Aurora Studios: Pelle Hermanni. 80 min. Ensi-ilta 9.9.2022. S.
Ohjaus Timo Koivusalo, käsikirjoitus Simo Ojanen ja Timo Koivusalo, rooleissa Vesa Vierikko, Milo Tamminen, Oona Hakanpää, Martti Suosalo, Iina Kuustonen, Minttu Mustakallio ym.
Satakuntalainen monien alojen viihdetaiteilija Timo Koivusalo palaa juurilleen vahvasti. Hän on ohjannut uuden elokuvan viime vuonna menehtyneen, porilaisen kirjailija Simo Ojasen aikoinaan käsikirjoittamasta ja Pikku Kakkosessa suosituksi tulleesta lasten supertähdestä Pelle Hermannista. Vuosina 1978–1988 Pelle Hermannia tehtiin kahdeksankymmentä jaksoa lasten iloksi. Pohjois-Suomeenkin elokuvasta löytyvät siteet, kun roolisuorituksia tekevät Oulun Itä-Tuirassa varttunut Martti Suosalo ja Ylivieskassa syntynyt Minttu Mustakallio.
Elokuvassa on verkkainen rytmi, vaikka erilaisia tapahtumia ehtiikin vajaan puolentoista tunnin aikana sattua. Filmissä esitellään komiikkaa eri keinoilla eri roolihenkilöiden kautta, mikä tuo sävyrikasta moniulotteisuutta. Kielellisesti hersyvimmillään huumori on mielestäni läsnä Iina Kuustosen roolityössä.
Jos aikuisten rooleihin onkin kätketty komiikkaa, lasten esittämien hahmojen ja itse Pelle Hermannin kautta mukaan tulee myös vakavampi ulottuvuus. Tämän ainoastaan Vesa Vierikko voi nykynäyttelijöistä tulkita, ja hänet ohjaaja Koivusalo onnistui saamaan elokuvaan.
Pelle Hermannin suusta kuullaan alkuperäisen hahmon käyttämiä ilmaisuja. Nämä ovat kunnianosoitus Ojasen kirjoittamalle hahmolle ja tällä tavoin nostalgiaa aikuiskatsojille. Ei tarvita vain kummelimaista tai putoustyyppistä esiintymistä kameran edessä, kun joku sanonta voi jatkaa omaa elämäänsä arkisessa vuorovaikutuksessa. Populaarikulttuuri seuraa näin aikaa ja se synnyttää ajasta jääviä palasia muistoiksi. Näiden avulla voi tunnistaa tietyn vuosikymmenen aikojenkin päästä.
Puvustus ja musiikki tekevät filmissä aikahypyn jossain määrin 1980-luvun äärelle. Kankaalla nähdään myös joitakin nykyajan teknisiä apuvälineitä, mutta kuitenkin raskailla pöydän täyttävillä lisälaitteilla varustettuna. Tuon ajan lapset ja mikseivät aikuisetkin elivät ilman aina mukana kulkevia älypuhelimia ja jatkuvaa tavoittamisen aikaa. Selviytyäkseen nimiroolihenkilö tarvitsee hermannimaista nokkeluutta ja sopivaa herkkyyttä.
Kaiken kaikkiaan elokuvasta voi löytää eri ikäisille sopivia tartuntapintoja, joten se toimii perhe-elokuvana vallan mainiosti. Lisäksi elokuvasta keskusteleminen eri ikäisten kanssa voi avata sen, mikä siinä viehättää ketäkin, ja näin voidaan löytää sukupolvien välille yhteenkuuluvuutta. Itselleni parhaat palat löytyivät ehkä juuri niistä asioista, mistä tunnistaa alkuperäisen hahmon ja ajan. Tietyt tarinalliset niksit nykyisistä perhe-elokuvista olivat perheenisälle varsin tuttuja jo ennalta lapsen kanssa vietetyistä yhteisistä elokuvahetkistä.
Elokuva-ohjaajana Timo Koivusalo löi itsensä läpi jo lähes kolmekymmentä vuotta sitten. 1990-luvun laman jälkeen hän ohjasi koko perheelle neljä Pekko Aikamiespoika -elokuvaa. Viime vuosikymmenen helmiä olivat kaikenikäisille tehdyistä elokuvista kolme tarinaa Risto Räppääjästä. Näiden ohella suuret tarinat, kuten viihdetaiteilija Irwinistä kertova Rentun Ruusu, Täällä Pohjantähden alla, Sibelius sekä Olavi Virta ovat Koivusalon työn tuloksia. Pelle Hermannille on luvassa myös jatko-osa, joka ehdittiin jo kuvata kuluvan vuoden kesällä.
Yhä suurempi osa EU-maiden kansalaisista kannattaa kauppapakotteita Israelille. Sadat eurooppalaiset poliitikot ovat viime ja tänä vuonna allekirjoittaneet vaatimuksia, joissa vaaditaan unionin yhteisiä pakotteita Israelia vastaan. Kasvavasta paineesta huolimatta EU ei ole lakkauttanut kauppaa edes Israelin siirtokuntien kanssa, jotka ovat kansainvälisen oikeuden vastaisia.
Tämä sitkeys on näkyvissä myös oululaisten rullalautailijoiden yhdistystoiminnassa. Hiukkavaaran hallin sulkeminen ei ole tarkoittanut ainoastaan harrastusmahdollisuuksien kaventumista; se on ollut […]
Alama tästä: Hyvin tunnettu, kansainvälisestikki tunnettu, taiteilija Anders Sunna (1985) hoksasi tehhä taitenäyttelyn nimelthään Meän Meän Sápmelaš. S’oli näytilä Luulajan […]
Ajattelen: Ukrainaan sotaan lähteneet suomalaiset vapaaehtoiset, Mona Mannevuon Ihmiskone töissä (Gaudeamus 2020), sotien jälkeinen aika, jälleenrakennus ja (taas, edelleen) betonivalumuotit […]
Aika, muistot ja erilaiset nostalgian lajit ovat valtailleet mieleni sopukoita viime aikoina, vaikka yhä enemmän pitäisi yrittää keskittyä kaikenlaiseen tulevaan […]
Suomalais-ranskalainen Sofia Karinen asuu Oulussa. Hänen teoksissaan voin nähdä kuitenkin myös ranskalaista valoa. Jo nuorena piirtämisestä ja maalaamisesta innostunut Karinen […]
Reijo Valta osallistui maaliskuussa 2025 Uumajan LittFestille päätoimittajan kanssa. Ruotsin vanhimmalla ja merkittävimmällä kirjallisuusfestivaalilla oli tänäkin vuonna paljon mielenkiintoisia vieraita.
Kaltion 80-vuotiseen historiaan mahtuu monenlaista kissanhännänvetoa. Juhani Rantala pohtii, mistä kumpusi 1960-luvulla Atte Kalajoen ja Erno Paasilinnan eli Kaltion ensimmäisen ja toisen päätoimittajan välirikko.
”Nälkävuosi on muutenkin juuri sellaista taidetta, jolla persu perustelisi, että kulttuurilta pitäisi leikata loputkin rahat ja suunnata ne ampumaradoille. Lukutaitoinen persu eli sivistysporvari ehkä syyttäisi näytelmää vastuuttomaksi ja epäisänmaalliseksi.”
”Alaviitteet on suppea summaus ajastamme lyyrisesti valotettuna. Se, mikä näyttää säihkyvältä ja sankarilliselta, osoittautuu loppujen lopuksi tomuksi ja tuhkaksi.”
”Teos voisi olla raskasta luettavaa, jos Räinä ei kirjoittaisi niin kauniisti, kirkkaasti ja harkitusti. Karujakaan havaintoja, uutisia tai tutkimustietoja ei pehmennetä, mutta pienintäkään kiivailun tai julistamisen sävyä ei lipsahda mukaan.”
”Hurme ei ole tutkija – vaikka kirja tutkimukselta pitkälti vaikuttaakin – vaan lennokkaan hauska kirjailija, joka panee lukijansa päät pyörälle.”
”[Mikael] Niemi on elänyt tiiviisti kolmen kielen ja kahden kulttuurin keskellä, mikä on muokannut hänestä loistavan sekä monipuolisen kirjailijan, joka hallitsee niin runon kuin proosan lyhyenä ja pitkänä.”
”Pyreneiden niemimaan pohjoisosassa sijaitsee Baskimaan (Euskadi) suurin kaupunki Bilb(a)o. Sinne sijoittaa Ville Hytönen kesähelteisen runoelmansa.”
Luonnonsuojelurikokset ovat Suomessa melko tavallisia eikä niistä jää helposti korvessa kiinni, ellei kohdalle satu osumaan onnekas tutkimussukeltaja. Vesistöbiologi Myyri Sysivesi vie lukijan pinnan alle ja rikospaikalle.
Metsiensuojelu on joukkuelaji, jossa yksi avaintekijä on vapaaehtoinen metsäkartoittaja. Kartoitustyötä tekee pieni aktiivien joukko, johon helsinkiläinen Olli Manninen on kuulunut miltei kolmekymmentä vuotta.
Samalla, kun puolustusvoimat vankistaa turvallisuuden nimissä ”pohjolan linnaketta”, sen hankkeet muuttavat elinympäristöjä ja ekosysteemejä. Kritisoiminen on vaikeaa, sillä kukapa tahtoisi asettua kansallista turvallisuutta vastaan. Rovaniemeläinen Lotta Lautala etsi dilemmaan selvyyttä arktisen maailmanpolitiikan tutkijan Laura Junka-Aikion kanssa.
Onko ”vihreän energian” puhtauden ihannointi edelleen vallankäytön keino sulkea saamelaiset ulos päätöksenteosta yhteiskunnan marginaaliin? Kuka päättää, mikä on puhdasta ja likaista? Eleonora Alarieston essee, julkaistu yhteistyössä Metsäliikkeen kanssa.
Esitetty Lyseon 150-vuotispääjuhlassa
uudistetussa ruokalassa torstaina 17.10.2024
”Moni hyönteinen näyttää ulkoavaruuden olennolta, jos mikroskoopilla katselee. Se herättää enemmänkin hämmästystä, jopa inhoa ja halua torjua näitä olentoja. Silloin empatia jää helposti puuttumaan.” Sampsa Hannonen haastatteli eläinfilosofi Elisa Aaltolaa.
