
Onnittele 80-vuotiasta Kaltiota lahjoittamalla!
Kaltio ry on käynnistänyt pienkeräyksen 80-vuotisjuhlatilaisuuksien rahoittamiseksi. Keräyslupanumero on RA/2025/181 ja keräystili FI25 5741 4020 1806 54. Lue jutusta lisää keräyksestä.
Naomi Klein: Tuli on irti. Maapallon polttava tulevaisuus. Suom. Laura Kalmukoski. 352 s. Into 2022.
Maailmanlopun profeettoja on iät ajat piisannut. Sellaiseksi ilmoittautumalla on sukelaan päässyt hullun kirjoihin, mutta nykyisin tuomiopäivän julistajilta löytyy faktaa. Tutkijoilla on vankka konsensus, että elämme parhaillaan historiallisen suuren ekosysteemin tuhon aikaa. Eli pallo tulessa, sivilisaatio kusessa.
Naomi Klein katsoo, etteivät ilmastokatastrofiin ole syyllisiä sinä ja minä vaan kapitalismi, jonka etujoukkona häärivät ylikansalliset fossiiliset energiayhtiöt. Hän valottaa uskottavasti, ettei muodikas antroposeenin käsite (eli ihmisvaikutus maan geologiaan) kata kunnolla ilmastonmuutoksen taustaa tehdessään ahneuden nimissä meidät kaikki valikoimatta syntisäkeiksi maapallon paskojina.
Kuudes sukupuuttoaalto jyllää ja biodiversitteetissä kato käy, mutta ilmiöistä Kleiniä tulkiten voi todellakin moittia kapitalisaatiota, kolonisaatiota ja patriarkaattia. Silti, jos käsitämme kapitalismin antroposeenin sisäiseksi rakenteelliseksi subjektiksi, voimme yleisellä tasolla myöntää olevan oikeutettua väittää homo sapiensin parhaillaan muovaavan äiti-maan geologisia kasvoja.
Jo 1980-luvulla systeemi haisi, mutta reaganilais-thatcheriläinen kiihkokapitalismi pyyhki jalkansa ilmastotieteen faktoihin. Kaikesta talouden säätelystä luovuttiin. Uusliberalismi vapautti pääoman kahleistaan juuri, kun säätelyn keinoin ilmastonmuutosta olisi voitu ryhtyä suitsimaan, ajoissa. Margaret Thatcher rykäisi: ”Yhteiskuntaa ei ole olemassa”.
Klein kirjoittaa, kuinka rikkaat läntiset teollisuusmaat omaavat suuremman syyllisyyden maapallon muutumisesta industrialismin kaatopaikaksi kuin köyhä etelä. Meidän on vihdoinkin tunnustettava tämä velkamme etelän ihmisille, hän vaatii.
Nykytila juontuu Kleinin mukaan atlanttisesta orjuudesta, ”ihmisten ryöstämisestä Afrikasta” ja maan anastamisesta alkuperäisasukkailta. Nämä kaksi julmaa pakkolunastusta olivat niin voittoisia, että niiden tuottamalla ylimääräisellä pääomalla toteutettiin fossiilisiin polttoaineisiin perustuva teollinen vallankumous. Se merkitsi myös ihmisen aiheuttaman ilmastonmuutoksen lähtölaukausta, Klein muistuttaa.
Edelliseen liittyy myös ideologinen aivopesu, epätieteellinen ja teologinen narratiivi valkoisten ja kristittyjen ylivertaisuudesta. Klein lainaa hyväksyvästi politiikantutkija Cerid Robinsonia, joka kutsui näin syntynyttä talousjärjestelmää ”etniseksi kapitalismiksi”. Kolonisaatiossakin he ottivat oman tulkintansa mukaa vain haltuun ”ei-kenenkään maata”.
Klein sitoo ilmastokriisin synnyn monella tasolla historiaan. Hän etsii myös sen ratkaisua historiasta. Kun Franklin D. Rooseveltin New Deal -uudistusohjelma selätti julkisilla investoinneilla 1930-luvun suuren laman, Klein hahmottelee läpi teoksensa sen modernia versiota, Green New Deal -uudistusohjelmaa. Sen voimin pitäisi uusliberalistisen kapitalismin isännöimä talousjärjestelmä muuttaa ilmastotieteen vaatimukset huomioon ottavaksi suunnitelmataloudeksi.
Klein kirjoittaa, ettei IPCC:n suosituksia voi toteuttaa millään vippaskonsteilla, vaan meidän täytyy hyväksyä talousjärjestelmään radikaaleja muutoksia globaalissa mitassa. Tuli on irti -teoksen tekijä tietää, että Green New Dealin ajajia on syytetty sosialismin salakuljettamisesta kapitalismin linnakkeisiin. Vastavoimat ovat mahtavat. Muiden muassa estottoman kapitalismin lipunkantajat kuten Ayn Rand -instituutti ja Heritage Foundation tekevät kaikensa, jotta äänestäjämassat pysyisivät ilmastoskeptisessä populismissaan.
Maapallon rikkaat ovat rikollisimmat planeettamme tuhomisessa. Klein muistuttaa kymmenen prosentin äveriäimmistä sen pinnalla palloilevista tuottavan 50 prosenttia maailman päästöistä. Telluksen roopeankkojen osuus tässä kaatopaikkaistamisessa on suoraan verrannollinen heidän ylivertaiseen rikkauteensa. On laskettu, että 10 prosenttia ihmisistä omistaa noin 86 prosenttia kaikesta varallisuudesta. Puolet maapallon väestöstä ei omista mitään. Raharuhtinaiden ja rutiköyhien väliin jää keskiluokka, joka muodostaa noin 40 prosenttia väestöstä. Sen omistusosuus varallisuudesta jää kuitenkin vaivaiseen 14 prosenttiin.
Ongelma on se, ettei keskiluokka pahemmin kritisoi rikkauksissa rypevää pääomaporvaristoa. Se samaistuu säyseästi yläpuolelleen sijoittuviin. Globaalissa katsannossa yhteiskunnallisen muutoksen kannalta avainasemassa kellivä keskiluokka kokee uhkanaan kaikesta osattoman köyhälistön. Tässä asetelmassa vaatii hyvin kehittynyttä optimismia uskoa, että tähän status quo -asetelmaan tulisi muutosta minkään habermasilaisen rationaalisen keskustelun tietä. Ehkä vasta massiivisten katastrofien kautta kulutuskapitalismin paaduttama parempi väki nöyrtyy ilmastoparannukseen?
Sitä paitsi rahvaan keskuudessa oikeistopopulismi marssii jyrmyin askelin voitosta voittoon. Kuten viimeksi Ruotsissa ja Italiassa. Klein pelkää, ettei ekofasismikaan ole poissuljettu vaihtoehto.
Green New Deal -ohjelman päälle heittävät synkän varjonsa realisosialismin fossiilikommunismin epäonnistuneet yhteiskuntakokeilut. Talouden makrotason suunnittelu mielletään sosialismiksi. Vaikka Klein sanoutuu irti historiallisesti epäonnistuneista sosialismin malleista, hän muistuttaa, kuinka varakas talousliberalistinen eliitti ja sen ahterissa seilaava keskiluokka kyllä valtaosin tiedostaa ilmastotieteen faktat tosiksi, mutta pelkää niiden pohjalta pakottautuvia kollektiivisia toimia planeettamme pelastamiseksi.
Kun Klein puhuu Green New Dealin suuresta projektista, sen ytimeen hän haaveilee demokraattisen ekososialismin. Tämän suunnitelmatalouden tulisi muodostua maailmanlaajuisesti kattavaksi: ”Vastataksemme ilmastonmuutoksen vaatimuksiin meidän täytyy rikkoa kaikkia vapaiden markkinoiden pelikirjan sääntöjä ja nopeasti”, hän täsmentää. Maapallon pelastukseksi tulee yhteiskuntien julkinen sektori rakentaa uusiksi, peruuttaa infrastruktuurin yksityistäminen, verotettava suuryhtiöitä ankarammin, ehkä jopa kansallistettava niitä, kirjoittajamme pelottelee varakasta vallasväkeä.
Kun YK:n pääsihteeri António Guterres tutustui syksyllä 2022 Pakistanissa ilmastonmuutoksen aiheuttamiin tulva- ja kuivuustuhoihin, hänen sanoistaan aisti hätähuudon: ”Tämä on hulluutta. Tämä on joukkomurhaa.” Guterres vaati ihmiskuntaa lopettamaan luonnon vastaisen sodan.
Greta Thunberg tunnustaa Naomi Kleinin erääksi innoittajakseen.Vastavuoroisesti Klein kunnioittaa Gretaa ilmastonmuutoksen vastaisen taistelun omanatuntona. Kun Greta Thunberg kutsuttiin Davosiin puhumaan pallomme äveriäälle liituraitakermalle, hänen sanansa olivat karuja: ”En halua teidän toivoanne. Haluan että panikoitte.” Thunberg vaati, että rikkaat kuulijat toimisivat kuin ”heidän talonsa olisi tulessa, koska se on”.
Kaltio ry on käynnistänyt pienkeräyksen 80-vuotisjuhlatilaisuuksien rahoittamiseksi. Keräyslupanumero on RA/2025/181 ja keräystili FI25 5741 4020 1806 54. Lue jutusta lisää keräyksestä.
”Havumetsän lapsien voima on elokuvan kyvyssä käsitellä valtavaa aihevyyhtiä laajalle yleisölle lähestyttävällä tavalla.” Virpi Suutarin viimeisimmän dokumentin arvioi Kaltiolle Mia Hannula.
”Ritva Kovalainen ja Sanni Seppo eivät jätä katsojaa sen harhakuvan valtaan, että maamme olisi täynnä luonnontilaista ja luonnonkaunista metsää.” Kajaanin taidemuseossa 10.12.2023 saakka esillä olevan Pohjoistuulen metsä -näyttelyn arvioi Niina Kestilä.
Horizont-hanke herättelee henkiin purkutaloja sekä pandemiavuosien rajasulkujen hiljentämää Tornion ja Haaparannan kaksoiskaupunkisuhdetta. Saima Visti tutustui yhteisötaiteelliseen näyttelyyn.
”Työväenluokkaista kulttuuria tehdään omista lähtökohdista tietoisena ja ylpeänä eikä surkutella, että voivoi kun en ole syntynyt rikkaaseen perheeseen.” Anu Kolmonen haluaa kaapata keskustelun työläiskulttuurista takaisin työläisille.
Mikko Myllylahden Cannesissakin palkittu lokakuun ensi-iltaelokuva on Kaltion kriitikko Matti A. Kemin mukaan ”ilahduttava kaato”. Ensi-iltansa leffa saa teattereissa 7.10.2022.
Esseesarjan kolmanessa osassa Jenny Kangasvuo pohtii demokratiaa, joka saattaa nostaa vallankahvaan myös Saksan kansallissosialistien kaltaisen puolueen.
Jenny Kangasvuon essee aloittaa sarjan, jonka teemat nousevat Victor Klempererin päiväkirjamerkinnöistä vuosilta 1933–1945.
75-vuotisjuhlaseminaari ”Taiteen ja kulttuurin rooli koulutuksessa ja tutkimuksessa” on katsottavissa Oulun ammattikorkeakoulun youtube-kanavalla osoitteessa https://www.youtube.com/watch?v=jbpnxvfWOqM. Seminaari striimattiin torstaina 29.10.2020 klo 13–16.
Oulujokivarressa sijaitsevalla Saarelan maatilalla oli isäntä, jonka voimista liikkui villejä huhuja. Kyseessä oli painin olympiavoitolla nimensä historiaan kirjoittanut Yrjö Saarela, […]
Väestön eliniänodotteen kasvaessa yksi ”vanhuuden” kategoria, 65+, ei enää riitä. Kuusikymppiset, kahdeksankymppiset ja satavuotiaat ovat ryhminä saatikka yksilöinä liian erilaisia, Jenny Kangasvuo kirjoittaa.
”Elokuva on kokonaisuutena immersiivinen. Sen sisäismaailmaan uppoutuu vaivatta. Pöystin roolihahmo tivaa: ’Vakoiletko sinä, nainen, uniani?!'” Matti A. Kemi katseli Pirjo Honkasalon viimeisimmän fiktioelokuvan.
Apartheid-valtioita on ennen Israeliakin pysäytetty boikottien avulla.
”Oli varhmaan tarkotus ette sain vastaani haasteita. Mie tarkotan ette, jos kirjailija lähtee stipentireissule, niin onnea oon se, ette jotaki tapahtuu. Mutta tällä kertaa tapahtumia oli aika monta.”
”Etsiessäni talon vanhoja piirustuksia löysin senkin sisuksista hyvin pehmeän paperin. Vai pitäisikö sanoa sittenkin dokumentin: laidoista raskaasti hiutunut todistus sijoitti tilamme rekisteriin. Kaikki oli käsinkirjoitettu, ja voi miten kauniisti!”
Jenni Kinnusen kolumni.
”Kesällä Kuttura täyttyy elämästä, kun kylässä syntyneet palaavat jälkeläisineen tutuille laitumille. Tulemme pääskysten lailla, löydämme armaat asuinsijat, rakkaat rannat. Otamme vastaan, mitä kotikylän kesä tarjoaa.”
”Tämän vuoden parhaimmistoa viihdeosastolla”, toteaa Matti A. Kemi 28.3.2025 ensi-iltansa saaneesta, Teemu Nikin ohjamaamasta elokuvasta 100 litraa sahtia.
Mustarinda-palstalla juhlanumerossa 1–2/2025 Mustarinda-seuran Miina Kaartinen ja Sanna Ritvanen haastattelevat Red Hookin Pioneer Works -kulttuurikeskuksen julkaisutoiminnan johtajaa.
Lölä Florina Vlasenko writes about TaideTurvapaikka, a community art project started at Oulu refugee center in 2023. The article is published in Finnish translation in the printed Kaltio 1–2/2025.
Meänkielen kirjeenvaihtajamme Linnea Huhta pohtii tällä kertaa olemassaoloaan digitaalisessa maailmanpiirissä.
Vuoden 2025 helmikuun viikonloppuina Oulussa oli mahdollista tutustua thangkoihin Galleria 33:n tiloissa. Thangkat ovat keskeinen osa Tiibetin kulttuuria sekä tiibetinbuddhalaista harjoitusta.
”Omakustanne on hykerryttävä ja sisällöltään yllättävän valistava teos matkailusta, eurooppalaisuudesta sekä senegalilaisen kulttuurista.”
”Tällaisen elämäkerran aika jo totisesti oli”, toteaa Risto Kormilainen emeritaprofessori Irma Sulkusen teoksesta Elias Lönnrot ja hänen pitkä varjonsa.
”Kirjansa alaviitteissä Seppälä valottaa usein kiinnostavia näkökulmia.” Juhani Rantala luki Juha Seppälän teoksen Paavo Rintalan kirjallisuuden lukemisesta.
Aktivistinen Metsäliike ja kulttuurilehti Kaltio kohtaavat toisensa yhteistyönumeron sivuilla, kiitos päätoimittaja-Paavolle tästä tilaisuudesta! Metsäliike on kansanliike, jonka tavoite on saada […]
”Huolitellun tekstin lomassa näennäisesti ei tapahdu muuta kuin sulhasen valinta, mutta rivakasti etenevät käänteet tarjoavat lukijalleen kurkistuksen 1800-luvun ajatuskuvioihin ja maisemiin.” Matti A. Kemi luki Satu Tähtisen romaanisarjan kaksi ensimmäistä.
”Yhtä paljon kun piereskely on ollut osa ihmisyyttä, myös piereskelyyn liittyvä kirjoittaminen on kuulunut monien sanankäyttäjien repertuaariin.” Aapo Kukko luki Nastamuumion julkaiseman historiallisen suolikaasukirjoituskoosteen.
Ensimmäinen meänkielellä totetutettu pitkä fiktioelokuva Valitut saa Suomen ensi-iltansa 21.3.2025. ”Aihevalinta on oiva, vaikka kerronta voisi olla napakampi”, kriitikkomme Matti A. Kemi toteaa.
Visa Koiso-Kanttilan toisen pitkän näytelmäelokuvan Uhma ensi-ilta on suomalaisen kulttuurin päivänä 28.2.2025. ”Eräänlainen klassikkoelokuva siitä tulee aihevalintansa ja lokaationsa takia”, Matti A. Kemi kirjoittaa.