Oulu Sinfonian kausikonsertti V: Puolalainen ilta. Madetojan sali 21.10.2021.
Mihhail Gerts kapellimestari, Clara-Jumi Kang viulu.
Ohjelma:
Grażyna Bacewicz: Alkusoitto
Karol Szymanowski: Viulukonsertto nro 1 op. 35
Pjotr Tšaikovski: Sinfonia nro 3 D-duuri op. 29 "Puolalainen"
On helppo ymmärtää, miksi kapellimestari Mihhail Gerts on niin suosittu Oulussa. Oulu Sinfonian syksyn viidennessä kausikonsertissa mies viuhtoi menemään kuin Stokowski ikään. Sen sijaan tähtiviulistin maineessa oleva Clara-Jumi Kang ei minua vakuuttanut.
Konsertin avasi Grażyna Bacewiczin (1909–1969) Alkusoitto. Bacewicz, jonka lapsuudenkodissa kansallinen identiteetti vaihteli perheenjäsenestä riippuen, opiskeli sävellystä muiden muassa Nadia Boulangerin johdolla. Vuodelta 1943 oleva Alkusoitto on säveltäjänsä ensimmäinen orkesteriteos, ja se ripustautuu Sergei Rahmaninovin edustamaan jälkiromantiikkaan siinä täysin onnistumatta.
Konsertin ensimmäisen puoliajan päättänyt Karol Szymanowskin (1882–1937) Viulukonsertto nro 1 op. 35 on looginen valinta Alkusoiton perään. Szymanowskin teoksissa halutaan usein nähdä yhtäläisyyksiä Béla Bartókin ja Igor Stravinskin musiikkiin, mutta minä olen toista mieltä. Yksiosainen Viulukonsertto on olemukseltaan epävarma, jopa kaoottinen. Sen innoittajana oli puolalaisrunoilija Tadeusz Micińskin runo, joka kuvaa räjähtävää riemua onnellisesta rakastumisesta. Minä en huomannut teoksessa merkkiäkään sellaisesta.
Teoksen solisti, viulisti Clara-Jumi Kang (s. 1987) jätti minuun epävarman ja haparoivan vaikutelman. En kuullut hänessä lainkaan sitä synnynnäistä viulistia, jona häntä mainostetaan. Lieneekö johtunut teoksestakin, mutta olisin kaivannut tulkintaan enemmän herkkyyttä – niin, enemmän tulkintaa. Minun oli mahdotonta yhtyä suosionosoituksiin millään tasolla.
Väliajan jälkeen kuultu, konsertin päättänyt Pjotr Tšaikovskin (1840–1893) Sinfonia nro 3 D-duuri op, 29, ”Puolalainen” päästi virolaiskapellimestari Mihhail Gertsin (s. 1984) kunnolla valloilleen. Sinfonian lisänimelle ei ole musiikillisia perusteita. Ensimmäinen osa ”Johdanto ja allegro” alkaa surumarssin tyylisesti mollissa. Toinen osa ”Alla tedesca” on saksalaistyylinen valssi. Myös huilusoololla alkava kolmas osa ”Allegro elegiaco” on kolmijakoinen. Neljäs osa ”Scherzo” sen sijaan on tasajakoinen, mutta luiskahtaa välillä marssiksi. Viides osa ”Finaali (allegro con fuoco)” on merkitty esitettäväksi tempo di polacca. Esitysohje viittaa poloneesiin, Romanovien hovissa suosittuun tanssiin.
Virolaiskapellimestari Gerts saa tästä varsin epäyhtenäisestä, harvoin kuullusta teoksesta paljon irti. Hänen elekielensä lupaa paljon jo ensimmäisen osan alkutahdeista lähtien, ja sen lopulla orkesteri syttyy harvinaisen eloisaksi. Sama toistuu osasta toiseen, kunnes viimeisessä osassa Gerts tuntuu selaavan partituuria kuin pikakelauksella. Orkesteri tuntuu suorastaan pitelemättömältä, kun hän elehtii kuin Leopold Stokowski. Toivotan muun muassa BBC:n sinfoniaorkesteria johtaneen Gertsin tervetulleeksi Ouluun milloin vain.
Ajankohtaista Kompassina Victor Klempererin päiväkirjat Verkkoartikkeli
Esseesarjan kolmanessa osassa Jenny Kangasvuo pohtii demokratiaa, joka saattaa nostaa vallankahvaan myös Saksan kansallissosialistien kaltaisen puolueen.
Jenny Kangasvuon essee aloittaa sarjan, jonka teemat nousevat Victor Klempererin päiväkirjamerkinnöistä vuosilta 1933–1945.
75-vuotisjuhlaseminaari ”Taiteen ja kulttuurin rooli koulutuksessa ja tutkimuksessa” on katsottavissa Oulun ammattikorkeakoulun youtube-kanavalla osoitteessa https://www.youtube.com/watch?v=jbpnxvfWOqM. Seminaari striimattiin torstaina 29.10.2020 klo 13–16.
Oulujokivarressa sijaitsevalla Saarelan maatilalla oli isäntä, jonka voimista liikkui villejä huhuja. Kyseessä oli painin olympiavoitolla nimensä historiaan kirjoittanut Yrjö Saarela, […]
Väestön eliniänodotteen kasvaessa yksi ”vanhuuden” kategoria, 65+, ei enää riitä. Kuusikymppiset, kahdeksankymppiset ja satavuotiaat ovat ryhminä saatikka yksilöinä liian erilaisia, Jenny Kangasvuo kirjoittaa.
6.5.2022 ensi-iltansa saanut John Websterin dokumentti The Happy Worker esittää, miten työelämä on kehittynyt niin kurjaksi, että sitä toivoisi lähinnä viholliselleen – jos vain heräisi näkemään, millaiseksi työarki on muuttunut.
Oulun teatterin Jäniksen vuodessa toiset osat toimivat, toiset taas eivät, mutta eheää kokonaisuutta se ei Kaltiolle näytelmän arvioineen Antti Viitalan kokemuksessa saavuttanut.
”Ymmärrän ironisen etäisyyden tarpeen erotiikan kuvauksessa, mutta koomisuus tuntuu liian usein näissä teksteissä tahattomalta.” Esko Karppanen luki homoeroottisten tarinoiden kokoelman Hopeapisaroita.
”Pieni mutta älykäs kustantamo Aviador on vihdoin julkaissut Kamel Daoudin teoksen Meursault, contre-enquête laadukkaana käännöksenä suomeksi. Kovin rohkeita emme Suomessa kuitenkaan olleet, sillä meitä ennen Daoudin romaani oli uskallettu kääntää ja kustantaa jo 35 muulla kielellä.”
”Kiinnostavilla ja traagisilla yksittäisillä tarinoilla ei ole mitään merkitystä, mutta sillä on, että vainajat puhuvat tai tässä tapauksessa tanssivat juuri meille elossa oleville kaupungin asukkaille.” Routa Companyn Spoon River antologia Kajaanin Generaattorissa toukokuun loppuun.
”Vastoin kaikkia ennakko-odotuksia nuorisoelokuvien kömpelöiltä juonikliseiltä vältytään”, kirjoittaa näkemästään pitänyt kriitikko Matti A. Kemi Aili Haapasalon ohjaamasta elokuvasta Tytöt tytöt tytöt.
1980-luvun Pohjois-Englannin kaivoslakkojen aikaan tapahtuva musikaali on tämän kevään Suomessa jopa kipeän ajankohtainen. Marlene Hyyppä arvioi Oulun teatterin Billy Elliot -suurmusikaalin.
Elämä ehti helmikuussa jo melkein muuttua iloiseksi. Vladimir Putinin kuusi viikkoa sitten aloittaman sodan järjettömän väkivallan ja sen uutisoinnin jatkuessa […]
Kansitaiteilijamme on pääsiäisenä 60-vuotissyntymäpäiväänsä juhlistanut Anssi Hanhela. Öljymaalaus ”Haamut” vuodelta 2021 katsoo lukijaa silmiin jostain elämän ja kuoleman rajamailta. Hyppäsin […]
”Vienanmeressä on valtavasti tavaraa, ehkäpä liikaakin. Ainakin ensi-illassa kokonaisuutta oli välillä hieman vaikeata hahmottaa”, kirjoittaa Kaltion kritiikissä Seppo Turunen.
Kuvataiteilija Heidi Kestin ja valokuvaaja Tiina Wallinin yhteisnäyttely Viimeiset keisarilliset tutkii kulutuskriittisesti muun muassa tavaran paljoutta, nykyajan lapsuutta ja lempileluja.
