Mira Kankaanrannan ateljeen pöydällä on usein kukkia: neilikoita tai herkkiä, kuivuneita oksia ja nuppuja. Teijolla asuvan kuvataiteilijan työhuone siirtyi marraskuun 2020 ajaksi Kankaanrannan (s. 1983) lapsuuden ja nuoruuden kotikaupunkiin Tornioon osana Aineen taidemuseon Lapin kullanmurut -residenssiprojektia. Kukat ja hennot sävyt toistuvat myös Tornion residenssissä syntyneissä teoksissa.
Kuukauden residenssijaksolla Kankaanranta maalasi, piirsi, raaputti ja leikkasi yhden näyttelyn verran uusia teoksia. Tussipiirrokset ja akvarellit saivat seurakseen kahvilla maalattuja sävyjä ja hentojen teepussin käyttämistä piirrospohjana. Luonto on kaikissa Kankaanrannan uusissa teoksissa voimakkaasti läsnä.
Teosten kuvastossa toistuvat myös merkilliset hahmot, jotka ovat osin ihmisen, osin eläimen muotoisia. Hahmojen kasvot ovat välillä tassumaisten käsien takana peitossa, välillä ne on piirretty tussimusteella erittäin tarkasti. Usein nämä ihmis-eläimet kantavat käsissään (tai tassuissaan) hentoja kasveja. Kankaanrannan mukaan teoksissa on kyse jonkinlaisesta kaipuusta luonnon pariin ja syviin metsiin. Sympaattisia nämä tummat, kippuralla olevat hahmot ainakin ovat. Vaikka musteella maalatut kasvot nousevat pimeästä, eivät hahmot näytä pelottavilta tai aggressiivisilta.
”Ne on Kyyhöttäjiä tai Kyhjöttäjiä”, Kankaanranta avaa hieman hahmojen merkitystä.
Pohjoisessa vietetty residenssijakso toi Kankaanrannan mukaan taiteelliseen työskentelyyn rauhaa sekä toisaalta kaivattua intensiivisyyttä. Teoksia syntyi kuukauden aikana paljon enemmän kuin taiteilija osasi odottaa. Viippola-residenssi on Aineen taidemuseon vieressä sijaitseva Tornion kaupungin omistama vanha peräpohjalaistalo, jonka toinen pääty on remontoitu kokonaan ateljeetilaksi. Vahvat hirsiseinät takaavat hiljaisen työskentelyrauhan, vaikka talo sijaitseekin aivan Tornion keskustassa.
Lapin kullanmurut -näyttely- ja residenssiprojekti myös pilotoi taiteilijoiden välisiä kohtaamisia. Pohjoiseen palannut Kankaanranta tapasi residenssijakson puitteissa Sodankylän Askassa työskentelevän taiteilijan Helena Junttilan. Vaikka taiteilijat edustavat eri sukupolvia, löytyi heidän työskentelystään paljon yhteistä jaettavaa.
Residenssijakson päätteksi Mira Kankaarannan tuotantoa ripustettiin Tornion keskustassa sijaitsevaan vanhaan Avelan kirja- ja paperikauppana tunnettuun taloon rauhalliseksi ja hengittäväksi kokonaisuudeksi. Loppuvuonna 2020 voimaan tulleiden koronarajoitusten myötä näyttelyn avaamista siirrettiin kuluvan vuoden tammikuulle.
Kyyhöttäjät kyyhöttävät nyt sydäntalven pakkasissa.
”Havumetsän lapsien voima on elokuvan kyvyssä käsitellä valtavaa aihevyyhtiä laajalle yleisölle lähestyttävällä tavalla.” Virpi Suutarin viimeisimmän dokumentin arvioi KaltiolleMia Hannula.
”Ritva Kovalainen ja Sanni Seppo eivät jätä katsojaa sen harhakuvan valtaan, että maamme olisi täynnä luonnontilaista ja luonnonkaunista metsää.” Kajaanin taidemuseossa 10.12.2023 saakka esillä olevan Pohjoistuulen metsä -näyttelyn arvioi Niina Kestilä.
Horizont-hanke herättelee henkiin purkutaloja sekä pandemiavuosien rajasulkujen hiljentämää Tornion ja Haaparannan kaksoiskaupunkisuhdetta. Saima Visti tutustui yhteisötaiteelliseen näyttelyyn.
”Työväenluokkaista kulttuuria tehdään omista lähtökohdista tietoisena ja ylpeänä eikä surkutella, että voivoi kun en ole syntynyt rikkaaseen perheeseen.” Anu Kolmonen haluaa kaapata keskustelun työläiskulttuurista takaisin työläisille.
Mikko Myllylahden Cannesissakin palkittu lokakuun ensi-iltaelokuva on Kaltion kriitikko Matti A. Kemin mukaan ”ilahduttava kaato”. Ensi-iltansa leffa saa teattereissa 7.10.2022.
Esseesarjan kolmanessa osassa Jenny Kangasvuo pohtii demokratiaa, joka saattaa nostaa vallankahvaan myös Saksan kansallissosialistien kaltaisen puolueen.
75-vuotisjuhlaseminaari ”Taiteen ja kulttuurin rooli koulutuksessa ja tutkimuksessa” on katsottavissa Oulun ammattikorkeakoulun youtube-kanavalla osoitteessa https://www.youtube.com/watch?v=jbpnxvfWOqM. Seminaari striimattiin torstaina 29.10.2020 klo 13–16.
Oulujokivarressa sijaitsevalla Saarelan maatilalla oli isäntä, jonka voimista liikkui villejä huhuja. Kyseessä oli painin olympiavoitolla nimensä historiaan kirjoittanut Yrjö Saarela, […]
Väestön eliniänodotteen kasvaessa yksi ”vanhuuden” kategoria, 65+, ei enää riitä. Kuusikymppiset, kahdeksankymppiset ja satavuotiaat ovat ryhminä saatikka yksilöinä liian erilaisia, Jenny Kangasvuo kirjoittaa.
”Voihan olla, että fiksumpi lukija saa noista keskusteluista enemmän irti kuin tällainen maalaisjuntti”, Eero Ylitalo äimistelee Eero Materon romaanin Laturin paperit kerronnan tasoja.
Risto Kormilainen luki myös Hannu Niklanderin viimeisimmän romaanin ja koki, että ”mukaan on lastattu tarpeettoman paljon korttiotteita ja tiedon runsautta”.
”Holmström onnistuu kuvauksessaan uskottavasti ja on hienoa, että tapahtumapaikkana on pieni maalaiskaupunki Helsingin, Tampereen tai Turun sijaan.” Risto Kormilainen luki Suden lapset.
Markku Envall ”antaa lukijalle tilaa omaan ajatteluun ja kantojen muodostukseen tekstien mietteliäisyydellä sekä arvoituksellisuudella”, kirjoittaa Risto Kormilainen esseekokoelmasta Rajan kahta puolta.
Sodan pauloissa tarkastelee Suomen militarisoitumista parinkymmenen artikkelin verran. Juhani Rantala luki Susanna Hastin ja Noora Kotilaisen toimittaman teoksen.
Päätoimittaja vaelsi marraskuun lopulla Pikisaareen ja päätti kertoa siitä myös pääkirjoituksessa. Juonipaljastuksena kerrottakoon, että 12.12. reissutoive jäi vain toiveeksi.
Sula tuoksui keväällä lähdön aikana. Lehdet ja havunneulat varisevat kenkieni alla. Paljastunut, kostea maa hengitti jännittyneesti, ja sadevesi valui kanssani […]
Met lähemä pikkuselle reisulle taas. Meän matka kulkee ajassa, paikasta paikhaan, ihmisistä ihmissiin. Ja mulla oon ollu kauvon aikaa hunteeringissa, […]