Sonja Saarikoski: Naisvangit. Rikollisuuden kehä maailman onnellisimmassa maassa. 399 s. Siltala 2023.
Tämä ei ole raportti eikä pamfletti. Tämä on kirja naisvankien tekemistä rikoksista, niiden taustoista, rangaistuksista ja uskosta tulevaisuuteen muurien sisällä. Tämä teos on erinomaisesti kirjoitettu ja vahvalla eetoksella se näyttää hyvinvointivaltion kääntöpuolen kaikessa rujoudessaan. Teoksen lukijan yllättää, kuinka paljon raakaa, rikosten tielle vievää väkivaltaa naiset joutuvat kokemaan parisuhteessa.
Sonja Saarikoski (s. 1989) on tehnyt perusteellisen ja laajan taustatyön teostaan varten. Hän on haastatellut kymmeniä vankeja ja viettänyt runsaasti aikaa heidän kanssaan perehtyessään vankilan arkeen ja naisvankien ajatteluun. Saarikoski ei kirjoita oppimestarina vaan epäkohtien terävänä ja analyyttisenä havainnoitsijana sekä vankien epäreilujen kokemusten esille tuojana.
Teos on monipolvinen kertoessaan erilaisista vangeista, mutta keskeisesti ääneen pääsee Paula, vuonna 1989 ensimmäistä kertaa Hämeenlinnan vankilaan joutuva 20-vuotias pienen lapsen äiti. Jo aiemmin hän oli saanut ehdonalaisia tuomioita pikku rikoksista, mutta nyt tuomio tuli törkeästä ryöstöstä ja pahoinpitelystä. Siitä alkoi pitkä kierre, jollaista hän ei olisi voinut kuvitella. Eikä siinä vielä kaikki, sillä kaikkein pahin pelko toteutui: hänen oma lapsensa joutuisi vankilaan. Kun Paulan ensimmäinen tuomio oli muutaman kuukauden, hänen tyttärensä Eveliinan on muutaman vuoden mittainen.
Päivät vankilassa ovat samanlaisia. Poikkeamia ovat suuri ratsia tai yllättävä vieras, mutta muuten Paula kuvaa aikaa elokuvalla Päiväni murmelina. Ehkä ero on siinä, että elokuvassa päähenkilön ajatusmaailma tapahtumiin muuttuu, mutta vankilassa ei. Vapaus kun on elämän avainsana. Mieleeni palautui muisto opiskeluajoilta, kun vankilapappi vankilasielunhoidon kurssilla opetti, että vaikka vankila olisi viiden tähden Hilton-hotelli, sieltä haluaisi pois. Ylellisyys ilman vapautta mennä ja tulla on vankila niin sisäisesti kuin ulkoisestikin.
Huumeet ovat vaikuttavia tekijöitä rikoksiin niin naisilla kuin miehillä. Huumeiden osuus alkoholiin verrattuna on kasvanut erittäin paljon.
Vankien parisuhteet on solmittu lähes poikkeuksetta rikollisista piireistä. Vankien välille voi syntyä myös ystävyyssuhteita, kuten Paulan ja Annan välille Hämeenlinnassa. Ystävyys lähtee aina luottamuksesta. Paula ja Anna riitautuivat välillä pahasti, mutta pystyivät sopimaan riitansa. Ystävyys on yksi kantava tekijä vankila-aikana.
Paulan elämäntarinaa Saarikoski avaa pala palalta. Paula on elänyt lapsuudesta alkaen erittäin ankean, tukahduttavan ja karmean elämän. Kotona säännösteltiin ruokaa ja sitä säilytettiin lukkojen takana. Nälkä totta kai opetti varastamaan. Suhde äitiin muodostui vaikeaksi, ja seiskaluokalla Paula joutui tarkkailuluokalle. Koulu merkitsi hänelle valvottua ”päivähoitopaikkaa”. Parisuhteet ovat vaihtuneet tiuhaan 17-vuotiaana solmitun avioliiton jälkeen. Parisuhteisiin on aina kuulunut väkivalta.
Vankien pohdinnoissa vankilan funktio olisi tehdä heistä yhteiskuntakelpoisia ihmisiä. Monien kokemus on päinvastainen. Katkeruus kasvaa muurien sisällä, sillä vankilaan kytkeytyy aina valta, jota käytetään myös väärin. Rasistiset käsitykset ovat myös syvällä, minkä erityisesti romanivangit ovat kokeneet.
Saarikosken johtopäätös on, että lapsuudessa koettu väkivaltainen ympäristö altistaa väkivaltaiselle käytökselle. Kaikki lapset eivät ole turvassa Suomessa, vaikka maamme on sitoutunut lapsen oikeuksien sopimukseen. Saarikosken teos avautuu myös vahvaksi yhteiskunnallispoliittiseksi kuvaukseksi, jossa kriittisesti arvioidaan niin lastensuojelua kuin vankeinhoitoakin. Molemmat tekevät hyvää työtä, mutta parannettavaakin löytyy rutkasti. Tulevaisuudessa nimittäin moni sellainen toiminta, joka tänään on asianmukaista, näyttää epäoikeudenmukaiselta ja vääristyneeltä.
Yhä suurempi osa EU-maiden kansalaisista kannattaa kauppapakotteita Israelille. Sadat eurooppalaiset poliitikot ovat viime ja tänä vuonna allekirjoittaneet vaatimuksia, joissa vaaditaan unionin yhteisiä pakotteita Israelia vastaan. Kasvavasta paineesta huolimatta EU ei ole lakkauttanut kauppaa edes Israelin siirtokuntien kanssa, jotka ovat kansainvälisen oikeuden vastaisia.
Lyhyen urani aikana useat erilaiset valtaväestöön kuuluvat kulttuuritoimijat ovat pyytäneet minua yhteistyöhön siten, että olen voinut päätellä kiinnostuksen heränneen keskinkertaisen […]
”Koska vähemmistökielen kirjoitustaito on edelleen harvassa, olen ottanut enemmän vastuuta lehtikirjoitusten tuottamisesta ja niiden kielenhuollosta.” Marja-Liisa Olthuis on yliopistonlehtori ja kirjailija, mutta myös inarinsaamenkielisen Anarâš aavis -lehden toimittaja.
Sigga-Marja Magga pohti duodjin radikaalisuutta talvella 2024 Jouni S. Laitin näyttelyn avajaispuheessaan: ”Laiti pilaa yhteiskuntakritiikissään kauniin esineen”.
”Suomi ja Norja eivät ole kunnioittaneet Tenon tilanteessa saamelaisten itsemääräämisoikeutta, joka todetaan vuonna 2007 hyväksytyssä YK:n Alkuperäiskansojen oikeuksia käsittelevässä julistuksessa.” Saima Visti keskusteli Tenon lohitilanteesta Áslat Holmbergin kanssa.
”Karnevalistisen ja riehakkaan monologitulvan alle kätkeytyy havaintoja ympäröivästä sekä manifestoivaa ja voimaannuttavaa energiaa”, toteaa Matti A. Kemi Badwoman-ryhmän esityksestä Mopo – uusi kevät.
”En ole edelleenkään varma, mikä oli esityksen sanoma. Mitä opimme hullusta taistelutahdosta?” Eppu Meriö arvioi Puolangan Pessimistien kesän 2025 näytelmän Karvanoppamusikaali.
Toista kertaa syyskuussa 2025 järjestetty Pyhä Sana -festivaali esittelee sanataidetta ja musiikkia sekä keskustelee yhteiskunnallisista teemoista. Pentti Järvelin tutustui tapahtuman antiin.
”Websterin dokumentti ei luo sankaritarinoita, ei osoita syyttävää sormea. Ei saarnaa, ei tyrkytä.” Matti A. Kemi katseli Palavan maan.
”On olemassa vaihtoehtoisia tekemisen muotoja – on olemassa tila, jossa voin väittää katsojalle, että minä olen kuvassa metsästyksen haltijan turvaamana. […]
Saamelainen taide on yksi Kaltion 80-vuotisjuhlavuoden teemoista. Tässä numerossa esitellään laajasti 2020-luvun saamelaisia taiteita ja taiteilijoita, jotka toimivat pohjoiskalotin alueella […]
”Lauri-Matti Parppein esikoiselokuvassa törmäytetään klassisen musiikin jäykät säännöt ja avarat konserttisalit kokeellisen musiikin mielikuvituksellisuuteen, jota toteutetaan autotalleissa ja pienissä baareissa.” Jenny Kangasvuon arvioima Jossain on valo joka ei sammu saa juuri ensi-iltansa.
Vaikka sitä markkinoidaan Nauvoon sijoittuvana juhannusaiheisena draamana, jossa ”pilkahtelee huumori”, Elämä on juhla on pikemminkin tragediaa, josta on hankaluuksia löytää minkäänlaisia huumorin pilkahduksia. Matti A. Kemi arvioi leffan.
Katariina Lillqvist has been directing her new animation at Liminka Art School, where her script was also turned into a graphic novel in 2024. Lölä Vlasenko talked to Lillqvist and artist–teacher Tessa Astre about Roma history and creating art.
Lölä Florina Vlasenko sat down with four people of different backrounds to discuss Oulu Theatre’s play Perillä – Destination – الوصول إلى. The article is published in Finnish in print version of Kaltio.
Ján Skaličan stayed in Mustarinda artist residency in March 2025. He ruminates how the experience affected his state of mind. The Finnish translation tof the column is published in the printed Kaltio.
Kirjailija Eeva-Maria al-Khazaali vieraili Ars Kärsämäen avajaisissa. Hän löysi näyttelystä monenlaisia tulkintoja kasvusta.
Tapani Rantalan näyttely Kaikki on ollut mahdollista on esillä Kemin taidemuseossa 7.6.–9.8.2025. Kriitikko Helki Kallio yllättyi näyttelyssä positiivisesti.
”Vaikkakin teos on nimetty dekkariksi, murhat ja niiden setvintä on sivuosassa.” Matti A. Kemi luki Aurora Sainion esikoisteoksen Älä anna syntejäni anteeksi.
Sarjakuvataiteilija Aapo Kukko on kuvittanut ahkerasti muitten käsikirjoituksia. Matti A. Kemi paneutui kahteen uudehkoon Kukon kuvittamaan teokseen.
