Ikkunasta näkyy vielä lehtiä pienet lentokoneet lipuvat taivaalla
Tässä lähellä on niitä varten lentokenttä joka halutaan sulkea ja asuttaa Eilen yritin juosta sen ympäri hahmottaakseni kuinka iso alue on
Joka päivä kuulen autojen kaasuttelua ja lasin rikkoutumista
Autot kaasuttelevat maaliskuun loskassa, pienessä Torniossa, pientä Rauhankatua edestakaisin. Loskaa roiskuu päälle ja sivuille. Ikkunat ovat suuret.
Ja joka päivä aloitetaan alusta: pienen kulmahuoneistossa sijaitsevan tilan ovet avataan pienellä Rauhankadulla, talon katolla lukee ”kalastustarvikeliike Lohi-Armas” ja ovien takana avautuu avara ja kuulas maisema, Milla Askan näyttely Vene ja soutaja.
Milla Aska (s. 1993, Sodankylä) on Kuvataideakatemiasta, maalaustaiteen laitokselta vuonna 2020 valmistunut taiteilija, joka vietti maaliskuun 2021 Lapin kullanmurut- näyttelyprojektin vieraana residenssissä Torniossa Aineen taidemuseon kutsumana. Jenny ja Antti Wihurin rahaston mahdollistama projekti tuo 1980–1990-luvuilla syntyneitä taiteilijoita pohjoiseen. Aluksi kuukaudeksi asumaan Aineen taidemuseon vieressä sijaitsevaan vanhaan peräpohjalaiseen Viippola-taloon, ja sen jälkeen pitämään näyttelyitä eri puolilla kaupunkia.
Milla Askan näyttely rakentui maaliskuun 2021 lopulla tyhjään liikehuoneistoon Rauhankadulle. Aiemmin tilassa ovat toimineet muiden muassa kodinkonekorjaamo, kebab-ravintola, kenkäkauppa ja parkkitila. Ohikulkijat kurkkivat kadulta suurista ikkunoista valoisaan tilaan. Yleensä vasta sen jälkeen täällä uskaltaudutaan sisälle näyttelyyn.
Milla Aska tuntuu maalauksissaan ja teksteissään tarkastelevan maailmaa kuin pintana. Teokset tuntuvat kosketusherkiltä. Tilan seiniä kiertävissä maalauksissa vaaleat ja hiljaiset, mutta kuitenkin kirkkaana loistavat värit kertovat jotain näistä pinnoista; ikkunoista, verhoista, liikkeestä.
Hetkien intensiivisyydestä.
Milla Aska: ”Koppi”
Maalausten lisäksi näyttelyssä on esillä taiteilijan tekemä vihkonen, joka sisältää tekstiä ja piirroksia risografia-menetelmin paperille painettuna. ”Vene ja soutaja” -vihkosen tekstit avaavat maalausten tunnelmia, jotka voi sitten viedä mukanaan kotiin:
Verhon takana päivä on repeämäisillään marraskuu sakenee ja leviää
Pihatien oksien neulaset muodostavat karvaisia naamoja Ne muistuttavat minua menneiden kotien ja paikkojen metsistä etäisyyksistä niiden välillä
Etäisyyksiä ja aikaa Aska onkin kertonut maalatessaan pohtineensa. Pohjoisessa syntynyt mutta Päijät-Hämeessä kasvanut taiteilija on liikkunut paljon pohjoisen ja etelän välillä, maisemat ovat vaihtuneet erilaisten ikkunoiden takana tiuhaan. Nyt Askan maalausten pinnoilla liikkuu pohjoisen kevään valo.
Lapsuuden puut, kivet, kannot ja lammikot me keksimme niille nimiä ”Vihreäkoppi, krokotiilipomppulinna, alalammikko ja nuoruuden lähde”
Milla Aska: ”Ulappa”
Milla Askan maalausten äärellä pääsee välillä vaihtamaan ajatuksia myös näyttelyvieraiden kanssa. Eräs metsästysvaatteisiin pukeutunut henkilö kertoo näkevänsä jokaisessa näyttelyn maalauksessa kasvot. Toinen taas ihmettelee teoksissa kirkkaana välkehtivää vedenpintaa.
Ja vettä ja loskaa roiskuu ulkona kadulla. Sitten, kuin hetkessä, valo on kuivattanut tämän pienen kaupungin tiet ja ne ovat paljastuneet lumen alta ja on kevät.
Ja joka päivä aloitetaan alusta: pienen kulmahuoneiston ovet avataan, autot kaasuttelevat pientä Rauhankatua, Torniossa, ihmiset kurkistelevat kulmahuoneiston suurista ikkunoista.
Maalaukset kaiken keskellä elävät omaa aikaansa.
Lapsuudessani oli vielä valoa talvisin vuodenkierto ei tuntunut samanlaiselta utuisia talvipakkasia, kun kiipesimme naapurin lasten kanssa aurauslumesta kasatun vuoren päälle tai kun luistelimme pihalla jäätyneessä vesilätäkössä ja pidin omenapuun oksasta tukea Pakkasen tuoksu, metsän tuoksu, koiran paskan haju
Milla Aska. Kuva Aineen taidemuseo / Jari Hannuniemi.
Kursivoidut tekstiotteet Milla Askan teoksesta ”Vene ja soutaja”.
Lapin kullanmurut, Aineen taidemuseon näyttely- ja residenssiprojekti Torniossa 9/2020–9/2021.
Yhä suurempi osa EU-maiden kansalaisista kannattaa kauppapakotteita Israelille. Sadat eurooppalaiset poliitikot ovat viime ja tänä vuonna allekirjoittaneet vaatimuksia, joissa vaaditaan unionin yhteisiä pakotteita Israelia vastaan. Kasvavasta paineesta huolimatta EU ei ole lakkauttanut kauppaa edes Israelin siirtokuntien kanssa, jotka ovat kansainvälisen oikeuden vastaisia.
Ajattelen: Ukrainaan sotaan lähteneet suomalaiset vapaaehtoiset, Mona Mannevuon Ihmiskone töissä (Gaudeamus 2020), sotien jälkeinen aika, jälleenrakennus ja (taas, edelleen) betonivalumuotit […]
Aika, muistot ja erilaiset nostalgian lajit ovat valtailleet mieleni sopukoita viime aikoina, vaikka yhä enemmän pitäisi yrittää keskittyä kaikenlaiseen tulevaan […]
Suomalais-ranskalainen Sofia Karinen asuu Oulussa. Hänen teoksissaan voin nähdä kuitenkin myös ranskalaista valoa. Jo nuorena piirtämisestä ja maalaamisesta innostunut Karinen […]
Reijo Valta osallistui maaliskuussa 2025 Uumajan LittFestille päätoimittajan kanssa. Ruotsin vanhimmalla ja merkittävimmällä kirjallisuusfestivaalilla oli tänäkin vuonna paljon mielenkiintoisia vieraita.
Kaltion 80-vuotiseen historiaan mahtuu monenlaista kissanhännänvetoa. Juhani Rantala pohtii, mistä kumpusi 1960-luvulla Atte Kalajoen ja Erno Paasilinnan eli Kaltion ensimmäisen ja toisen päätoimittajan välirikko.
”Nälkävuosi on muutenkin juuri sellaista taidetta, jolla persu perustelisi, että kulttuurilta pitäisi leikata loputkin rahat ja suunnata ne ampumaradoille. Lukutaitoinen persu eli sivistysporvari ehkä syyttäisi näytelmää vastuuttomaksi ja epäisänmaalliseksi.”
”Alaviitteet on suppea summaus ajastamme lyyrisesti valotettuna. Se, mikä näyttää säihkyvältä ja sankarilliselta, osoittautuu loppujen lopuksi tomuksi ja tuhkaksi.”
”Teos voisi olla raskasta luettavaa, jos Räinä ei kirjoittaisi niin kauniisti, kirkkaasti ja harkitusti. Karujakaan havaintoja, uutisia tai tutkimustietoja ei pehmennetä, mutta pienintäkään kiivailun tai julistamisen sävyä ei lipsahda mukaan.”
”[Mikael] Niemi on elänyt tiiviisti kolmen kielen ja kahden kulttuurin keskellä, mikä on muokannut hänestä loistavan sekä monipuolisen kirjailijan, joka hallitsee niin runon kuin proosan lyhyenä ja pitkänä.”
Luonnonsuojelurikokset ovat Suomessa melko tavallisia eikä niistä jää helposti korvessa kiinni, ellei kohdalle satu osumaan onnekas tutkimussukeltaja. Vesistöbiologi Myyri Sysivesi vie lukijan pinnan alle ja rikospaikalle.
Metsiensuojelu on joukkuelaji, jossa yksi avaintekijä on vapaaehtoinen metsäkartoittaja. Kartoitustyötä tekee pieni aktiivien joukko, johon helsinkiläinen Olli Manninen on kuulunut miltei kolmekymmentä vuotta.
Samalla, kun puolustusvoimat vankistaa turvallisuuden nimissä ”pohjolan linnaketta”, sen hankkeet muuttavat elinympäristöjä ja ekosysteemejä. Kritisoiminen on vaikeaa, sillä kukapa tahtoisi asettua kansallista turvallisuutta vastaan. Rovaniemeläinen Lotta Lautala etsi dilemmaan selvyyttä arktisen maailmanpolitiikan tutkijan Laura Junka-Aikion kanssa.
Onko ”vihreän energian” puhtauden ihannointi edelleen vallankäytön keino sulkea saamelaiset ulos päätöksenteosta yhteiskunnan marginaaliin? Kuka päättää, mikä on puhdasta ja likaista? Eleonora Alarieston essee, julkaistu yhteistyössä Metsäliikkeen kanssa.
”Moni hyönteinen näyttää ulkoavaruuden olennolta, jos mikroskoopilla katselee. Se herättää enemmänkin hämmästystä, jopa inhoa ja halua torjua näitä olentoja. Silloin empatia jää helposti puuttumaan.” Sampsa Hannonen haastatteli eläinfilosofi Elisa Aaltolaa.
”Mielenosoittamisoikeus, kuten mikä tahansa muukin oikeus, voidaan myös menettää. Siksi sen toteutumista tulee seurata, tarkastella ja uudelleenarvioida.” Rovaniemeläinen lukiolainen Minea Kaippio kirjoittaa mielipiteenvapaudesta.