Oulun teatteri: Punaisin ruusu puhkeaa kukkaan. Ensi-ilta pienellä näyttämöllä 1.3.2024.
Alkuperäissarjakuva Liv Strömquist; ohjaus, dramatisointi ja koreografia Ona Korpiranta; lavastus Kalle Nurminen; pukusuunnittelu Onerva Luoma; valosuunnittelu Olivia Pohjola; äänisuunnittelu Antti Kainulainen; kampaus- ja maskeeraussuunnittelu Eija Juutistenaho.
Rooleissa Elina Ylisuvanto, Heli Haapalainen, Jaana Kahra, Oliver Kollberg, Elviira Kujala, Mirjami Kukkola, Sami Lalou, Aki Pelkonen, Janne Raudaskoski, Anne Syysmaa.
Oulun teatterin pienen näyttämön täyttää teos Punaisin ruusu puhkeaa kukkaan, Ona Korpirannan sovitus Liv Strömquistin samannimisestä sarjakuvasta. Ruotsalaisen Strömquistin teoksia voisi kuvata sarjakuvamuotoiseksi essee- tai tietokirjallisuudeksi, joka käsittelee laveita teemoja feministisestä kulmasta. Niin teoriapakki kuin valitut esimerkitkin ovat aina vakuuttavia ja leikkisän moninaisia. Myös Punaisin ruusu puhkeaa kukkaan hypähtelee vaivattomasti Platonin Pidoista Beyoncén sanoituksiin, Søren Kierkegaardista smurffeihin.
Korpiranta tuo lavalle Strömquistin suuret kysymykset rakkaudesta myöhäiskapitalistisessa yhteiskunnassa. Rakkaus voi tunnetusti roihahtaa hyvinkin banaaleista pikkuseikoista ja sammua ilman mitään ihmeempää syytä.
Vai onko näin välttämättä? Millaiset kehityskulut ovat johdattaneet nykyisiin itsestäänselvyyksiin? Mitä Leonardo DiCaprio tekisi, entä Pikku Prinssi?
Strömquistin sarjakuvissa ilmaisu on hyvin tekstipainotteista ja typografialla leikittelevää. Mustavalkoisilla sivuilla värejä pilkahtaa ainoastaan satunnaisena efektinä. Pelkistetyt ihmishahmot ovat miltei vain puhuvia päitä. Näyttämösovituksella onkin mahdollisuus ponnistaa moniin suuntiin.
Näyttelijät jongleeraavat onnistuneen vauhdikkaasti tekstin näkökulmilla. Tärkeä on Heli Haapalaisen tulkitsema sosiologi Eva Illouz. Elina Ylisuvanto Strömquistina tuo tietopainotteiseen kokonaisuuteen loppumetreillä voimakkaampaa tunnetta.
Olivia Pohjolan suunnittelemat valotilanteet vaihtuvat terävästi, Antti Kainulaisen äänet kaukosäätimen loksahduksineen korostavat ripeitä siirtymiä. Onerva Luoman puvustus leikittelee tyylitellyllä epookilla ja selkeillä väreillä, ja naamiot sopivat karnevalistiseen menoon luontevasti.
Kalle Nurmisen luoma näyttämökuva ei juutu alkuteoksen visuaaliseen niukkuuteen: ateljee pursuilee piirtäjän työvälineitä sekä muuta tarpeellista ja tarpeetonta tavaraa.
Mutta miksi oikeastaan ollaan sarjakuvataiteilijan luona? Miksi tekstiin on lisätty hahmoiksi paitsi Strömquist itse, myös hänen äitinsä (Mirjami Kukkola)?
Sovitus tuntuukin alleviivaavan tarpeettomasti alkuteoksen sarjakuvaluonnetta — käsiohjelmaa myöten. Pitkään puhutaan siitä, että nyt tässä teemme sarjakuvaa rakkaudesta. Itsessäni heräsi ärtymys: ei tämä, mitä parhaillani katson, ole sarjakuva, tämähän on näytelmä!
Lopuksi hahmot itsekin kääntävät kelkkansa. Ei tehdäkään sarjakuvaa vaan näytelmää.
Korpirannan ohjaus välittää kyllä värikkäästi ja railakkaasti Strömquistin rakentaman ideoiden ja assosiaatioiden runsaudensarven. Metatasojen vatvominen tuo kuitenkin kokonaisuuteen turhaa raskautta ja mutkikkuutta. Keskittyisivät siihen rakkauteen.
Emeritusprofessori ja entinen Kaltion päätoimittaja Veli-Pekka Lehtola pohtii saamelaisteemojen käsittelyäKaltiossa lehden sotienjälkeisen historian, vuoden 1966 saamelaisjulkaisun ja itse toimittamiensa teemanumerojen (1982 ja 1996) pohjalta.
Yhä suurempi osa EU-maiden kansalaisista kannattaa kauppapakotteita Israelille. Sadat eurooppalaiset poliitikot ovat viime ja tänä vuonna allekirjoittaneet vaatimuksia, joissa vaaditaan unionin yhteisiä pakotteita Israelia vastaan. Kasvavasta paineesta huolimatta EU ei ole lakkauttanut kauppaa edes Israelin siirtokuntien kanssa, jotka ovat kansainvälisen oikeuden vastaisia.
Sápmelaš DJ:ide čuhcet ovdagáttut, mat buktet ovdan klubbakultuvrra čuolmmaid Sevdnjes latnja, seinniin, gáhtus ja muođuin šealgájit arvedávggi ivnnit. Lossa basso […]
Marja Helander lea okta beakkáneamos Sámi dáiddáriin sihke Suomas ja riikkaidgaskasaččat. Dán čavčča su filmmat leat mielde Muu ry galleriija joavkočájáhusas Čázevuložat […]
Sämikirjálâšvuođâst lii lamaš mielâkiddiivâš ihe, ko illá lii kiergânâm luuhâđ oovdeb kirje, ko čuávuvâš lii jo almostum. Tot lii uáli […]
Lyhyen urani aikana useat erilaiset valtaväestöön kuuluvat kulttuuritoimijat ovat pyytäneet minua yhteistyöhön siten, että olen voinut päätellä kiinnostuksen heränneen keskinkertaisen […]
”Koska vähemmistökielen kirjoitustaito on edelleen harvassa, olen ottanut enemmän vastuuta lehtikirjoitusten tuottamisesta ja niiden kielenhuollosta.” Marja-Liisa Olthuis on yliopistonlehtori ja kirjailija, mutta myös inarinsaamenkielisen Anarâš aavis -lehden toimittaja.
Sigga-Marja Magga pohti duodjin radikaalisuutta talvella 2024 Jouni S. Laitin näyttelyn avajaispuheessaan: ”Laiti pilaa yhteiskuntakritiikissään kauniin esineen”.
”Suomi ja Norja eivät ole kunnioittaneet Tenon tilanteessa saamelaisten itsemääräämisoikeutta, joka todetaan vuonna 2007 hyväksytyssä YK:n Alkuperäiskansojen oikeuksia käsittelevässä julistuksessa.” Saima Visti keskusteli Tenon lohitilanteesta Áslat Holmbergin kanssa.
”Karnevalistisen ja riehakkaan monologitulvan alle kätkeytyy havaintoja ympäröivästä sekä manifestoivaa ja voimaannuttavaa energiaa”, toteaa Matti A. Kemi Badwoman-ryhmän esityksestä Mopo – uusi kevät.
”En ole edelleenkään varma, mikä oli esityksen sanoma. Mitä opimme hullusta taistelutahdosta?” Eppu Meriö arvioi Puolangan Pessimistien kesän 2025 näytelmän Karvanoppamusikaali.
Toista kertaa syyskuussa 2025 järjestetty Pyhä Sana -festivaali esittelee sanataidetta ja musiikkia sekä keskustelee yhteiskunnallisista teemoista. Pentti Järvelin tutustui tapahtuman antiin.
”Websterin dokumentti ei luo sankaritarinoita, ei osoita syyttävää sormea. Ei saarnaa, ei tyrkytä.” Matti A. Kemi katseli Palavan maan.
”On olemassa vaihtoehtoisia tekemisen muotoja – on olemassa tila, jossa voin väittää katsojalle, että minä olen kuvassa metsästyksen haltijan turvaamana. […]
Saamelainen taide on yksi Kaltion 80-vuotisjuhlavuoden teemoista. Tässä numerossa esitellään laajasti 2020-luvun saamelaisia taiteita ja taiteilijoita, jotka toimivat pohjoiskalotin alueella […]
”Lauri-Matti Parppein esikoiselokuvassa törmäytetään klassisen musiikin jäykät säännöt ja avarat konserttisalit kokeellisen musiikin mielikuvituksellisuuteen, jota toteutetaan autotalleissa ja pienissä baareissa.” Jenny Kangasvuon arvioima Jossain on valo joka ei sammu saa juuri ensi-iltansa.
Vaikka sitä markkinoidaan Nauvoon sijoittuvana juhannusaiheisena draamana, jossa ”pilkahtelee huumori”, Elämä on juhla on pikemminkin tragediaa, josta on hankaluuksia löytää minkäänlaisia huumorin pilkahduksia. Matti A. Kemi arvioi leffan.
Katariina Lillqvist has been directing her new animation at Liminka Art School, where her script was also turned into a graphic novel in 2024. Lölä Vlasenko talked to Lillqvist and artist–teacher Tessa Astre about Roma history and creating art.
Lölä Florina Vlasenko sat down with four people of different backrounds to discuss Oulu Theatre’s play Perillä – Destination – الوصول إلى. The article is published in Finnish in print version of Kaltio.
Ján Skaličan stayed in Mustarinda artist residency in March 2025. He ruminates how the experience affected his state of mind. The Finnish translation tof the column is published in the printed Kaltio.
