Ja Heikkilän Jaakosta tuli ihmisen sisimmän kuvaaja
Anu Kolmonen jututti valokuvaaja Jaakko Heikkilää maaliskuussa tämän retrospektiivisen näyttelyn Ja minusta tuli ihminen tiimoilta. Heikkilä kertoili enemmän ihmiseksi tulemisestaan.
Rovaniemi rokkaa
Tommi Liimatta: Rollo. Like 2020.
Tommi Liimatan Rollo jatkaa Jeppis ja Jeppis 2 –kirjojen tarinaa. Pietarsaaren merenrannoilta siirrytään Rovaniemelle, missä tuleva multitaiteilija aloittaa kahdeksannen luokan. Kirja kattaa kuuden vuoden ajanjakson vuodesta 1990 vuoteen 1996, jolloin Liimatta jättää pohjoisen ja muuttaa Tampereelle.
Kuuden vuoden aikana tapahtuu paljon. Liimatta löytää uudelta paikkakunnalta hengenheimolaisia, joiden muodostamasta yhteisöstä kuoriutuu Absoluuttinen nollapiste- yhtye. Vuoteen 1996 mennessä bändi ehtii muun muassa tehdä kaksi albumia, soittaa merkittävissä rock-pyhätöissä kuten Helsingin Tavastialla ja Tampereen Tulliklubilla ja muutenkin ottaa paikkansa suomalaisessa rock-piireissä.
Kirja ei silti ole vain Absoluuttisen nollapisteen alkuvuosien historiikki vaan Liimatan muistelmateos. Tavattoman runsaassa kirjassa dokumentoidaan tarkasti miehen taiteilijantyötä ja elämän tapahtumia, jotka kietoutuvat erottamattomasti toisiinsa. Kiehtovaa luettavaa ovat esimerkiksi kuvaukset tekstien alkulähteistä: vaikkapa unessa mieleen tulleita yksittäisiä lauseita saattaa siirtyä laulutekstiin. Toisinaan taas kaverilta kuultu juttu antaa säkeelle sysäyksen. Biisissä ”Ruukunvalajat” kaverin kertoma tarina hiihtoretkestä pimeässä metsässä jalostui muotoon: ”Joku takanasi hiihtää vaikka luulit hiihtäväsi viimeisenä”.
Alkuitujen jäljittäminen ei tietenkään olisi mahdollista ilman päivä- ja muistikirjamerkintöjä sekä muuta materiaalia, joita Rollossa kuvaillaan ja siteerataan taajaan. Teoksessa tuleekin selväksi Liimatan taipumus perusteellisuuteen. Projektit suunnitellaan, toteutetaan ja arkistoidaan. Oli kyseessä sitten kaveriporukan VHS-videoinnit, kasettinauhoitukset tai omat (sarja)kuvataiteelliset ja kaunokirjalliset kokeilut, kaikki järjestellään ja säilytetään yhtä huolellisesti.
Kehityskulkuja onkin hieno päästä seuraamaan. Jo varhaisessa vaiheessa erottuu oma suunta, mutta sitä kohti edetään mutkitellen ja sivuaskeleiden, joskus jopa takapakkien kautta.
Liimatan elämän ohella Rollossa hahmotellaan palasia rovaniemeläistä rock-historiaa. Tekstissä vilisee bändejä (Jalla Jalla, Greenhouse AC), keikkapaikkoja (Café Tivoli) ja taustavaikuttajia (kirjastorokin äiti Pirjo Tuomi). 1990-lukua varhaisempaa aikaa valottavat Jari Pulsa, Marko Kantola ja Marko Ylianttila kirjan loppuun sijoitetuissa erillisissä haastatteluissa.
Pitkästi yli seitsemänsataa sivua muistelmaa saattaa tuntua hurjalta paketilta. Järkäleeseen kannattaa kuitenkin tarttua – jos ei muusta syystä, niin kirjoittajan komean kielen vuoksi.
Liimatta johdattelee lukijan johdonmukaisesti ja selkeästi vuosien läpi. Yksityiskohtainen ja tarkka havainnointi kiteytyy lauseiksi, jotka paikoittaisissa itsestäänselvyyksissäänkin ovat vaikuttavia ja toisinaan koskettavan kauniita: ”suora narratiivi ei ole ainut autuuttaja: riviväleissä on mielikuvituksen avaruus.”
Eräänlainen saavutus
Nelikymppinen Radiopuhelimet Heikki Romppaisen haastateltavana.
Stereotyyppejä ruokkimatta: 2020-luvun saamelaiset rap-artistit Yungmiqu ja Jezebro
”Nuorelle sukupolvelle saamenkielisen musiikin tekeminen on luontevaa; onhan taustalla luottamus siihen, että on olemassa moderni saamelainen yhteiskunta, kulttuuri ja yhteisö.”
Saamelainen taidepuhe yksityisestä julkiseksi?
Festivaalin jälkeen luin kaksi lehtikirjoitusta tapahtumasta. Toisessa oli päädytty laatimaan kuvakollaasi festivaaleilla käytetyistä gákteista. Ei siinä, etteikö saamelaisia gáktimuoti ja […]
Kaikkea kaikkialla, koko ajan
Päätoimittaja paljasti elokuussa olevansa uupunut. Lokakuussa (jolloin hän myös vuosittain ikääntyy) hän tuntuu hieman elpyneen. Nyt hän tunnustaa pelkäävänsä muutosta.
Kannessa: Bellum sacrum
Vesa Ranta kuvasi Kalle Nurmisen teoksen ”Bellum sacrum” Oulun kuvataiteen talossa Rematerialkunstmuseum-näyttelyn avajaispäivänä.
Mielettömän hengetön epookki Seilin saaren mielettömistä ihmiskohtaloista
Kerro kaikille on tarina Seilin saarelle 1800-luvun lopulla lähetetyistä naisista. Saaristolaisepookki ei vakuuta Kaltion kriitikko Matti A. Kemiä.
Kenen Suomi näkyy apurahapäätöksissä?
Uusiutunut Taide- ja kulttuurivirasto (Kuvi) uusii tänä syksynä myös vertaisarviointijärjestelyjään. Millä tavoin uusi ”asiantuntijapankki” voi kehittää apurahojen jakamista? Jenni Turunen pohtii tätä etenkin kuvataiteen näkökulmasta.
Säämerkintöjä (kulttuuri-) ilmastonmuutoksen alla
Elsa Lankinen työskenteli lähes kaksi vuotta Kajaanin kaupunginteatterin hankkeessa ”Taidetta ei tervaa! Alueellinen esittävä taide ekologisena jälleenrakentajana”. Mitä tehtiin, minne seuraavaksi?
maasta, vitusta
”Nainen on toinen, nainen on maaemo, nainen on rivo ja yhtä luonnon kanssa.” Mustarinda-palstalla kirjoittavat elokuussa Tuuli Metsärinne ja Susse.
Salaiset taidenautinnot vesivoimalaitoksella
Ensimmäisessä esseessään Pohjoisen oopperakomppanian Vesivoimalaitokset-teossarjasta Reija Korkatti matkustaa linja-autolla Seitenoikeaan. Mitä siellä tapahtui?
Tervasta ja taiteesta…
Voiko taide toimia muutoksen ja merkityksen rakentajana, ekologisen jälleenrakennuksen ytimessä? Elsa Lankinen pohtii Kajaanin kaupunginteatterin ”Taidetta ei tervaa!” -hanketta.
.. ekologiseen jälleenrakennukseen
BIOS-tutkimusyksikön Karoliina Lummaa avaa hieman ekologisen jälleenrakennuksen käsitettä helmikuussa 2026 järjestetyn ”Taidetta ei tervaa!” -seminaarin yhteydessä.
Haapajärven rannalta, Nivalan laakeilta pelloilta Pielaveden lepikolle
Kolmen presidentin polku rakenneltiin osana Oulu2026-kulttuuripääkaupunkivuotta Haapajärvelle, Nivalaan ja Pielavedelle. Projektissa työskennellyt Heidi Pökkylä avaa projektin taustoja.
Taiteilijavieraita ja talonväkeä Pikisaaren polulla
Kahdeksas Oulun Pikisaaren ”Pikinen Poloku” -ympäristötaidetapahtuma oli kulttuuripääkaupunkiin sopivasti aikaisempaa kansainvälisempi. Leena Kangas kirjoittaa näyttelystä, jossa esiintyi itsekin tekijänä.
Marianne Muraalimaalarin kertomus Merikosken muraalista
Marianne Kauppilalla on tunnistettava tyyli, jota näkee etenkin Oulussa enenevissä määrin. Matti A. Kemi jututti taiteilijaa kulttuuripääkaupunkivuoden alkukesässä.
Sisar väkevä valkoinen, sisaret solidaariset siniset
Klaus Härön viimeisin ohjaustyö Hetki ennen valoa sijoittuu nykypäivän sairaalaympäristöön. Matti A. Kemi lumoutuu elokuvan arkisuudesta.
Everstiluutnantti Kuussaaren kujanjuoksu
”Elokuvan edetessä alkaa tuntua siltä, että vieras maisema itse asiassa sopii tähän farssiin oikein hyvin.” Jenny Kangasvuo arvioi 4.9.2026 ensi-iltaan tulevan Presidentin kyydityksen.
Ostari on festari
”Haluamme tuoda onnea ja iloa ihmisille, niin hullua kuin tämä homma onkaan järjestelyineen ja riskeineen!” Matti A. Kemi haastatteli kahta miestä, jotka järjestävät OstariFestareita.
Perämeren muuttuvat kasvot
”Kirjan isommat ja pienemmät tiedonmuruset sekä kuva- ja karttamateriaali kiinnostivat erityisesti, koska monet paikat ja paikkakunnat Perämeren alueella ovat jo lapsuudesta tuttuja.” Helki Kallio arvioi Juha Ylimaunun Perämeren.
Kannessa: Pieni punainen metsä
Elokuun Kaltion kanteen poimimme Sirja-Erika Virpikarin teoksen ”Pieni punainen metsä”, joka on esillä Galleria Oskari Jauhiaisen näyttelyssä Punaisen vivahde syys–lokakuussa.