V. I. Leninin suuhun pannaan usein lause ”hyödyllisistä idiooteista”. Kerrotaan Leninin tarkoittaneen sanaparilla Neuvosto-Venäjän autuuteen uskoneita älymystön edustajia.
Neuvostomiehityksen alussa myös Virossa riitti hyödyllisiä idiootteja, mutta yksi heistä oli yli muiden: ristiriitainen suuri taiteilijahahmo, joka myi maansa vain sosialistisen unelmansa takia; suuri humanisti, joka kaipasi veren tuoksua; seksuaalinen voimakeskus, joka lopulta tappoi itsensä neuvostojen byrokratian rattaissa.
Johannes Barbarus-Vares oli aidosti edistyksellinen runoilija. Suomalaisena hän olisi arvatenkin kuulunut Tulenkantajiin, sillä hänen kuvastonsa nousi sähkömyrskykentistä, planeetoista, internatsionaalista, eetterihohteista ja öisen kaupungin valoista.
Barbarus debytoikin Noor-Eestin eli Viron Tulenkantajien aikakauskirjassa vuonna 1910. Viron itsenäistymisen kynnyksellä esikoisteoksensa Fata-Morgana julkaissut Barbarus tempautui heti nuoren kansakunnan ja ensimmäisen maailmansodan kuohuihin. Virossa kirjailijat asetettiin kansakunnan etujoukkoon ja alle kolmekymppinen radikaali runoilija sopi ajan hengen kuvaksi.
Barbaruksesta piirtyykin hänen runojensa perusteella lähes karikatyyrinen venäläinen machohahmo. Samaan aikaan herkkä mutta ylikäyvän aggressiivinen, karkea mutta lyyrinen.
Barbaruksen varhaislyriikka käsitteli väkivallan, kuoleman, rikosten ja veren tematiikkaa. Saatanallisuus, kaupungin synnit ja seksuaalimystiikka kietoutuivat toisiinsa. Runoilija pilkkasi avoimesti kaikkia moraaliarvoja. “Syntiä jumaloin, sen huumaavaa katkua”, hän itse totesi.
Eestin runotar -teoksen (WSOY 1940) toimittanut Elsa Haavio arvioi ensimmäisen itsenäisyyden aikaista Barbarusta ”korostetun miehiseksi”, ”vasemmistolaiseksi”, ”monotooniseksi”. Lisäksi ”hänen räikeä jumalanpilkkansa osoittaa harvinaisen huonoa makua.”
Barbaruksesta piirtyykin hänen runojensa perusteella lähes karikatyyrinen venäläinen machohahmo. Samaan aikaan herkkä mutta ylikäyvän aggressiivinen, karkea mutta lyyrinen. Hän on konstruktiivinen, kubistinen ja korostetun urbaani.
Elsa Haavio toteaa: ”nainen on hänen runoudessaan synnyttäjä, silloin kun nainen siinä jotain merkitsee.” Lieneekin enemmän tai vähemmän järkyttävää, että Barbarus-Vares oli siviiliammatiltaan gynekologi.
Vielä järkyttävämpää virolaiselle sivistyneistölle oli kuitenkin se, että heti Viron miehityksen jälkeen vuonna 1940 Stalinin edustaja Andrei Ždanov nosti vasemmistosympatioistaan tunnetun Barbarus-Vareksen hallituksen johtoon.
Ja vieläpä nukkehallituksen nukkehallitsijaksi. Ždanovilla ja Stalinilla oli sen verran pelisilmää, etteivät he valinneet virkamieshallitukseen julkikommunisteja eivätkä venäläisiä, mutta todellisuudessa Ždanov teki kaikki päätökset, kunnes saksalaiset miehittivät Viron.
Barbarus-Vares pakeni venäläisjoukkojen mukana Venäjälle, josta palasi jälleen Viron kansanedustajalaitoksen puheenjohtajaksi 1944, kun puna-armeija ajoi saksalaiset pois maasta.
Unelmat on kuitenkin luotu särkyviksi. Runoilija Barbarus tappoi itsensä vuonna 1945, ehkäpä ymmärrettyään olleensa hyödyllinen idiootti. Venäläiset kuulustelivat Barbarusta tämän yhteyksistä Viron vapaussotaan. Kuulustelun tarkoituksena saattoi kuitenkin olla päästä eroon epäluotettavista radikaaleista ja korvata hallitus puolueuskollisilla teknokraateilla.
Kubistisilla ja surrealistisilla runoilijoilla oli 1900-luvun alkupuolella tapana kuolla varhain. Harva heistä kuitenkaan kuoli neuvostotasavallan korkeimpana vallankäyttäjänä, petturina ja hyväuskoisena hölmönä.
75-vuotisjuhlaseminaari “Taiteen ja kulttuurin rooli koulutuksessa ja tutkimuksessa” on katsottavissa Oulun ammattikorkeakoulun youtube-kanavalla osoitteessa https://www.youtube.com/watch?v=jbpnxvfWOqM. Seminaari striimattiin torstaina 29.10.2020 klo 13–16.
Oulujokivarressa sijaitsevalla Saarelan maatilalla oli isäntä, jonka voimista liikkui villejä huhuja. Kyseessä oli painin olympiavoitolla nimensä historiaan kirjoittanut Yrjö Saarela, […]
Väestön eliniänodotteen kasvaessa yksi “vanhuuden” kategoria, 65+, ei enää riitä. Kuusikymppiset, kahdeksankymppiset ja satavuotiaat ovat ryhminä saatikka yksilöinä liian erilaisia, Jenny Kangasvuo kirjoittaa.
Mira Kankaanranta oli toinen Lapin kullanmuru koronaviruksen tuomissa poikkeusoloissa. Varsinais-Suomessa asuva Kankaanranta sai kotiseudun residenssijaksosta rauhaa ja intensiivisyyttä.
Juho Könkkölä (s. 1997) taitteli jo lapsena Keski-Suomen Korpilahdella paperista intohimoisesti erilaisia hahmoja. “Homma karkasi käsistä.”
Marlene Hyyppä haastatteli Out of Urgency -tanssiteoksen oululaisia tekijöitä paperilehdessä 6/2020. Mutta millainen kokemus teos oli katsojalle? Lue Hyypän kritiikki täältä.
Fellinin viimeisiksi ohjaustöiksi jäi kolme mainoselokuvaa Banca di Roma -pankille – vaikka hän oli kampanjoinut raivokkaasti elokuvien tv-esityksiä pilkkovia mainoksia vastaan.
La voce della luna jatkaa jonkinlaista synteesiä Fellinin siihenastisen uran keskeisistä aineksista. Kuin proosarunoa sitä hallitsee eräänlainen tajunnanvirtamaisuus.
Koko Fellinin ura meinaa pakkautua hänen toiseksi viimeiseksi jääneeseen elokuvaansa Haastattelu, joka leikittelee representaation ja todellisuuden suhteen sirpaleilla.
Fellinin Laivan menestys olikin vain näennäistä. Mutta niin alkoi olla koko audiovisuaalinen kenttä televisioineen ja mainoksineen 1980-luvun Italiassa. Totta kai Fellini tarttui seuraavaksi tähän trooppiin.
Vaikean Naisten kaupungin jälkeen Fellini keskittyi heinäkuuhun 1914 sijoittuvaan käsikirjoitukseen “L’assassinio di Sarajevo”, josta kehittyi uusi fellinimäinen menestys Fellinin Laiva.
Orkesteriharjoitus on kuin televisiolle tehty harjoitelma, joka syntyi Italian entisen pääministerin Aldo Moron murhaan päättyneen sieppauksen aikana keväällä 1978. Naisten kaupunki (1980) jää myös jäntevyydeltään veltoksi.
Rovaniemeläinen tietokirjailija ja kirjoittajaohjaaja Anne Lukkarila debytoi nyt myös dekkaristina. Suomutunturissa tapahtuvat hurmetyöt sekoittuvat esikoisessa ympäristöteemoihin.
Briitta Hepo-ojan Sydämiä seireeneille jatkaa Topelius-palkinnolla huomioidun Suomea lohikäärmeille -kirjan tarinaa 2000-luvun vaihtoehtoisessa Suomessa.
Viroa 1930-luvulla itsevaltaisesti hallinnut Konstantin Päts hahmotteli niin Suomen ja Viron liittovaltiota kuin laajempaa Yhdistynyttä Pohjolan tasavaltaakin. Ville Hytönen luki professori Seppo Zetterbergin uuden Päts-teoksen.
