Kaisa Tammi: Naisvankilan pomo. 274 s. WSOY 2022.
Lapsuuden lähtökohdat eivät olleet kovin otolliset Kaisa Tammelle (s. 1970) tulevaisuuden uraa ajatellen. Alkoholisti-isä terrorisoi perhettä ja sai raivokohtauksia. Elämä oli turvatonta, ja tulevaisuus olisi voinut kääntyä kalterien sisäpuolelle. Sopeutuvainen ja oivallisen pelisilmän jo lapsuudessa omannut Tammi oppi selviytymään, opiskeli psykologiksi ja hänestä tuli arvostettu vankilanjohtaja. Elinkautinenhan siitä tuli, mutta kalterien toisella puolella. Nyt Tammi on avannut tiensä omaelämäkerrallisessa teoksessa Naisvankilan pomo.
Tammi kertoo rankasta lapsuudesta Espoon Matinkylässä, joka on tullut tunnetuksi ongelmalähiönä ja sosiaalisesti eriytyneenä asuinalueena. Lukio Helsingin Kalliossa oli irtiotto ja käänsi uuden sivun elämässä. Tie urkeni psykologian opintoihin, ja kesätyöpaikka Katajanokan vankilassa merkitsi nousujohteista uraa vankimaailmassa. Erityisesti naisten asema vankina ja heidän olosuhteidensa parantaminen alkoivat siintää Tammen mielessä. Hän oppi tunnistamaan perheväkivallan, jonka keskeltä naiset tulivat muurien sisäpuolelle.
Psykologiksi valmistuttuaan 1996 Tammi valittiin Pelson vankilan psykologiksi. Kulttuuriero etelän vankiloiden ja pohjoisen välillä oli alkuun selkeä, mutta huumeongelma rehotti samalla tavalla tuoden levottomuuden myös Pelsolle. Huumongelmien lisääntymisen Tammi kertoo vaikuttaneen myös siihen, miksi hän myöhemmin hakeutui psykologin työn sijasta johtotehtäviin. Toinen syy oli, että Tammi ei omien sanojensa mukaan kestänyt olla itseään tyhmempien johdettavana.
Uudet haasteet seurasivat Vanajan avovankilaosaston osastonjohtajana. Neljästäkymmenestä vankipaikasta puolet oli naisille ja puolet miehille. Vanajalla oli myös pieni äiti–lapsi-osasto, ja tätä puolta Tammi halusi kehittää edelleen. Vuonna 2010 voimaantullut lakimuutos mahdollisti vankilan perheosaston toiminnan. Lapsia voitiin sijoittaa perheosastolle lastensuojeluviranomaisen päätöksellä lapsen ollessa alle kaksivuotias. Sijoitus saattoi jatkua kolmivuotiaaksi asti. Äidit alkoivat saada ohjausta ja tukea.
Kaisa Tammi pohdiskelee paljon rikoksen ja rangaistuksen problematiikkaa, mutta erityisesti hän kyselee, miksi nainen tappaa. Vastaus ei ole yksiselitteinen, mutta usein nainen on joutunut raa’an ja pitkäkestoisen perheväkivallan uhriksi ja päätynyt puolustamaan henkeään raskain seurauksin. Naisvangeista joka neljäs on kokenut pahoinpitelyä jo lapsuuskodissaan. Naisvangeilla on huomattavan paljon enemmän traumatisoivia kokemuksia kuin miesvangeilla.
Tammi eteni urallaan Vanajan vankilalaitoskokonaisuuden johtajaksi. Rohkeana uudistajana ja vankien olojen inhimillistäjänä hän joutui usein napit vastakkain vankeinhoidon johdon kanssa. Tammi on kuitenkin taistelija, joka ei ole antanut periksi; lukuisat ovat ne uudistukset, joita hän on pitkällä urallaan saanut aikaan erityisesti naisvankien hyväksi. Vaikka se kuulostaakin ylevältä, niin heikompien puolustaminen on motivoinut Tammea läpi uran ja elämän.
Kaisa Tammi on mutkaton, suora ja juoheva kirjoittaja. Kirjan motoksi sopii hyvin Tammen saama palaute erään vangin kortista: ”Pysy aina enkelinä.”
Yhä suurempi osa EU-maiden kansalaisista kannattaa kauppapakotteita Israelille. Sadat eurooppalaiset poliitikot ovat viime ja tänä vuonna allekirjoittaneet vaatimuksia, joissa vaaditaan unionin yhteisiä pakotteita Israelia vastaan. Kasvavasta paineesta huolimatta EU ei ole lakkauttanut kauppaa edes Israelin siirtokuntien kanssa, jotka ovat kansainvälisen oikeuden vastaisia.
Alama tästä: Hyvin tunnettu, kansainvälisestikki tunnettu, taiteilija Anders Sunna (1985) hoksasi tehhä taitenäyttelyn nimelthään Meän Meän Sápmelaš. S’oli näytilä Luulajan […]
Ajattelen: Ukrainaan sotaan lähteneet suomalaiset vapaaehtoiset, Mona Mannevuon Ihmiskone töissä (Gaudeamus 2020), sotien jälkeinen aika, jälleenrakennus ja (taas, edelleen) betonivalumuotit […]
Aika, muistot ja erilaiset nostalgian lajit ovat valtailleet mieleni sopukoita viime aikoina, vaikka yhä enemmän pitäisi yrittää keskittyä kaikenlaiseen tulevaan […]
Suomalais-ranskalainen Sofia Karinen asuu Oulussa. Hänen teoksissaan voin nähdä kuitenkin myös ranskalaista valoa. Jo nuorena piirtämisestä ja maalaamisesta innostunut Karinen […]
Reijo Valta osallistui maaliskuussa 2025 Uumajan LittFestille päätoimittajan kanssa. Ruotsin vanhimmalla ja merkittävimmällä kirjallisuusfestivaalilla oli tänäkin vuonna paljon mielenkiintoisia vieraita.
Kaltion 80-vuotiseen historiaan mahtuu monenlaista kissanhännänvetoa. Juhani Rantala pohtii, mistä kumpusi 1960-luvulla Atte Kalajoen ja Erno Paasilinnan eli Kaltion ensimmäisen ja toisen päätoimittajan välirikko.
”Nälkävuosi on muutenkin juuri sellaista taidetta, jolla persu perustelisi, että kulttuurilta pitäisi leikata loputkin rahat ja suunnata ne ampumaradoille. Lukutaitoinen persu eli sivistysporvari ehkä syyttäisi näytelmää vastuuttomaksi ja epäisänmaalliseksi.”
”Alaviitteet on suppea summaus ajastamme lyyrisesti valotettuna. Se, mikä näyttää säihkyvältä ja sankarilliselta, osoittautuu loppujen lopuksi tomuksi ja tuhkaksi.”
”Teos voisi olla raskasta luettavaa, jos Räinä ei kirjoittaisi niin kauniisti, kirkkaasti ja harkitusti. Karujakaan havaintoja, uutisia tai tutkimustietoja ei pehmennetä, mutta pienintäkään kiivailun tai julistamisen sävyä ei lipsahda mukaan.”
”Hurme ei ole tutkija – vaikka kirja tutkimukselta pitkälti vaikuttaakin – vaan lennokkaan hauska kirjailija, joka panee lukijansa päät pyörälle.”
”[Mikael] Niemi on elänyt tiiviisti kolmen kielen ja kahden kulttuurin keskellä, mikä on muokannut hänestä loistavan sekä monipuolisen kirjailijan, joka hallitsee niin runon kuin proosan lyhyenä ja pitkänä.”
”Pyreneiden niemimaan pohjoisosassa sijaitsee Baskimaan (Euskadi) suurin kaupunki Bilb(a)o. Sinne sijoittaa Ville Hytönen kesähelteisen runoelmansa.”
Luonnonsuojelurikokset ovat Suomessa melko tavallisia eikä niistä jää helposti korvessa kiinni, ellei kohdalle satu osumaan onnekas tutkimussukeltaja. Vesistöbiologi Myyri Sysivesi vie lukijan pinnan alle ja rikospaikalle.
Metsiensuojelu on joukkuelaji, jossa yksi avaintekijä on vapaaehtoinen metsäkartoittaja. Kartoitustyötä tekee pieni aktiivien joukko, johon helsinkiläinen Olli Manninen on kuulunut miltei kolmekymmentä vuotta.
Samalla, kun puolustusvoimat vankistaa turvallisuuden nimissä ”pohjolan linnaketta”, sen hankkeet muuttavat elinympäristöjä ja ekosysteemejä. Kritisoiminen on vaikeaa, sillä kukapa tahtoisi asettua kansallista turvallisuutta vastaan. Rovaniemeläinen Lotta Lautala etsi dilemmaan selvyyttä arktisen maailmanpolitiikan tutkijan Laura Junka-Aikion kanssa.
Onko ”vihreän energian” puhtauden ihannointi edelleen vallankäytön keino sulkea saamelaiset ulos päätöksenteosta yhteiskunnan marginaaliin? Kuka päättää, mikä on puhdasta ja likaista? Eleonora Alarieston essee, julkaistu yhteistyössä Metsäliikkeen kanssa.
Esitetty Lyseon 150-vuotispääjuhlassa
uudistetussa ruokalassa torstaina 17.10.2024
”Moni hyönteinen näyttää ulkoavaruuden olennolta, jos mikroskoopilla katselee. Se herättää enemmänkin hämmästystä, jopa inhoa ja halua torjua näitä olentoja. Silloin empatia jää helposti puuttumaan.” Sampsa Hannonen haastatteli eläinfilosofi Elisa Aaltolaa.
”Mielenosoittamisoikeus, kuten mikä tahansa muukin oikeus, voidaan myös menettää. Siksi sen toteutumista tulee seurata, tarkastella ja uudelleenarvioida.” Rovaniemeläinen lukiolainen Minea Kaippio kirjoittaa mielipiteenvapaudesta.
