Neidenissä, lähellä kuuluisaa Kolttaköngästä, on sydäntä sykähdyttävä tutustumispaikka: maailman ensimmäinen kolttasaamelainen museo. Juhannuksen alla avattu kulttuurin kehto on sytyttänyt nopeasti uudenlaisen kipinän kolttien tulevaisuuden ja ennen muuta kielen ja kulttuurin elvyttämistyössä.
Museon nimi Ä’vv on koltansaamea ja tarkoittaa auringonkiloa eli auringonsäteiden heijastusta. Auringonpaistetta ja sen mukana kolttakulttuurin vahvistumista museonjohtaja Honna Havas toivoo myös kolttasaamelaisille. Siinä työssä Kolttainmaan museolla on merkittävä roolinsa.
– Museon tavoitteena on kolttasaamelaisen kultuurin vahvistaminen. Museon perusnäyttely Kolttainmaa on matka kolttasaamelaiseen historiaan. Näyttelyn ja muun toiminnan kautta haluamme lisätä tietoa kolttasaamelaisista. Etenkin Norjassa moni kolttasaamelainen on menettänyt tietoa omasta kultuuriperinnöstään, Havas kertoo.
Koltansaamelaisten norjalaistamisella on ollut näkyvät seurauksensa. Kielen puhujia on enää harvassa. Samalla katoavat kolttaidentiteetti, tavat ja perinne.
Kolttasaamelainen kansa on todella pieni. Suomen, Norjan ja Venäjän alueella kolttia on arviolta noin tuhat. Suomessa kolttasaamelaisia on eniten, noin 600, Venäjällä noin 250. Norjan koltat asuvat pääosin Itä-Finnmarkin alueella. Norjan kolttia on noin 150.
Aivan tarkkaa lukumäärää on vaikea arvioida, sillä valtioilla on omat kriteerinsä etnisten identiteettien määrittämiseen. Lukumääriin on vaikuttanut paljon myös se, miten eri valtakulttuurit ovat painostaneet ja assimiloineet saamelaisia. Ei siis ihme, että myös kieli on vauhdilla kuihtumassa.
Honna Havas toivoo, että Kolttainmaan museolla on suuri merkitys ei vain Norjan vaan kolmen eri valtion alueella asuville kolttasaamelaisille.
– Tuomalla esille kolttasaamelaisten historiaa ja samalla luonnollisesti myös nykyistä elämää kerromme, että koltat ovat eläneet ja elävät edelleen, Havas sanoo.
– Museon yksi tärkeistä tehtävistä on yhteistyö lähialueen koulujen kanssa. Toivomme, että saamme runsaasti kouluvierailuja tulevan syksyn aikana. Odotan jo nyt innolla sitä, että pääsen kertomaan oppilaille kolttasaamelaisesta kultuurista. Yhteistyöstä koulujen kanssa minulla on kokemusta niiltä vuosilta, kun työskentelin Kirkkoniemen museossa, oululaissyntyinen Havas toteaa.
Kuvat: Honna Havas
Mutta palatkaamme vielä hetkeksi Neidenin kolttamuseon avajaispäivään 16.6.2017. Alkukesän taianomainen tuntu on selvästi aistittavissa myös museon pihapiirissä. Museonjohtaja Havas ei ole kiireidensä keskellä ehtinyt sen kummemmin miettiä, kuinka paljon avajaisiin tulee väkeä.
Viimeiset kuukaudet ovat olleet täyttä työtä. Upea palapeli on saatu valmiiksi kokonaisuudeksi.
Pienen kolttakansan historia ja nykyhetki avautuvat katsojan eteen selkeästi. Näky ei jätä kylmäksi. Ä’vv ottaa tulijat avosylin vastaan. Karu luonto ja puupintainen, selkeälinjainen museorakennus sen keskellä pistävät hiljaiseksi.
Kolttakansaa kolmen valtion alueelta saapuu juhlistamaan tärkeän monumentin avaamista. Moni tulee vahvistamaan omia juuriaan, osa vasta etsii niitä. Joku miettii, virtaakohan minussakin kolttasaamelainen veri! Osa haluaa saada lisää tietoa kolttakansasta.
Kauniit puvut kiinnostavat. Euroopan ainoaan alkuperäiskansaan kuuluvat koltat ovat ansaitusti auringon kilossa!
Ennen kuin ikimuistettava avajaispäivä on lopuillaan, museo ja museon pihamaa on sykkinyt riemullista yhdessäoloa. Vieraita on tullut Venäjältä saakka. Venäjältä juhlaan osallistui 40-henkinen saamelaisryhmä, joukossa kolttia ja kildinin saamelaisia. Lähempää, Suomen puolelta Sevettijärveltä väkeä on niin ikään runsaasti. Kiinnostuneita saapuu joka puolelta: Norjasta, Suomesta, Venäjältä, Ruotsistakin.
Näyttelyn näkee ensimmäisen päivän aikana peräti 655 ihmistä.
Ikimuistettava kolttamuseon avajaispäivänä oli hetki, kun kolme saamelaispukuun pukeutunutta naista nousi museon katolle. Juhlan juontajina toimivat tutkija ja kansatieteilijä Jelena Porsanger Venäjältä, Sevettijärvellä syntynyt koltankielen opettajana työskentelevä neideniläinen Seija Sivertsen sekä Neidenissä, pienessä Etelä-Varangin kylässä kasvanut Karina Mathisen.
Jokainen kolmesta naisesta kuuluu kolttakansaan. Jelena on Venäjän koltta. Karinen mummo oli kolttasaamelainen, mutta hän ei juurikaan kertonut taustastaan. Niinpä Karine etsii edelleen lisää tietoa omasta kansastaan.
Seija, syntyjään Fofanoff, on palavasieluinen kolttasaamelaisuuden puolestapuhuja. Hänet palkittiin vuonna 2014 Gollegiella-palkinnolla. Pohjoismainen saamen kielen palkinto Gollegiella eli Kultainen kieli jaetaan joka toinen vuosi. Palkintokomitean puheenjohtajana toimi kolme vuotta sitten emeritusprofessori Pekka Sammallahti.
Naiskolmikon vahva näkemys on, että kolttasaamelaisuus elää mutta vaatii vahvaa uskoa, paljon tekemistä ja rohkeutta raja-aitojen kaatamiseen.
Jokaisella riittää siinä savotassa työmaata.
Kuvat: Honna Havas
Ajankohtaista Kompassina Victor Klempererin päiväkirjat Verkkoartikkeli
Esseesarjan kolmanessa osassa Jenny Kangasvuo pohtii demokratiaa, joka saattaa nostaa vallankahvaan myös Saksan kansallissosialistien kaltaisen puolueen.
Jenny Kangasvuon essee aloittaa sarjan, jonka teemat nousevat Victor Klempererin päiväkirjamerkinnöistä vuosilta 1933–1945.
75-vuotisjuhlaseminaari “Taiteen ja kulttuurin rooli koulutuksessa ja tutkimuksessa” on katsottavissa Oulun ammattikorkeakoulun youtube-kanavalla osoitteessa https://www.youtube.com/watch?v=jbpnxvfWOqM. Seminaari striimattiin torstaina 29.10.2020 klo 13–16.
Oulujokivarressa sijaitsevalla Saarelan maatilalla oli isäntä, jonka voimista liikkui villejä huhuja. Kyseessä oli painin olympiavoitolla nimensä historiaan kirjoittanut Yrjö Saarela, […]
Väestön eliniänodotteen kasvaessa yksi “vanhuuden” kategoria, 65+, ei enää riitä. Kuusikymppiset, kahdeksankymppiset ja satavuotiaat ovat ryhminä saatikka yksilöinä liian erilaisia, Jenny Kangasvuo kirjoittaa.
“Koska katsoin elokuvan pressiesityksen sijaan julkisessa näytöksessä, reilun kolmenkymmenen hengen yleisöstä pääsi kerrankin aistimaan välittömiä reaktioita.” Matti A. Kemi katseli Hytin nro 6.
On helppo ymmärtää, miksi kapellimestari Mihhail Gerts on niin suosittu Oulussa. Oulu Sinfonian syksyn viidennessä kausikonsertissa mies viuhtoi menemään kuin Stokowski ikään.
Oulu Sinfonian syksyn 2021 neljännessä kausikonsertissa soolosoittimena kuultiin selloa. Ilkka Kotajärvi todisti Michał Nesterowiczin vahvaa debyyttiesiintymistä orkesterin tahtipuikossa.
“Kannabiskatkuiset, elämässään mahdollisesti lopulta luovuttavat hahmot ovat toiminnassaan ihailtavan periksiantamattomia oman elämänsä sankareita.” Matti A. Kemi arvioi Juho Raution novellikokoelman Sunnuntain rajat.
“Tyhmästi tehty on selvästi tummempisävyisempi kuin yksikään aiemmista [Heidi Silvanin] kirjoista”, Marjo Jääskä kirjoittaa.
“Illiberaaleiksi kääntyneitä populisteja ja kommunitaristeja täytyy käsitellä ymmärtävästi. He ovat usein epäoikeudenmukaisuuden uhreja, eikä heidän käsityksiään kohtaamistaan vääryyksistä muuteta voimakkailla hyökkäyksillä heitä vastaan.” Ville Hytönen arvioi kaksi politiikan professori Jan-Werner Müllerin teosta.
“Kaltiota pyydettiin lähettämään paikalle kaksi henkilöä, mutta Jaakko Laitinen ei yrityksistä huolimatta ehdi saada Rovaniemellä toista koronarokotetta ajoissa, joten hän pääsisi Norjassa ainoastaan karanteenihotelliin (500 kruunua per yö, täysihoito).”
Zorron tarinasta tehty musikaali sai Suomen kantaesityksensä Kajaanissa lokakuun alussa. Kaltiolle musikaalin arvioi Seppo Turunen.
M. A. Nummisen muistelmien ensimmäisessä osassa kuunnellaan Wagneria ja lauletaan Wittgensteinia sekä sukupuolielämän tietoteoksia.
“Ajan kulttuuriset kuilut ja sosiaaliset ristiriidat osoittautuvat hedelmällisiksi. Niittykin käppäilee yliopistolla tummassa puvussa kravatteineen, mutta panee siviilissä päähän kahdet peiliaurinkolasit, toiset silmilleen, toiset lakin lipan päälle.” M. A. Nummisen Helsinkiin arvioi Juhani Rantala.
“Parinkymmenen kilometrin rautatiepätkän sähköistäminen Laurilasta Tornioon ja Haaparannan asemalle on vihdoin saatu valtion väylähankebudjetteihin, eli toivottavasti viimeistään Oulun kulttuuripääkaupunkivuonna 2026 tänne pääsee Euroopasta – ja täältä muualle Eurooppaan – myös luonnon kannalta nykyistä kestävämmin.”
