissulle
”Huolitellun tekstin lomassa näennäisesti ei tapahdu muuta kuin sulhasen valinta, mutta rivakasti etenevät käänteet tarjoavat lukijalleen kurkistuksen 1800-luvun ajatuskuvioihin ja maisemiin.” Matti A. Kemi luki Satu Tähtisen romaanisarjan kaksi ensimmäistä.
Sanojen äiti on kaasu
”Yhtä paljon kun piereskely on ollut osa ihmisyyttä, myös piereskelyyn liittyvä kirjoittaminen on kuulunut monien sanankäyttäjien repertuaariin.” Aapo Kukko luki Nastamuumion julkaiseman historiallisen suolikaasukirjoituskoosteen.
Mullistusta odotellessa
Ensimmäinen meänkielellä totetutettu pitkä fiktioelokuva Valitut saa Suomen ensi-iltansa 21.3.2025. ”Aihevalinta on oiva, vaikka kerronta voisi olla napakampi”, kriitikkomme Matti A. Kemi toteaa.
Varjoja koulukodissa
Visa Koiso-Kanttilan toisen pitkän näytelmäelokuvan Uhma ensi-ilta on suomalaisen kulttuurin päivänä 28.2.2025. ”Eräänlainen klassikkoelokuva siitä tulee aihevalintansa ja lokaationsa takia”, Matti A. Kemi kirjoittaa.
Solar Filmsin nostalgiapaahdetta
”Ikään kuin vanhana perisyntinä 2000-luvun vaihteen Solar Filmsin elokuviin alun dialogi on epäselvää ja jää elokuvan alkumetreillä sekavan taustaäänityksen jalkoihin.” Häjyt 2 Matti A. Kemin arvioimana.
Jotain suomenruotsalaisesta juhannuksesta uupuu
”Elokuvan intensiteetti laantuu muutamaan otteeseen jopa tylsäksi kuvakerronnaksi saaren vehreydestä.” Kansainvälinen elokuvaversio Tove Janssonin Kesäkirjasta ei täysin vakuuttanutMatti A. Kemiä.
Vain yhdessä olemme mitään
Päätoimittaja on taas kirjoittanut yhden pääkirjoituksen. Hän kuvittelee olevansa optimistinen, mutta se ei ehkä välity.
Kannessa: Ehtymys
Lehden 80-vuotisjuhlanumeron kansiteos on Janne Erkkilän ”Ehtymys”. Teoksen voi nähdä Taivalkosken Päätalokeskuksessa 23.4.–23.5.2025 Erkkilän näyttelyssä Protosynteesi 5.0.
TIEDOTE: Kulttuuri mukaan vaalikeskusteluihin
Pohjoisen kulttuuriorganisaatiot haastavat kulttuurin tekijöitä mukaan kuntavaalikampanjaan pohjoisen kulttuurin puolesta – lue lisää klikkaamalla!
Sujuvaa kerrontaa kolmella tasolla
”Voihan olla, että fiksumpi lukija saa noista keskusteluista enemmän irti kuin tällainen maalaisjuntti”, Eero Ylitalo äimistelee Eero Materon romaanin Laturin paperit kerronnan tasoja.
Mäkelä Vergiliuksena Proustiin
”Mäkelällä on pitkä Proust-perinne. Jo kesällä 1962 kahdenksantoistavuotiaana hän kävi Pariisissa Pére Lachaisen hautausmaalla tämän haudalla.”