.
An Endless Need to Create
Planet Earth is Burning
An Impossibility of Creating
A Search for Meaningfulness.
Two and a half years of working at Greenpeace, is burnout coming, a personal failure? I didn’t make it, I’m giving up.
It’s different from what everyone else is talking about. Everybody’s tired, burnt out, depressed. The vocabulary has narrowed and become completely profane.
Inability to do basic tasks,
Physical paralysis, depressive-anxiety disorder.
The planet is burning.
Breaking up with my girlfriend after seven years.
Moving, looking for a room, I lost my sense of home, security.
Re-finding myself, (failing) to look in the mirror.
Perfect timing for a change of environment, away from the realities of an ordinary day. Working on my project, thinking creatively on different levels. I can add another part to my visual research, to further develop Investigative Practices. (Observing local environments, their problems and detached view of the current state.)
The planet is burning
The climate crisis as a hyper-object that is difficult for an individual to confront. Through one’s immediate surroundings, a particular place, it is perhaps possible to depict or draw attention to the specific impacts of the crisis we are all witnessing on the front line to some degree.
Mustarinda. Absolute silence, indoors and outdoors, in the environment, the forest. Silence fights with the noise inside me. The one that always drowns out everything. It doesn’t even have to scream now, but it does anyway. He needs to be heard, he always starts the conversation, he always has the last word too. I need to get closer to him, we can understand each other and move on together.
Mustarinda is exclusive, I realize my privilege that I can afford to suspend my shattered reality and stay in this place for a whole month.
Omnipresent silence,
Only the crackling of ice can be heard, thanks to the movement of the wind on the branches of the willow tree.
The power of silence in a world full of noise. The ability to hear the silence in the noise of one’s thoughts.
Disturbed only by the ordinary course of life in the house. It makes me know that all is well. Right?
I am trying to record it, to record that still non-existent, and especially unrecognized, silence.
It is more important to experience it. To experience it in a specific moment. It cannot be transferred or taken with you.
I am aware of the uniqueness of this moment. In the crowdedness of lived reality, ordinary reality, the noise of today. If the word privilege has indeed become profane, here it regains its true meaning. I have the great privilege of being able to spend almost a month here in this silence.
What are you going to do there?
Do you have a schedule?
Are you productive?
What will be the result of your residency?
Gradually, I try to glue the broken egg together. Staying still in the silence of the landscape. A nature that must constantly struggle with humans for its preservation. In this place, it struggles very subversively. At first glance with its almost perfect stillness.
I’m gathering material, writing, listening quietly, reading, working on a deep rest project in deep rest. I don’t set goals, I don’t make a masterpiece.
I will try to bring this stillness into my reality.
Even though the rush is catching up with me, job hunting, moving, where, when, who will help me with this? I still want to forget this noise for a while.
The planet is burning
Emeritusprofessori ja entinen Kaltion päätoimittaja Veli-Pekka Lehtola pohtii saamelaisteemojen käsittelyäKaltiossa lehden sotienjälkeisen historian, vuoden 1966 saamelaisjulkaisun ja itse toimittamiensa teemanumerojen (1982 ja 1996) pohjalta.
Yhä suurempi osa EU-maiden kansalaisista kannattaa kauppapakotteita Israelille. Sadat eurooppalaiset poliitikot ovat viime ja tänä vuonna allekirjoittaneet vaatimuksia, joissa vaaditaan unionin yhteisiä pakotteita Israelia vastaan. Kasvavasta paineesta huolimatta EU ei ole lakkauttanut kauppaa edes Israelin siirtokuntien kanssa, jotka ovat kansainvälisen oikeuden vastaisia.
Marja Helander lea okta beakkáneamos Sámi dáiddáriin sihke Suomas ja riikkaidgaskasaččat. Dán čavčča su filmmat leat mielde Muu ry galleriija joavkočájáhusas Čázevuložat […]
Sämikirjálâšvuođâst lii lamaš mielâkiddiivâš ihe, ko illá lii kiergânâm luuhâđ oovdeb kirje, ko čuávuvâš lii jo almostum. Tot lii uáli […]
Lyhyen urani aikana useat erilaiset valtaväestöön kuuluvat kulttuuritoimijat ovat pyytäneet minua yhteistyöhön siten, että olen voinut päätellä kiinnostuksen heränneen keskinkertaisen […]
”Koska vähemmistökielen kirjoitustaito on edelleen harvassa, olen ottanut enemmän vastuuta lehtikirjoitusten tuottamisesta ja niiden kielenhuollosta.” Marja-Liisa Olthuis on yliopistonlehtori ja kirjailija, mutta myös inarinsaamenkielisen Anarâš aavis -lehden toimittaja.
Sigga-Marja Magga pohti duodjin radikaalisuutta talvella 2024 Jouni S. Laitin näyttelyn avajaispuheessaan: ”Laiti pilaa yhteiskuntakritiikissään kauniin esineen”.
”Suomi ja Norja eivät ole kunnioittaneet Tenon tilanteessa saamelaisten itsemääräämisoikeutta, joka todetaan vuonna 2007 hyväksytyssä YK:n Alkuperäiskansojen oikeuksia käsittelevässä julistuksessa.” Saima Visti keskusteli Tenon lohitilanteesta Áslat Holmbergin kanssa.
”Karnevalistisen ja riehakkaan monologitulvan alle kätkeytyy havaintoja ympäröivästä sekä manifestoivaa ja voimaannuttavaa energiaa”, toteaa Matti A. Kemi Badwoman-ryhmän esityksestä Mopo – uusi kevät.
”En ole edelleenkään varma, mikä oli esityksen sanoma. Mitä opimme hullusta taistelutahdosta?” Eppu Meriö arvioi Puolangan Pessimistien kesän 2025 näytelmän Karvanoppamusikaali.
Toista kertaa syyskuussa 2025 järjestetty Pyhä Sana -festivaali esittelee sanataidetta ja musiikkia sekä keskustelee yhteiskunnallisista teemoista. Pentti Järvelin tutustui tapahtuman antiin.
”Websterin dokumentti ei luo sankaritarinoita, ei osoita syyttävää sormea. Ei saarnaa, ei tyrkytä.” Matti A. Kemi katseli Palavan maan.
”On olemassa vaihtoehtoisia tekemisen muotoja – on olemassa tila, jossa voin väittää katsojalle, että minä olen kuvassa metsästyksen haltijan turvaamana. […]
Saamelainen taide on yksi Kaltion 80-vuotisjuhlavuoden teemoista. Tässä numerossa esitellään laajasti 2020-luvun saamelaisia taiteita ja taiteilijoita, jotka toimivat pohjoiskalotin alueella […]
”Lauri-Matti Parppein esikoiselokuvassa törmäytetään klassisen musiikin jäykät säännöt ja avarat konserttisalit kokeellisen musiikin mielikuvituksellisuuteen, jota toteutetaan autotalleissa ja pienissä baareissa.” Jenny Kangasvuon arvioima Jossain on valo joka ei sammu saa juuri ensi-iltansa.
Vaikka sitä markkinoidaan Nauvoon sijoittuvana juhannusaiheisena draamana, jossa ”pilkahtelee huumori”, Elämä on juhla on pikemminkin tragediaa, josta on hankaluuksia löytää minkäänlaisia huumorin pilkahduksia. Matti A. Kemi arvioi leffan.
Katariina Lillqvist has been directing her new animation at Liminka Art School, where her script was also turned into a graphic novel in 2024. Lölä Vlasenko talked to Lillqvist and artist–teacher Tessa Astre about Roma history and creating art.
Lölä Florina Vlasenko sat down with four people of different backrounds to discuss Oulu Theatre’s play Perillä – Destination – الوصول إلى. The article is published in Finnish in print version of Kaltio.
Ján Skaličan stayed in Mustarinda artist residency in March 2025. He ruminates how the experience affected his state of mind. The Finnish translation tof the column is published in the printed Kaltio.
Kirjailija Eeva-Maria al-Khazaali vieraili Ars Kärsämäen avajaisissa. Hän löysi näyttelystä monenlaisia tulkintoja kasvusta.
