Mikko Koiranen: Nauhoitettava ennen käyttöä. Myllylahti 2019.
Aikamatkustus on tänä vuonna ollut esillä useammassakin nuortenkirjassa, esimerkiksi Sanna Iston ja Marisha Rasi-Koskisen romaaneissa. Samaan tyyliin reissataan myös liminkalaisen Mikko Koirasen teoksessa Nauhoitettava ennen käyttöä.
16-vuotias Miro Alavus elää kahdestaan äitinsä kanssa, eikä isä ole ollut koskaan kuvioissa mukana. Miro kyselee isästään, mutta äiti kieltäytyy puhumasta vedoten Miron ikään ja asian monimutkaisuuteen.
Apua isäkysymykseen tulee yllättävältä taholta. Nukkavierun digitointifirman omistaja Heikki esittelee Mirolle mystisen kaukosäätimen, joka avulla pystyy siirtymään VHS-kaseteille nauhoitettujen kotivideoiden kuvaushetkiin. Heikki yllyttää Miroa matkustamaan seitsemäntoista vuoden taakse ja etsimään isän. Tovin tuumattuaan Miro päättää uskaltaa ja astuu television kautta vuoteen 2002.
Menneessä Miro kohtaa monenlaista haastetta. Suuri järkytys pojalle ovat esimerkiksi yksityiskohdat, joita äidin elämästä paljastuu. Niiden vuoksi Mironkin elämä alkaa näyttää erilaiselta.
Ajassa matkustaminen on sommiteltu kekseliäästi. Miro toteaa toistuvasti, miten aivot menevät solmuun vuosien välillä siirtyillessä ja samaa voi sanoa lukijakin.
Koiranen kuvaa vuotta 2002 pitkälti esineiden, muodin ja musiikin kautta. Esimerkiksi löysä hiphop-muoti näyttää tämän päivän Miron silmissä oudolta ja pojan ananastukka toisaalta huvittaa menneen ajan tyttöjä.
Paljon hupia saadaan myös puhelimien ja muun elektroniikan vertailusta. Havahduttavaa on huomata, miten muinaiselta tuntuu aika, jolloin älypuhelimista ei ollut vielä tietoakaan. Ja siitä ei kuitenkaan ole kahtakaan vuosikymmentä!
Kerronta vetää ja lause on liukas. Pieni uhan tuntu on koko ajan läsnä, vaikka Miro ei kovin hurjiin ongelmiin ajaudukaan. Sivuja tekee tästäkin syystä mieli käännellä ripeästi. Myös kieli on teini-ikäisen minäkertojan suuhun sopivan rentoa ja murre kohdillaan.
Romaani toimii ennen kaikkea letkeänä seikkailuna, josta voi vain heittäytyä nauttimaan. Täytyy kuitenkin myöntää, että loppukaarros oli minun makuuni aavistuksen liian helppo, jopa imelä.
Paikkakuntia kuvataan romaaneissa joskus niin paljon ja perusteellisesti, että kaupungista tulee melkein yksi hahmo lisää. Koiranen ei mene aivan niin pitkälle, mutta oululaisille ja kaupunkia muuten tunteville on silti kirjassa runsaasti tuttuja paikkoja bongattavaksi. Tarina sijoittuu pitkälti Tuiraan, mikä tietysti lämmittää entisen tuiralaisen mieltä aivan erityisesti.
75-vuotisjuhlaseminaari “Taiteen ja kulttuurin rooli koulutuksessa ja tutkimuksessa” on katsottavissa Oulun ammattikorkeakoulun youtube-kanavalla osoitteessa https://www.youtube.com/watch?v=jbpnxvfWOqM. Seminaari striimattiin torstaina 29.10.2020 klo 13–16.
Oulujokivarressa sijaitsevalla Saarelan maatilalla oli isäntä, jonka voimista liikkui villejä huhuja. Kyseessä oli painin olympiavoitolla nimensä historiaan kirjoittanut Yrjö Saarela, […]
Väestön eliniänodotteen kasvaessa yksi “vanhuuden” kategoria, 65+, ei enää riitä. Kuusikymppiset, kahdeksankymppiset ja satavuotiaat ovat ryhminä saatikka yksilöinä liian erilaisia, Jenny Kangasvuo kirjoittaa.
Mira Kankaanranta oli toinen Lapin kullanmuru koronaviruksen tuomissa poikkeusoloissa. Varsinais-Suomessa asuva Kankaanranta sai kotiseudun residenssijaksosta rauhaa ja intensiivisyyttä.
Juho Könkkölä (s. 1997) taitteli jo lapsena Keski-Suomen Korpilahdella paperista intohimoisesti erilaisia hahmoja. “Homma karkasi käsistä.”
Marlene Hyyppä haastatteli Out of Urgency -tanssiteoksen oululaisia tekijöitä paperilehdessä 6/2020. Mutta millainen kokemus teos oli katsojalle? Lue Hyypän kritiikki täältä.
Fellinin viimeisiksi ohjaustöiksi jäi kolme mainoselokuvaa Banca di Roma -pankille – vaikka hän oli kampanjoinut raivokkaasti elokuvien tv-esityksiä pilkkovia mainoksia vastaan.
La voce della luna jatkaa jonkinlaista synteesiä Fellinin siihenastisen uran keskeisistä aineksista. Kuin proosarunoa sitä hallitsee eräänlainen tajunnanvirtamaisuus.
Koko Fellinin ura meinaa pakkautua hänen toiseksi viimeiseksi jääneeseen elokuvaansa Haastattelu, joka leikittelee representaation ja todellisuuden suhteen sirpaleilla.
Fellinin Laivan menestys olikin vain näennäistä. Mutta niin alkoi olla koko audiovisuaalinen kenttä televisioineen ja mainoksineen 1980-luvun Italiassa. Totta kai Fellini tarttui seuraavaksi tähän trooppiin.
Vaikean Naisten kaupungin jälkeen Fellini keskittyi heinäkuuhun 1914 sijoittuvaan käsikirjoitukseen “L’assassinio di Sarajevo”, josta kehittyi uusi fellinimäinen menestys Fellinin Laiva.
Orkesteriharjoitus on kuin televisiolle tehty harjoitelma, joka syntyi Italian entisen pääministerin Aldo Moron murhaan päättyneen sieppauksen aikana keväällä 1978. Naisten kaupunki (1980) jää myös jäntevyydeltään veltoksi.
Rovaniemeläinen tietokirjailija ja kirjoittajaohjaaja Anne Lukkarila debytoi nyt myös dekkaristina. Suomutunturissa tapahtuvat hurmetyöt sekoittuvat esikoisessa ympäristöteemoihin.
Briitta Hepo-ojan Sydämiä seireeneille jatkaa Topelius-palkinnolla huomioidun Suomea lohikäärmeille -kirjan tarinaa 2000-luvun vaihtoehtoisessa Suomessa.
Viroa 1930-luvulla itsevaltaisesti hallinnut Konstantin Päts hahmotteli niin Suomen ja Viron liittovaltiota kuin laajempaa Yhdistynyttä Pohjolan tasavaltaakin. Ville Hytönen luki professori Seppo Zetterbergin uuden Päts-teoksen.
