Mikko Koiranen: Jättiloikka Jan Valkoselle. 228 s. Myllylahti 2023.
Kylähulluja ja huijareita, e-urheilua ja teiniahdistusta. Tätä kaikkea vilisee Mikko Koirasen nuortenromaanin Jättiloikka Jan Valkoselle sivuilla. Teos on liminkalaisen Koirasen toinen romaani, ja meno on vähintään yhtä omaperäistä kuin vuonna 2019 julkaistussa esikoisteoksessa Nauhoitettava ennen käyttöä (Myllylahti).
Edellisessä romaanissaan Koiranen hyödynsi aikamatkateemaa, eikä uutuuskaan aivan perusrealismissa pysyttele. Tästä ei kuitenkaan sen enempää, sillä spoilauksen vaara on lähellä.
Romaanin päähenkilö Jan Valkonen on lieksalainen, 16-vuotias nuori, jonka lyhyen tähtäimen päämääriin kuuluvat ajokortti ja tyttöystävä. Ajokorttihanke on etenemässä mukavasti, sillä marraskuisena lauantaiaamuna häämöttää ensimmäinen ajotunti poliisi-isän ohjauksessa. Vähemmän yllättäen homma kuitenkin karahtaa kiville. Kaverin kosteat halloween-bileet venähtävät edellisenä iltana pitkäksi, ja Jan puhaltaa isukin alkometriin rattijuopumusrajan ylittävät lukemat.
Tyttöystäväprojektin kanssa ei mene juurikaan paremmin. Ihana Nita on kyllä saapunut samoihin halloween-juhliin, mutta kiinnittää Jania enemmän huomiota väkivaltaisesta maineestaan tunnettuun känniääliö Pyrtsiin.
Sattumusten kautta Janille selviää, että Nita ui sangen syvissä vesissä. Umpi-ihastunut poika haluaa auttaa tyttöä, mutta kun vihjeet ammattiavusta eivät ota tuulta, on tartuttava epäsovinnaisempiin keinoihin. Tämä vie lopulta kaksikon syrjäiselle mökille tapaamaan paikkakunnan ikiomaa kylähullua, ihmenaiseksi kutsuttua henkilöä, jolla huhutaan olevan parantajan kykyjä. Tilanne kulminoituu yllättävällä tavalla, ja seuraa hengästyttävä loppuhuipennus, johon kuuluu sokaisukranaatteja, autolla kaahailua ja aikaa vastaan kamppailua.
En yleensä innostu kirjojen takaa-ajokohtauksista, mutta Koiranen rakentaa loppusäpinöihin sen verran käänteitä ja yllätyksiä, ettei pitkästyminen ole lähelläkään. Viimeiset 50 sivua tulee suorastaan ahmittua ja jännitystä riittää loppuun saakka.
Lieksa on kiinnostava valinta tarinan tapahtumapaikaksi, eikä aivan heti muistu mieleen toista nuortenkirjaa, joka sijoittuisi samoille kulmille. Lieksaan tarinan kiinnittää paitsi murre myös todellisten paikkojen, kuten kylien, teiden ja ravintoloiden mainitseminen.
Muuten pikkupaikkakuntameininki voisi olla miltä tahansa syrjäseudulta. Itsenäistyminen edellyttää mopoja ja muita menopelejä, ja tulevaisuuden suunnitelmissa on vain niukasti valinnanvaraa, jos mielii pysyä kotiseudulla. Nuorten mielissä Lieksa on kuin kuoppa, jonne jämähtää, jos ei jaksa aktiivisesti pinnistellä kohti vapautta.
Synkkä kirja ei silti missään nimessä ole. Koirasen huumori, osuva ja uskottavan tuntuinen dialogi sekä tietysti jännitys keventävät raskaampia teemoja. Myös päähenkilön lähes eeppisiin mittoihin paisuvat päähänpistot ja sekoilut pitävät kokonaisuuden leppoisan puolella.
Hahmoja tarinassa vilahtelee runsaasti, mutta Koiranen zoomaa fiksusti vain keskeisiin henkilöihin. Esimerkiksi Janin äitiä hän ei juurikaan kuvaile. Yllättävänkin ymmärtävä ja lämpimästi poikaansa suhtautuva isä sen sijaan tulee lukijalle selvästi tutummaksi.
Jättiloikan parissa voi vain viihtyä ja nautiskella, mutta teoksesta löytyy toki painavampaakin pohdiskeltavaa. Sellainen voisi olla vaikka tämä Janin e-sporttaajakaveri Lukan itsensä voittamista ja pelottomuutta julistava tokaisu: ”Ei oo mitään järkee jähiä ja graindata täällä, jos on mahollista päästä ikään ku seuraavalla ränkille. […] Jos vaa menee. Ja uskaltaa.”
Yhä suurempi osa EU-maiden kansalaisista kannattaa kauppapakotteita Israelille. Sadat eurooppalaiset poliitikot ovat viime ja tänä vuonna allekirjoittaneet vaatimuksia, joissa vaaditaan unionin yhteisiä pakotteita Israelia vastaan. Kasvavasta paineesta huolimatta EU ei ole lakkauttanut kauppaa edes Israelin siirtokuntien kanssa, jotka ovat kansainvälisen oikeuden vastaisia.
Alama tästä: Hyvin tunnettu, kansainvälisestikki tunnettu, taiteilija Anders Sunna (1985) hoksasi tehhä taitenäyttelyn nimelthään Meän Meän Sápmelaš. S’oli näytilä Luulajan […]
Ajattelen: Ukrainaan sotaan lähteneet suomalaiset vapaaehtoiset, Mona Mannevuon Ihmiskone töissä (Gaudeamus 2020), sotien jälkeinen aika, jälleenrakennus ja (taas, edelleen) betonivalumuotit […]
Aika, muistot ja erilaiset nostalgian lajit ovat valtailleet mieleni sopukoita viime aikoina, vaikka yhä enemmän pitäisi yrittää keskittyä kaikenlaiseen tulevaan […]
Suomalais-ranskalainen Sofia Karinen asuu Oulussa. Hänen teoksissaan voin nähdä kuitenkin myös ranskalaista valoa. Jo nuorena piirtämisestä ja maalaamisesta innostunut Karinen […]
Reijo Valta osallistui maaliskuussa 2025 Uumajan LittFestille päätoimittajan kanssa. Ruotsin vanhimmalla ja merkittävimmällä kirjallisuusfestivaalilla oli tänäkin vuonna paljon mielenkiintoisia vieraita.
Kaltion 80-vuotiseen historiaan mahtuu monenlaista kissanhännänvetoa. Juhani Rantala pohtii, mistä kumpusi 1960-luvulla Atte Kalajoen ja Erno Paasilinnan eli Kaltion ensimmäisen ja toisen päätoimittajan välirikko.
”Nälkävuosi on muutenkin juuri sellaista taidetta, jolla persu perustelisi, että kulttuurilta pitäisi leikata loputkin rahat ja suunnata ne ampumaradoille. Lukutaitoinen persu eli sivistysporvari ehkä syyttäisi näytelmää vastuuttomaksi ja epäisänmaalliseksi.”
”Alaviitteet on suppea summaus ajastamme lyyrisesti valotettuna. Se, mikä näyttää säihkyvältä ja sankarilliselta, osoittautuu loppujen lopuksi tomuksi ja tuhkaksi.”
”Teos voisi olla raskasta luettavaa, jos Räinä ei kirjoittaisi niin kauniisti, kirkkaasti ja harkitusti. Karujakaan havaintoja, uutisia tai tutkimustietoja ei pehmennetä, mutta pienintäkään kiivailun tai julistamisen sävyä ei lipsahda mukaan.”
”Hurme ei ole tutkija – vaikka kirja tutkimukselta pitkälti vaikuttaakin – vaan lennokkaan hauska kirjailija, joka panee lukijansa päät pyörälle.”
”[Mikael] Niemi on elänyt tiiviisti kolmen kielen ja kahden kulttuurin keskellä, mikä on muokannut hänestä loistavan sekä monipuolisen kirjailijan, joka hallitsee niin runon kuin proosan lyhyenä ja pitkänä.”
”Pyreneiden niemimaan pohjoisosassa sijaitsee Baskimaan (Euskadi) suurin kaupunki Bilb(a)o. Sinne sijoittaa Ville Hytönen kesähelteisen runoelmansa.”
Luonnonsuojelurikokset ovat Suomessa melko tavallisia eikä niistä jää helposti korvessa kiinni, ellei kohdalle satu osumaan onnekas tutkimussukeltaja. Vesistöbiologi Myyri Sysivesi vie lukijan pinnan alle ja rikospaikalle.
Metsiensuojelu on joukkuelaji, jossa yksi avaintekijä on vapaaehtoinen metsäkartoittaja. Kartoitustyötä tekee pieni aktiivien joukko, johon helsinkiläinen Olli Manninen on kuulunut miltei kolmekymmentä vuotta.
Samalla, kun puolustusvoimat vankistaa turvallisuuden nimissä ”pohjolan linnaketta”, sen hankkeet muuttavat elinympäristöjä ja ekosysteemejä. Kritisoiminen on vaikeaa, sillä kukapa tahtoisi asettua kansallista turvallisuutta vastaan. Rovaniemeläinen Lotta Lautala etsi dilemmaan selvyyttä arktisen maailmanpolitiikan tutkijan Laura Junka-Aikion kanssa.
Onko ”vihreän energian” puhtauden ihannointi edelleen vallankäytön keino sulkea saamelaiset ulos päätöksenteosta yhteiskunnan marginaaliin? Kuka päättää, mikä on puhdasta ja likaista? Eleonora Alarieston essee, julkaistu yhteistyössä Metsäliikkeen kanssa.
Esitetty Lyseon 150-vuotispääjuhlassa
uudistetussa ruokalassa torstaina 17.10.2024
”Moni hyönteinen näyttää ulkoavaruuden olennolta, jos mikroskoopilla katselee. Se herättää enemmänkin hämmästystä, jopa inhoa ja halua torjua näitä olentoja. Silloin empatia jää helposti puuttumaan.” Sampsa Hannonen haastatteli eläinfilosofi Elisa Aaltolaa.
”Mielenosoittamisoikeus, kuten mikä tahansa muukin oikeus, voidaan myös menettää. Siksi sen toteutumista tulee seurata, tarkastella ja uudelleenarvioida.” Rovaniemeläinen lukiolainen Minea Kaippio kirjoittaa mielipiteenvapaudesta.
