Elokuvayhtiö Aamu: Metsurin tarina. 99 min. Ensi-ilta 7.10.2022. K12.
Käsikirjoitus ja ohjaus Mikko Myllylahti, kuvaus Arsen Sarkisiants, leikkaus Jussi Rautaniemi, sävellys Jonas Struck, lavastussuunnittelu Milja Aho, äänisuunnittelu Jorma Kaulanen ja Peter Albrechtsen, pukusuunnittelu Minke Lunter, maskeeraussuunnittelu Lindelotte van der Meer.
Rooleissa: Jarkko Lahti, Hannu-Pekka Björkman, Iivo Tuuri, Marc Gassot, Katja Küttner, Ulla Tapaninen, Armi Toivanen, Tomi Alatalo, Omar Abdi, Lauri Maijala ym.
Torniolaislähtöinen ohjaaja-käsikirjoittaja Mikko Myllylahti yllättää uutuselokuvallaan Metsurin tarina. Aiemmin runoilijanakin toimineen Myllylahden elokuvakäsikirjoituksista voi mainita Juho Kuosmasen ohjaaman Hymyilevän miehen (2016). Molempia elokuvia tähdittää näyttelijä Jarkko Lahti. Tällä kertaa Lahti ei ole hymyilevä vaan pikemminkin kauhusta itkeskelevä mies.
Metsurin tarina edustaa suomalaisesta valtavirrasta poikkeavaa elokuvataidetta. Elokuvaa voitaneen luokitella maagisen realismin edustajaksi, mutta siinä on leimallisuuksia vallalla olevaan pohjoismaiseen taide-elokuvagenreen, Andrei Tarkovskin eksistentialistisiin tutkiskeluihin sekä David Lynchin painajaismaisiin vääristymiin.
Elokuva jakaantuu kahteen lukuun. Ensimmäinen, reilu kolmevarttinen luku on viattoman tuntuista pohjustelua perhedramaan. Pilkettä toisen luvun vääristyneeseen maailman tarjotaan ensiluvussa hitusen, mutta elokuva etenee ensimmäisen puolituntisen yllättävän vaisusti.
Alkuun sahataan pölkkyä, sitten saha suljetaan. Työyhteisö kipuilee ja kyläyhteisö halkoo hiuksiaan kaupungissa vaikuttavan parturin takia. Kuulostaa banaalilta ja pölösmäiseltä elokuvalta.
Pöhköyksiä alkaa vaivihkaa vilistä muutoinkin valaistukseltaan ja lavastukseltaan seisahtuneessa tilanteessa: Miksi nainen lukee huvituksekseen Sigmund Freudia nukkumaan mennessään? Miksi kaikki muut juopottelevat Koskenkorvalla, mutta parturin huoneistossa on tarjolla on laatukonjakkeja? Mikä kyläyhteisöä oikein riivaa?
Tanskalainen säveltäjä Jonas Struck luo minimalistisella elokuvamusiikillaan taustalle kireän ilmapiirin. Pelkistetty, huoliteltu dialogi muistuttaa hirtehisellä huumorillaan Aki Kaurismäen kaikkia mahdollisia käsikirjoituksia ja ohjauksia. Ylävireinen ja kirjakielinen puhetyyli uumoilee, että elokuva ei alkujaankaan lupaa pysyä luomissaan perhedraaman alkukuvioissa.
Kurittomuuteen rynnätäänkin elokuvan toisessa luvussa. Kaikki symbolistiset kummallisuudet laukkaavat valkokankaalle otuksineen ja liekehtivine asioineen. Jarkko Lahden päähenkilön yltiöoptimistinen asenne ei horju, vaikka kamera alkaakin pitkillä ja hitailla lähizoomauksillaan horjuttaa sisäistä maailmaa.
Puolangan keskustasta on löydetty kuviin se nuhjuisuus, mikä Puolangan kylänraitilla vallitseekaan yhden keskeisen kiinteistön verran. Kaikissa huoneissa on 1960- tai 1970-luvun vaneripanelointi ja siihen kuuluvat ällöttävät vihreän värisävyt. Jotain tuttua David Lynchin Twin Peaks -rämistelyä tämäkin muistuttaa, mutta jotenkin Lars von Trierin Manderlayn (2005) päähenkilön sisäiskamppailun tavoin.
Sivurooleista nostaisin esiin Iivo Tuurin esittämän Pikku-Tuomaksen sekä Marc Gassot’n meediolaulaja-Jaakon. Tuuri hoitaa roolin ikäänsä nähden luontevasti ja tyynesti, Gassot taas hurmaa Pave Maijasen ”Ikävä”-kappaleen hypnoottisella ja kaihomielisellä tulkinnalla. Vaikka elokuvassa nähdäänkin valkokankaiden viime aikojen toisteisuudesta Hannu-Pekka Björkman, näyttelijäkaarti on muutoin tavallaan tuttua mutta virkistävää Ulla Tapanisen, Katja Küttnerin ja Lauri Maijalan sivurooleilla.
Kuvaaja Arsen Sarkisiantsin jälki 35-milliselle filmille toimii kikkailemattomuudellaan, Peter Albrechtsenin ja Jorma Kaulasen äänityöstö kummallisine muusiikkeineen ja lumen narskuntoineen toimii. Pohjoissuomalaista sävyä elokuvassa esittävät jo mainitun Puolangan lisäksi Kuusamo sekä Pyhä-Nattanen. Näitäkin lokaatioita on ohjaajalle etsinyt Oulussa vaikuttava Tapani Launonen tiimeineen.
Vaikkei elokuvassa juuri juusteria nähdäkään, Myllylahden elokuva on allekirjoittaneelle ilahduttava kaato. Suomalainen elokuvataide versoo uutta, uskaltaa ottaa riskejä ja olla omaleimainen. Kriitikoiden viikon Next Step -palkinnon elokuva voittikin vuonna 2019 jo pelkällä käsikirjoituksellaan. Meediomaisella varmuudella vakuutan, että elokuva huomioidaan vähintäänkin pohjoismaisissa kilpailussa, koska tämä avohakkuu suomalaiseen kaanoniin on esteettisesti näyttävä ja hätkäyttävä.
”Työväenluokkaista kulttuuria tehdään omista lähtökohdista tietoisena ja ylpeänä eikä surkutella, että voivoi kun en ole syntynyt rikkaaseen perheeseen.” Anu Kolmonen haluaa kaapata keskustelun työläiskulttuurista takaisin työläisille.
Mikko Myllylahden Cannesissakin palkittu lokakuun ensi-iltaelokuva on Kaltion kriitikko Matti A. Kemin mukaan ”ilahduttava kaato”. Ensi-iltansa leffa saa teattereissa 7.10.2022.
Ajankohtaista Kompassina Victor Klempererin päiväkirjat Verkkoartikkeli
Esseesarjan kolmanessa osassa Jenny Kangasvuo pohtii demokratiaa, joka saattaa nostaa vallankahvaan myös Saksan kansallissosialistien kaltaisen puolueen.
Jenny Kangasvuon essee aloittaa sarjan, jonka teemat nousevat Victor Klempererin päiväkirjamerkinnöistä vuosilta 1933–1945.
75-vuotisjuhlaseminaari ”Taiteen ja kulttuurin rooli koulutuksessa ja tutkimuksessa” on katsottavissa Oulun ammattikorkeakoulun youtube-kanavalla osoitteessa https://www.youtube.com/watch?v=jbpnxvfWOqM. Seminaari striimattiin torstaina 29.10.2020 klo 13–16.
Oulujokivarressa sijaitsevalla Saarelan maatilalla oli isäntä, jonka voimista liikkui villejä huhuja. Kyseessä oli painin olympiavoitolla nimensä historiaan kirjoittanut Yrjö Saarela, […]
Väestön eliniänodotteen kasvaessa yksi ”vanhuuden” kategoria, 65+, ei enää riitä. Kuusikymppiset, kahdeksankymppiset ja satavuotiaat ovat ryhminä saatikka yksilöinä liian erilaisia, Jenny Kangasvuo kirjoittaa.
Toisella luokalla Janne Kuustie kertoi koulukavereilleen olevansa presidentti Kekkosen henkivartija. Mielikuvitus on edelleen Akseli Klonkin teatterinjohtajan tärkein työväline. Ouluun 1997 […]
Áillohaš eli Nils-Aslak Valkeapää (1943–2001) avusti Kaltiota vuodesta 1964 alkaen etenkin kirja-arvosteluja kirjoittamalla. Áilun 80-vuotispäivän johdosta julkaisemme uudelleen kolme hänen Kaltioon vuosina 1964 ja 1965 kirjoittamaansa tekstiä.
”Tarina poukkoilee polveillen. Parhaita paloja ovat Kotisaaren muistelukset puolankalaisesta elämänmenosta ja sanailusta entivanhaseen malliin.” Risto Kormilainen arvioi Ahti Kotisaaren tarinakokoelman.
”Mitättömän tuntuisista, lyhyistä päälauseista alkaa loppua kohden huokua uhmakkuus. Teoksen pohjavire muuttuu entistä ahdistavammaksi häviävän pienissä havainnoissa.” Matti A. Kemi luki Riikka Simpuran Painottomuuden.
”Omaperäinen, omaääninen teos on raikas esimerkki suomalaisen runouden uudesta aallosta”, Kaltion kriitikko Matti A. Kemi kirjoittaa Petra Vallilan esikoisteoksesta ehkä.
Piispa Jari Jolkkonen jatkaa Kuopion hiippakunnan vahvaa kirjallista perinnettä teologisella esseekokoelmalla, jossa hän pohtii kristillistä ihmiskuvaa, uskon ja politiikan suhdetta sekä spiritualiteettia. Risto Kormilainen kritikoi.
Kaltio kutsui Helsingin Ylioppilaslehden päätoimittaja Adile Sevimlin esiintymään Oulun naiskulttuuriviikolla Kirjallisuuden talolle perjantaina 17.3. (klo 17.30). Viikon pääkuraattori Ulla Kaislaranta haastatteli viime vuoden esikoiskirjailijaa.
Oulun taidekoulussa näyttelijän uransa aloittanut Jaakko Ohtonen on tuttu niin televisiosta kuin valkokankailta. Hamstereiden tähteä jututti hänen varhaisvuosiaan tiiviisti seuraillut Ulla Kaislaranta.
”Mutta jos niihin kulttuurilehtitukiin edes indeksitarkistukset olisi tällä vuosituhannella tehty (yhtäkään ei ole nähty), avustajapalkkiobudjetin voisi melkein tuplata.” Päätoimittajalla tuntuu jääneen levy päälle, mutta niin se tuntuu jääneen valtion kulttuurihallinnossakin.
Jukka Tarkiaisen ”Jättiläinen” on valokuvaaja Eberhard Grossgasteigerin kanssa toteutettu kollaasi. Italialaista vuoristokuvaa taiteilijan kasvoihin yhdistävä teos on esillä Äkäslompolon Ars Nartae
