Ja Heikkilän Jaakosta tuli ihmisen sisimmän kuvaaja
Anu Kolmonen jututti valokuvaaja Jaakko Heikkilää maaliskuussa tämän retrospektiivisen näyttelyn Ja minusta tuli ihminen tiimoilta. Heikkilä kertoili enemmän ihmiseksi tulemisestaan.
Hevi reissu. Ensi-ilta 9.3.2018.
Ohjaus: Juuso Laatio ja Jukka Vidgren
Käsikirjoitus: Juuso Laatio, Jukka Vidgren, Aleksi Puranen, Jari Olavi Rantala
Ainutlaatuinen pohjoinen elokuvayhteistyö saa jonkinlaisen merkkipaalun, kun Making Moviesin tuottama Hevi reissu -elokuva saa ensi-iltansa perjantaina 9.3.. Mainittavaa elokuvassa on laaja pohjoinen yhteistyö alueen toimijoiden kesken sekä muun muassa Business Oulun näkyvä tuki elokuvatuotannolle.
Juuso Laation sekä Jukka Vidgrenin ohjaama ja Mutant Koala Productionsin käsikirjoittama elokuva käsittelee taivalkoskelaisen hevibändin matkaa esiintyjäksi norjalaiselle metallimusiikkifestivaalille. Kliseinen juoni ”hankaluuksien kautta voittoon” -teemalla sekä ”poika kohtaa tytön” -asetelma kantavat yllättävän hyvin juuri ennalta-arvattavuutensa kautta: samalla kun parodioidaan hevikulttuuria, parodioidaan myös road-movien ja nuorisoelokuvien arkkityyppejä.
Elokuvan kuvasto on tarkoituksellisen kliseinen: pysähtynyt pikkukylä vanhoine kassakoneineen, hevimusiikin hauta-arkut, bändipaidat sekä poronveren läikyttelyt. Leikkaus musiikkikohtauksissa on musiikkivideomainen, Lauri Porran säveltämä ja haukiputaalaisesta Mors Subita -yhtyeestä tutun Mika Lammassaaren toteuttama musiikkivyörytys jytää arvokkaasti.
Elokuvan verbaliikka vetoaa. Nopeatempoinen ja vikkelä-älyisistä sutkautuksista täyttyvä dialogi hahmojen välillä rytmittää kohtauksia oivasti. Vaikka pohjoiseen elokuvaan lopputekstien perusteella onkin käytetty runsaasti konsultaatiota, pysyy puhe onnekkaan yleiskielisenä eikä yritä ämpätä väkinäisesti mukaan H:n metateesejä tai liiallisia svaa-vokaleita.
Kiitoksensa elokuva saa myös onnistuneesta roolituksestaan: Pertti Sveholmin, Kai Lehtisen, Martti Syrjän, Pirjo Lonkan sekä Minka Kuustosen ohessa muut näyttelijät ovat mukavan tuoreita kasvoja valkokankaan hämyyn. Erityismaininnat vaivattomasta näyttelijätyöskentelystä kuuluvat rumpali-Jynkkyä näyttelevälle Antti Heikkiselle sekä päähenkilö Turoa näyttelevälle Johannes Holopaiselle. Muutamissa kohtauksissa sivuhahmojen paikoin vaivaannuttava kesäteatterimainen ylinäytteleminen kantaa notkojensa yli juuri Heikkisen ja Holopaisen vaivattoman tuntuisilla ja tarkoin valmistelluilla roolisuorituksilla.
Ensimmäisenä 2010-luvun näyttönä pohjoisen elokuvamaailman kyvystä kyseessä on kelpo työ. Toivottavaa on, että käsikirjoittajaryhmä ohjaajakaksikko Laation ja Vidgrenin kanssa kykenee jatkossa hyödyntämään saamaansa arvokasta kokemusta ja rikastuttamaan pohjoissuomalaista elokuvakenttää joko farsseillaan tai muilla genre-elokuvilla. Perusasiat ovat kunnossa ja aihelma kepeää. Ehkäpä tämän orkestraation komppi voisi jauhaa pohjoissuomalaista elokuvaa kauemmaksikin kuin Norjaan?
Anu Kolmonen jututti valokuvaaja Jaakko Heikkilää maaliskuussa tämän retrospektiivisen näyttelyn Ja minusta tuli ihminen tiimoilta. Heikkilä kertoili enemmän ihmiseksi tulemisestaan.
Nelikymppinen Radiopuhelimet Heikki Romppaisen haastateltavana.
Go hearvás eamiálbmogiid musihkkafestivála Ijahis idja-vahkkoloahppa Anáris lea duogábealde, de olmmoš váillaha miela biebmun smiehttamuša das, maid Suoma beal Sámi ovtta dehálamos kulturdáhpáhusas beasaige vásihit.
Taiteen nopean toiminnan joukkojen monitaiteellinen projekti Soiva joki tapahtui samanaikaisesti Pyhäjokimelonnan kanssa 10.–14.6.2026. Lähtöpaikkana oli Pyhäjärvi ja matka jatkui jokivarren suurimpien asutuskeskusten eli Kärsämäen, Haapaveden ja Oulaisten kautta Pyhäjoen kuntaan, missä joki laskee lopulta mereen.
”Pohjoisen kulttuurissa on tapahtumassa kulttuuri-ilmastonmuutos. Se ei tarkoita vain sitä, että tapahtumia on enemmän tai että kulttuuri leviää uusille paikoille. Jotain perustavanlaatuisempaa on muuttumassa siinä, miten ajattelemme kulttuuria, sen tekemistä ja sitä, kuka siihen osallistuu.”
Jenny Kangasvuo ymmärtää Hanna Bergholmin uusinta elokuvaa Yön lapsi paremmin kuin Helsingin Sanomien kriitikko. Joten jos luet vain yhden elokuva-arvion, lue tämä.
Kiinnostavinta ”tekoälyssä” on ehkä se, miten se haastaa meidät pohtimaan myös ihmislajin biologisen älyn luonnetta. Runoilija Timo Salo yrittää ajatella, mitä laajat kielimallit saattavat kertoa meille kielellisyydestä yleisemmin.
Ymmärtävätkö ”tekoälyksi” kutsumamme suuret kielimallit aikaa – tai ylipäätään mitään? Tuomas Mujunen pohtii esseessään olemisen perusasioita myös ihmisälyn näkökulmista.
”Lavastuksen pikkuvioista huolimatta elokuvassa on kosolti onnistuneita yksityiskohtia.” Matti A. Kemi piti Aku Louhimiehen Lapin sodasta ehkä enemmän kuin odottikaan.
”Sen verran poikkeava Punainen peto on myös tyyliltään, että siitä jää pysyvä jälki 2000-luvun elokuvakaanoniin rohkeiden valintojensa johdosta”, hehkuttaa Matti A. Kemi lokakuun alussa teattereihin saapunutta leffaa.
Milka Luhtaniemi pohtii kolumnissaan yhteisöjen moneutta ja näiden moneuksien välistä liikkuvuutta.
Säämi taaiđâ lii ohtâ Kaltio 80 ive juhleive teemain. Taan numerist mij oovdânpyehtip vijđáht 2020-lovo säämi taiđuid já taiđârijd, kiäh tuáimih tavekaaloot kuávlust já meid aalmugijkoskâsávt.
Pleässjummuš lij vueʹss sääʹm jieʹlli kulttuurärbbvuõđâst. Jeeʹres puõlvvõõǥǥ lie ouddam pleässjummša jurddjid, vuõʹjjid da äärvaid. Määŋgpeällsaž pleässjemkulttuur pelkk muttsid sääʹmhistoriast, čeäppõõzzâst, õhttsažkååʹddest da politiikkâst.
Árbevirolaš duodji namuhuvvo čájáhusteavsttas sierra, muhto suddu lea ahte sámedáidaga ovddasta dušše okta seaidnái speadjalaston videoduodji. Jos árbevirolaš duodji bajiduvvo, […]
Čájáhusplakáhtii válljejuvvon duodji, Matti Aikio ”Nieida Girl” (2023) lea geađas govva sámi nieiddas gii viehká geahčči guvlui geaidnoráigge. Mas dieđán […]
Davvi ii goassige lean periferiija ”Sápmi ii goassige lean dušše meahcci”, dadjá Lappi eanagoddimusea arkeologa Jari-Matti Kuusela (HS 16.7.2025). Artihkkala […]
Dolin go ledjen nuorra, bargen freelance-doaimmaheaddjin ja isken vuovdit ságaid sápmelašvuođa birra mátta govvabláđiide ja fuomášin man nannosit rájálaš fáddá […]
In leat vel bargan guhká dáiddasuorggis, muhto lean jo máŋgii geargan vásihit dan, ahte oarjemáilmmi kulturbargit ja -organisašuvnnat háliidit ovttasbargat […]
Lean álgoálggus Durdnosis eret, muhto mu sohka lea hui máŋga sajis eret. Danin lean álot vásihan mátkkošteami ja fárrema eará […]
”Sinnemäen ote on pääasiassa ennen kaikkea informatiivinen, mutta hän ei aina karta sarkasmia tai malta olla itsekin menemättä muutamien vuosisadan takaisten kollegojensa tavoin henkilökohtaisuuksiin.” Eros Gomorralainen kritikoi Anssi Sinnemäen Kritiikkien kritiikkiä.