Mitä Veeran Verstaalle kuuluu juuri nyt, tuottaja Linnea Kejonen? – Hyvää kuuluu, työ jatkuu nuorten hyvinvoinnin eteen. Taide ja kulttuuri ovat kaiken tekemisen ytimessä ja kulkevat mukana tärkeinä, kokemuksia tuovina menetelminä. Lisäksi Veeran Verstas on toiminut tammikuusta 2023 Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen palveluntuottajana tarjoten kuntouttavaa työtoimintaa erilaisissa elämäntilanteissa oleville nuorille.
Veeran Verstas toimii Oulun vanhassa Hiukkavaarassa, Hiukanpihalla. Miten viihdytte siellä? – Veeran Verstas viihtyy täällä oikein hyvin. On metsää ja luontoa lähellä. On enemmän tilaa olla ja hengittää kuin kaupungin keskustassa. Sisätilamme saisi olla laajempi; Verstaalle olisi tulossa enemmän nuoria kuin on mahdollista ottaa. Verstaan illat ja viikonloput ovat yleensä vapaita. Vuoden 2022 lopussa päättyi EU-rahoitteinen hanke ”Vapaata tilaa – kaupunki ilmastovastuun ja kasvamisen paikkana”. Se oli osa Oulun kaupungin elävää ja monimuotoista kaupunkikulttuuria.
Mitä hankkeesta jäi päällimmäiseksi, kun järjestitte viisi laajaa työpajakokonaisuutta, Linnea? – Mieleeni tulee heti Oulun Sonnisaareen syntynyt luonnon niitty, jonka hoitamiseen osallistui kolmisenkymmentä työpajanuorta niittyentusiasti, kuvataiteilija Marjo Steniuksen ohjauksessa. ”Niitty – elävää ja monimuotoista kaupunkia” -työskentely muodostui nuorille erittäin merkittäväksi. Eräs heistä kertoi, että suuren menetyksen hetkellä katsoessaan niitynkukkia, sai lohtua suruunsa. Olen ollut tässä mukana, olen omalla osuudellani edistänyt niittyhanketta. Yhdessä toimiminen oli luontevaa, jossa nuoret tukivat toisiaan. Lohtuniitty todisti voimansa fyysisenä paikkana. Se kasvatettiin paikaksi, jossa voi viettää vapaata aikaa, kuunnella luontoa herkällä korvalla ja rakastaa rikkaruohoja. Lohtuniitty on paikkasidonnainen esitysinstallaatio, jossa voi kokea julkisen tilan toisin.
Heinäkuussa 2022 Veeran Verstas mahdollisti kuukauden mittaisen luovan kirjoittamisen kurssin nuorille. Kirjoittajakurssin ohjaajana työskenteli Merituulia Aalto sekä vierailevina ohjaajina Susinukke Kosola ja Aura Nurmi.
Miten kirjoittaminen näkyy ja kuuluu Veeran Verstaalla, Merituulia Aalto? – Ajattelen, että kaikilla on mielenkiintoista sanottavaa! Ajattelen, että ihmiset ovat tietyllä tapaa tarinoita. Elämä on tapahtumaketju. Kurssilla voi tarinallistaa omaa elämäänsä, jolloin oikeat työvälineet ja tavat löytyvät kirjoitusharjoitusten avulla. Ihmisestä itsestään löytyy oivallus: tämä tapa kirjoittaa toimii juuri minulle!
Miten Veeran Verstas on vaikuttanut opiskelupaikan valintaasi, Merituulia? – Pidin aikoinaan välivuoden lukion jälkeen. Minulla ei ollut silloin itseluottamusta opiskelupaikan löytämisen suhteen. Veeran Verstaalla luottamusta omaan osaamiseen alkoi löytyä taiteen keinoin ja rutiinien löytymisen kautta. Joka aamu menin säännöllisesti Verstaan taidepajatoimintaan. Luin siellä myös pääsykokeisiin opiskellakseni jatkossa kirjallisuutta ja filosofiaa Oulun yliopistossa.
Merituulia, mitä haluat osaltasi tarjota nuorille kesän kirjoittajakurssilla? – Haluan vahvistaa itseluottamusta omaan kirjoittamiseen, jotta oma kirjoittajuus voisi alkaa löytyä. Haluan saada ympärilleni kirjoittavan yhteisön, joka tukee omassa luovassa työssä. Haluan tarjota esillä olemista. Teemme yksin kirjoitusharjoituksia, mutta kuitenkin yhdessä. Jokainen saa olla rauhassa erilainen ja samalla osa porukkaa. On tärkeää tuntea tulleensa nähdyksi arvokkaana.
Millaista palautetta olet saanut nuorilta? – Eräs osallistuja kertoi, että kirjoitusharjoitukset pistävät löytämään uusia puolia itsestä ja herättävät löytämään runouden. Ihanaa on se, että saa kirjoittaa ja tajuta: ”Mähän ossaan!” Kaikista tärkeintä on, että harjoitukset vahvistavat ja auttavat löytämään omia kulkemattomia ja tiedostamattomia polkuja. Tämä ei ole pakotettua tekemistä.
Merituulia, mitä lisää Open Mic -tapahtuma tuo nuorten kurssiantiin? – Se on monille heistä ensimmäinen kosketus lavarunouteen. Kokemus lisää motivaatiota ja tuo sopivasti jännitystä tekemiseen. Yleisön vastaanotto on parhaimmillaan eheyttävä kokemus, kun kuuntelijat eivät ole kriitikoita. Ollaan yhdessä samalla viivalla. Esiintyjät ja kuuntelijat ovat samaa, toisiaan kannustavaa porukkaa.
Liittyykö leikinomaisuus kirjoittamisen ohjaamiseesi tai harjoitusten valintaan? – Puhun mieluummin vapaudesta kuin leikistä, kun ihmisillä liittyy ahtaita käsityksiä kirjoittamiseen. Se on irti päästämistä, irrottautumista ahtaista malleista. Tykkään haastaa näkökulmaa, katsoa tuttua ympäristöä vaikka lattialla maaten samalla hassutellen ja kirjoittaen tahallaan huonosti.
Liittyykö kirjoittamiseenne muita taidemuotoja? – Yhdistän kirjoittamiseen maalausta, luovaa liikettä ja eri tieteenaloja esimerkiksi filosofian alalajeja. Kannustan tukemaan omaa sanallista ilmaisua valokuvina ja maalauksina.
Miten näet Veeran Verstaan tulevaisuuden, Merituulia? – Uskon, että Veeran Verstaan toiminta monimuotoistuu. Akateeminen yhteisö ja työelämäyhteisö löytävät enemmän yhteistä. Eri instituutioiden yhteistyö lisääntyy ja tulee näkyvämmäksi.
Millainen on ensi kesä Veeran Verstaalla, Linnea Kejonen? – Verstaalla on perustoiminnassamme mukana noin 30 nuorta. Osallistumme Oulu Pride -viikon tapahtumiin. Merituulian ohjaama kirjoittajapiiri kokoontuu kesäkuussa Verstaan tiloissa. Teemme Silja Kejosen johdolla seinämaalauksen Hiukkavaaraan. Vaaleanpunaiselle seinälle ilmestyy ihastuttavia villakoiria!
”Havumetsän lapsien voima on elokuvan kyvyssä käsitellä valtavaa aihevyyhtiä laajalle yleisölle lähestyttävällä tavalla.” Virpi Suutarin viimeisimmän dokumentin arvioi KaltiolleMia Hannula.
”Ritva Kovalainen ja Sanni Seppo eivät jätä katsojaa sen harhakuvan valtaan, että maamme olisi täynnä luonnontilaista ja luonnonkaunista metsää.” Kajaanin taidemuseossa 10.12.2023 saakka esillä olevan Pohjoistuulen metsä -näyttelyn arvioi Niina Kestilä.
Horizont-hanke herättelee henkiin purkutaloja sekä pandemiavuosien rajasulkujen hiljentämää Tornion ja Haaparannan kaksoiskaupunkisuhdetta. Saima Visti tutustui yhteisötaiteelliseen näyttelyyn.
”Työväenluokkaista kulttuuria tehdään omista lähtökohdista tietoisena ja ylpeänä eikä surkutella, että voivoi kun en ole syntynyt rikkaaseen perheeseen.” Anu Kolmonen haluaa kaapata keskustelun työläiskulttuurista takaisin työläisille.
Mikko Myllylahden Cannesissakin palkittu lokakuun ensi-iltaelokuva on Kaltion kriitikko Matti A. Kemin mukaan ”ilahduttava kaato”. Ensi-iltansa leffa saa teattereissa 7.10.2022.
Esseesarjan kolmanessa osassa Jenny Kangasvuo pohtii demokratiaa, joka saattaa nostaa vallankahvaan myös Saksan kansallissosialistien kaltaisen puolueen.
75-vuotisjuhlaseminaari ”Taiteen ja kulttuurin rooli koulutuksessa ja tutkimuksessa” on katsottavissa Oulun ammattikorkeakoulun youtube-kanavalla osoitteessa https://www.youtube.com/watch?v=jbpnxvfWOqM. Seminaari striimattiin torstaina 29.10.2020 klo 13–16.
Oulujokivarressa sijaitsevalla Saarelan maatilalla oli isäntä, jonka voimista liikkui villejä huhuja. Kyseessä oli painin olympiavoitolla nimensä historiaan kirjoittanut Yrjö Saarela, […]
Väestön eliniänodotteen kasvaessa yksi ”vanhuuden” kategoria, 65+, ei enää riitä. Kuusikymppiset, kahdeksankymppiset ja satavuotiaat ovat ryhminä saatikka yksilöinä liian erilaisia, Jenny Kangasvuo kirjoittaa.
”Henkilödokumenttina kokonaisuus on eheä, antaa katsojalleen tilaa pohtia, eikä ole sensaatiohakuinen.” Matti A. Kemi arvioi Ari Matikaisen ohjaaman dokumenttielokuvan Tiedustelija.
Raahen Galleria Myötätuulessa syys-marraskuussa 2024 esitetty Minna Kangasmaan näyttely In Progress tekee havaintoja muutoksesta, materiaalisesta maailmasta, yhteydestä maahan, katoavaisuudesta ja ajasta.
”Vihreät niityt törmäyttää erilaisia vastakohtaisuuksia kuin hiukkaskiihdytin.” Mutta mitä Tenka Issakainen löysi tästä entisen kuurojen koulun kaksi kerrosta täyttävästä teoksesta?
”Kirjallisuuden, musiikin ja kuvataiteen vihjeiden maailma kiehtoo, pakottaa etsimään merkityksettömiäkin huomioita, pitää valppaana”, Matti A. Kemi kirjoittaa elokuvasta Sebastian.
Reijo Valta katseli perinteistä poikkeavan kotimaisen ensi-iltaelokuvan Parvet Kuopiossa. Leffa esittää paljon kysymyksiä mutta ei anna vastauksia yhteenkään.
”Järvelinin jäsentäminen on tehokasta, lennokasta ja sisällöltään kuluneen skedetrukin kaltaisesti tärähtänyttä ja omalaatuista.” Matti A. Kemi kritisoi kuitenkin Pölykolan pientä fonttia ja tiheää taittoa.
”Kirjoittajakaksikko avaa näkökulman, jonka valossa läntinen historian tulkinta on arvottanut esimerkiksi juuri transatlanttisen orjuuden pelkäksi maailmanhistorian alaviitteeksi.” Juhani Rantala luki Orjuuden arvet.
”Kirja on jäntevästi rakennettu tiiviiksi tietoa täynnä olevaksi kokonaisuudeksi”, Risto Kormilainen kirjoittaa Maaria Haikolan tietoteoksesta Kämppäemäntiä ja laivakokkeja.
Syyskuun lopussa Suomussalmella kokoonnuttiin kuudensille Pakko sanoa! -festivaaleille. Matkassa yleisön puolella oli myös Veikko Leinonen, joka vieraili festivaalilla ensimmäistä kertaa ja kirjaili vaikutelmiaan Kaltiolle.
Ensimmäinen ajatukseni oli epäusko. Kieltäydyin täysin uskomasta lukemaani ja Helsingin Sanomien taloustoimittajaa, joka sanatarkasti toisti energia-alan toimitusjohtajan innostunutta puheenvuoroa: ”Tälle […]
Lokakuisen sunnuntai-illan harmaus ropisee ikkunalautoihin. Jos voisi vain tuudittautua taiteeseen, lukea kirjoja, käydä konserteissa ja teattereissa, tuijotella näyttelyitä – nämä […]