Ja Heikkilän Jaakosta tuli ihmisen sisimmän kuvaaja
Anu Kolmonen jututti valokuvaaja Jaakko Heikkilää maaliskuussa tämän retrospektiivisen näyttelyn Ja minusta tuli ihminen tiimoilta. Heikkilä kertoili enemmän ihmiseksi tulemisestaan.
Milla Aska – Vene ja soutaja

Ikkunasta näkyy vielä lehtiä
pienet lentokoneet lipuvat taivaalla
Tässä lähellä on niitä varten lentokenttä
joka halutaan sulkea ja asuttaa
Eilen yritin juosta sen ympäri
hahmottaakseni kuinka iso alue on
Joka päivä kuulen autojen kaasuttelua
ja lasin rikkoutumista
Autot kaasuttelevat maaliskuun loskassa, pienessä Torniossa, pientä Rauhankatua edestakaisin. Loskaa roiskuu päälle ja sivuille. Ikkunat ovat suuret.
Ja joka päivä aloitetaan alusta: pienen kulmahuoneistossa sijaitsevan tilan ovet avataan pienellä Rauhankadulla, talon katolla lukee ”kalastustarvikeliike Lohi-Armas” ja ovien takana avautuu avara ja kuulas maisema, Milla Askan näyttely Vene ja soutaja.

Milla Aska (s. 1993, Sodankylä) on Kuvataideakatemiasta, maalaustaiteen laitokselta vuonna 2020 valmistunut taiteilija, joka vietti maaliskuun 2021 Lapin kullanmurut- näyttelyprojektin vieraana residenssissä Torniossa Aineen taidemuseon kutsumana. Jenny ja Antti Wihurin rahaston mahdollistama projekti tuo 1980–1990-luvuilla syntyneitä taiteilijoita pohjoiseen. Aluksi kuukaudeksi asumaan Aineen taidemuseon vieressä sijaitsevaan vanhaan peräpohjalaiseen Viippola-taloon, ja sen jälkeen pitämään näyttelyitä eri puolilla kaupunkia.
Milla Askan näyttely rakentui maaliskuun 2021 lopulla tyhjään liikehuoneistoon Rauhankadulle. Aiemmin tilassa ovat toimineet muiden muassa kodinkonekorjaamo, kebab-ravintola, kenkäkauppa ja parkkitila. Ohikulkijat kurkkivat kadulta suurista ikkunoista valoisaan tilaan. Yleensä vasta sen jälkeen täällä uskaltaudutaan sisälle näyttelyyn.
Milla Aska tuntuu maalauksissaan ja teksteissään tarkastelevan maailmaa kuin pintana. Teokset tuntuvat kosketusherkiltä. Tilan seiniä kiertävissä maalauksissa vaaleat ja hiljaiset, mutta kuitenkin kirkkaana loistavat värit kertovat jotain näistä pinnoista; ikkunoista, verhoista, liikkeestä.
Hetkien intensiivisyydestä.

Maalausten lisäksi näyttelyssä on esillä taiteilijan tekemä vihkonen, joka sisältää tekstiä ja piirroksia risografia-menetelmin paperille painettuna. ”Vene ja soutaja” -vihkosen tekstit avaavat maalausten tunnelmia, jotka voi sitten viedä mukanaan kotiin:
Verhon takana päivä on repeämäisillään
marraskuu sakenee ja leviää
Pihatien oksien neulaset muodostavat
karvaisia naamoja
Ne muistuttavat minua menneiden kotien ja
paikkojen metsistä
etäisyyksistä niiden välillä
Etäisyyksiä ja aikaa Aska onkin kertonut maalatessaan pohtineensa. Pohjoisessa syntynyt mutta Päijät-Hämeessä kasvanut taiteilija on liikkunut paljon pohjoisen ja etelän välillä, maisemat ovat vaihtuneet erilaisten ikkunoiden takana tiuhaan. Nyt Askan maalausten pinnoilla liikkuu pohjoisen kevään valo.
Lapsuuden puut, kivet, kannot ja lammikot
me keksimme niille nimiä
”Vihreäkoppi, krokotiilipomppulinna, alalammikko
ja nuoruuden lähde”

Milla Askan maalausten äärellä pääsee välillä vaihtamaan ajatuksia myös näyttelyvieraiden kanssa. Eräs metsästysvaatteisiin pukeutunut henkilö kertoo näkevänsä jokaisessa näyttelyn maalauksessa kasvot. Toinen taas ihmettelee teoksissa kirkkaana välkehtivää vedenpintaa.
Ja vettä ja loskaa roiskuu ulkona kadulla. Sitten, kuin hetkessä, valo on kuivattanut tämän pienen kaupungin tiet ja ne ovat paljastuneet lumen alta ja on kevät.
Ja joka päivä aloitetaan alusta: pienen kulmahuoneiston ovet avataan, autot kaasuttelevat pientä Rauhankatua, Torniossa, ihmiset kurkistelevat kulmahuoneiston suurista ikkunoista.
Maalaukset kaiken keskellä elävät omaa aikaansa.
Lapsuudessani oli vielä valoa talvisin
vuodenkierto ei tuntunut samanlaiselta
utuisia talvipakkasia, kun kiipesimme naapurin
lasten kanssa aurauslumesta kasatun vuoren päälle
tai kun luistelimme pihalla jäätyneessä vesilätäkössä
ja pidin omenapuun oksasta tukea
Pakkasen tuoksu, metsän tuoksu, koiran paskan haju

Kursivoidut tekstiotteet Milla Askan teoksesta ”Vene ja soutaja”.
Lapin kullanmurut, Aineen taidemuseon näyttely- ja residenssiprojekti Torniossa 9/2020–9/2021.
Anu Kolmonen jututti valokuvaaja Jaakko Heikkilää maaliskuussa tämän retrospektiivisen näyttelyn Ja minusta tuli ihminen tiimoilta. Heikkilä kertoili enemmän ihmiseksi tulemisestaan.
Nelikymppinen Radiopuhelimet Heikki Romppaisen haastateltavana.
”Lavastuksen pikkuvioista huolimatta elokuvassa on kosolti onnistuneita yksityiskohtia.” Matti A. Kemi piti Aku Louhimiehen Lapin sodasta ehkä enemmän kuin odottikaan.
”Sen verran poikkeava Punainen peto on myös tyyliltään, että siitä jää pysyvä jälki 2000-luvun elokuvakaanoniin rohkeiden valintojensa johdosta”, hehkuttaa Matti A. Kemi lokakuun alussa teattereihin saapunutta leffaa.
Milka Luhtaniemi pohtii kolumnissaan yhteisöjen moneutta ja näiden moneuksien välistä liikkuvuutta.
Säämi taaiđâ lii ohtâ Kaltio 80 ive juhleive teemain. Taan numerist mij oovdânpyehtip vijđáht 2020-lovo säämi taiđuid já taiđârijd, kiäh […]
Sääʹm lie pleässjam Eurooppâst takainalla tobddum paar- da joukktaaʹnsid 1800-lååǥǥ mâʹŋŋbeäʹl rääʹjest. Sij pleässjemkulttuurâst lie määŋg seämmanallšemvuõđ kaʹrjjlaž da tâʹvvruõššlaž […]
Árbevirolaš duodji namuhuvvo čájáhusteavsttas sierra, muhto suddu lea ahte sámedáidaga ovddasta dušše okta seaidnái speadjalaston videoduodji. Jos árbevirolaš duodji bajiduvvo, […]
Čájáhusplakáhtii válljejuvvon duodji, Matti Aikio ”Nieida Girl” (2023) lea geađas govva sámi nieiddas gii viehká geahčči guvlui geaidnoráigge. Mas dieđán […]
Davvi ii goassige lean periferiija ”Sápmi ii goassige lean dušše meahcci”, dadjá Lappi eanagoddimusea arkeologa Jari-Matti Kuusela (HS 16.7.2025). Artihkkala […]
Dolin go ledjen nuorra, bargen freelance-doaimmaheaddjin ja isken vuovdit ságaid sápmelašvuođa birra mátta govvabláđiide ja fuomášin man nannosit rájálaš fáddá […]
In leat vel bargan guhká dáiddasuorggis, muhto lean jo máŋgii geargan vásihit dan, ahte oarjemáilmmi kulturbargit ja -organisašuvnnat háliidit ovttasbargat […]
Lean álgoálggus Durdnosis eret, muhto mu sohka lea hui máŋga sajis eret. Danin lean álot vásihan mátkkošteami ja fárrema eará […]
”Sinnemäen ote on pääasiassa ennen kaikkea informatiivinen, mutta hän ei aina karta sarkasmia tai malta olla itsekin menemättä muutamien vuosisadan takaisten kollegojensa tavoin henkilökohtaisuuksiin.” Eros Gomorralainen kritikoi Anssi Sinnemäen Kritiikkien kritiikkiä.
Päätoimittaja paljasti elokuussa olevansa uupunut. Lokakuussa (jolloin hän myös vuosittain ikääntyy) hän tuntuu hieman elpyneen. Nyt hän tunnustaa pelkäävänsä muutosta.
Vesa Ranta kuvasi Kalle Nurmisen teoksen ”Bellum sacrum” Oulun kuvataiteen talossa Rematerialkunstmuseum-näyttelyn avajaispäivänä.
Kerro kaikille on tarina Seilin saarelle 1800-luvun lopulla lähetetyistä naisista. Saaristolaisepookki ei vakuuta Kaltion kriitikko Matti A. Kemiä.
Uusiutunut Taide- ja kulttuurivirasto (Kuvi) uusii tänä syksynä myös vertaisarviointijärjestelyjään. Millä tavoin uusi ”asiantuntijapankki” voi kehittää apurahojen jakamista? Jenni Turunen pohtii tätä etenkin kuvataiteen näkökulmasta.
Elsa Lankinen työskenteli lähes kaksi vuotta Kajaanin kaupunginteatterin hankkeessa ”Taidetta ei tervaa! Alueellinen esittävä taide ekologisena jälleenrakentajana”. Mitä tehtiin, minne seuraavaksi?
”Nuorelle sukupolvelle saamenkielisen musiikin tekeminen on luontevaa; onhan taustalla luottamus siihen, että on olemassa moderni saamelainen yhteiskunta, kulttuuri ja yhteisö.”