Luokkamuistojen monikerroksellisuus

Työväenluokkainen tausta ja ruumiillisuus -hanke: Luokkakuvia, vedos V
Oulun teatteri, Vinttikamari 25.11.2021
Tuotanto JoJo – Oulun Tanssin Keskus, Arts Management Helsinki ja Nollapiste-kollektiivi
Fasilitointi ja konsepti Elsa Heikkilä ja Laura Lehtinen; esiintyjät Riina Hannuksela, Elsa Heikkilä, Soili Huhtakallio, Virpi Juntti, Heli Keskikallio, Soile Lahdenperä, Laura Lehtinen, Aliina Lindroos, Pinja Poropudas, Anni Puuperä, Lotta Suomi, Virva Talonen ja Katriina Tavi; pukusuunnittelu Mari Nurmenniemi, valosuunnittelu Teo Lanerva, äänisuunnittelu ja musiikki Josu Mämmi ja Ilkka Tolonen.

Luokkayhteiskunta lienee monelle suomalaiselle haastava käsite, yhtä aikaa kaukainen ja läsnä. Sata vuotta sitten toivuttiin sisällissodan syvistä haavoista. Toinen maailmansota yhdisti kansaa, hyvinvointiyhteiskunnan kehitys häivytti luokan merkitystä taka-alalle. Syrjäseuduilta matkattiin ensin oppikouluun ja sitten ehkä yliopistoon, maaseudun alemmasta yhteiskunnasta retkeiltiin ylempään yhteiskuntaluokkaan.

Peruskoulu tasapäisti entisestään. Kehon muistoihin taltioituivat löylyt mummolan lahoavassa saunassa, samassa, jossa moni sukulainen oli syntynyt, ja heinänteossa kirvelevät paarmanpuremat. Sama keho muistaa myös muotivaatteen saamisen aiheuttaman jännityksen, sitseissä tanssimisen, asuntolainaneuvottelussa istumisen. Vuosikymmenien merkittävä elintason nousu on nostanut torpan tyttären elitistiksi, jonkun toisen toisen ammatinvalinta tai yksin eläminen saattavat painaa pienituloisten joukkoon.

Luokkayhteiskunta löytyy omasta suvusta, sen askelmat eri sukupolvista, ylös ja alas. Se porrastuu henkilöhistoriaan, maaseudulle, lähiöön ja suurkaupunkiin, säästäväisyyden ja tuhlailevuuden ristiriitaan, turvallisuuden- ja turvattomuudentunteen samanaikaiseen läsnäoloon.

Yhteiskuntaluokkien määrittelyn häilyväisyyteen ja monikerroksisuuteen herätteli esitys Luokkakuvia, vedos V, jonka tavoitteena oli käsitellä kehoihin tallentuneiden muistojen kautta luokkakokemuksia suomalaisessa yhteiskunnassa.

Esityksen alku konkretisoi kunkin osallistujan luokkakokemuksen kirjavuuden: yleisö ja tanssijat pohtivat omia muistojaan luokasta ottamalla kantaa liikkeen avulla piirimuodostelmassa. Luokkaa koskevat väitteet olivat esityksen työryhmän kokemuksia, joita he kyselivät muilta osallistujilta. Askel kohti kehän keskusta, olen samaa mieltä. Askel takaisin piiriin, väite ei koske minua. Laskeutuminen alemmas – en tiedä tai en halua ottaa kantaa.

Kokemus oli avartava, piiri imaisi mukaan liikkeeseen. Omakohtaista luokkaidentiteettiä tulee harvoin mietittyä saati verrattua muihin. Muistot tavoista ajatella, tuntea ja liikkua pysyvät lähellä, keho kantaa niitä mukanaan elämän läpi. Luokkakokemukset eivät myöskään ole samankaltaisia vaan yhdistelmiä eri yhteiskuntaluokkien jaetuista kokemuksista.

Esityksen alkupuolen jälkeen yleisö osallistui halkotalkoisiin ja asettui sitten seuraamaan työryhmän tulkintoja kehollisista luokkakokemuksista. Luokkakokemuksen monikerroksellisuuden lumous särkyi, kun kokemukset muuntuivat työryhmän tanssiksi. Katse etsi luokkaa vaatteista, karkeakankaisista haalareista ja liikettä myötäilevistä takinliepeistä, mutta luokkaroolit jatkoivat sekoittumistaan. Onko haalari lopultakaan symboli työväelle vai pikamuotiin sonnustautuvan Instagram-poseeraajan outfit of the day? Löytyisikö luokka rypyistä, hiustyylistä tai äänenpainosta? Ei niistäkään. Luokat pirstoutuivat ja sekoittuivat yhdeksi muistoja esitteleväksi pyörteeksi. Tanssi oli luokkakuvia vailla vastauksia luokkien merkityksestä.

Alkuosiossa kysyttiin, onko luokan käsite epämääräinen. Muutama eteni askeleen kohti kehän keskikohtaa myöntymisen merkkinä. Esityksen jälkeen epämääräisyyden tunne oli vahvempi kuin piirissä jaetun kokemuksen äärellä. Mikä lopulta on luokkaan sidoksissa olevaa liikettä ja mikä vain kehoon liikkeenä tallentunut muisto, jos sama keho muistaa köyhyyttä ja rikkautta, tavallisuutta ja erilaisuutta, kiireistä ja joutilasta? Tai ehkei työryhmässä lopulta koettu räikeitä luokkaeroja? Kehollisuus ja siihen kietoutuvat tunteet ennemminkin yhdistivät, eivät erotelleet.

Työväenluokkainen tausta ja ruumiillisuus -hankkeen verkkosivusto: www.luokkahanke.com

Kurkottelua yli rajojen

Paperilehdestä 3/2022

TariNoita on näyttelijä Annina Rokan vuonna 2013 aloittama projekti, jossa Rokka kerää ja muokkaa lasten ja ikäihmisten omia tarinoita ja ideoita esityksiksi. Yksittäisiä, improvisaationkaltaisia tarinallistamisia ja laajempia, ohjattuja kokonaisuuksia yhdistää sadutusmenetelmä.

Bloomin päivä

Paperilehdestä 3/2022

Julkaisemme James Joycen Ulysses-romaanin satavuotisjuhlan kunniaksi uudelleen Kaltiossa 1/1965 ilmestyneen Jorma Eton esseen kirjasta, jonka Pentti Saarikosken suomennos oli tuolloin juuri julkaistu.