Eräänlainen saavutus
Nelikymppinen Radiopuhelimet Heikki Romppaisen haastateltavana.
Juurtumisen pakon sietämätön välttämättömyys
Katja Kettu, Meeri Koutaniemi ja Maria Seppälä: Fintiaanien mailla. 316 s. WSOY 2016.
Toisin kuin voisi luulla, suomalaisten amerikansiirtolaisten ja intiaanien välisistä suhteista on kirjoitettu vähän. Fintiaanien mailla on sekoitus totta ja tarua, henkilökohtaista ja universaalia, mennyttä ja tulevaa.
Vuonna 2013 Katja Kettu ja Maria Seppälä huomasivat, että kumpaakin kiinnosti Pohjois-Amerikka. He päättivät tutkia suomalaisten siirtolaisten ja intiaanien yhteistä historiaa, ja pyysivät projektiinsa läpimurtonsa kynnyksellä olleen valokuvaaja Meeri Koutaniemen.
Seuraavien parin vuoden aikana tehdyt matkat Pohjois-Amerikkaan fintiaanien asuinsijoille paljastivat Amerikan varjopuolen. Kaukana neonvaloista eletään karuissa, köyhissä oloissa vailla vettä, ruokaa ja työtä. Sukupolvia jatkunut alkuperäisväestön syrjintä ja katteettomat lupaukset ovat tehneet fintiaaneista epäluuloisia ja nurkkakuntaisia. Päihteet ja epäterveellinen ruokavalio ovat osa monen arkea, eikä niiden yhteyttä sairauksiin ja vain 40 vuoden elinajanodotteeseen tunnisteta.
Yksimielisyyttä ei ole edes siitä, kuka on fintiaani ja millä perustein. On mahdoton sanoa, onko heitä joitain kymmeniä- vai satojatuhansia. Osa fintiaaneista hyväksyy sanan ”fintiaani”, osalle se on haukkumasana, joillekin taas täysin vailla merkitystä. Virallista statusta käsitteellä ei ole. Heimojen perimmäistavat ja toisaalta epätoivoinen takertuminen ”menneeseen Suomeen” eivät kiinnosta nuoria; he haluavat rakentaa identiteettinsä internetin tarjoamien virikkeiden pohjalta.
Fintiaanien mailla kertoo kaikesta tästä, vaikkakaan ei kovin järjestelmällisesti tai kronologisesti. Tekijät matkasivat Pohjois-Amerikkaan ilmeisesti kolme kertaa, mutta matkojen ajankohtia, kestoja tai reittejä ei kerrota. Fintiaanien asuttama alue ulottuu Pohjois-Minnesotasta, Kanadan rajalta yli Wisconsinin ja seuraa Lake Superiorin rantaa Michiganiin ja edelleen Kanadan Ontarioon. Suurimman huomion saavat ojibwat ja Fond du Lacin reservaatti, vaikka mistään ei käy yksiselitteisesti ilmi, että ”fintiaani” tarkoittaisi nimenomaan suomalaisen ja ojibwan jälkeläistä. Heistä sopii käyttää sanaa finnishnaabe.
Kirja on suurpiirteisen jaottelunsa vuoksi raskas luettava. Kahden aukeaman esipuhe on pitkähkö, sisällysluettelo kattaa vain pääotsikot ja valokuvat kuvateksteineen ovat toisinaan sivujenkin päässä kulloisestakin aiheesta. Osa intiaanitaruista kerrotaan omilla ”teemasivuillaan”, osa taas kesken asiatekstin. Pitkät henkilöhaastattelut katkeavat yhtäkkiä asiantuntijakommentteihin jatkuakseen taas jossain yllättävässä kohden kirjaa. Välillä seurataan Katja Ketun sukulaisen Hermanni Haverisen tarinaa.
Fintiaanien mailla on aihevalinnaltaan mielenkiintoinen, ja lopputulosta leimaa tutkimustyön valtavuudesta riippumatta spontaaniuden tuntu. Toisaalta tekijät ovat saaneet mukaan monta näkökulmaa, eikä teos lopultakaan ole osa kenenkään agendaa. Luontevaa olisikin tutkia seuraavaksi fintiaanien sukujuuria Suomessa.
Kaikille aisteille
”Yleisesti ottaen taidetta pitää vain katsoa, joissain tapauksissa kuunnella, joskus jopa haistella, mutta ei missään tapauksessa koskea.” Kuinka ”saamelaisen nykytaiteen suurnäyttely” Helsingissä vertautuu Oulun taidemuseossa alkuvuodesta 2026 nähtyyn?
Kaupunki syntyy suistoon
”Toimeliaisuus on syntynyt sinne, minne entisaikojen kulkupeleillä parhaiten pääsi, vesireittejä pitkin. Jokea ja merta. Veneillä, ruuhilla, tukkilautoilla, laivoilla. Talvella hiihtäen tai eloperäisillä vetopeleillä. Poroilla ja hevosilla.”
Aikuisten fantasialle olisi valtava kysyntä
Genrekirjallisuutta luetaan Suomessakin runsaasti. Suuren osan siitä julkaisevat hyvin pienet kustantamot. Helmivyö juhlisti toukokuussa kymmenen vuoden kustannustoimintaansa.
Korjaamontien treenikset purku-uhan alla
Välivainiolle on keskittynyt omaehtoisen kulttuurin tiloja. Niistä tunnetumpi, Tilaa kulttuurille ry:n ylläpitämä Tukikohta elää ja voi hyvin, mutta toinen on lopetusuhan alla.
Näkymätön toinen
Miten ihmisen ja tarkemmin ensimmäisen tai toisen polven maahanmuuttajan itsetietoisuus muotoutuu? Mousa pohtii yksilön ja yhteiskunnan suhdetta filosofien ja sosiologien näkökulmien valossa.
Oulun hiljaisuus mahdollistajana luovuudelle
Pietarissa opiskellut brasilialaislähtöinen taiteilija Gabriel Gram muutti Ouluun vuoden 2025 alkaessa. Jela Seppä jututti tatuoijana työskentelevää Gramia tämän esikoisnäyttelyn yhteydessä.
Pentin poluilla kirjailijan jalanjäljillä
Osana Oulu2026-kulttuuripääkaupunkiohjelmaa valmistuneen Pentin polut -kulttuurireitistön avajaisia juhlittiin Siikalatvalla ja Pyhännällä kesäkuussa. Niina Kestilä tutustui reittiin.
Sienipilven varjo
Juhani Rantala mietti voimakkainta väkivaltaa ja ihmiskunnan päätymistä siihen Hiroshiman räjähdyksen 80-vuotispäivän tienoolla.
Juha Hurme ohjasi kirjan nelikymmenvuotiaasta Radiopuhelimet-yhtyeestä
”Kuten edeltäjänsä myös Radiopuhelimet palasina pitää siis sisällään yhtyeen jäsenten itsensä kertomaa – mutta tällä kertaa vain heidän.” Tämänkin kirjan on toimittanut Juha Hurme.
Poliittista luentaa
”Historia osoittaa, kuinka kulloinenkin poliittinen säätila on heijastunut Suomen ja Venäjän välisiin kulttuuriseen kanssakäymiseen. Tomi Huttunen toteaa kirjallisuuden kääntäminen olleen vilkkaampaa maiden välisen suojasään vuosina.”
Muutos tapahtuu taiteesta
”Oulu2026:ssakin on omat sokeat pisteensä ja kriittisen tarkastelun kohteet, ja eiköhän niistäkin saada vielä kuulla perusteltua analyysiä.” Päätoimittaja ei tällaista vielä kuitenkaan tarjoa, kunhan harhailee.
Kannessa: Juoppo Joogaa
Kesäkuun kansiteos on Oulussa asuvan performanssitaiteilija Olga Prokhorovan ”Juoppo Joogaa”.
Paa skaks tässä?
”The Blaster Masterin sukupolven mittaisen levytystauon jälkeen julkaistu Bring Me The Sun yllättää myönteisesti”, Eros Gomorralainen kirjoittaa oululaisyhtyeen uudesta pitkäsoitosta.
Vieraan vieraana
Mustarindan kesäohjelma kuvittelee uusia tapoja ymmärtää taiteen roolia kestävämmän matkailun kontekstissa.
”No Ban Can Block the Ways of Enjoying Life”
”Poems, dance and songs help us balance all the traumas through hope.” Lölä Florina Vlasenko interviewed Iranian-born artist Shima Salehi.
Maisemia saamelaisen nykytaiteen rinteiltä
Saamelaisen nykytaiteen suurnäyttely Eanangiella – Maan kieli on yksi Oulun kulttuuripääkaupunkivuoden kohokohdista. Jenny Kangasvuo tutustui näyttelyyn.
European Capital of Culture: Next Stop – Elections
What lies beneath the shiny surfaces of Capital of Culture project? Lölä Florina Vlasenko ruminates on the feelings of Oulu artists and cultural workers on the ground level. [The article is written in March 2026.]
Meän Periferian yhteisöllinen syli on avara, innostava ja lämmin
Meän Periferia avasi toimintansa Meän Kulmassa Kemin keskustassa vuonna 2025. Mitä siellä tapahtuu? Anu Kolmonen kertoo.