Onnittele 80-vuotiasta Kaltiota lahjoittamalla!
Kaltio ry on käynnistänyt pienkeräyksen 80-vuotisjuhlatilaisuuksien rahoittamiseksi. Keräyslupanumero on RA/2025/181 ja keräystili FI25 5741 4020 1806 54. Lue jutusta lisää keräyksestä.
Naiset nousevat sodan jälkeen
Oma maa, Suomi 2018. Ohjaus Markku Pölönen, käsikirjoitus Markku Pölönen ja Antti Heikkinen, pääosissa Oona Airola, Konsta Laakso, Antti Virmavirta, Marjaana Maijala, Mika Nuojua, Arto Heikkilä ja Marja Packalén. 108 min. Ensi-ilta 26.10.2018.
Onnen maalla (1993) lentävän lähdön uralleen saanut Markku Pölönen palaa tyylilajiin, joka nosti hänet 1990-luvun suosituimpien kotimaisten elokuvantekijöiden joukkoon. Onnen maan, Kivenpyörittäjän kylän (1995) ja Kuningasjätkän (1998) tapaan Oma maa sijoittuu maaseudulle ja menneeseen aikaan, tarjoaa draamaa, huumoria ja nostalgiaa – hieman kutakin – ja henkii kansanomaista humaaniutta.
Kehyskertomuksena on sodanjälkeinen asutustoiminta, jossa valtio hankki maata muun muassa rintamamiehille, sotainvalideille ja siirtoväelle. Asutustilalle suuntaa myös Oman maan miespäähenkilö, sodassa vammautunut Veikko (Konsta Laakso). ”Kylmälle paikalle”, umpimetsään raivattavalle tilalle hän saa emännäksi leipomon omistajan tyttären Annin (Oona Airola), jonka veli on kaatunut samassa väijytyksessä, jossa Veikko haavoittui.
Ennen yhteiselämää nuorten on ylitettävä huomattava este, luokkaero: Veikko on tukkijätkän poika ja rivisotilas, jonka mutkattomuus asettuu kontrastiksi Annin vanhempien herraskaiselle jäykkyydelle. Tämä on tietysti perinteisen populistinen draama-asetelma, mutta Pölönen tuo siihen eloa hyvillä roolisuorituksilla ja latautuneilla yksityiskohdilla, kuten sillä, että Annin isä (Antti Virmavirta) on kulttuurisuvun tyttären nainut nousukas ja upseeri, joka on järjestänyt liikekumppanin pojan pois eturintamalta.
Luokkaero muistuttaa itsestään koko tarinan ajan, mutta sitä enemmän esiin nousee naisten asema. Virmavirran erinomaisesti näyttelemä isä on koomisen autoritaarinen yksinvaltias, joka johtaa perhettä tunnekylmällä kovapintaisuudella ja komentaa naiset pois, ”kun miehet puhuu asioista”. Koomisuus syntyy miesvallan horjuvuudesta ja väistymisen merkeistä: uuden ajan airuina toimivat Anni ja hänen siskonsa, kotipiirin helläotteiset kapinalliset. Veikko saa muistutuksen perhedemokratiasta, ja isä syöstään kokonaan valtaistuimelta. Loppujaksossa isä ei ole enää edes läsnä, vaan alempiluokkaisen Veikon hyväksynnästä päättää äiti, joka on siihen asti surrut kaatunutta poikaansa hiljaa miehensä varjossa.
Naisten aseman vahvistuminen voi tuntua anakronismilta ja nykyisyyden projisoinnilta historiaan, mutta se tuo tarinaan hieman tuoreutta; Oma maa on muilta osin varsin vanhakantainen elokuva, niin tyylillisesti kuin painotuksiltaan. Klassisen jäykähkö ja sovinnainen elokuvakerronta esittää uudisraivausaiheen melko kansallisromanttisesti, kauniiden laatukuvien hengessä. Muutamat hien ja sonnan pilkahdukset tulevat tarpeeseen. Henkilöhahmoista monet kuuluvat maaseutudraamojen perinnegalleriaan, tyypillisimpinä velmun viisas karjalaisukko, kansasta vieraantuneet virkamiehet, ylireipas opettajatar ja tämän jatkuvasti päissään oleva aikamiespoika (karikatyyrimainen hahmo saa tosin syvyyttä lyhyen dramaattisen tunnustuksen myötä).
Naisten nousu muodostaa myös Oman maan dramaturgisen punaisen langan, sillä muut elementit ovat lähinnä langanpätkiä. Annin veljen kohtalon arvuuttelu, toivo tämän paluusta, veljen ottamien rintamakuvien mahdolliset paljastukset ja karjalaisukon arvoituksellisen mykkä ottopoika vihjailevat draamasta, jota ei sitten tulekaan. Asutustilan raskaat vaatimukset, opettajattaren juoppopojan katkeruus, Veikon sinänsä koskettava sairastuminen ja lankeemus seurauksineen ovat puolestaan draamanpätkiä, jotka käsitellään melko nopeasti. Asiaan liittyy se, että vuosiin 1945–1952 sijoittuva tarina tuntuu kattavan selvästi lyhemmän ajanjakson.
Lyhyiden draamanpoikasten, luontevien näyttelijäsuoritusten ja huolellisesti tyypiteltyjen roolihahmojen varassa Oma maa kuitenkin soljuu sujuvasti eteenpäin. Kun havahtuu huomaamaan, ettei tarinan intensiteetti ole ihmeemmin kasvanut, se on jo päättymässä – taidonnäyte sekin. Annin lopullinen valintatilanne tupsahtaa äkkiä eteen ja on ohi parin elementin kömpelön alleviivauksen jälkeen; loppukohtaus imeline lauluineen on selvästi huonoin hetki muutoin tasalaatuisessa elokuvassa. Ja kun Anni toteaa sodan painajaisten jääneen taakse, katsoja tajuaa, että Veikon sairaalareissua lukuun ottamatta niitä ei ole nähty.
Elokuvallisesti erikoisinta on Dmitri Šostakovitšin Valssi nro 2:n käyttö kahdessa maatilakohtauksessa. Kappale on niin leimautunut Stanley Kubrickin Eyes Wide Shutin tunnusmusiikiksi, että herää ajatus tarkoituksellisesta viittauksesta tai vieraannuttamisesta. Ennakkoesityksessä Pölönen perusteli valintaa kuitenkin yksinkertaisesti epookilla.
Metsä elonkirjon takaajana ja luonnonsuojelutyön näyttämönä
”Havumetsän lapsien voima on elokuvan kyvyssä käsitellä valtavaa aihevyyhtiä laajalle yleisölle lähestyttävällä tavalla.” Virpi Suutarin viimeisimmän dokumentin arvioi Kaltiolle Mia Hannula.
Metsäsuhteemme dokumentoijat ja ennallistajat
”Ritva Kovalainen ja Sanni Seppo eivät jätä katsojaa sen harhakuvan valtaan, että maamme olisi täynnä luonnontilaista ja luonnonkaunista metsää.” Kajaanin taidemuseossa 10.12.2023 saakka esillä olevan Pohjoistuulen metsä -näyttelyn arvioi Niina Kestilä.
Perämeren Berliini 2025
Horizont-hanke herättelee henkiin purkutaloja sekä pandemiavuosien rajasulkujen hiljentämää Tornion ja Haaparannan kaksoiskaupunkisuhdetta. Saima Visti tutustui yhteisötaiteelliseen näyttelyyn.
Työväenkulttuurin takaisinvallankaappaus
”Työväenluokkaista kulttuuria tehdään omista lähtökohdista tietoisena ja ylpeänä eikä surkutella, että voivoi kun en ole syntynyt rikkaaseen perheeseen.” Anu Kolmonen haluaa kaapata keskustelun työläiskulttuurista takaisin työläisille.
Palsta suomalaisen elokuvataiteen avohakkuuksi
Mikko Myllylahden Cannesissakin palkittu lokakuun ensi-iltaelokuva on Kaltion kriitikko Matti A. Kemin mukaan ”ilahduttava kaato”. Ensi-iltansa leffa saa teattereissa 7.10.2022.
Demokratian yksinkertaistamisesta
Esseesarjan kolmanessa osassa Jenny Kangasvuo pohtii demokratiaa, joka saattaa nostaa vallankahvaan myös Saksan kansallissosialistien kaltaisen puolueen.
Tavallinen saksalainen professori
Jenny Kangasvuon essee aloittaa sarjan, jonka teemat nousevat Victor Klempererin päiväkirjamerkinnöistä vuosilta 1933–1945.
Kaltion 75-vuotisjuhlaseminaari katsottavissa netissä
75-vuotisjuhlaseminaari ”Taiteen ja kulttuurin rooli koulutuksessa ja tutkimuksessa” on katsottavissa Oulun ammattikorkeakoulun youtube-kanavalla osoitteessa https://www.youtube.com/watch?v=jbpnxvfWOqM. Seminaari striimattiin torstaina 29.10.2020 klo 13–16.
Saarela – Voimailua ja taidetta Oulujoen varrella
Oulujokivarressa sijaitsevalla Saarelan maatilalla oli isäntä, jonka voimista liikkui villejä huhuja. Kyseessä oli painin olympiavoitolla nimensä historiaan kirjoittanut Yrjö Saarela, […]
Vanhuuden malleja eri ikäluokille
Väestön eliniänodotteen kasvaessa yksi ”vanhuuden” kategoria, 65+, ei enää riitä. Kuusikymppiset, kahdeksankymppiset ja satavuotiaat ovat ryhminä saatikka yksilöinä liian erilaisia, Jenny Kangasvuo kirjoittaa.
Vau, täällä on tällaisiakin tyyppejä
”Moni hyönteinen näyttää ulkoavaruuden olennolta, jos mikroskoopilla katselee. Se herättää enemmänkin hämmästystä, jopa inhoa ja halua torjua näitä olentoja. Silloin empatia jää helposti puuttumaan.” Sampsa Hannonen haastatteli eläinfilosofi Elisa Aaltolaa.
Mielenosoitusoikeuden taantuminen tainnuttaa demokratiaa
”Mielenosoittamisoikeus, kuten mikä tahansa muukin oikeus, voidaan myös menettää. Siksi sen toteutumista tulee seurata, tarkastella ja uudelleenarvioida.” Rovaniemeläinen lukiolainen Minea Kaippio kirjoittaa mielipiteenvapaudesta.
Sielujen läpi ujeltavia kertomuksia luopumisesta
”Elokuva on kokonaisuutena immersiivinen. Sen sisäismaailmaan uppoutuu vaivatta. Pöystin roolihahmo tivaa: ’Vakoiletko sinä, nainen, uniani?!'” Matti A. Kemi katseli Pirjo Honkasalon viimeisimmän fiktioelokuvan.
Vetoomusten allekirjoittelu ei riitä
Apartheid-valtioita on ennen Israeliakin pysäytetty boikottien avulla.
Via Karelia ja Österbottenin siutti Kotia
”Oli varhmaan tarkotus ette sain vastaani haasteita. Mie tarkotan ette, jos kirjailija lähtee stipentireissule, niin onnea oon se, ette jotaki tapahtuu. Mutta tällä kertaa tapahtumia oli aika monta.”
Vain väsymyksestä johtuvaa
”Etsiessäni talon vanhoja piirustuksia löysin senkin sisuksista hyvin pehmeän paperin. Vai pitäisikö sanoa sittenkin dokumentin: laidoista raskaasti hiutunut todistus sijoitti tilamme rekisteriin. Kaikki oli käsinkirjoitettu, ja voi miten kauniisti!”
Jenni Kinnusen kolumni.
Pääskyparvi taivaan räystään alla
”Kesällä Kuttura täyttyy elämästä, kun kylässä syntyneet palaavat jälkeläisineen tutuille laitumille. Tulemme pääskysten lailla, löydämme armaat asuinsijat, rakkaat rannat. Otamme vastaan, mitä kotikylän kesä tarjoaa.”
Pullotettuna päihdyttävä varoitusfilmi alkoholin ongelmista
”Tämän vuoden parhaimmistoa viihdeosastolla”, toteaa Matti A. Kemi 28.3.2025 ensi-iltansa saaneesta, Teemu Nikin ohjamaamasta elokuvasta 100 litraa sahtia.
Kylässä kylästä kylään
Mustarinda-seuran Miina Kaartinen ja Sanna Ritvanen viettivät kolme kuukautta residenssissä New Yorkissa. Kaltion palstalla he haastattelevat Red Hookin Pioneer Works -kulttuurikeskuksen julkaisutoiminnan johtajaa.
TaideTurvapaikka: safe(r) space for (inevitable) peace
Lölä Florina Vlasenko writes about TaideTurvapaikka, a community art project started at Oulu refugee center in 2023. The article is published in Finnish translation in the printed Kaltio 1–2/2025.
Jah(app)! Digihunteerinkia
Meänkielen kirjeenvaihtajamme Linnea Huhta pohtii tällä kertaa olemassaoloaan digitaalisessa maailmanpiirissä.
Thangka välittää viisautta, myötätuntoa ja voimaa
Vuoden 2025 helmikuun viikonloppuina Oulussa oli mahdollista tutustua thangkoihin Galleria 33:n tiloissa. Thangkat ovat keskeinen osa Tiibetin kulttuuria sekä tiibetinbuddhalaista harjoitusta.
Pamelalla Senegaliin
”Omakustanne on hykerryttävä ja sisällöltään yllättävän valistava teos matkailusta, eurooppalaisuudesta sekä senegalilaisen kulttuurista.”
Vahvan inhimillinen kuva Lönnrotista
”Tällaisen elämäkerran aika jo totisesti oli”, toteaa Risto Kormilainen emeritaprofessori Irma Sulkusen teoksesta Elias Lönnrot ja hänen pitkä varjonsa.
Mestari ja oppipoika
”Kirjansa alaviitteissä Seppälä valottaa usein kiinnostavia näkökulmia.” Juhani Rantala luki Juha Seppälän teoksen Paavo Rintalan kirjallisuuden lukemisesta.
Hakkuilla tavataan: tiedolla ja tarinoin tuhoa vastaan
Aktivistinen Metsäliike ja kulttuurilehti Kaltio kohtaavat toisensa yhteistyönumeron sivuilla, kiitos päätoimittaja-Paavolle tästä tilaisuudesta! Metsäliike on kansanliike, jonka tavoite on saada […]
Kepeitä piipahduksia viktoriaaniselle kosioreissulle
”Huolitellun tekstin lomassa näennäisesti ei tapahdu muuta kuin sulhasen valinta, mutta rivakasti etenevät käänteet tarjoavat lukijalleen kurkistuksen 1800-luvun ajatuskuvioihin ja maisemiin.” Matti A. Kemi luki Satu Tähtisen romaanisarjan kaksi ensimmäistä.
Sanojen äiti on kaasu
”Yhtä paljon kun piereskely on ollut osa ihmisyyttä, myös piereskelyyn liittyvä kirjoittaminen on kuulunut monien sanankäyttäjien repertuaariin.” Aapo Kukko luki Nastamuumion julkaiseman historiallisen suolikaasukirjoituskoosteen.