Yellow Film & TV: Napapiirin sankarit 4. 87 min. Ensi-ilta 23.12.2022. K7.
Ohjaus Juha Wuolijoki, käsikirjoitus Pekko Pesonen, kuvaus Juge Heikkilä, lavastus Tuomas Kyrö, pukusuunnittelu Anna Sinkkonen, maskeeraussuunnittelu Marjut Samulin, äänisuunnittelu Joonas Jyrälä, leikkaus Harri Ylönen.
Rooleissa: Heikki Ranta, Pamela Tola, Mikko Töyssy, Timo Lavikainen, Kari Ketonen, Maarit Poussa, Anna-Leena Härkönen, Kari Hietalahti, Tommi Eronen, Heikki Silvennoinen, Jussi Lampi, Pertti Sveholm, Ilkka Koivula.
Napapiirin sankarit 4 ei jää kiinni näyttelijätyöskentelystään vaan mitättömän köykäisestä ja säntäilevästä käsikirjoituksestaan. Tämä ei ole käsikirjoittajakonkari Pekko Pesosen parhaimmistoa, eikä mairittele Juha Wuolijoenkaan saavutuksia ohjaajana. Neljäs osa elokuvasaagassa harvoin enää tarjoaa mitään suuria oivalluksia.
Wuolijoki on ohjannut vuonna 2004 kulttimaineeseen nousseen suomalaisen adaptaation Gourmet Clubista. Jo tuolloin näyttelijäkaarti oli sangen nimekäs televisioelokuvan esikoisohjaukseksi. Tälläkin kertaa Napapiirin sankareihin saadaan houkuteltua Kittilän runkkareiksi Kari Hietalahti ja Tommi Eronen. Myös Pertti Sveholm vilahtaa valkokankaalla ja tekee muutaman minuutin välähdyksellään mieleenpainuvan sivuroolin, samoin Heikki Silvennoinen hömelönä hyönteistutkijana. Aiempia jaksoja leppoisalla asenteellaan kantanut Jussi Vatanen tajusi kieltäytyä neljännestä osasta, joten hänet on häveliäästi kirjoitettu hahmona edesmenneeksi.
Seikkailijakolmikosta Heikki Ranta, Mikko Töyssy ja Timo Lavikainen hoitavat roolinsa leppoisan rennosti. Pamela Tola tiuskii äkäisesti mutta omaa jälleen valloittavan karisman naispääosaan flirtillään ja äksyilyllään. Kari Ketonen muokkautuu juuri sellaiseksi reppanaksi, millaisena hänet aiemmissa elokuvasarjan jaksoissa on näytetty. H:n metateesia eli hoon päältä puhumistakin saadaan näyttelijätyöskentelyyn suhteellisen luovasti ujutettua, vaikka roolihahmot välillä horjahtelevatkin väärien tavujen ja painotusten puolelle.
Arvostelin alkuun käsikirjoitusta ja jatkankin näiden lyhyiden kehujen jälkeen elokuvan sisältöä: sitä ei nimittäin paljoa kerrottavaksi ole. Tällä kertaa odysseian narratiivin agentiksi muodostuu tofun saaminen Lapin jänkällä. Loputtoman tuntuisen Hummer-kaahailun ohessa saadaan sydänkohtaus ja menetetään lemmikki. Myös Teslalla ajellaan ja paasataan ilmaston lämpenemisestä.
Komediallisen elokuvan vitsikkyys ei kanna. Puoleentoista tuntiin edes ilmeikkäät näyttelijät eivät ole uskoneet käsikirjoituksen ponnettomuuteen. Kari Hietalahti yrittää loihtia jotain rytmiikkaa, mutta hänkin sortuu viinan meneväksi safarioppaaksi eli Kittilän runkkariksi.
Ylipitkän prologin kautta elokuvan pilkahduksina on seuraavia havaintoja: revontulia saadaan tällä kertaa säästeltyä valkokankaalla vajaan tunnin kohdalle asti, Joulupukki vilahtaa vasta tunnin ja vartin jälkeen. Kiinalaisia turisteja ja poroja nähdään aiemmin ja paljastuu, että kiinalaiset tietävät, mitä tofu on. Pidän kuitenkin arvostettavana, että laahaavassa elokuvassa kliseiden pihtailu kantaa näinkin pitkälle.
Liekö kuvauspäivät loppuneet kesken vai onko elokuvan loppua pitänyt pakottaa muutoin lennosta, mutta viimeinen vartti elokuvasta on silkkaa kärsimystä myötähäpeänsä kanssa. Köykäinen ja laahaava elokuva päättyy ennalta-arvattavaan lopputulemaan. Loppukohtaus on Ketosen ja Rannan välinen kummallinen battle vihreästä energiasta. Muutenkin lässähtänyt elokuva tuntuu menettävän loputkin happonsa, kun näyttelijätkään eivät usko loppukohtauksen dramatiikkaan.
Loppukohtaukseen myös muutoin vauhdikkaasti edennyt leikkaus muuttuu kankeaksi ja kuvaukseltaan aiemmasta poikkeavaksi. Kontrasti aiemmin ulkotiloissa kuvatulle on härski: hetken tuntuu, että katsoisi täysin toista elokuvaa samoilla näyttelijöillä. Sisätilakohtauksia vaivaa ihmeellinen lähikuvien ja valosaasteen ylikäyttäminen. Yökerhokulissi on epäuskottava ja dialogi paasavine sävyineen niin ylivireistä soopaa, että näyttelijä-rukkia käy ihan sääliksi.
Aiempiin Napapiirin sankareihin käsikirjoittajana osallistuneen Pesosen soisi lopettavan saagan tetralogiin. Vitsit ovat käyneet niin vähiin, että ristisin mielelläni tämän elokuvan draamaksi bensasyöpöllä autolla ajelusta ja varoittavaksi esimerkiksi kapea-alaisesta Lappi-kuvastosta.
”Toimeliaisuus on syntynyt sinne, minne entisaikojen kulkupeleillä parhaiten pääsi, vesireittejä pitkin. Jokea ja merta. Veneillä, ruuhilla, tukkilautoilla, laivoilla. Talvella hiihtäen tai eloperäisillä vetopeleillä. Poroilla ja hevosilla.”
Nelikymppinen Radiopuhelimet Heikki Romppaisen haastateltavana.
”Elokuvan edetessä alkaa tuntua siltä, että vieras maisema itse asiassa sopii tähän farssiin oikein hyvin.” Jenny Kangasvuo arvioi 4.9.2026 ensi-iltaan tulevan Presidentin kyydityksen.
”Haluamme tuoda onnea ja iloa ihmisille, niin hullua kuin tämä homma onkaan järjestelyineen ja riskeineen!” Matti A. Kemi haastatteli kahta miestä, jotka järjestävät OstariFestareita.
”Kirjan isommat ja pienemmät tiedonmuruset sekä kuva- ja karttamateriaali kiinnostivat erityisesti, koska monet paikat ja paikkakunnat Perämeren alueella ovat jo lapsuudesta tuttuja.” Helki Kallio arvioi Juha Ylimaunun Perämeren.
Elokuun Kaltion kanteen poimimme Sirja-Erika Virpikarin teoksen ”Pieni punainen metsä”, joka on esillä Galleria Oskari Jauhiaisen näyttelyssä Punaisen vivahde syys–lokakuussa.
Päätoimittajan kesä on ollut painostava, vaikka helteet jäivätkin tulematta. Pääkirjoituksestakin huomaa, että kirjoittaja sairastui sopivasti viikko ennen lehden painopäivää.
Sopeutuminen on pitkään ymmärretty biologisena tai kulttuurisena mukautumisena ympäristön ja vallitsevien voimien muutoksille, tai selviytymiskeinona vaikeissa tilanteissa. Mitä sopeutuminen voisi olla tilanteeseen alistumisen sijaan? Entä jos sopeutuminen onkin villi kapina?
Sodankylän pohjoisosan saamelaiset ja suomenkieliset poropaimentolaiset menettivät merkittävän osan laitumistaan ja kyläyhteisönsä, kun heidät 1960-luvulla pakkosiirrettiin pääosin Vuotsoon pois Lokan ja Porttipahdan sähköntuotantoa turvaavien säännöstelyaltaiden tieltä. Mikko Vartiainen kertaa tapahtumien virallista kulkua.
”Toistuva yö taustalla luo teoksiin ja näyttelyyn omaa pimeää ja varjoisaa tunnelmaansa, kontrastina teosten voimakkaille väreille.” Helki Kallio arvioi Heli Tuhkasen näyttelyn.
”Yleisesti ottaen taidetta pitää vain katsoa, joissain tapauksissa kuunnella, joskus jopa haistella, mutta ei missään tapauksessa koskea.” Kuinka ”saamelaisen nykytaiteen suurnäyttely” Helsingissä vertautuu Oulun taidemuseossa alkuvuodesta 2026 nähtyyn?
Genrekirjallisuutta luetaan Suomessakin runsaasti. Suuren osan siitä julkaisevat hyvin pienet kustantamot. Helmivyö juhlisti toukokuussa kymmenen vuoden kustannustoimintaansa.
Välivainiolle on keskittynyt omaehtoisen kulttuurin tiloja. Niistä tunnetumpi, Tilaa kulttuurille ry:n ylläpitämä Tukikohta elää ja voi hyvin, mutta toinen on lopetusuhan alla.
Miten ihmisen ja tarkemmin ensimmäisen tai toisen polven maahanmuuttajan itsetietoisuus muotoutuu? Mousa pohtii yksilön ja yhteiskunnan suhdetta filosofien ja sosiologien näkökulmien valossa.
Pietarissa opiskellut brasilialaislähtöinen taiteilija Gabriel Gram muutti Ouluun vuoden 2025 alkaessa. Jela Seppä jututti tatuoijana työskentelevää Gramia tämän esikoisnäyttelyn yhteydessä.
Osana Oulu2026-kulttuuripääkaupunkiohjelmaa valmistuneen Pentin polut -kulttuurireitistön avajaisia juhlittiin Siikalatvalla ja Pyhännällä kesäkuussa. Niina Kestilä tutustui reittiin.
Juhani Rantala mietti voimakkainta väkivaltaa ja ihmiskunnan päätymistä siihen Hiroshiman räjähdyksen 80-vuotispäivän tienoolla.
”Kuten edeltäjänsä myös Radiopuhelimet palasina pitää siis sisällään yhtyeen jäsenten itsensä kertomaa – mutta tällä kertaa vain heidän.” Tämänkin kirjan on toimittanut Juha Hurme.
”Historia osoittaa, kuinka kulloinenkin poliittinen säätila on heijastunut Suomen ja Venäjän välisiin kulttuuriseen kanssakäymiseen. Tomi Huttunen toteaa kirjallisuuden kääntäminen olleen vilkkaampaa maiden välisen suojasään vuosina.”
”Oulu2026:ssakin on omat sokeat pisteensä ja kriittisen tarkastelun kohteet, ja eiköhän niistäkin saada vielä kuulla perusteltua analyysiä.” Päätoimittaja ei tällaista vielä kuitenkaan tarjoa, kunhan harhailee.
