Onnittele 80-vuotiasta Kaltiota lahjoittamalla!
Kaltio ry on käynnistänyt pienkeräyksen 80-vuotisjuhlatilaisuuksien rahoittamiseksi. Keräyslupanumero on RA/2025/181 ja keräystili FI25 5741 4020 1806 54. Lue jutusta lisää keräyksestä.
Mikrohistoriallinen kronikka neuvosto-Virosta
Exitfilm ja Bufo Oy: Näkemiin Neuvostoliitto (Hüvasti, NSVL). 86 minuuttia. Ensi-ilta 10.7.2020.
Ohjaus ja käsikirjoitus Lauri Randla; kuvaus Elen Lotman; pääosissa Niklas Kouzmitchev, Nika Savolainen, Elene Baratashvili, Ülle Kaljuste, Tõnu Oja, Pääru Oja, Jekaterina Novosjolova.
Näkemiin Neuvostoliitto viittaa nimellään Goodbye Lenin! -elokuvaan (2003; ks. Kaltio 4/2004), suosittuun DDR-aiheiseen tragikomediaan, joka osaltaan teki tunnetuksi ja levitti ”ostalgia”-ilmiötä. Lauri Randlan ensimmäinen kokoillan ohjaus ei kuitenkaan varsinaisesti herkuttele reaalisosialismikuvastolla. Menneisyyttä katsellaan pääosin lempeästi, mutta haikailevaa nostalgiaa ei esiinny.
Elokuva käy läpi inkerinsuomalaisen Johanneksen (Niklas Kouzmitchev) lapsuutta neuvosto-Virossa 1980-luvulta 1990-luvun alkuun ja Viron itsenäistymiseen asti. Inkerinsuomalaista sukujuurta olevan Randlan omia kokemuksia hyödyntävä tarina on otteeltaan lähinnä kronikoiva. Isovanhempien hoivissa kasvavan pojan elämä näyttäytyy sarjana peräkkäisiä tilanteita, joiden taustalla väikkyy usein jokin historiallinen tapaus tai käännekohta. Näkökulmaa voi luonnehtia mikrohistorialliseksi.
Henkilöiden välistä draamaa on vähän tai se on katkelmallista. Johanneksen äidin (Nika Savolainen) pitkät poissaolot – aluksi Tallinnassa, sitten siivoojana Suomessa – liudentuvat kronikoinnin lomaan. Samoin käy Kolja-sedän (Pääru Oja) Afganistanin-sotaretkelle ja Johanneksen ja saman keskoskaapin jakaneen tšetšeenitytön Veran (Elene Baratashvili) suhteelle.
Äidin ikävöinti, Koljan lähtö ja paluu ja Veran ihmeenomainen uudelleenkohtaaminen ovat esimerkkejä tarinan käänteistä, joita ei juuri pohjusteta tai kasvateta. Ne enemmänkin tulevat ja menevät, ja itse asiassa makrohistoriallinen tapahtumien kaari on henkilötasoa yhtenäisempi: taustalla vyöryvät Tšernobylin ydinvoimalaonnettomuus, Afganistanin sota, Mihail Gorbatšovin hallintokauden glasnost ja perestroika, Viron itsenäisyysliikkeen nousu, neuvostohegemonian hajoaminen, Janajevin juntan vallankaappausyritys ja Viron itsenäistyminen.
Mauno Koiviston lausunto inkerinsuomalaisten paluumuutto-oikeudesta ja äidin työmatkoiltaan tuomat kulutustuotteet liittävät Suomen tähän laajaan kuvaan. Historiallinen ulottuvuus esitetään kuitenkin melko viitteellisesti, joten sen avautuminen riippuu pitkälti katsojan tietotasosta. Mitään ”historian jännityskertomusta” ei kehitellä.
Kun sekä henkilö- että historiallisen tason jännite jää vähäiseksi, elokuva vaikuttaa sarjalta erillisiä kohtauksia, joissa on toki oma sisäinen dramatiikkansa. Usein kyse on siitä, kuinka historian suuret linjat ilmenevät arjen hetkissä. Tältä osin Näkemiin Neuvostoliitto on parhaimmillaan moniulotteista, tiivistä ilmaisua.
Esimerkiksi alun synnytyssairaalaepisodissa kiteytyvät niin aineellinen puute, alkoholikulttuuri, korruptio kuin henkilökulttikin. Kun lapsen isää kysyttäessä äiti kertoo tämän olevan ”kusipää” ja isoisä jatkaa isän olevan Lenin, kaikkien yksinhuoltajanaisten lasten isä, syntyy ironinen kytkös. Ironiasta ei ole pulaa myöskään kohtauksessa, jossa humalainen, naiseksi pukeutunut Kolja avaa vesihanan, neuvoo murrosikäistä Johannesta naisasioissa (muun muassa tanssimalla isoisän kanssa) ja toteaa, että jos Johannes tykkää enemmän pojista, ”vesihanaa täytyy pitää aina auki”.
Vastaavaa välähdyksenomaista monikerroksisuutta esiintyy läpi elokuvan. Melkein hukkuneen Johanneksen tutkiminen nakuttavalla geigermittarilla, tšetšeenitaistelijoita leikkivät lapset sekä Johanneksen näky länsimaista Johnson & Johnsonin sponsoroimana ”täydellisenä muovimaailmana”, jossa sataa Dumle-suklaata, ovat hyvin kiteytettyjä kuvia. Ilmoitus Veran isän kuolemasta Afganistanissa ja äitiä kiristävän rajavirkailijan ilahtuminen länsioluesta liikauttavat pikaisesti tunteita. Toisaalta äidin kuulumisesta neuvosto-Viron punkkareihin ei saada irti vilahdusta enempää.
Viron itsenäisyysliikettä sivuavat kohtaukset ovat painotuksiltaan yllättäviä. Aluksi virolainen kansallistunne ilmenee muukalaisvihamielisen koulukiusaajan rähinöintinä, myöhemmin mielenosoittajat käyvät vanhan venäläisrehtorin kimppuun ja lopussa Viron poliisi näyttäytyy uhkaavana (ennen kaikkea venäläisille). Nationalismista virolais-suomalaista yhteistuotantoa ei voi ainakaan moittia. Pikemminkin se on monietnisyyden asialla: poliisin pinteestä pääsevän auton matkustajat todetaan inkeriläisiksi, tšetšeeneiksi ja tataareiksi, ja kielten sekamelskalla – inkerinsuomi mukaan luettuna – ilotellaan.
Elokuvan alkupuolella herää kysymys, onko Johannes Tintin tapainen ”tyhjä taulu”, johon vilkkaasti vaihtuvat aihelmat piirtyvät. Viimeistään teiniromanssi antaa hänelle tahdon ja luonteen, mutta tämänkin juonteen kehittely jää harmillisen vähäiseksi, kun antiklimaattinen lopetus katkaisee tarinan. Selkotyylisen selostajan monologi pahentaa asiaa eikä sovi muuallekaan – lieneekö kömpelö tyyli Suomen-levitykseen tarkoitetun version riesa.
Näkemiin Neuvostoliitto jättää silti enemmän positiivisen kuin epäonnistuneen vaikutelman. Yksittäiset mikrohistorialliset tiivistelmät on toteutettu taitavasti, ja elokuvan päättymisen jälkeen huomasin katselevani nykyhetkeä historian liikkeen ja ajan kulumisen näkökulmasta.
Metsä elonkirjon takaajana ja luonnonsuojelutyön näyttämönä
”Havumetsän lapsien voima on elokuvan kyvyssä käsitellä valtavaa aihevyyhtiä laajalle yleisölle lähestyttävällä tavalla.” Virpi Suutarin viimeisimmän dokumentin arvioi Kaltiolle Mia Hannula.
Metsäsuhteemme dokumentoijat ja ennallistajat
”Ritva Kovalainen ja Sanni Seppo eivät jätä katsojaa sen harhakuvan valtaan, että maamme olisi täynnä luonnontilaista ja luonnonkaunista metsää.” Kajaanin taidemuseossa 10.12.2023 saakka esillä olevan Pohjoistuulen metsä -näyttelyn arvioi Niina Kestilä.
Perämeren Berliini 2025
Horizont-hanke herättelee henkiin purkutaloja sekä pandemiavuosien rajasulkujen hiljentämää Tornion ja Haaparannan kaksoiskaupunkisuhdetta. Saima Visti tutustui yhteisötaiteelliseen näyttelyyn.
Työväenkulttuurin takaisinvallankaappaus
”Työväenluokkaista kulttuuria tehdään omista lähtökohdista tietoisena ja ylpeänä eikä surkutella, että voivoi kun en ole syntynyt rikkaaseen perheeseen.” Anu Kolmonen haluaa kaapata keskustelun työläiskulttuurista takaisin työläisille.
Palsta suomalaisen elokuvataiteen avohakkuuksi
Mikko Myllylahden Cannesissakin palkittu lokakuun ensi-iltaelokuva on Kaltion kriitikko Matti A. Kemin mukaan ”ilahduttava kaato”. Ensi-iltansa leffa saa teattereissa 7.10.2022.
Demokratian yksinkertaistamisesta
Esseesarjan kolmanessa osassa Jenny Kangasvuo pohtii demokratiaa, joka saattaa nostaa vallankahvaan myös Saksan kansallissosialistien kaltaisen puolueen.
Tavallinen saksalainen professori
Jenny Kangasvuon essee aloittaa sarjan, jonka teemat nousevat Victor Klempererin päiväkirjamerkinnöistä vuosilta 1933–1945.
Kaltion 75-vuotisjuhlaseminaari katsottavissa netissä
75-vuotisjuhlaseminaari ”Taiteen ja kulttuurin rooli koulutuksessa ja tutkimuksessa” on katsottavissa Oulun ammattikorkeakoulun youtube-kanavalla osoitteessa https://www.youtube.com/watch?v=jbpnxvfWOqM. Seminaari striimattiin torstaina 29.10.2020 klo 13–16.
Saarela – Voimailua ja taidetta Oulujoen varrella
Oulujokivarressa sijaitsevalla Saarelan maatilalla oli isäntä, jonka voimista liikkui villejä huhuja. Kyseessä oli painin olympiavoitolla nimensä historiaan kirjoittanut Yrjö Saarela, […]
Vanhuuden malleja eri ikäluokille
Väestön eliniänodotteen kasvaessa yksi ”vanhuuden” kategoria, 65+, ei enää riitä. Kuusikymppiset, kahdeksankymppiset ja satavuotiaat ovat ryhminä saatikka yksilöinä liian erilaisia, Jenny Kangasvuo kirjoittaa.
Juhlaruno 150 vuotta täyttävälle Oulun Lyseolle
Esitetty Lyseon 150-vuotispääjuhlassa
uudistetussa ruokalassa torstaina 17.10.2024
Vau, täällä on tällaisiakin tyyppejä
”Moni hyönteinen näyttää ulkoavaruuden olennolta, jos mikroskoopilla katselee. Se herättää enemmänkin hämmästystä, jopa inhoa ja halua torjua näitä olentoja. Silloin empatia jää helposti puuttumaan.” Sampsa Hannonen haastatteli eläinfilosofi Elisa Aaltolaa.
Mielenosoitusoikeuden taantuminen tainnuttaa demokratiaa
”Mielenosoittamisoikeus, kuten mikä tahansa muukin oikeus, voidaan myös menettää. Siksi sen toteutumista tulee seurata, tarkastella ja uudelleenarvioida.” Rovaniemeläinen lukiolainen Minea Kaippio kirjoittaa mielipiteenvapaudesta.
Sielujen läpi ujeltavia kertomuksia luopumisesta
”Elokuva on kokonaisuutena immersiivinen. Sen sisäismaailmaan uppoutuu vaivatta. Pöystin roolihahmo tivaa: ’Vakoiletko sinä, nainen, uniani?!'” Matti A. Kemi katseli Pirjo Honkasalon viimeisimmän fiktioelokuvan.
Vetoomusten allekirjoittelu ei riitä
Apartheid-valtioita on ennen Israeliakin pysäytetty boikottien avulla.
Suomi puhuu kauniita, mutta toimintaa suitsivat varovaisuus, vienti ja aseet
Yhä suurempi osa EU-maiden kansalaisista kannattaa kauppapakotteita Israelille. Sadat eurooppalaiset poliitikot ovat viime ja tänä vuonna allekirjoittaneet vaatimuksia, joissa vaaditaan […]
Via Karelia ja Österbottenin siutti Kotia
”Oli varhmaan tarkotus ette sain vastaani haasteita. Mie tarkotan ette, jos kirjailija lähtee stipentireissule, niin onnea oon se, ette jotaki tapahtuu. Mutta tällä kertaa tapahtumia oli aika monta.”
Vain väsymyksestä johtuvaa
”Etsiessäni talon vanhoja piirustuksia löysin senkin sisuksista hyvin pehmeän paperin. Vai pitäisikö sanoa sittenkin dokumentin: laidoista raskaasti hiutunut todistus sijoitti tilamme rekisteriin. Kaikki oli käsinkirjoitettu, ja voi miten kauniisti!”
Jenni Kinnusen kolumni.
Pääskyparvi taivaan räystään alla
”Kesällä Kuttura täyttyy elämästä, kun kylässä syntyneet palaavat jälkeläisineen tutuille laitumille. Tulemme pääskysten lailla, löydämme armaat asuinsijat, rakkaat rannat. Otamme vastaan, mitä kotikylän kesä tarjoaa.”
Pullotettuna päihdyttävä varoitusfilmi alkoholin ongelmista
”Tämän vuoden parhaimmistoa viihdeosastolla”, toteaa Matti A. Kemi 28.3.2025 ensi-iltansa saaneesta, Teemu Nikin ohjamaamasta elokuvasta 100 litraa sahtia.
Kylässä kylästä kylään
Mustarinda-seuran Miina Kaartinen ja Sanna Ritvanen viettivät kolme kuukautta residenssissä New Yorkissa. Kaltion palstalla he haastattelevat Red Hookin Pioneer Works -kulttuurikeskuksen julkaisutoiminnan johtajaa.
TaideTurvapaikka: safe(r) space for (inevitable) peace
Lölä Florina Vlasenko writes about TaideTurvapaikka, a community art project started at Oulu refugee center in 2023. The article is published in Finnish translation in the printed Kaltio 1–2/2025.
Jah(app)! Digihunteerinkia
Meänkielen kirjeenvaihtajamme Linnea Huhta pohtii tällä kertaa olemassaoloaan digitaalisessa maailmanpiirissä.
Thangka välittää viisautta, myötätuntoa ja voimaa
Vuoden 2025 helmikuun viikonloppuina Oulussa oli mahdollista tutustua thangkoihin Galleria 33:n tiloissa. Thangkat ovat keskeinen osa Tiibetin kulttuuria sekä tiibetinbuddhalaista harjoitusta.
Pamelalla Senegaliin
”Omakustanne on hykerryttävä ja sisällöltään yllättävän valistava teos matkailusta, eurooppalaisuudesta sekä senegalilaisen kulttuurista.”
Vahvan inhimillinen kuva Lönnrotista
”Tällaisen elämäkerran aika jo totisesti oli”, toteaa Risto Kormilainen emeritaprofessori Irma Sulkusen teoksesta Elias Lönnrot ja hänen pitkä varjonsa.
Mestari ja oppipoika
”Kirjansa alaviitteissä Seppälä valottaa usein kiinnostavia näkökulmia.” Juhani Rantala luki Juha Seppälän teoksen Paavo Rintalan kirjallisuuden lukemisesta.
Hakkuilla tavataan: tiedolla ja tarinoin tuhoa vastaan
Aktivistinen Metsäliike ja kulttuurilehti Kaltio kohtaavat toisensa yhteistyönumeron sivuilla, kiitos päätoimittaja-Paavolle tästä tilaisuudesta! Metsäliike on kansanliike, jonka tavoite on saada […]