Neidenissä, lähellä kuuluisaa Kolttaköngästä, on sydäntä sykähdyttävä tutustumispaikka: maailman ensimmäinen kolttasaamelainen museo. Juhannuksen alla avattu kulttuurin kehto on sytyttänyt nopeasti uudenlaisen kipinän kolttien tulevaisuuden ja ennen muuta kielen ja kulttuurin elvyttämistyössä.
Museon nimi Ä’vv on koltansaamea ja tarkoittaa auringonkiloa eli auringonsäteiden heijastusta. Auringonpaistetta ja sen mukana kolttakulttuurin vahvistumista museonjohtaja Honna Havas toivoo myös kolttasaamelaisille. Siinä työssä Kolttainmaan museolla on merkittävä roolinsa.
– Museon tavoitteena on kolttasaamelaisen kultuurin vahvistaminen. Museon perusnäyttely Kolttainmaa on matka kolttasaamelaiseen historiaan. Näyttelyn ja muun toiminnan kautta haluamme lisätä tietoa kolttasaamelaisista. Etenkin Norjassa moni kolttasaamelainen on menettänyt tietoa omasta kultuuriperinnöstään, Havas kertoo.
Koltansaamelaisten norjalaistamisella on ollut näkyvät seurauksensa. Kielen puhujia on enää harvassa. Samalla katoavat kolttaidentiteetti, tavat ja perinne.
Kolttasaamelainen kansa on todella pieni. Suomen, Norjan ja Venäjän alueella kolttia on arviolta noin tuhat. Suomessa kolttasaamelaisia on eniten, noin 600, Venäjällä noin 250. Norjan koltat asuvat pääosin Itä-Finnmarkin alueella. Norjan kolttia on noin 150.
Aivan tarkkaa lukumäärää on vaikea arvioida, sillä valtioilla on omat kriteerinsä etnisten identiteettien määrittämiseen. Lukumääriin on vaikuttanut paljon myös se, miten eri valtakulttuurit ovat painostaneet ja assimiloineet saamelaisia. Ei siis ihme, että myös kieli on vauhdilla kuihtumassa.
Honna Havas toivoo, että Kolttainmaan museolla on suuri merkitys ei vain Norjan vaan kolmen eri valtion alueella asuville kolttasaamelaisille.
– Tuomalla esille kolttasaamelaisten historiaa ja samalla luonnollisesti myös nykyistä elämää kerromme, että koltat ovat eläneet ja elävät edelleen, Havas sanoo.
– Museon yksi tärkeistä tehtävistä on yhteistyö lähialueen koulujen kanssa. Toivomme, että saamme runsaasti kouluvierailuja tulevan syksyn aikana. Odotan jo nyt innolla sitä, että pääsen kertomaan oppilaille kolttasaamelaisesta kultuurista. Yhteistyöstä koulujen kanssa minulla on kokemusta niiltä vuosilta, kun työskentelin Kirkkoniemen museossa, oululaissyntyinen Havas toteaa.
Kuvat: Honna Havas
Mutta palatkaamme vielä hetkeksi Neidenin kolttamuseon avajaispäivään 16.6.2017. Alkukesän taianomainen tuntu on selvästi aistittavissa myös museon pihapiirissä. Museonjohtaja Havas ei ole kiireidensä keskellä ehtinyt sen kummemmin miettiä, kuinka paljon avajaisiin tulee väkeä.
Viimeiset kuukaudet ovat olleet täyttä työtä. Upea palapeli on saatu valmiiksi kokonaisuudeksi.
Pienen kolttakansan historia ja nykyhetki avautuvat katsojan eteen selkeästi. Näky ei jätä kylmäksi. Ä’vv ottaa tulijat avosylin vastaan. Karu luonto ja puupintainen, selkeälinjainen museorakennus sen keskellä pistävät hiljaiseksi.
Kolttakansaa kolmen valtion alueelta saapuu juhlistamaan tärkeän monumentin avaamista. Moni tulee vahvistamaan omia juuriaan, osa vasta etsii niitä. Joku miettii, virtaakohan minussakin kolttasaamelainen veri! Osa haluaa saada lisää tietoa kolttakansasta.
Kauniit puvut kiinnostavat. Euroopan ainoaan alkuperäiskansaan kuuluvat koltat ovat ansaitusti auringon kilossa!
Ennen kuin ikimuistettava avajaispäivä on lopuillaan, museo ja museon pihamaa on sykkinyt riemullista yhdessäoloa. Vieraita on tullut Venäjältä saakka. Venäjältä juhlaan osallistui 40-henkinen saamelaisryhmä, joukossa kolttia ja kildinin saamelaisia. Lähempää, Suomen puolelta Sevettijärveltä väkeä on niin ikään runsaasti. Kiinnostuneita saapuu joka puolelta: Norjasta, Suomesta, Venäjältä, Ruotsistakin.
Näyttelyn näkee ensimmäisen päivän aikana peräti 655 ihmistä.
Ikimuistettava kolttamuseon avajaispäivänä oli hetki, kun kolme saamelaispukuun pukeutunutta naista nousi museon katolle. Juhlan juontajina toimivat tutkija ja kansatieteilijä Jelena Porsanger Venäjältä, Sevettijärvellä syntynyt koltankielen opettajana työskentelevä neideniläinen Seija Sivertsen sekä Neidenissä, pienessä Etelä-Varangin kylässä kasvanut Karina Mathisen.
Jokainen kolmesta naisesta kuuluu kolttakansaan. Jelena on Venäjän koltta. Karinen mummo oli kolttasaamelainen, mutta hän ei juurikaan kertonut taustastaan. Niinpä Karine etsii edelleen lisää tietoa omasta kansastaan.
Seija, syntyjään Fofanoff, on palavasieluinen kolttasaamelaisuuden puolestapuhuja. Hänet palkittiin vuonna 2014 Gollegiella-palkinnolla. Pohjoismainen saamen kielen palkinto Gollegiella eli Kultainen kieli jaetaan joka toinen vuosi. Palkintokomitean puheenjohtajana toimi kolme vuotta sitten emeritusprofessori Pekka Sammallahti.
Naiskolmikon vahva näkemys on, että kolttasaamelaisuus elää mutta vaatii vahvaa uskoa, paljon tekemistä ja rohkeutta raja-aitojen kaatamiseen.
Jokaisella riittää siinä savotassa työmaata.
Kuvat: Honna Havas
75-vuotisjuhlaseminaari “Taiteen ja kulttuurin rooli koulutuksessa ja tutkimuksessa” on katsottavissa Oulun ammattikorkeakoulun youtube-kanavalla osoitteessa https://www.youtube.com/watch?v=jbpnxvfWOqM. Seminaari striimattiin torstaina 29.10.2020 klo 13–16.
Oulujokivarressa sijaitsevalla Saarelan maatilalla oli isäntä, jonka voimista liikkui villejä huhuja. Kyseessä oli painin olympiavoitolla nimensä historiaan kirjoittanut Yrjö Saarela, […]
Väestön eliniänodotteen kasvaessa yksi “vanhuuden” kategoria, 65+, ei enää riitä. Kuusikymppiset, kahdeksankymppiset ja satavuotiaat ovat ryhminä saatikka yksilöinä liian erilaisia, Jenny Kangasvuo kirjoittaa.
Mira Kankaanranta oli toinen Lapin kullanmuru koronaviruksen tuomissa poikkeusoloissa. Varsinais-Suomessa asuva Kankaanranta sai kotiseudun residenssijaksosta rauhaa ja intensiivisyyttä.
Juho Könkkölä (s. 1997) taitteli jo lapsena Keski-Suomen Korpilahdella paperista intohimoisesti erilaisia hahmoja. “Homma karkasi käsistä.”
Marlene Hyyppä haastatteli Out of Urgency -tanssiteoksen oululaisia tekijöitä paperilehdessä 6/2020. Mutta millainen kokemus teos oli katsojalle? Lue Hyypän kritiikki täältä.
Fellinin viimeisiksi ohjaustöiksi jäi kolme mainoselokuvaa Banca di Roma -pankille – vaikka hän oli kampanjoinut raivokkaasti elokuvien tv-esityksiä pilkkovia mainoksia vastaan.
La voce della luna jatkaa jonkinlaista synteesiä Fellinin siihenastisen uran keskeisistä aineksista. Kuin proosarunoa sitä hallitsee eräänlainen tajunnanvirtamaisuus.
Koko Fellinin ura meinaa pakkautua hänen toiseksi viimeiseksi jääneeseen elokuvaansa Haastattelu, joka leikittelee representaation ja todellisuuden suhteen sirpaleilla.
Fellinin Laivan menestys olikin vain näennäistä. Mutta niin alkoi olla koko audiovisuaalinen kenttä televisioineen ja mainoksineen 1980-luvun Italiassa. Totta kai Fellini tarttui seuraavaksi tähän trooppiin.
Vaikean Naisten kaupungin jälkeen Fellini keskittyi heinäkuuhun 1914 sijoittuvaan käsikirjoitukseen “L’assassinio di Sarajevo”, josta kehittyi uusi fellinimäinen menestys Fellinin Laiva.
Orkesteriharjoitus on kuin televisiolle tehty harjoitelma, joka syntyi Italian entisen pääministerin Aldo Moron murhaan päättyneen sieppauksen aikana keväällä 1978. Naisten kaupunki (1980) jää myös jäntevyydeltään veltoksi.
Rovaniemeläinen tietokirjailija ja kirjoittajaohjaaja Anne Lukkarila debytoi nyt myös dekkaristina. Suomutunturissa tapahtuvat hurmetyöt sekoittuvat esikoisessa ympäristöteemoihin.
Briitta Hepo-ojan Sydämiä seireeneille jatkaa Topelius-palkinnolla huomioidun Suomea lohikäärmeille -kirjan tarinaa 2000-luvun vaihtoehtoisessa Suomessa.
Viroa 1930-luvulla itsevaltaisesti hallinnut Konstantin Päts hahmotteli niin Suomen ja Viron liittovaltiota kuin laajempaa Yhdistynyttä Pohjolan tasavaltaakin. Ville Hytönen luki professori Seppo Zetterbergin uuden Päts-teoksen.
