
Palsta suomalaisen elokuvataiteen avohakkuuksi
Mikko Myllylahden Cannesissakin palkittu lokakuun ensi-iltaelokuva on Kaltion kriitikko Matti A. Kemin mukaan ”ilahduttava kaato”. Ensi-iltansa leffa saa teattereissa 7.10.2022.
Työväenluokkainen tausta ja ruumiillisuus -hanke: Luokkakuvia, vedos V
Oulun teatteri, Vinttikamari 25.11.2021
Tuotanto JoJo – Oulun Tanssin Keskus, Arts Management Helsinki ja Nollapiste-kollektiivi
Fasilitointi ja konsepti Elsa Heikkilä ja Laura Lehtinen; esiintyjät Riina Hannuksela, Elsa Heikkilä, Soili Huhtakallio, Virpi Juntti, Heli Keskikallio, Soile Lahdenperä, Laura Lehtinen, Aliina Lindroos, Pinja Poropudas, Anni Puuperä, Lotta Suomi, Virva Talonen ja Katriina Tavi; pukusuunnittelu Mari Nurmenniemi, valosuunnittelu Teo Lanerva, äänisuunnittelu ja musiikki Josu Mämmi ja Ilkka Tolonen.
Luokkayhteiskunta lienee monelle suomalaiselle haastava käsite, yhtä aikaa kaukainen ja läsnä. Sata vuotta sitten toivuttiin sisällissodan syvistä haavoista. Toinen maailmansota yhdisti kansaa, hyvinvointiyhteiskunnan kehitys häivytti luokan merkitystä taka-alalle. Syrjäseuduilta matkattiin ensin oppikouluun ja sitten ehkä yliopistoon, maaseudun alemmasta yhteiskunnasta retkeiltiin ylempään yhteiskuntaluokkaan.
Peruskoulu tasapäisti entisestään. Kehon muistoihin taltioituivat löylyt mummolan lahoavassa saunassa, samassa, jossa moni sukulainen oli syntynyt, ja heinänteossa kirvelevät paarmanpuremat. Sama keho muistaa myös muotivaatteen saamisen aiheuttaman jännityksen, sitseissä tanssimisen, asuntolainaneuvottelussa istumisen. Vuosikymmenien merkittävä elintason nousu on nostanut torpan tyttären elitistiksi, jonkun toisen toisen ammatinvalinta tai yksin eläminen saattavat painaa pienituloisten joukkoon.
Luokkayhteiskunta löytyy omasta suvusta, sen askelmat eri sukupolvista, ylös ja alas. Se porrastuu henkilöhistoriaan, maaseudulle, lähiöön ja suurkaupunkiin, säästäväisyyden ja tuhlailevuuden ristiriitaan, turvallisuuden- ja turvattomuudentunteen samanaikaiseen läsnäoloon.
Yhteiskuntaluokkien määrittelyn häilyväisyyteen ja monikerroksisuuteen herätteli esitys Luokkakuvia, vedos V, jonka tavoitteena oli käsitellä kehoihin tallentuneiden muistojen kautta luokkakokemuksia suomalaisessa yhteiskunnassa.
Esityksen alku konkretisoi kunkin osallistujan luokkakokemuksen kirjavuuden: yleisö ja tanssijat pohtivat omia muistojaan luokasta ottamalla kantaa liikkeen avulla piirimuodostelmassa. Luokkaa koskevat väitteet olivat esityksen työryhmän kokemuksia, joita he kyselivät muilta osallistujilta. Askel kohti kehän keskusta, olen samaa mieltä. Askel takaisin piiriin, väite ei koske minua. Laskeutuminen alemmas – en tiedä tai en halua ottaa kantaa.
Kokemus oli avartava, piiri imaisi mukaan liikkeeseen. Omakohtaista luokkaidentiteettiä tulee harvoin mietittyä saati verrattua muihin. Muistot tavoista ajatella, tuntea ja liikkua pysyvät lähellä, keho kantaa niitä mukanaan elämän läpi. Luokkakokemukset eivät myöskään ole samankaltaisia vaan yhdistelmiä eri yhteiskuntaluokkien jaetuista kokemuksista.
Esityksen alkupuolen jälkeen yleisö osallistui halkotalkoisiin ja asettui sitten seuraamaan työryhmän tulkintoja kehollisista luokkakokemuksista. Luokkakokemuksen monikerroksellisuuden lumous särkyi, kun kokemukset muuntuivat työryhmän tanssiksi. Katse etsi luokkaa vaatteista, karkeakankaisista haalareista ja liikettä myötäilevistä takinliepeistä, mutta luokkaroolit jatkoivat sekoittumistaan. Onko haalari lopultakaan symboli työväelle vai pikamuotiin sonnustautuvan Instagram-poseeraajan outfit of the day? Löytyisikö luokka rypyistä, hiustyylistä tai äänenpainosta? Ei niistäkään. Luokat pirstoutuivat ja sekoittuivat yhdeksi muistoja esitteleväksi pyörteeksi. Tanssi oli luokkakuvia vailla vastauksia luokkien merkityksestä.
Alkuosiossa kysyttiin, onko luokan käsite epämääräinen. Muutama eteni askeleen kohti kehän keskikohtaa myöntymisen merkkinä. Esityksen jälkeen epämääräisyyden tunne oli vahvempi kuin piirissä jaetun kokemuksen äärellä. Mikä lopulta on luokkaan sidoksissa olevaa liikettä ja mikä vain kehoon liikkeenä tallentunut muisto, jos sama keho muistaa köyhyyttä ja rikkautta, tavallisuutta ja erilaisuutta, kiireistä ja joutilasta? Tai ehkei työryhmässä lopulta koettu räikeitä luokkaeroja? Kehollisuus ja siihen kietoutuvat tunteet ennemminkin yhdistivät, eivät erotelleet.
Työväenluokkainen tausta ja ruumiillisuus -hankkeen verkkosivusto: www.luokkahanke.com
Mikko Myllylahden Cannesissakin palkittu lokakuun ensi-iltaelokuva on Kaltion kriitikko Matti A. Kemin mukaan ”ilahduttava kaato”. Ensi-iltansa leffa saa teattereissa 7.10.2022.
Ajankohtaista Kompassina Victor Klempererin päiväkirjat Verkkoartikkeli
Esseesarjan kolmanessa osassa Jenny Kangasvuo pohtii demokratiaa, joka saattaa nostaa vallankahvaan myös Saksan kansallissosialistien kaltaisen puolueen.
Jenny Kangasvuon essee aloittaa sarjan, jonka teemat nousevat Victor Klempererin päiväkirjamerkinnöistä vuosilta 1933–1945.
75-vuotisjuhlaseminaari ”Taiteen ja kulttuurin rooli koulutuksessa ja tutkimuksessa” on katsottavissa Oulun ammattikorkeakoulun youtube-kanavalla osoitteessa https://www.youtube.com/watch?v=jbpnxvfWOqM. Seminaari striimattiin torstaina 29.10.2020 klo 13–16.
Oulujokivarressa sijaitsevalla Saarelan maatilalla oli isäntä, jonka voimista liikkui villejä huhuja. Kyseessä oli painin olympiavoitolla nimensä historiaan kirjoittanut Yrjö Saarela, […]
Väestön eliniänodotteen kasvaessa yksi ”vanhuuden” kategoria, 65+, ei enää riitä. Kuusikymppiset, kahdeksankymppiset ja satavuotiaat ovat ryhminä saatikka yksilöinä liian erilaisia, Jenny Kangasvuo kirjoittaa.
”Vaikuttaa, että elokuva on kyhätty neljästä erillisestä käsikirjoituksesta henkistä väkivaltaa käyttäen yhden elokuvan mittaiseksi.” Kaltion Matti A. Kemi arvioi, että Hyväveli on vuoden 2022 heikoin kotimainen pitkä elokuva.
”Aina ei oikein tiedä, pitäisikö nauraa vai hämmästellä suu auki”, kirjoittaa Pete Huttunen Pamela Tolan viimeisimmästä ohjauksesta Järjettömän paska idea. Oulussakin kuvatun elokuvan ensi-ilta oli 13.1.2023.
Kaltion kriitikko Matti A. Kemi ei vaikuttunut viimeisimmästä Napapiirin sankarit -sarjan elokuvasta. ”Puoleentoista tuntiin edes ilmeikkäät näyttelijät eivät ole uskoneet käsikirjoituksen ponnettomuuteen.”
”Hamstereissa Veikko Huovisen veijaritarina syvenee yhden sukupolven korjaavaksi kokemukseksi”. Reijo Valta arvioi 4.1.2023 teattereihin saapuvan romaanin viimeisimmän, Markku Pölösen ohjaaman elokuvaversion.
Unenomainen seikkailu vanhalla Varikolla ”Seuraan esitystä hämmästyneenä ja yritän varoa, jotten vahingossakaan sotke riskialtista performanssia omilla äkillisillä liikkeillä tai teoillani.” […]
Perusarvojemme tuntematon historia Jopa 8 000 vuotta vanha Tonavan laakson sivilisaatio tarjoaa meille paljon enemmän kuin pelkkää museotavaraa. Sen yhteiskunnassa saivat […]
Antti Heikkisen Latu-romaanin maalaisproosa vertautuu Risto Kormilaisen silmissä karjalaiseen Heikki Turuseen ja ylä-savolaiseen Eino Säisään.
”Eksklusiiviset uskonnolliset liikkeet ja seurakunnat eivät anna tilaa itsenäiselle ajattelulle vaan kaventavat ihmisen ja uskon yhteen tiukkaan muottiin.” Risto Kormilainen luki Camilla Nissisen romaanin Meitä vastaan rikkoneet.
Juha Hurmeen uutuusteos Tiu tau tilhi ”hurmioituneella tavalla johdattelee kansakoulun periklassisen laulun myötä Fröbelin palikoihin ja aina Alaskaan saakka”, toteaa kriitikko Risto Kormilainen.
”Lapsuuden lähtökohdat eivät olleet kovin otolliset Kaisa Tammelle (s. 1970) tulevaisuuden uraa ajatellen. Alkoholisti-isä terrorisoi perhettä ja sai raivokohtauksia. Risto Kormilainen arvioi Naisvankilan pomon.
”Maapallon pelastukseksi tulee yhteiskuntien julkinen sektori rakentaa uusiksi, peruuttaa infrastruktuurin yksityistäminen, verotettava suuryhtiöitä ankarammin, ehkä jopa kansallistettava niitä.” Naomi Klein vaatii muutosta Tuli on irti -teoksessaan, arvioi Juhani Rantala.
”Pikemmin kuin romaani teos on anti-romaani tai tutkielman parodia”, pohdiskelee Esko Karppanen Runeberg-palkintoehdokkaaksikin valitusta Tiina Lehikoisen Punelmia-teoksesta.