Oulun teatteri: Vihainen leski. Ensi-ilta 1.11.2019 Oulun teatterin suurella näyttämöllä.
Ohjaus Taru Mäkelä; dramatisointi Minna Lindgrenin romaanin pohjalta Merja Larivaara; koreografia Annamari Kess; lavastus Kalle Nurminen; valosuunnittelu Mika Ryynänen; äänisuunnittelu Rauno Paananen; projisointisuunnittelu Kyösti Niva; rooleissa mm. Anneli Niskanen, Annina Rokka, Tuula Väänänen, Pentti Korhonen, Anne Syysmaa.
Taru Mäkelän ohjaustyö alkaa räväkästi karaokebaarissa. Karaoke on oleellinen osa näytelmän kerrontaa ja itseilmaisun muoto. Se luo tunnelmaa ja avaa henkilöhahmojen tunteita. Biisivalinnat ovat kauttaaltaan onnistuneita. Innostunut karaoketunnelma tarttuu yleisöönkin.
Eläkeläisfarssin pääosassa on 74-vuotias Ullis (Anneli Niskanen), joka on koko elämänsä tehnyt niin kuin kuuluu: hän on työskennellyt, kasvattanut lapset ja omaishoitanut alkoholisoituneen aviomiehensä hautaan. Nyt hän on ensimmäistä kertaa elämässään vapaa. Ulliksen lapset kyttäävät kuitenkin jo perintöä ja haluaisivat tuupata äitinsä hoitokotiin. He eivät näe äitiään ihmisenä.
Musiikin lisäksi tanssi on tärkeässä osassa. Annamari Kessin rollaattorikoreografiat ja turkismummotanssit huvittavat. Apuvälineitä käytetään tanssillisesti hyödyksi. Fyysinen komiikka on ohjattu napakasti, mutta myös vakavammat liikekohtaukset kuten Ulliksen herkkä soidintanssi Kari Kirjosiiven kanssa toimivat.
Vanhuskomiikan takaa löytyy vakavampi puoli. Ullis kertoo kiertelemättä omaishoitajuudesta ja miehensä kuolemasta. Ulliksen vahvat monologit ovat näytelmän parasta antia. Täytyykö ihmisen huolehtia oman kuolemansa jälkeisistä asioista? Saisiko vähät päivänsä käyttää kuten haluaa?
Vain puuduttava kiroilu hämmentää. Vittua ja saatanaa viljellään reippaasti. Toisaalta on hienoa, että kiltti Ullis vihdoin kiroilee kuin merimies. Myös Minna Lindgrenin samannimisessä alkuperäisteoksessa kiroillaan, mutta liika on liikaa. Saatanointi ei jaksa kohauttaa, vaan vie tehoa sisällöltä.
Ulliksen ystävä Hellu (Tuula Väänänen) on koskettava tukahtuneessa ja tikahtuneessa ilmaisussaan. Pienemmät sivuhahmot maneereineen ovat mainioita, kuten ylipirteä joogaopettaja (Annika Aapalahti) maanisine tervehdyksineen: moimoimoimoimoi! Farssihuumoria haetaan liioittelusta, mutta miksi näyttelijät eivät ole oikeasti seitsenkymppisiä? Kun nuoremmat näyttelijät esittävät eläkeläisiä, ajaudutaan välillä samanlaiseen laimeaan hassutteluun kuin mies naisen vaatteissa -hupailuissa. Satiiri ei tunnu terävältä. Hoitokodin johtaja on onneksi vedetty kunnolla överiksi (vai sittenkin: tehty totuudenmukaiseksi?).
Tytär Susanna (Anne Syysmaa) kerää äitinsä omaisuutta laatikkoon ja hokee äitikultaa puistattavalla ahneudella. Poika Marko (Timo Pesonen) käyttää valtaa talousasioissa. Kustannustehokkuus on päivän sana. Ulliksen lapsenlapset tuodaan lavalle videopuheluiden kautta. Hauska kokeilu sinänsä, mutta Facetime-aikanakin ratkaisu jää hieman irralliseksi.
Lavastus on yksinkertainen ja nostaa vanhuksen ja karaokelaulajan keskiöön. Kampaamokohtauksen näyttämöllepano on mainio voimakkaine väreineen. Myöhemmin Queenin soidessa koreografia ja punainen valomaailma nivoutuvat upeasti yhteen.
Dialogissa ja ohjauksessa on ajoittain turhan paljon ilmaa. Yleisö odottaa, kun tarjoilija vaikkapa kaataa viiniä, mutta ei tiivistunnelmaisen jännityksen vallassa. Osa kohtauksista vaikuttaa heikosti motivoiduilta – esimerkiksi sokkotreffit sotahullun kanssa. Vaikka tarkoitus on repiä huumoria deittailun maailmasta, kohtaus jää löysäksi. Toistuva Carpe diem -vitsi tuo mieleen Putouksen kaltaisten televisiosarjojen hokemat. Vaihdot on toteutettu musiikin ja liikkeen kautta. Välillä kohtausrajat ovat selvästi näkyvillä kuin romaanin luvut.
Sukupuolineutraaliudelle ja naisen orgasmille tai sen puutteelle nauretaan. Ihanaa, että voidaan puhua ääneen vulvasta ja g-pisteen merkityksestä. Konservatiivinen fossiilikin voi oppia ymmärtämään ihmisen moninaisuutta.
Loppuhuipennus jättää katsojalle energisen olon. ”Minä haluan elää”, sanoo Ulliksen ystävä Hellu surullisia uutisia saatuaan. Jos Ulliksen tarina jonkin opetuksen sisältää, se kuuluu: matkusta, vanhus, matkusta henkesi edestä.
Emeritusprofessori ja entinen Kaltion päätoimittaja Veli-Pekka Lehtola pohtii saamelaisteemojen käsittelyäKaltiossa lehden sotienjälkeisen historian, vuoden 1966 saamelaisjulkaisun ja itse toimittamiensa teemanumerojen (1982 ja 1996) pohjalta.
Yhä suurempi osa EU-maiden kansalaisista kannattaa kauppapakotteita Israelille. Sadat eurooppalaiset poliitikot ovat viime ja tänä vuonna allekirjoittaneet vaatimuksia, joissa vaaditaan unionin yhteisiä pakotteita Israelia vastaan. Kasvavasta paineesta huolimatta EU ei ole lakkauttanut kauppaa edes Israelin siirtokuntien kanssa, jotka ovat kansainvälisen oikeuden vastaisia.
Marja Helander lea okta beakkáneamos Sámi dáiddáriin sihke Suomas ja riikkaidgaskasaččat. Dán čavčča su filmmat leat mielde Muu ry galleriija joavkočájáhusas Čázevuložat […]
Sämikirjálâšvuođâst lii lamaš mielâkiddiivâš ihe, ko illá lii kiergânâm luuhâđ oovdeb kirje, ko čuávuvâš lii jo almostum. Tot lii uáli […]
Lyhyen urani aikana useat erilaiset valtaväestöön kuuluvat kulttuuritoimijat ovat pyytäneet minua yhteistyöhön siten, että olen voinut päätellä kiinnostuksen heränneen keskinkertaisen […]
”Koska vähemmistökielen kirjoitustaito on edelleen harvassa, olen ottanut enemmän vastuuta lehtikirjoitusten tuottamisesta ja niiden kielenhuollosta.” Marja-Liisa Olthuis on yliopistonlehtori ja kirjailija, mutta myös inarinsaamenkielisen Anarâš aavis -lehden toimittaja.
Sigga-Marja Magga pohti duodjin radikaalisuutta talvella 2024 Jouni S. Laitin näyttelyn avajaispuheessaan: ”Laiti pilaa yhteiskuntakritiikissään kauniin esineen”.
”Suomi ja Norja eivät ole kunnioittaneet Tenon tilanteessa saamelaisten itsemääräämisoikeutta, joka todetaan vuonna 2007 hyväksytyssä YK:n Alkuperäiskansojen oikeuksia käsittelevässä julistuksessa.” Saima Visti keskusteli Tenon lohitilanteesta Áslat Holmbergin kanssa.
”Karnevalistisen ja riehakkaan monologitulvan alle kätkeytyy havaintoja ympäröivästä sekä manifestoivaa ja voimaannuttavaa energiaa”, toteaa Matti A. Kemi Badwoman-ryhmän esityksestä Mopo – uusi kevät.
”En ole edelleenkään varma, mikä oli esityksen sanoma. Mitä opimme hullusta taistelutahdosta?” Eppu Meriö arvioi Puolangan Pessimistien kesän 2025 näytelmän Karvanoppamusikaali.
Toista kertaa syyskuussa 2025 järjestetty Pyhä Sana -festivaali esittelee sanataidetta ja musiikkia sekä keskustelee yhteiskunnallisista teemoista. Pentti Järvelin tutustui tapahtuman antiin.
”Websterin dokumentti ei luo sankaritarinoita, ei osoita syyttävää sormea. Ei saarnaa, ei tyrkytä.” Matti A. Kemi katseli Palavan maan.
”On olemassa vaihtoehtoisia tekemisen muotoja – on olemassa tila, jossa voin väittää katsojalle, että minä olen kuvassa metsästyksen haltijan turvaamana. […]
Saamelainen taide on yksi Kaltion 80-vuotisjuhlavuoden teemoista. Tässä numerossa esitellään laajasti 2020-luvun saamelaisia taiteita ja taiteilijoita, jotka toimivat pohjoiskalotin alueella […]
”Lauri-Matti Parppein esikoiselokuvassa törmäytetään klassisen musiikin jäykät säännöt ja avarat konserttisalit kokeellisen musiikin mielikuvituksellisuuteen, jota toteutetaan autotalleissa ja pienissä baareissa.” Jenny Kangasvuon arvioima Jossain on valo joka ei sammu saa juuri ensi-iltansa.
Vaikka sitä markkinoidaan Nauvoon sijoittuvana juhannusaiheisena draamana, jossa ”pilkahtelee huumori”, Elämä on juhla on pikemminkin tragediaa, josta on hankaluuksia löytää minkäänlaisia huumorin pilkahduksia. Matti A. Kemi arvioi leffan.
Katariina Lillqvist has been directing her new animation at Liminka Art School, where her script was also turned into a graphic novel in 2024. Lölä Vlasenko talked to Lillqvist and artist–teacher Tessa Astre about Roma history and creating art.
Lölä Florina Vlasenko sat down with four people of different backrounds to discuss Oulu Theatre’s play Perillä – Destination – الوصول إلى. The article is published in Finnish in print version of Kaltio.
Ján Skaličan stayed in Mustarinda artist residency in March 2025. He ruminates how the experience affected his state of mind. The Finnish translation tof the column is published in the printed Kaltio.
Kirjailija Eeva-Maria al-Khazaali vieraili Ars Kärsämäen avajaisissa. Hän löysi näyttelystä monenlaisia tulkintoja kasvusta.
