Aurora Studios: Pelle Hermanni. 80 min. Ensi-ilta 9.9.2022. S.
Ohjaus Timo Koivusalo, käsikirjoitus Simo Ojanen ja Timo Koivusalo, rooleissa Vesa Vierikko, Milo Tamminen, Oona Hakanpää, Martti Suosalo, Iina Kuustonen, Minttu Mustakallio ym.
Satakuntalainen monien alojen viihdetaiteilija Timo Koivusalo palaa juurilleen vahvasti. Hän on ohjannut uuden elokuvan viime vuonna menehtyneen, porilaisen kirjailija Simo Ojasen aikoinaan käsikirjoittamasta ja Pikku Kakkosessa suosituksi tulleesta lasten supertähdestä Pelle Hermannista. Vuosina 1978–1988 Pelle Hermannia tehtiin kahdeksankymmentä jaksoa lasten iloksi. Pohjois-Suomeenkin elokuvasta löytyvät siteet, kun roolisuorituksia tekevät Oulun Itä-Tuirassa varttunut Martti Suosalo ja Ylivieskassa syntynyt Minttu Mustakallio.
Elokuvassa on verkkainen rytmi, vaikka erilaisia tapahtumia ehtiikin vajaan puolentoista tunnin aikana sattua. Filmissä esitellään komiikkaa eri keinoilla eri roolihenkilöiden kautta, mikä tuo sävyrikasta moniulotteisuutta. Kielellisesti hersyvimmillään huumori on mielestäni läsnä Iina Kuustosen roolityössä.
Jos aikuisten rooleihin onkin kätketty komiikkaa, lasten esittämien hahmojen ja itse Pelle Hermannin kautta mukaan tulee myös vakavampi ulottuvuus. Tämän ainoastaan Vesa Vierikko voi nykynäyttelijöistä tulkita, ja hänet ohjaaja Koivusalo onnistui saamaan elokuvaan.
Pelle Hermannin suusta kuullaan alkuperäisen hahmon käyttämiä ilmaisuja. Nämä ovat kunnianosoitus Ojasen kirjoittamalle hahmolle ja tällä tavoin nostalgiaa aikuiskatsojille. Ei tarvita vain kummelimaista tai putoustyyppistä esiintymistä kameran edessä, kun joku sanonta voi jatkaa omaa elämäänsä arkisessa vuorovaikutuksessa. Populaarikulttuuri seuraa näin aikaa ja se synnyttää ajasta jääviä palasia muistoiksi. Näiden avulla voi tunnistaa tietyn vuosikymmenen aikojenkin päästä.
Puvustus ja musiikki tekevät filmissä aikahypyn jossain määrin 1980-luvun äärelle. Kankaalla nähdään myös joitakin nykyajan teknisiä apuvälineitä, mutta kuitenkin raskailla pöydän täyttävillä lisälaitteilla varustettuna. Tuon ajan lapset ja mikseivät aikuisetkin elivät ilman aina mukana kulkevia älypuhelimia ja jatkuvaa tavoittamisen aikaa. Selviytyäkseen nimiroolihenkilö tarvitsee hermannimaista nokkeluutta ja sopivaa herkkyyttä.
Kaiken kaikkiaan elokuvasta voi löytää eri ikäisille sopivia tartuntapintoja, joten se toimii perhe-elokuvana vallan mainiosti. Lisäksi elokuvasta keskusteleminen eri ikäisten kanssa voi avata sen, mikä siinä viehättää ketäkin, ja näin voidaan löytää sukupolvien välille yhteenkuuluvuutta. Itselleni parhaat palat löytyivät ehkä juuri niistä asioista, mistä tunnistaa alkuperäisen hahmon ja ajan. Tietyt tarinalliset niksit nykyisistä perhe-elokuvista olivat perheenisälle varsin tuttuja jo ennalta lapsen kanssa vietetyistä yhteisistä elokuvahetkistä.
Elokuva-ohjaajana Timo Koivusalo löi itsensä läpi jo lähes kolmekymmentä vuotta sitten. 1990-luvun laman jälkeen hän ohjasi koko perheelle neljä Pekko Aikamiespoika -elokuvaa. Viime vuosikymmenen helmiä olivat kaikenikäisille tehdyistä elokuvista kolme tarinaa Risto Räppääjästä. Näiden ohella suuret tarinat, kuten viihdetaiteilija Irwinistä kertova Rentun Ruusu, Täällä Pohjantähden alla, Sibelius sekä Olavi Virta ovat Koivusalon työn tuloksia. Pelle Hermannille on luvassa myös jatko-osa, joka ehdittiin jo kuvata kuluvan vuoden kesällä.
Emeritusprofessori ja entinen Kaltion päätoimittaja Veli-Pekka Lehtola pohtii saamelaisteemojen käsittelyäKaltiossa lehden sotienjälkeisen historian, vuoden 1966 saamelaisjulkaisun ja itse toimittamiensa teemanumerojen (1982 ja 1996) pohjalta.
Yhä suurempi osa EU-maiden kansalaisista kannattaa kauppapakotteita Israelille. Sadat eurooppalaiset poliitikot ovat viime ja tänä vuonna allekirjoittaneet vaatimuksia, joissa vaaditaan unionin yhteisiä pakotteita Israelia vastaan. Kasvavasta paineesta huolimatta EU ei ole lakkauttanut kauppaa edes Israelin siirtokuntien kanssa, jotka ovat kansainvälisen oikeuden vastaisia.
Marja Helander lea okta beakkáneamos Sámi dáiddáriin sihke Suomas ja riikkaidgaskasaččat. Dán čavčča su filmmat leat mielde Muu ry galleriija joavkočájáhusas Čázevuložat […]
Sämikirjálâšvuođâst lii lamaš mielâkiddiivâš ihe, ko illá lii kiergânâm luuhâđ oovdeb kirje, ko čuávuvâš lii jo almostum. Tot lii uáli […]
Lyhyen urani aikana useat erilaiset valtaväestöön kuuluvat kulttuuritoimijat ovat pyytäneet minua yhteistyöhön siten, että olen voinut päätellä kiinnostuksen heränneen keskinkertaisen […]
”Koska vähemmistökielen kirjoitustaito on edelleen harvassa, olen ottanut enemmän vastuuta lehtikirjoitusten tuottamisesta ja niiden kielenhuollosta.” Marja-Liisa Olthuis on yliopistonlehtori ja kirjailija, mutta myös inarinsaamenkielisen Anarâš aavis -lehden toimittaja.
Sigga-Marja Magga pohti duodjin radikaalisuutta talvella 2024 Jouni S. Laitin näyttelyn avajaispuheessaan: ”Laiti pilaa yhteiskuntakritiikissään kauniin esineen”.
”Suomi ja Norja eivät ole kunnioittaneet Tenon tilanteessa saamelaisten itsemääräämisoikeutta, joka todetaan vuonna 2007 hyväksytyssä YK:n Alkuperäiskansojen oikeuksia käsittelevässä julistuksessa.” Saima Visti keskusteli Tenon lohitilanteesta Áslat Holmbergin kanssa.
”Karnevalistisen ja riehakkaan monologitulvan alle kätkeytyy havaintoja ympäröivästä sekä manifestoivaa ja voimaannuttavaa energiaa”, toteaa Matti A. Kemi Badwoman-ryhmän esityksestä Mopo – uusi kevät.
”En ole edelleenkään varma, mikä oli esityksen sanoma. Mitä opimme hullusta taistelutahdosta?” Eppu Meriö arvioi Puolangan Pessimistien kesän 2025 näytelmän Karvanoppamusikaali.
Toista kertaa syyskuussa 2025 järjestetty Pyhä Sana -festivaali esittelee sanataidetta ja musiikkia sekä keskustelee yhteiskunnallisista teemoista. Pentti Järvelin tutustui tapahtuman antiin.
”Websterin dokumentti ei luo sankaritarinoita, ei osoita syyttävää sormea. Ei saarnaa, ei tyrkytä.” Matti A. Kemi katseli Palavan maan.
”On olemassa vaihtoehtoisia tekemisen muotoja – on olemassa tila, jossa voin väittää katsojalle, että minä olen kuvassa metsästyksen haltijan turvaamana. […]
Saamelainen taide on yksi Kaltion 80-vuotisjuhlavuoden teemoista. Tässä numerossa esitellään laajasti 2020-luvun saamelaisia taiteita ja taiteilijoita, jotka toimivat pohjoiskalotin alueella […]
”Lauri-Matti Parppein esikoiselokuvassa törmäytetään klassisen musiikin jäykät säännöt ja avarat konserttisalit kokeellisen musiikin mielikuvituksellisuuteen, jota toteutetaan autotalleissa ja pienissä baareissa.” Jenny Kangasvuon arvioima Jossain on valo joka ei sammu saa juuri ensi-iltansa.
Vaikka sitä markkinoidaan Nauvoon sijoittuvana juhannusaiheisena draamana, jossa ”pilkahtelee huumori”, Elämä on juhla on pikemminkin tragediaa, josta on hankaluuksia löytää minkäänlaisia huumorin pilkahduksia. Matti A. Kemi arvioi leffan.
Katariina Lillqvist has been directing her new animation at Liminka Art School, where her script was also turned into a graphic novel in 2024. Lölä Vlasenko talked to Lillqvist and artist–teacher Tessa Astre about Roma history and creating art.
Lölä Florina Vlasenko sat down with four people of different backrounds to discuss Oulu Theatre’s play Perillä – Destination – الوصول إلى. The article is published in Finnish in print version of Kaltio.
Ján Skaličan stayed in Mustarinda artist residency in March 2025. He ruminates how the experience affected his state of mind. The Finnish translation tof the column is published in the printed Kaltio.
Kirjailija Eeva-Maria al-Khazaali vieraili Ars Kärsämäen avajaisissa. Hän löysi näyttelystä monenlaisia tulkintoja kasvusta.
