Diva of Finland. 91 min. Ensi-ilta 4.10./11.10.2019.
Ohjaus ja käsikirjoitus Maria Veijalainen. Rooleissa Suvi-Tuuli Teerinkoski, Linda Manelius, Jutta Myllykoski, Sonja Sippala, Lauri Tilkanen, Meri Nenonen ja Mikko Neuvonen.
Kuvassa elokuvan päähenkilöt Silja ja Henna (Linda Manelius ja Suvi-Tuuli Teerinkoski). Kuva: Silva Mysterium Oy
”Sä oot niin lahjakas”, ”sä voit tehdä mitä vaan”. Alkutekstien lomassa vyöryvien kehujen kohteena on Diva of Finlandin päähenkilö, pudasjärveläinen abiturientti Henna (Suvi-Tuuli Teerinkoski), kympin tyttö ja Lucia-neito. Hän itse ei ole lainkaan innostunut.
Jurottavan ja tiuskivan Hennan omat haaveet – kuten Lontoo, Helsinki ja musiikinteko – torpataan hellävaraisesti samassa lähipiirissä, joka suitsuttaa hänen rajattomia mahdollisuuksiaan. Vastakkainasettelusta voisi kasvattaa ahdistuksessa vellovaa nuorisomelodraamaa, mutta pikapuoliin selviää, ettei elokuva niin tee. Kyseessä on vain ensimmäinen monista pienistä ristiriidoista, joiden varassa Diva of Finland etenee.
Maria Veijalaisen ohjausote on arkisen humoristinen, nuoruusiän konflikteja ja kommelluksia huvittuneen myötätuntoisesti tarkasteleva. Mitään ei paisutella, päinvastoin. On kuin elokuva laittaisi käden henkilöhahmojensa olalle ja hymähtelisi myötäelävän aikuisen suhteellisuudentajuiseen sävyyn: ei mitään hätää, tuollaista se on, tässä kaikessa tempoilussa on koominen puolensa.
Traagisen puolen puuttuminen ei tietenkään voi olla yleinen totuus – mikä voisi? – mutta Diva of Finlandin saavutus on, ettei sen valitsema sävy ole epäkunnioittava. Elokuva katselee ongelmatilanteita henkilöidensä tasalta, ja erinomaiset nuoret näyttelijät tekevät roolihahmoistaan monisärmäisiä, jurossa huvittavuudessaankin arvokkaita persoonia.
Kipuilut seuraavat toisiaan. Uusi luokkakaveri, räppäävä tubettaja Silja (Linda Manelius) varastaa kaverien kehut ja huomion, taitaa viedä poikaystävänkin, jonka kanssa Henna on kirjaimellisesti kaapissa. Ulkonäkö- ja menestymispaineet vilahtavat, ja sitten mennään taas eteenpäin. Mikä Silja oikein on, kilpailijako, kateuden tai ihastuksen kohdeko? Kiikarionnettomuus vammauttaa Hennan, mitenhän tässä oikein käy? Tapahtuuko suuri käänne?
Mutta ei. Käänteet pysyvät pieninä, ja siitä johtuu, ettei tarina tunnu ihmeemmin käynnistyvän tai kasvavan. Hennan manipuloiva luonteenpiirre ja siitä aiheutuva nettikiusaaminen ja pahoinpitely ovat potentiaalisesti ahdistavampia aiheita, mutta lopulta ohikiitäviä sivujuonteita muiden joukossa. Diva of Finlandin ankeushumoristinen lähestymistapa tyhjentää tapahtumat melodramaattisuudesta niin systemaattisesti, että se kohoaa metodiksi, omintakeiseksi näkökulmaksi: elämän jatkuvuus ja tavallisuus korostuvat, eikä yllättäen eteen tuleva loppu selvästikään ole loppu tai minkään sortin mullistus.
Ajatus tuntuu kauniilta, ja ensikatsomalla tasapaksuhko tv-elokuvamainen teos kasvaakin jälkeenpäin mielessä – hyvä esimerkki siitä, miten tulkinta vaikuttaa tunteeseen eikä elokuvakokemus asetu 1–5 tähden asteikolle. Diva of Finland on paisuttelun antiteesi, ja sellaisena kannatettavan vastahankainen, mediaseksitön arkikuvaus.
Toinenkin kulttuurinen piirre kiinnittää huomiota: Tämä on nuorten naisten elokuva. Pojat jäävät sivuhenkilöiksi, ohuemmiksi ja – toki hyväntahtoisesti – karrikoidummiksi hahmoiksi. Nurinpäin käännettynä asetelma voisi olla kyseenalaisen vanhakantainen, mutta vaa’an kallistuminen toiseen suuntaan ei juuri häiritse.
”Ritva Kovalainen ja Sanni Seppo eivät jätä katsojaa sen harhakuvan valtaan, että maamme olisi täynnä luonnontilaista ja luonnonkaunista metsää.” Kajaanin taidemuseossa 10.12.2023 saakka esillä olevan Pohjoistuulen metsä -näyttelyn arvioi Niina Kestilä.
Horizont-hanke herättelee henkiin purkutaloja sekä pandemiavuosien rajasulkujen hiljentämää Tornion ja Haaparannan kaksoiskaupunkisuhdetta. Saima Visti tutustui yhteisötaiteelliseen näyttelyyn.
”Työväenluokkaista kulttuuria tehdään omista lähtökohdista tietoisena ja ylpeänä eikä surkutella, että voivoi kun en ole syntynyt rikkaaseen perheeseen.” Anu Kolmonen haluaa kaapata keskustelun työläiskulttuurista takaisin työläisille.
Mikko Myllylahden Cannesissakin palkittu lokakuun ensi-iltaelokuva on Kaltion kriitikko Matti A. Kemin mukaan ”ilahduttava kaato”. Ensi-iltansa leffa saa teattereissa 7.10.2022.
Ajankohtaista Kompassina Victor Klempererin päiväkirjat Verkkoartikkeli
Esseesarjan kolmanessa osassa Jenny Kangasvuo pohtii demokratiaa, joka saattaa nostaa vallankahvaan myös Saksan kansallissosialistien kaltaisen puolueen.
Jenny Kangasvuon essee aloittaa sarjan, jonka teemat nousevat Victor Klempererin päiväkirjamerkinnöistä vuosilta 1933–1945.
75-vuotisjuhlaseminaari ”Taiteen ja kulttuurin rooli koulutuksessa ja tutkimuksessa” on katsottavissa Oulun ammattikorkeakoulun youtube-kanavalla osoitteessa https://www.youtube.com/watch?v=jbpnxvfWOqM. Seminaari striimattiin torstaina 29.10.2020 klo 13–16.
Oulujokivarressa sijaitsevalla Saarelan maatilalla oli isäntä, jonka voimista liikkui villejä huhuja. Kyseessä oli painin olympiavoitolla nimensä historiaan kirjoittanut Yrjö Saarela, […]
Väestön eliniänodotteen kasvaessa yksi ”vanhuuden” kategoria, 65+, ei enää riitä. Kuusikymppiset, kahdeksankymppiset ja satavuotiaat ovat ryhminä saatikka yksilöinä liian erilaisia, Jenny Kangasvuo kirjoittaa.
”Vastoin ennakko-odotuksia elokuva on surumielinen, paikoin jopa eksistentialistinen pohdinta Pasasen luonteesta ja sisäisistä ristiriidoista.” Matti A. Kemi arvioi syksyllä suurempaa menestystä saavuttamattoman Spede-elokuvan.
Oulun teatterin Post-Kabareen ”sävyisä kantaaottavuus tuntuu kompromissilta silkan viihteen ja terävän herättelyn välillä”, kriitikko Tenka Issakainen toteaa pikkujouluajan kantaesityksestä.
Mummola ei ole se tavanomaisin jouluelokuva. Tia Kouvon 10.11.2023 teatteriensi-iltansa saaneen esikoispitkän arvioi Kaltiolle ilahduttavaksi Matti A. Kemi.
”Mutta jotain on tapahtunut, ja toivottavasti tapahtuminen jatkuu.” Päätoimittaja on juuttunut jonkinlaiseen… no, juuttunut. Juuttunut.
”Mitä tänään söisimme? Kaikkea on. Informaatioähky. Silmäkarkkia. Puhelimessa 5000 kuvaa. Onko meillä tähän varaa? Muista ottaa kuva.”
”Yhtään puhdasta arkkia ei löydy, vaikka käyn läpi koko talon. Muistan toissaviikolla ajatelleeni, että paperi on aika vähissä, mutta riisiäkään en käynyt ostamassa. Sitä paitsi paperin ostaminen tuntuu yhtä väkinäiseltä ja vaivaannuttavalta kuin pottujen ostaminen.”
”Kyseessä on myös hieman vahingossa Suomen suurin raanukokoelma sekä arkisto.” Amanda Hakoköngäs jututti Elina Juopperia tämän ”Perintö”-teoksen tiimoilta.
”Kuivakka tekstiaines lukuisine viitteineen haukotuttaa toisinaan”, Matti A. Kemi toteaa Martti Soramäen ensyklopediamaisesta Yleisradion historiikista Sensuurista sananvapauteen.
Kai Aareleidin Tyyni valtameri on ”samalla kertaa rakkaustarinoiden risteytys ja ikkunoita virolaiseen menneisyyteen avaava historia”, Risto Kormilainen kirjoittaa.
Ensimmäinen koltansaamenkielinen pitkä fiktioelokuva Je’vida saa ensi-iltansa 20.10.2023. Jenny Kangasvuo arvioi Katja Gauriloffin viimeisimmän ohjaustyön.
