Juho Rautio: Sunnuntain rajat. 155 s. Enostone 2020.
Aiemmin runoilijana kunnostautunut Juho Rautio esittelee taitonsa novellitaiteen puolella teoksellaan Sunnuntain rajat. Aiemmin viisi runokokoelmaa julkaissut Rautio onnistuu esikoisnovellikokoelmassaan kiitettävästi.
Verkkaisesti kehittyvät novellit nojaavat mukavan muljahtaneisiin ihmiskohtaloihin, joiden tehtävä on sisyfosmaisesti jatkaa valitsemallaan tiellä. Kannabiskatkuiset, elämässään mahdollisesti lopulta luovuttavat hahmot ovat toiminnassaan ihailtavan periksiantamattomia oman elämänsä sankareita.
Dialogivetoiset novellit ”Nouse ylös” sekä ”Itäsuomalainen perheidylli” muistuttavat sisällöltään Kari Hotakaisen ja Jari Tervon lyhytkerronnallista komediaa 1990-luvun alusta. Tyynet, elämänpettymyksille alistuneet sukupolvet jatkavat jälkipolven kärsimysnäytelmäänsä omin säännöin.
Järisyttävin, samalla mieleenpainuvin ja ehkäpä samalla onnistunein on joulumaisemaan kätkeytyvä perhetragedia ”Avanto”. Sen mukkamainen pohjavire ja surumielisyys on kerrassaan onnistunut, sanalla sanoen hyytävä. Mitättömiltä näyttävin kääntein novellin painostava tunnelma onnistutaan kuvaamaan eleettömästi. Samalla ”Avanto” on novelleista sivumäärältään lyhin, seitsensivuinen, kun keskimäärin Raution novellit ovat parikymmensivuisia.
Kepeämpää kuvastoa tarjoavat ”Fluidumit I” tai ”Että hymy pysyisi”. Rakenteeltaan novellit nojaavat loistavasti muotoiltuihin loppukappaleisiin, jotka hirtehisesti onnistuvat poikkeuksetta. Eksistentiaalista kriisiä hahmot eivät ehdi edes murehtia, koska mielensisäistä, tyrskyävää sekä vimmaista purjehdusta on pakko kiiruhtaa vastoinkäymisistä huolimatta.
Raution novellikokoelma on jatkumoa suomalaisen novellitaiteen uudelle nousulle. Merestä ja Haanpäästä on ajallisesti kuljettu novellitaiteessa pitkä matka, mutta pohjavirtauksissa ollaan silti ihmisyyden peruskysymysten äärellä. Raution tapa tulkita seilaavaa ihmistä tiivistyy ovelasti viimeiseen novelliin ”Eräs odysseia”.
Kuten hyvän novellin, myös Raution matkan näissä omintakeisissa novelleissa toivoisi jatkuvan.
”Työväenluokkaista kulttuuria tehdään omista lähtökohdista tietoisena ja ylpeänä eikä surkutella, että voivoi kun en ole syntynyt rikkaaseen perheeseen.” Anu Kolmonen haluaa kaapata keskustelun työläiskulttuurista takaisin työläisille.
Mikko Myllylahden Cannesissakin palkittu lokakuun ensi-iltaelokuva on Kaltion kriitikko Matti A. Kemin mukaan ”ilahduttava kaato”. Ensi-iltansa leffa saa teattereissa 7.10.2022.
Ajankohtaista Kompassina Victor Klempererin päiväkirjat Verkkoartikkeli
Esseesarjan kolmanessa osassa Jenny Kangasvuo pohtii demokratiaa, joka saattaa nostaa vallankahvaan myös Saksan kansallissosialistien kaltaisen puolueen.
Jenny Kangasvuon essee aloittaa sarjan, jonka teemat nousevat Victor Klempererin päiväkirjamerkinnöistä vuosilta 1933–1945.
75-vuotisjuhlaseminaari ”Taiteen ja kulttuurin rooli koulutuksessa ja tutkimuksessa” on katsottavissa Oulun ammattikorkeakoulun youtube-kanavalla osoitteessa https://www.youtube.com/watch?v=jbpnxvfWOqM. Seminaari striimattiin torstaina 29.10.2020 klo 13–16.
Oulujokivarressa sijaitsevalla Saarelan maatilalla oli isäntä, jonka voimista liikkui villejä huhuja. Kyseessä oli painin olympiavoitolla nimensä historiaan kirjoittanut Yrjö Saarela, […]
Väestön eliniänodotteen kasvaessa yksi ”vanhuuden” kategoria, 65+, ei enää riitä. Kuusikymppiset, kahdeksankymppiset ja satavuotiaat ovat ryhminä saatikka yksilöinä liian erilaisia, Jenny Kangasvuo kirjoittaa.
Andrei Alén ohjasi uuden version Spede-klassikko Hirttämättömistä. Aapo Kukko ei syttynyt 24.5.2023 teattereihin saapuvasta hiekkakuoppawesternist
”Anna joen virrata -elokuvan katsomiskokemus on kipeä, sillä katharsista ei tule. Saamelaisten maaoikeuksia rikotaan häikäilemättä edelleen.” Jenny Kangasvuo arvioi 5.5. elokuvateattereihin saapuvan Ole Giæverin ohjauksen.
Huhtikuun Kaltion kansitaiteilija on iiläinen kuvanveistäjä Sanna Koivisto, jonka retrospektiivinen näyttely Kohtaamisia on esillä Kemin taidemuseossa. Teos ”Myytävänä” (2009) on […]
Rauhasta ja konfliktien rauhanomaisista ratkaisuista puhuminen tuntuu vain vaikeutuvan, vaikka Suomi on vihdoin virallistettu Pohjois-Atlantin liiton jäseneksi. Jo yli neljäsataa […]
Kaltion uutena kolumnistina aloittaa Pohjoisen oopperakomppanian taiteellinen johtaja Jenni Kinnunen, joka musikaalisten projektien ohessa yrittää hoitaa perintömetsää. Haluaisin käyttää mooottorisahaa, […]
Ukrainan sota on yksi esimerkki ihmisen tuhovoimasta ja vimmasta tuhota kaikki. Sodan synnyttämässä katastrofaalisessa tilanteessa yhä useammat ihmiset, organisaatiot ja […]
Kreikan nykyrunouden antologia Aurinkokellon runot ”ovat elämänläheisiä, kriittisiä ja silti harmonisia tulkintoja ihmisistä, olosuhteista ja kaikesta elämän konkretiasta”, Risto Kormilainen ilahtuu kritiikissään.
”Jälkiviisastelua on ihmeen vähän, omia ja etenkin ministeriön virheitäkin myönnetään jälkikäteen auliisti”, Matti A. Kemi huomioi opetusminsteriön kansliapäällikkö Jaakko Nummisen kaksiosaisesta muistelmateoksesta Sivistys-Suomen synty.
”[Johanna] Hulkko piirtää pienten yksityiskohtien avulla tarkkaa ajankuvaa”, sanoo Marjo Jääskä 1970-luvulle Oulun Raksilaan sijoittuvasta romaanista Onnenpäiviä.
”Sallamaan novellien keskiössä on yksilö, yksilön elämä ja mitätöntä ihmiselämää vasten maailman politiikan suuri murros.” Matti A. Kemi arvioi novellikokoelman Elvira Madiganin viimeinen köysi.
”[Keijo] Nevarannan lyriikka on vahvaa kaikessa pienimuotoisuudessaan ja akvarellimaisuudessaan”, kirjoittaa Risto Kormilainen uudelleen julkaistusta kokoelmasta Lintujen silmissä kivien kylmyys.
