Elokuvayhtiö Aamu: Metsurin tarina. 99 min. Ensi-ilta 7.10.2022. K12.
Käsikirjoitus ja ohjaus Mikko Myllylahti, kuvaus Arsen Sarkisiants, leikkaus Jussi Rautaniemi, sävellys Jonas Struck, lavastussuunnittelu Milja Aho, äänisuunnittelu Jorma Kaulanen ja Peter Albrechtsen, pukusuunnittelu Minke Lunter, maskeeraussuunnittelu Lindelotte van der Meer.
Rooleissa: Jarkko Lahti, Hannu-Pekka Björkman, Iivo Tuuri, Marc Gassot, Katja Küttner, Ulla Tapaninen, Armi Toivanen, Tomi Alatalo, Omar Abdi, Lauri Maijala ym.
Torniolaislähtöinen ohjaaja-käsikirjoittaja Mikko Myllylahti yllättää uutuselokuvallaan Metsurin tarina. Aiemmin runoilijanakin toimineen Myllylahden elokuvakäsikirjoituksista voi mainita Juho Kuosmasen ohjaaman Hymyilevän miehen (2016). Molempia elokuvia tähdittää näyttelijä Jarkko Lahti. Tällä kertaa Lahti ei ole hymyilevä vaan pikemminkin kauhusta itkeskelevä mies.
Metsurin tarina edustaa suomalaisesta valtavirrasta poikkeavaa elokuvataidetta. Elokuvaa voitaneen luokitella maagisen realismin edustajaksi, mutta siinä on leimallisuuksia vallalla olevaan pohjoismaiseen taide-elokuvagenreen, Andrei Tarkovskin eksistentialistisiin tutkiskeluihin sekä David Lynchin painajaismaisiin vääristymiin.
Elokuva jakaantuu kahteen lukuun. Ensimmäinen, reilu kolmevarttinen luku on viattoman tuntuista pohjustelua perhedramaan. Pilkettä toisen luvun vääristyneeseen maailman tarjotaan ensiluvussa hitusen, mutta elokuva etenee ensimmäisen puolituntisen yllättävän vaisusti.
Alkuun sahataan pölkkyä, sitten saha suljetaan. Työyhteisö kipuilee ja kyläyhteisö halkoo hiuksiaan kaupungissa vaikuttavan parturin takia. Kuulostaa banaalilta ja pölösmäiseltä elokuvalta.
Pöhköyksiä alkaa vaivihkaa vilistä muutoinkin valaistukseltaan ja lavastukseltaan seisahtuneessa tilanteessa: Miksi nainen lukee huvituksekseen Sigmund Freudia nukkumaan mennessään? Miksi kaikki muut juopottelevat Koskenkorvalla, mutta parturin huoneistossa on tarjolla on laatukonjakkeja? Mikä kyläyhteisöä oikein riivaa?
Tanskalainen säveltäjä Jonas Struck luo minimalistisella elokuvamusiikillaan taustalle kireän ilmapiirin. Pelkistetty, huoliteltu dialogi muistuttaa hirtehisellä huumorillaan Aki Kaurismäen kaikkia mahdollisia käsikirjoituksia ja ohjauksia. Ylävireinen ja kirjakielinen puhetyyli uumoilee, että elokuva ei alkujaankaan lupaa pysyä luomissaan perhedraaman alkukuvioissa.
Kurittomuuteen rynnätäänkin elokuvan toisessa luvussa. Kaikki symbolistiset kummallisuudet laukkaavat valkokankaalle otuksineen ja liekehtivine asioineen. Jarkko Lahden päähenkilön yltiöoptimistinen asenne ei horju, vaikka kamera alkaakin pitkillä ja hitailla lähizoomauksillaan horjuttaa sisäistä maailmaa.
Puolangan keskustasta on löydetty kuviin se nuhjuisuus, mikä Puolangan kylänraitilla vallitseekaan yhden keskeisen kiinteistön verran. Kaikissa huoneissa on 1960- tai 1970-luvun vaneripanelointi ja siihen kuuluvat ällöttävät vihreän värisävyt. Jotain tuttua David Lynchin Twin Peaks -rämistelyä tämäkin muistuttaa, mutta jotenkin Lars von Trierin Manderlayn (2005) päähenkilön sisäiskamppailun tavoin.
Sivurooleista nostaisin esiin Iivo Tuurin esittämän Pikku-Tuomaksen sekä Marc Gassot’n meediolaulaja-Jaakon. Tuuri hoitaa roolin ikäänsä nähden luontevasti ja tyynesti, Gassot taas hurmaa Pave Maijasen ”Ikävä”-kappaleen hypnoottisella ja kaihomielisellä tulkinnalla. Vaikka elokuvassa nähdäänkin valkokankaiden viime aikojen toisteisuudesta Hannu-Pekka Björkman, näyttelijäkaarti on muutoin tavallaan tuttua mutta virkistävää Ulla Tapanisen, Katja Küttnerin ja Lauri Maijalan sivurooleilla.
Kuvaaja Arsen Sarkisiantsin jälki 35-milliselle filmille toimii kikkailemattomuudellaan, Peter Albrechtsenin ja Jorma Kaulasen äänityöstö kummallisine muusiikkeineen ja lumen narskuntoineen toimii. Pohjoissuomalaista sävyä elokuvassa esittävät jo mainitun Puolangan lisäksi Kuusamo sekä Pyhä-Nattanen. Näitäkin lokaatioita on ohjaajalle etsinyt Oulussa vaikuttava Tapani Launonen tiimeineen.
Vaikkei elokuvassa juuri juusteria nähdäkään, Myllylahden elokuva on allekirjoittaneelle ilahduttava kaato. Suomalainen elokuvataide versoo uutta, uskaltaa ottaa riskejä ja olla omaleimainen. Kriitikoiden viikon Next Step -palkinnon elokuva voittikin vuonna 2019 jo pelkällä käsikirjoituksellaan. Meediomaisella varmuudella vakuutan, että elokuva huomioidaan vähintäänkin pohjoismaisissa kilpailussa, koska tämä avohakkuu suomalaiseen kaanoniin on esteettisesti näyttävä ja hätkäyttävä.
Yhä suurempi osa EU-maiden kansalaisista kannattaa kauppapakotteita Israelille. Sadat eurooppalaiset poliitikot ovat viime ja tänä vuonna allekirjoittaneet vaatimuksia, joissa vaaditaan unionin yhteisiä pakotteita Israelia vastaan. Kasvavasta paineesta huolimatta EU ei ole lakkauttanut kauppaa edes Israelin siirtokuntien kanssa, jotka ovat kansainvälisen oikeuden vastaisia.
Alama tästä: Hyvin tunnettu, kansainvälisestikki tunnettu, taiteilija Anders Sunna (1985) hoksasi tehhä taitenäyttelyn nimelthään Meän Meän Sápmelaš. S’oli näytilä Luulajan […]
Ajattelen: Ukrainaan sotaan lähteneet suomalaiset vapaaehtoiset, Mona Mannevuon Ihmiskone töissä (Gaudeamus 2020), sotien jälkeinen aika, jälleenrakennus ja (taas, edelleen) betonivalumuotit […]
Aika, muistot ja erilaiset nostalgian lajit ovat valtailleet mieleni sopukoita viime aikoina, vaikka yhä enemmän pitäisi yrittää keskittyä kaikenlaiseen tulevaan […]
Suomalais-ranskalainen Sofia Karinen asuu Oulussa. Hänen teoksissaan voin nähdä kuitenkin myös ranskalaista valoa. Jo nuorena piirtämisestä ja maalaamisesta innostunut Karinen […]
Reijo Valta osallistui maaliskuussa 2025 Uumajan LittFestille päätoimittajan kanssa. Ruotsin vanhimmalla ja merkittävimmällä kirjallisuusfestivaalilla oli tänäkin vuonna paljon mielenkiintoisia vieraita.
Kaltion 80-vuotiseen historiaan mahtuu monenlaista kissanhännänvetoa. Juhani Rantala pohtii, mistä kumpusi 1960-luvulla Atte Kalajoen ja Erno Paasilinnan eli Kaltion ensimmäisen ja toisen päätoimittajan välirikko.
”Nälkävuosi on muutenkin juuri sellaista taidetta, jolla persu perustelisi, että kulttuurilta pitäisi leikata loputkin rahat ja suunnata ne ampumaradoille. Lukutaitoinen persu eli sivistysporvari ehkä syyttäisi näytelmää vastuuttomaksi ja epäisänmaalliseksi.”
”Alaviitteet on suppea summaus ajastamme lyyrisesti valotettuna. Se, mikä näyttää säihkyvältä ja sankarilliselta, osoittautuu loppujen lopuksi tomuksi ja tuhkaksi.”
”Teos voisi olla raskasta luettavaa, jos Räinä ei kirjoittaisi niin kauniisti, kirkkaasti ja harkitusti. Karujakaan havaintoja, uutisia tai tutkimustietoja ei pehmennetä, mutta pienintäkään kiivailun tai julistamisen sävyä ei lipsahda mukaan.”
”Hurme ei ole tutkija – vaikka kirja tutkimukselta pitkälti vaikuttaakin – vaan lennokkaan hauska kirjailija, joka panee lukijansa päät pyörälle.”
”[Mikael] Niemi on elänyt tiiviisti kolmen kielen ja kahden kulttuurin keskellä, mikä on muokannut hänestä loistavan sekä monipuolisen kirjailijan, joka hallitsee niin runon kuin proosan lyhyenä ja pitkänä.”
”Pyreneiden niemimaan pohjoisosassa sijaitsee Baskimaan (Euskadi) suurin kaupunki Bilb(a)o. Sinne sijoittaa Ville Hytönen kesähelteisen runoelmansa.”
Luonnonsuojelurikokset ovat Suomessa melko tavallisia eikä niistä jää helposti korvessa kiinni, ellei kohdalle satu osumaan onnekas tutkimussukeltaja. Vesistöbiologi Myyri Sysivesi vie lukijan pinnan alle ja rikospaikalle.
Metsiensuojelu on joukkuelaji, jossa yksi avaintekijä on vapaaehtoinen metsäkartoittaja. Kartoitustyötä tekee pieni aktiivien joukko, johon helsinkiläinen Olli Manninen on kuulunut miltei kolmekymmentä vuotta.
Samalla, kun puolustusvoimat vankistaa turvallisuuden nimissä ”pohjolan linnaketta”, sen hankkeet muuttavat elinympäristöjä ja ekosysteemejä. Kritisoiminen on vaikeaa, sillä kukapa tahtoisi asettua kansallista turvallisuutta vastaan. Rovaniemeläinen Lotta Lautala etsi dilemmaan selvyyttä arktisen maailmanpolitiikan tutkijan Laura Junka-Aikion kanssa.
Onko ”vihreän energian” puhtauden ihannointi edelleen vallankäytön keino sulkea saamelaiset ulos päätöksenteosta yhteiskunnan marginaaliin? Kuka päättää, mikä on puhdasta ja likaista? Eleonora Alarieston essee, julkaistu yhteistyössä Metsäliikkeen kanssa.
Esitetty Lyseon 150-vuotispääjuhlassa
uudistetussa ruokalassa torstaina 17.10.2024
”Moni hyönteinen näyttää ulkoavaruuden olennolta, jos mikroskoopilla katselee. Se herättää enemmänkin hämmästystä, jopa inhoa ja halua torjua näitä olentoja. Silloin empatia jää helposti puuttumaan.” Sampsa Hannonen haastatteli eläinfilosofi Elisa Aaltolaa.
”Mielenosoittamisoikeus, kuten mikä tahansa muukin oikeus, voidaan myös menettää. Siksi sen toteutumista tulee seurata, tarkastella ja uudelleenarvioida.” Rovaniemeläinen lukiolainen Minea Kaippio kirjoittaa mielipiteenvapaudesta.
