Maija Saviniemi (toim.): Kalle Päätalo tutkijoiden silmin. 202 s. Tietolipas 271. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 2022.
Taivalkoskelaissyntyinen ja sittemmin Tampereelle muuttanut kirjailija, professori ja kunniatohtori Kalle Päätalo (1919–2000) on käsite ja ilmiö suomalaisessa kulttuurissa. Hänen tuotantonsa on erittäin laaja alkaen vuonna 1958 ilmestyneestä esikoisteoksesta Ihmisiä telineillä ja päättyen massiiviseen 26-osaiseen Iijoki-sarjaan, jonka viimeinen osa ilmestyi 1998. Sarjaa pidetään yhtenä maailmankirjallisuuden laajimmista teoksista.
Päätaloa ja hänen tuotantoaan on tutkittu yllättävän vähän ottaen huomioon tuotannon laajuuden. Ensimmäisen väitöskirjatutkimuksen teki Ritva Ylönen 2013. Hän tutki Iijoki-sarjan vastaanottoa ja vaikutusta. Viimeisin väitöskirja on tarkistettu Oulun yliopistossa 2018 tekijänä Sari Keskimaa, joka tutki Iijoki-sarjaa kielielämäkertana. Gradu-tutkielmia Päätalosta on tehty kielen ja kirjallisuudentutkimuksen alalta jo 1970-luvulta lähtien.
Oulun yliopisto ja Kielipankki ovat julkaisseet 2019 korpuksen eli tekstikokoelman, jossa on kaikki Iijoki-sarjan romaanit. Teksteihin on liitetty kieliopillinen jäsennys, ja näin aineistosta on mahdollista hakea sanan muotojen tai kieliopillisen rakenteen esiintymät. Korpus tarjoaa eri alojen tutkijoille monipuolisia mahdollisuuksia tutkia Iijoki-sarjaa. FT Maija Saviniemi on koonnut raikkaan teoksen Kalle Päätalo tutkijoiden silmin, jonka kirjoittajat luotaavat Päätaloa historian kuvaajana, kielen ja murteen taitajana sekä Hermanni Päätaloa voimasanojen käyttäjänä. Teoksessa kuvataan myös Kallen kasvua kirjoittajaksi ja kirjoittajana.
Muistitieto lähdeaineistona on saanut arvostusta kunnolla vasta 1980-luvulla. Päätalolla se on ollut aina tärkein lähde, vaikka häntä arvosteltiin liiallisesta pikkutarkkuudesta. Jälkiviisaasti on hyvä ajatella, että ellei hän olisi niin tehnyt, ei nykyihmisillä olisi monistakaan vanhoista elämäntavoista, käytänteistä ja kulttuurista aavistustakaan.
FT Pekka Kaarninen kirjoittaa Edvin Laineen ohjaamasta elokuvasta Viimeinen savotta (1977). Se oli ensimmäinen Päätalon kirjoista tehty filmatisointi kertoen tukkijätkä Vikke Nilon karun elämäntarinan aina 1900-luvun alusta vuoteen 1965. Teemana on jätkän kiertokulku poroksi. Elokuvaan ei ole taltioitunut se Vikke Nilo, jonka Päätalo kirjaansa kirjoitti, mutta katsojat ottivat sen omakseen. Kritiikki jakautui kahtia: se nähtiin jätkän monumenttina, mutta muuten elokuva jäi sirpaleiseksi, irralliseksi.
FT Sari Keskimaa ylistää Iijoki-sarjaa kielentutkijan ehtymättömänä aarreaittana ja rikkaana murreaineistoltaan. Saviniemi kertoo Kallen isän Hermanni Päätalon voimasanoista Loimujen aikaan -romaanissa. Kielenkäyttöön vaikutti vahvasti lestadiolaisuus, joka ei sallinut kirosanojen käyttöä. Niiden sijaan kehiteltiin apusanoja kuten ”pahus” tai ”voi vietävä”. Hermanni viljeli reippaasti ronskejakin voimasanoja monenlaisissa yhteyksissä.
Teoksen päättää Päätalon tyttären Riitan ja tyttärentyttären Viljan yhteinen puheenvuoro, jossa he luotaavat Päätaloa kolmesta näkökulmasta: isä Kalle, kirjojen Kalle, joka on fiktiivinen hahmo, sekä akateeminen Kalle. He kaipaavat lisää Iijoki-sarjan psykologisen puolen tutkimusta, koska Kalle pyrki löytämään merkityksiä elämän tapahtumille. Varmasti tämä antaisi paljon myös tavallisille lukijoille auttaen ymmärtämään sitä terapeuttisuutta, joka sarjaan kirjoitettuihin henkilöihin laveasti liittyy. Iijoki-sarjassa olisi paljon aineksia teologiselle tutkimukselle, sillä lestadiolaisuus on vaikuttanut vahvasti Taivalkoskella. Parannustahan Hermanni ja Kallekin tekivät, vaikka väliinputoajiksi jäivätkin. Riitu-äidin lestadiolaisuus oli omintakeista ja vapaata kaikista sidonnaisuuksista.
Teos avaa Päätalon tuotannon rikkauksia tuoreesti ja rikkaasti uusista näköaloista.
Yhä suurempi osa EU-maiden kansalaisista kannattaa kauppapakotteita Israelille. Sadat eurooppalaiset poliitikot ovat viime ja tänä vuonna allekirjoittaneet vaatimuksia, joissa vaaditaan unionin yhteisiä pakotteita Israelia vastaan. Kasvavasta paineesta huolimatta EU ei ole lakkauttanut kauppaa edes Israelin siirtokuntien kanssa, jotka ovat kansainvälisen oikeuden vastaisia.
Alama tästä: Hyvin tunnettu, kansainvälisestikki tunnettu, taiteilija Anders Sunna (1985) hoksasi tehhä taitenäyttelyn nimelthään Meän Meän Sápmelaš. S’oli näytilä Luulajan […]
Ajattelen: Ukrainaan sotaan lähteneet suomalaiset vapaaehtoiset, Mona Mannevuon Ihmiskone töissä (Gaudeamus 2020), sotien jälkeinen aika, jälleenrakennus ja (taas, edelleen) betonivalumuotit […]
Aika, muistot ja erilaiset nostalgian lajit ovat valtailleet mieleni sopukoita viime aikoina, vaikka yhä enemmän pitäisi yrittää keskittyä kaikenlaiseen tulevaan […]
Suomalais-ranskalainen Sofia Karinen asuu Oulussa. Hänen teoksissaan voin nähdä kuitenkin myös ranskalaista valoa. Jo nuorena piirtämisestä ja maalaamisesta innostunut Karinen […]
Reijo Valta osallistui maaliskuussa 2025 Uumajan LittFestille päätoimittajan kanssa. Ruotsin vanhimmalla ja merkittävimmällä kirjallisuusfestivaalilla oli tänäkin vuonna paljon mielenkiintoisia vieraita.
Kaltion 80-vuotiseen historiaan mahtuu monenlaista kissanhännänvetoa. Juhani Rantala pohtii, mistä kumpusi 1960-luvulla Atte Kalajoen ja Erno Paasilinnan eli Kaltion ensimmäisen ja toisen päätoimittajan välirikko.
”Nälkävuosi on muutenkin juuri sellaista taidetta, jolla persu perustelisi, että kulttuurilta pitäisi leikata loputkin rahat ja suunnata ne ampumaradoille. Lukutaitoinen persu eli sivistysporvari ehkä syyttäisi näytelmää vastuuttomaksi ja epäisänmaalliseksi.”
”Alaviitteet on suppea summaus ajastamme lyyrisesti valotettuna. Se, mikä näyttää säihkyvältä ja sankarilliselta, osoittautuu loppujen lopuksi tomuksi ja tuhkaksi.”
”Teos voisi olla raskasta luettavaa, jos Räinä ei kirjoittaisi niin kauniisti, kirkkaasti ja harkitusti. Karujakaan havaintoja, uutisia tai tutkimustietoja ei pehmennetä, mutta pienintäkään kiivailun tai julistamisen sävyä ei lipsahda mukaan.”
”Hurme ei ole tutkija – vaikka kirja tutkimukselta pitkälti vaikuttaakin – vaan lennokkaan hauska kirjailija, joka panee lukijansa päät pyörälle.”
”[Mikael] Niemi on elänyt tiiviisti kolmen kielen ja kahden kulttuurin keskellä, mikä on muokannut hänestä loistavan sekä monipuolisen kirjailijan, joka hallitsee niin runon kuin proosan lyhyenä ja pitkänä.”
”Pyreneiden niemimaan pohjoisosassa sijaitsee Baskimaan (Euskadi) suurin kaupunki Bilb(a)o. Sinne sijoittaa Ville Hytönen kesähelteisen runoelmansa.”
Luonnonsuojelurikokset ovat Suomessa melko tavallisia eikä niistä jää helposti korvessa kiinni, ellei kohdalle satu osumaan onnekas tutkimussukeltaja. Vesistöbiologi Myyri Sysivesi vie lukijan pinnan alle ja rikospaikalle.
Metsiensuojelu on joukkuelaji, jossa yksi avaintekijä on vapaaehtoinen metsäkartoittaja. Kartoitustyötä tekee pieni aktiivien joukko, johon helsinkiläinen Olli Manninen on kuulunut miltei kolmekymmentä vuotta.
Samalla, kun puolustusvoimat vankistaa turvallisuuden nimissä ”pohjolan linnaketta”, sen hankkeet muuttavat elinympäristöjä ja ekosysteemejä. Kritisoiminen on vaikeaa, sillä kukapa tahtoisi asettua kansallista turvallisuutta vastaan. Rovaniemeläinen Lotta Lautala etsi dilemmaan selvyyttä arktisen maailmanpolitiikan tutkijan Laura Junka-Aikion kanssa.
Onko ”vihreän energian” puhtauden ihannointi edelleen vallankäytön keino sulkea saamelaiset ulos päätöksenteosta yhteiskunnan marginaaliin? Kuka päättää, mikä on puhdasta ja likaista? Eleonora Alarieston essee, julkaistu yhteistyössä Metsäliikkeen kanssa.
Esitetty Lyseon 150-vuotispääjuhlassa
uudistetussa ruokalassa torstaina 17.10.2024
”Moni hyönteinen näyttää ulkoavaruuden olennolta, jos mikroskoopilla katselee. Se herättää enemmänkin hämmästystä, jopa inhoa ja halua torjua näitä olentoja. Silloin empatia jää helposti puuttumaan.” Sampsa Hannonen haastatteli eläinfilosofi Elisa Aaltolaa.
”Mielenosoittamisoikeus, kuten mikä tahansa muukin oikeus, voidaan myös menettää. Siksi sen toteutumista tulee seurata, tarkastella ja uudelleenarvioida.” Rovaniemeläinen lukiolainen Minea Kaippio kirjoittaa mielipiteenvapaudesta.
