Suomessa järjestetään vuosittain tammikuun viimeisenä viikonloppuna lintujen Pihabongaus-tapahtuma. Yleisimmin havaitut lajit ovat olleet tali- ja sinitiainen. Nämä lintulaudan tutut linnut omaavat monia mielenkiintoisia ja salattuja asioita, jotka eivät selviä näiden siivekkeiden nopeiden ruokailuhetkien myötä.
Norjalainen tietokirjailija Andreas Tjernshaugen päätti ottaa asioista selvää ja kirjoitti upean Tiaisten salainen elämä -teoksen.
Tjernshaugen seuraa tiaisten elämää koko vuodenkierron kevään hyönteisjahdista ja pesänrakennuksesta pohjoisen ankarassa talvessa selviytymiseen. Hän paljastaa monia yllättäviä asioita tiaisten elämästä kulttuurisesta ja luonnontieteellisestä näkökulmasta.
Tiaiset rakentavat metsässä pesänsä mieluiten puunkoloon tai vanhojen puiden halkeamiin, mutta mieluusti ne tekevät pesänsä ihmisten rakentamiin pönttöihin. Vaikka tiaiset näyttävät samanlaisilta, ne ovat kaikki ainutlaatuisia yksilöitä valintoineen ja tapoineen. Parinvalintaankin vaikuttavat monet asiat kuten höyhenpuku ja laulukyky. Reviiristä käydään myös kovaa kamppailua. Toiset tiaiset kuulevat laulajan terveydentilasta, kannattaako vaatia itselleen kaistaletta rajavyöhykkeestä.
Tjernshaugen kertoo teoksessaan niin omia havaintojaan kuin tutkijoiden seulomaa tietoa. Hän seuraa myös tiaisten elämää rengastajien ja tutkijoiden matkassa saaden arvokasta materiaalia tiaisten käyttäytymisestä. Keväinen munimisaika ja poikasten varttuminen on mielenkiintoista seurattavaa. Tjernshaugen asentaa yhteen pihapönttöön kameran ja näin hän voi aitiopaikalta seurata uuden elämän varttumista.
Siepot ovat usein vaaraksi tiaisille, sillä ne kilpailevat samoista pesäpaikoista ja ravinnosta. Siepon ja sinitiaisen yhteinen piirre on moniavioisuus. Ne myös tarkkailevat toistensa elämää hyvinkin tarkasti. Keväällä harakat kiinnostuvat tiaisten pöntöistä, josko sai siepattua pöntöstä hyppäävän poikasen. Mutta elämä etenee ja poikaset pääsevät siivilleen. Niiden on selviydyttävä omillaan ja vanhemmat ryhtyvät odottamaan uusia jälkeläisiä.
Talvesta selviytyminen on haasteellista. Nykyään ihmisten lisääntynyt ruokinta auttaa näitä siivekkäitä merkittävästi talvipakkasilla. Tjernshaugen on kirjoittanut tutuista linnuista mielenkiintoisella tavalla tuoden tavalliselle lintujen tarkkailijalle paljon uutta tietoa ja avaten samalla näkökulmia kokonaisvaltaisesti lintujen elämään. Teksti on soljuvaa, eikä teoksessa ole turhaa tieteellistä painolastia maallikkolukijalle. Niin valokuva- kuin piirroskuvituskin täydentävät tekstiä juohevalla tavalla.
”Toimeliaisuus on syntynyt sinne, minne entisaikojen kulkupeleillä parhaiten pääsi, vesireittejä pitkin. Jokea ja merta. Veneillä, ruuhilla, tukkilautoilla, laivoilla. Talvella hiihtäen tai eloperäisillä vetopeleillä. Poroilla ja hevosilla.”
Nelikymppinen Radiopuhelimet Heikki Romppaisen haastateltavana.
Marianne Kauppilalla on tunnistettava tyyli, jota näkee etenkin Oulussa enenevissä määrin. Matti A. Kemi jututti taiteilijaa kulttuuripääkaupunkivuoden alkukesässä.
Klaus Härön viimeisin ohjaustyö Hetki ennen valoa sijoittuu nykypäivän sairaalaympäristöön. Matti A. Kemi lumoutuu elokuvan arkisuudesta.
”Elokuvan edetessä alkaa tuntua siltä, että vieras maisema itse asiassa sopii tähän farssiin oikein hyvin.” Jenny Kangasvuo arvioi 4.9.2026 ensi-iltaan tulevan Presidentin kyydityksen.
”Haluamme tuoda onnea ja iloa ihmisille, niin hullua kuin tämä homma onkaan järjestelyineen ja riskeineen!” Matti A. Kemi haastatteli kahta miestä, jotka järjestävät OstariFestareita.
”Kirjan isommat ja pienemmät tiedonmuruset sekä kuva- ja karttamateriaali kiinnostivat erityisesti, koska monet paikat ja paikkakunnat Perämeren alueella ovat jo lapsuudesta tuttuja.” Helki Kallio arvioi Juha Ylimaunun Perämeren.
Elokuun Kaltion kanteen poimimme Sirja-Erika Virpikarin teoksen ”Pieni punainen metsä”, joka on esillä Galleria Oskari Jauhiaisen näyttelyssä Punaisen vivahde syys–lokakuussa.
Päätoimittajan kesä on ollut painostava, vaikka helteet jäivätkin tulematta. Pääkirjoituksestakin huomaa, että kirjoittaja sairastui sopivasti viikko ennen lehden painopäivää.
Sopeutuminen on pitkään ymmärretty biologisena tai kulttuurisena mukautumisena ympäristön ja vallitsevien voimien muutoksille, tai selviytymiskeinona vaikeissa tilanteissa. Mitä sopeutuminen voisi olla tilanteeseen alistumisen sijaan? Entä jos sopeutuminen onkin villi kapina?
Sodankylän pohjoisosan saamelaiset ja suomenkieliset poropaimentolaiset menettivät merkittävän osan laitumistaan ja kyläyhteisönsä, kun heidät 1960-luvulla pakkosiirrettiin pääosin Vuotsoon pois Lokan ja Porttipahdan sähköntuotantoa turvaavien säännöstelyaltaiden tieltä. Mikko Vartiainen kertaa tapahtumien virallista kulkua.
”Toistuva yö taustalla luo teoksiin ja näyttelyyn omaa pimeää ja varjoisaa tunnelmaansa, kontrastina teosten voimakkaille väreille.” Helki Kallio arvioi Heli Tuhkasen näyttelyn.
”Yleisesti ottaen taidetta pitää vain katsoa, joissain tapauksissa kuunnella, joskus jopa haistella, mutta ei missään tapauksessa koskea.” Kuinka ”saamelaisen nykytaiteen suurnäyttely” Helsingissä vertautuu Oulun taidemuseossa alkuvuodesta 2026 nähtyyn?
Genrekirjallisuutta luetaan Suomessakin runsaasti. Suuren osan siitä julkaisevat hyvin pienet kustantamot. Helmivyö juhlisti toukokuussa kymmenen vuoden kustannustoimintaansa.
Välivainiolle on keskittynyt omaehtoisen kulttuurin tiloja. Niistä tunnetumpi, Tilaa kulttuurille ry:n ylläpitämä Tukikohta elää ja voi hyvin, mutta toinen on lopetusuhan alla.
Miten ihmisen ja tarkemmin ensimmäisen tai toisen polven maahanmuuttajan itsetietoisuus muotoutuu? Mousa pohtii yksilön ja yhteiskunnan suhdetta filosofien ja sosiologien näkökulmien valossa.
Pietarissa opiskellut brasilialaislähtöinen taiteilija Gabriel Gram muutti Ouluun vuoden 2025 alkaessa. Jela Seppä jututti tatuoijana työskentelevää Gramia tämän esikoisnäyttelyn yhteydessä.
Osana Oulu2026-kulttuuripääkaupunkiohjelmaa valmistuneen Pentin polut -kulttuurireitistön avajaisia juhlittiin Siikalatvalla ja Pyhännällä kesäkuussa. Niina Kestilä tutustui reittiin.
Juhani Rantala mietti voimakkainta väkivaltaa ja ihmiskunnan päätymistä siihen Hiroshiman räjähdyksen 80-vuotispäivän tienoolla.
”Kuten edeltäjänsä myös Radiopuhelimet palasina pitää siis sisällään yhtyeen jäsenten itsensä kertomaa – mutta tällä kertaa vain heidän.” Tämänkin kirjan on toimittanut Juha Hurme.
