Luokkamuistojen monikerroksellisuus

Luokkayhteiskunta lienee monelle suomalaiselle haastava käsite, yhtä aikaa kaukainen ja läsnä. Sata vuotta sitten toivuttiin sisällissodan syvistä haavoista. Toinen maailmansota yhdisti kansaa, hyvinvointiyhteiskunnan kehitys häivytti luokan merkitystä taka-alalle. Syrjäseuduilta matkattiin ensin oppikouluun ja sitten ehkä yliopistoon, maaseudun alemmasta yhteiskunnasta retkeiltiin ylempään yhteiskuntaluokkaan.

Peruskoulu tasapäisti entisestään. Kehon muistoihin taltioituivat löylyt mummolan lahoavassa saunassa, samassa, jossa moni sukulainen oli syntynyt, ja heinänteossa kirvelevät paarmanpuremat. Sama keho muistaa myös muotivaatteen saamisen aiheuttaman jännityksen, sitseissä tanssimisen, asuntolainaneuvottelussa istumisen. Vuosikymmenien merkittävä elintason nousu on nostanut torpan tyttären elitistiksi, jonkun toisen toisen ammatinvalinta tai yksin eläminen saattavat painaa pienituloisten joukkoon.

Luokkayhteiskunta löytyy omasta suvusta, sen askelmat eri sukupolvista, ylös ja alas. Se porrastuu henkilöhistoriaan, maaseudulle, lähiöön ja suurkaupunkiin, säästäväisyyden ja tuhlailevuuden ristiriitaan, turvallisuuden- ja turvattomuudentunteen samanaikaiseen läsnäoloon.

Yhteiskuntaluokkien määrittelyn häilyväisyyteen ja monikerroksisuuteen herätteli esitys Luokkakuvia, vedos V, jonka tavoitteena oli käsitellä kehoihin tallentuneiden muistojen kautta luokkakokemuksia suomalaisessa yhteiskunnassa.

Esityksen alku konkretisoi kunkin osallistujan luokkakokemuksen kirjavuuden: yleisö ja tanssijat pohtivat omia muistojaan luokasta ottamalla kantaa liikkeen avulla piirimuodostelmassa. Luokkaa koskevat väitteet olivat esityksen työryhmän kokemuksia, joita he kyselivät muilta osallistujilta. Askel kohti kehän keskusta, olen samaa mieltä. Askel takaisin piiriin, väite ei koske minua. Laskeutuminen alemmas – en tiedä tai en halua ottaa kantaa.

Kokemus oli avartava, piiri imaisi mukaan liikkeeseen. Omakohtaista luokkaidentiteettiä tulee harvoin mietittyä saati verrattua muihin. Muistot tavoista ajatella, tuntea ja liikkua pysyvät lähellä, keho kantaa niitä mukanaan elämän läpi. Luokkakokemukset eivät myöskään ole samankaltaisia vaan yhdistelmiä eri yhteiskuntaluokkien jaetuista kokemuksista.

Esityksen alkupuolen jälkeen yleisö osallistui halkotalkoisiin ja asettui sitten seuraamaan työryhmän tulkintoja kehollisista luokkakokemuksista. Luokkakokemuksen monikerroksellisuuden lumous särkyi, kun kokemukset muuntuivat työryhmän tanssiksi. Katse etsi luokkaa vaatteista, karkeakankaisista haalareista ja liikettä myötäilevistä takinliepeistä, mutta luokkaroolit jatkoivat sekoittumistaan. Onko haalari lopultakaan symboli työväelle vai pikamuotiin sonnustautuvan Instagram-poseeraajan outfit of the day? Löytyisikö luokka rypyistä, hiustyylistä tai äänenpainosta? Ei niistäkään. Luokat pirstoutuivat ja sekoittuivat yhdeksi muistoja esitteleväksi pyörteeksi. Tanssi oli luokkakuvia vailla vastauksia luokkien merkityksestä.

Alkuosiossa kysyttiin, onko luokan käsite epämääräinen. Muutama eteni askeleen kohti kehän keskikohtaa myöntymisen merkkinä. Esityksen jälkeen epämääräisyyden tunne oli vahvempi kuin piirissä jaetun kokemuksen äärellä. Mikä lopulta on luokkaan sidoksissa olevaa liikettä ja mikä vain kehoon liikkeenä tallentunut muisto, jos sama keho muistaa köyhyyttä ja rikkautta, tavallisuutta ja erilaisuutta, kiireistä ja joutilasta? Tai ehkei työryhmässä lopulta koettu räikeitä luokkaeroja? Kehollisuus ja siihen kietoutuvat tunteet ennemminkin yhdistivät, eivät erotelleet.

Työväenluokkainen tausta ja ruumiillisuus -hankkeen verkkosivusto: www.luokkahanke.com