
Perämeren Berliini 2025
Horizont-hanke herättelee henkiin purkutaloja sekä pandemiavuosien rajasulkujen hiljentämää Tornion ja Haaparannan kaksoiskaupunkisuhdetta. Saima Visti tutustui yhteisötaiteelliseen näyttelyyn.
Mitä Veeran Verstaalle kuuluu juuri nyt, tuottaja Linnea Kejonen?
– Hyvää kuuluu, työ jatkuu nuorten hyvinvoinnin eteen. Taide ja kulttuuri ovat kaiken tekemisen ytimessä ja kulkevat mukana tärkeinä, kokemuksia tuovina menetelminä.
Lisäksi Veeran Verstas on toiminut tammikuusta 2023 Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen palveluntuottajana tarjoten kuntouttavaa työtoimintaa erilaisissa elämäntilanteissa oleville nuorille.
Veeran Verstas toimii Oulun vanhassa Hiukkavaarassa, Hiukanpihalla. Miten viihdytte siellä?
– Veeran Verstas viihtyy täällä oikein hyvin. On metsää ja luontoa lähellä. On enemmän tilaa olla ja hengittää kuin kaupungin keskustassa. Sisätilamme saisi olla laajempi; Verstaalle olisi tulossa enemmän nuoria kuin on mahdollista ottaa. Verstaan illat ja viikonloput ovat yleensä vapaita.
Vuoden 2022 lopussa päättyi EU-rahoitteinen hanke ”Vapaata tilaa – kaupunki ilmastovastuun ja kasvamisen paikkana”. Se oli osa Oulun kaupungin elävää ja monimuotoista kaupunkikulttuuria.
Mitä hankkeesta jäi päällimmäiseksi, kun järjestitte viisi laajaa työpajakokonaisuutta, Linnea?
– Mieleeni tulee heti Oulun Sonnisaareen syntynyt luonnon niitty, jonka hoitamiseen osallistui kolmisenkymmentä työpajanuorta niittyentusiasti, kuvataiteilija Marjo Steniuksen ohjauksessa. ”Niitty – elävää ja monimuotoista kaupunkia” -työskentely muodostui nuorille erittäin merkittäväksi. Eräs heistä kertoi, että suuren menetyksen hetkellä katsoessaan niitynkukkia, sai lohtua suruunsa. Olen ollut tässä mukana, olen omalla osuudellani edistänyt niittyhanketta.
Yhdessä toimiminen oli luontevaa, jossa nuoret tukivat toisiaan. Lohtuniitty todisti voimansa fyysisenä paikkana. Se kasvatettiin paikaksi, jossa voi viettää vapaata aikaa, kuunnella luontoa herkällä korvalla ja rakastaa rikkaruohoja.
Lohtuniitty on paikkasidonnainen esitysinstallaatio, jossa voi kokea julkisen tilan toisin.
Heinäkuussa 2022 Veeran Verstas mahdollisti kuukauden mittaisen luovan kirjoittamisen kurssin nuorille. Kirjoittajakurssin ohjaajana työskenteli Merituulia Aalto sekä vierailevina ohjaajina Susinukke Kosola ja Aura Nurmi.
Miten kirjoittaminen näkyy ja kuuluu Veeran Verstaalla, Merituulia Aalto?
– Ajattelen, että kaikilla on mielenkiintoista sanottavaa! Ajattelen, että ihmiset ovat tietyllä tapaa tarinoita. Elämä on tapahtumaketju. Kurssilla voi tarinallistaa omaa elämäänsä, jolloin oikeat työvälineet ja tavat löytyvät kirjoitusharjoitusten avulla. Ihmisestä itsestään löytyy oivallus: tämä tapa kirjoittaa toimii juuri minulle!
Miten Veeran Verstas on vaikuttanut opiskelupaikan valintaasi, Merituulia?
– Pidin aikoinaan välivuoden lukion jälkeen. Minulla ei ollut silloin itseluottamusta opiskelupaikan löytämisen suhteen. Veeran Verstaalla luottamusta omaan osaamiseen alkoi löytyä taiteen keinoin ja rutiinien löytymisen kautta. Joka aamu menin säännöllisesti Verstaan taidepajatoimintaan. Luin siellä myös pääsykokeisiin opiskellakseni jatkossa kirjallisuutta ja filosofiaa Oulun yliopistossa.
Merituulia, mitä haluat osaltasi tarjota nuorille kesän kirjoittajakurssilla?
– Haluan vahvistaa itseluottamusta omaan kirjoittamiseen, jotta oma kirjoittajuus voisi alkaa löytyä. Haluan saada ympärilleni kirjoittavan yhteisön, joka tukee omassa luovassa työssä. Haluan tarjota esillä olemista. Teemme yksin kirjoitusharjoituksia, mutta kuitenkin yhdessä. Jokainen saa olla rauhassa erilainen ja samalla osa porukkaa. On tärkeää tuntea tulleensa nähdyksi arvokkaana.
Millaista palautetta olet saanut nuorilta?
– Eräs osallistuja kertoi, että kirjoitusharjoitukset pistävät löytämään uusia puolia itsestä ja herättävät löytämään runouden. Ihanaa on se, että saa kirjoittaa ja tajuta: ”Mähän ossaan!” Kaikista tärkeintä on, että harjoitukset vahvistavat ja auttavat löytämään omia kulkemattomia ja tiedostamattomia polkuja. Tämä ei ole pakotettua tekemistä.
Merituulia, mitä lisää Open Mic -tapahtuma tuo nuorten kurssiantiin?
– Se on monille heistä ensimmäinen kosketus lavarunouteen. Kokemus lisää motivaatiota ja tuo sopivasti jännitystä tekemiseen. Yleisön vastaanotto on parhaimmillaan eheyttävä kokemus, kun kuuntelijat eivät ole kriitikoita. Ollaan yhdessä samalla viivalla. Esiintyjät ja kuuntelijat ovat samaa, toisiaan kannustavaa porukkaa.
Liittyykö leikinomaisuus kirjoittamisen ohjaamiseesi tai harjoitusten valintaan?
– Puhun mieluummin vapaudesta kuin leikistä, kun ihmisillä liittyy ahtaita käsityksiä kirjoittamiseen. Se on irti päästämistä, irrottautumista ahtaista malleista. Tykkään haastaa näkökulmaa, katsoa tuttua ympäristöä vaikka lattialla maaten samalla hassutellen ja kirjoittaen tahallaan huonosti.
Liittyykö kirjoittamiseenne muita taidemuotoja?
– Yhdistän kirjoittamiseen maalausta, luovaa liikettä ja eri tieteenaloja esimerkiksi filosofian alalajeja. Kannustan tukemaan omaa sanallista ilmaisua valokuvina ja maalauksina.
Miten näet Veeran Verstaan tulevaisuuden, Merituulia?
– Uskon, että Veeran Verstaan toiminta monimuotoistuu. Akateeminen yhteisö ja työelämäyhteisö löytävät enemmän yhteistä. Eri instituutioiden yhteistyö lisääntyy ja tulee näkyvämmäksi.
Millainen on ensi kesä Veeran Verstaalla, Linnea Kejonen?
– Verstaalla on perustoiminnassamme mukana noin 30 nuorta. Osallistumme Oulu Pride -viikon tapahtumiin. Merituulian ohjaama kirjoittajapiiri kokoontuu kesäkuussa Verstaan tiloissa. Teemme Silja Kejosen johdolla seinämaalauksen Hiukkavaaraan. Vaaleanpunaiselle seinälle ilmestyy ihastuttavia villakoiria!
Horizont-hanke herättelee henkiin purkutaloja sekä pandemiavuosien rajasulkujen hiljentämää Tornion ja Haaparannan kaksoiskaupunkisuhdetta. Saima Visti tutustui yhteisötaiteelliseen näyttelyyn.
”Työväenluokkaista kulttuuria tehdään omista lähtökohdista tietoisena ja ylpeänä eikä surkutella, että voivoi kun en ole syntynyt rikkaaseen perheeseen.” Anu Kolmonen haluaa kaapata keskustelun työläiskulttuurista takaisin työläisille.
Mikko Myllylahden Cannesissakin palkittu lokakuun ensi-iltaelokuva on Kaltion kriitikko Matti A. Kemin mukaan ”ilahduttava kaato”. Ensi-iltansa leffa saa teattereissa 7.10.2022.
Ajankohtaista Kompassina Victor Klempererin päiväkirjat Verkkoartikkeli
Esseesarjan kolmanessa osassa Jenny Kangasvuo pohtii demokratiaa, joka saattaa nostaa vallankahvaan myös Saksan kansallissosialistien kaltaisen puolueen.
Jenny Kangasvuon essee aloittaa sarjan, jonka teemat nousevat Victor Klempererin päiväkirjamerkinnöistä vuosilta 1933–1945.
75-vuotisjuhlaseminaari ”Taiteen ja kulttuurin rooli koulutuksessa ja tutkimuksessa” on katsottavissa Oulun ammattikorkeakoulun youtube-kanavalla osoitteessa https://www.youtube.com/watch?v=jbpnxvfWOqM. Seminaari striimattiin torstaina 29.10.2020 klo 13–16.
Oulujokivarressa sijaitsevalla Saarelan maatilalla oli isäntä, jonka voimista liikkui villejä huhuja. Kyseessä oli painin olympiavoitolla nimensä historiaan kirjoittanut Yrjö Saarela, […]
Väestön eliniänodotteen kasvaessa yksi ”vanhuuden” kategoria, 65+, ei enää riitä. Kuusikymppiset, kahdeksankymppiset ja satavuotiaat ovat ryhminä saatikka yksilöinä liian erilaisia, Jenny Kangasvuo kirjoittaa.
”Kollegakriitikot ylistävät elokuvaa kilpaa, mutta minä en tajua miksi.” Matti A. Kemi katsoi Aki Kaurismäen Kuolleet lehdet ja näki väsähtäneen version ohjaajan aiemmista teoksista.
”Elokuvaa vievät eteenpäin kiehtova ja unenomainen kuvallinen kerronta sekä Westin oma ääni, dialogi esi-isien kanssa”, Sofia Perhomaa toteaa Suvi Westin ja Anssi Kömin dokumentista Máhccan.
”Ja yhä kuumenee. Ihminen on kuitenkin sellainen olento, että se voi edelleen uskoa, että mitään ilmastonmuutosta ei oikeasti tapahdu.”
Elokuun Kaltion kansiteos on still-kuva Arttu Niemisen ja Veera Nevan audiovisuaalisesta teoksesta ”Juuret”. Neva vastaa teoksen äänistä ja Nieminen visuaalisesta ilmaisusta.
Sahaus on ohitse ja pihassa lepää kasa lautaa. Se pitää pinota tapuliin, jotta kevät, tuo puutavaran ihmeellinen fööni, pääsee hoitamaan kuivauksen.
”Tekoälyllä saa ehkä helposti aikaan sattumanvaraisen ja pinnallisesti hienolta näyttävän kuvan, mutta jos yrittää saada sillä aikaan juuri sen, mitä näkee mielessään – oman kuvan – vaatii se usein ainakin kärsivällisyyttä ja työtä, jos ei varsinaisesti taitoa.”
”Kannattaa mennä sisään, sillä tämä saksalaisen Claus von der Ostenin hankkima ja Hampurin taidemuseolle lahjoittama 140 julisteen kokonaisuus on ainutlaatuisen kattava”, Anna-Maija Ylimaula sanoo Taidetalo Kulttuuripankin näyttelystä.
”Vaikka seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt ovat aina olleet tärkeässä roolissa hiphopin kehityksessä, historiankirjoitus on heidän osaltaan todella vajavaista”. Kaarne Fredriksson kirjoittaa hiphop-kulttuurin suhteesta queer-yhteisöihin.
Myös menneenä kesänä taidenäyttelyitä on järjestetty paljon ja myös sellaisilla paikkakunnilla, joissa ei ympärivuotisia näyttelytiloja ole. Viidestä näyttelystä Reijo Vallalla jäi kerrottavaa syksyllekin.
”Osumatarkkuudeltaan ja rihloiltaan ensiluokkainen täyskaato”, arvioi Matti A. Kemi syyskuun alussa teattereihin saapuvan Toni Kurkimäen esikoisohjauksen Lapua 1976.