Kotiseudulle residenssiin Kyyhöttäjien kanssa
Mira Kankaanrannan ateljeen pöydällä on usein kukkia: neilikoita tai herkkiä, kuivuneita oksia ja nuppuja. Teijolla asuvan kuvataiteilijan työhuone siirtyi marraskuun 2020 ajaksi Kankaanrannan (s. 1983) lapsuuden ja nuoruuden kotikaupunkiin Tornioon osana Aineen taidemuseon Lapin kullanmurut -residenssiprojektia. Kukat ja hennot sävyt toistuvat myös Tornion residenssissä syntyneissä teoksissa.
Kuukauden residenssijaksolla Kankaanranta maalasi, piirsi, raaputti ja leikkasi yhden näyttelyn verran uusia teoksia. Tussipiirrokset ja akvarellit saivat seurakseen kahvilla maalattuja sävyjä ja hentojen teepussin käyttämistä piirrospohjana. Luonto on kaikissa Kankaanrannan uusissa teoksissa voimakkaasti läsnä.
Teosten kuvastossa toistuvat myös merkilliset hahmot, jotka ovat osin ihmisen, osin eläimen muotoisia. Hahmojen kasvot ovat välillä tassumaisten käsien takana peitossa, välillä ne on piirretty tussimusteella erittäin tarkasti. Usein nämä ihmis-eläimet kantavat käsissään (tai tassuissaan) hentoja kasveja. Kankaanrannan mukaan teoksissa on kyse jonkinlaisesta kaipuusta luonnon pariin ja syviin metsiin. Sympaattisia nämä tummat, kippuralla olevat hahmot ainakin ovat. Vaikka musteella maalatut kasvot nousevat pimeästä, eivät hahmot näytä pelottavilta tai aggressiivisilta.
”Ne on Kyyhöttäjiä tai Kyhjöttäjiä”, Kankaanranta avaa hieman hahmojen merkitystä.
Pohjoisessa vietetty residenssijakso toi Kankaanrannan mukaan taiteelliseen työskentelyyn rauhaa sekä toisaalta kaivattua intensiivisyyttä. Teoksia syntyi kuukauden aikana paljon enemmän kuin taiteilija osasi odottaa. Viippola-residenssi on Aineen taidemuseon vieressä sijaitseva Tornion kaupungin omistama vanha peräpohjalaistalo, jonka toinen pääty on remontoitu kokonaan ateljeetilaksi. Vahvat hirsiseinät takaavat hiljaisen työskentelyrauhan, vaikka talo sijaitseekin aivan Tornion keskustassa.
Lapin kullanmurut -näyttely- ja residenssiprojekti myös pilotoi taiteilijoiden välisiä kohtaamisia. Pohjoiseen palannut Kankaanranta tapasi residenssijakson puitteissa Sodankylän Askassa työskentelevän taiteilijan Helena Junttilan. Vaikka taiteilijat edustavat eri sukupolvia, löytyi heidän työskentelystään paljon yhteistä jaettavaa.
Residenssijakson päätteksi Mira Kankaarannan tuotantoa ripustettiin Tornion keskustassa sijaitsevaan vanhaan Avelan kirja- ja paperikauppana tunnettuun taloon rauhalliseksi ja hengittäväksi kokonaisuudeksi. Loppuvuonna 2020 voimaan tulleiden koronarajoitusten myötä näyttelyn avaamista siirrettiin kuluvan vuoden tammikuulle.
Kyyhöttäjät kyyhöttävät nyt sydäntalven pakkasissa.
Yhä suurempi osa EU-maiden kansalaisista kannattaa kauppapakotteita Israelille. Sadat eurooppalaiset poliitikot ovat viime ja tänä vuonna allekirjoittaneet vaatimuksia, joissa vaaditaan unionin yhteisiä pakotteita Israelia vastaan. Kasvavasta paineesta huolimatta EU ei ole lakkauttanut kauppaa edes Israelin siirtokuntien kanssa, jotka ovat kansainvälisen oikeuden vastaisia.
Tämä sitkeys on näkyvissä myös oululaisten rullalautailijoiden yhdistystoiminnassa. Hiukkavaaran hallin sulkeminen ei ole tarkoittanut ainoastaan harrastusmahdollisuuksien kaventumista; se on ollut […]
Alama tästä: Hyvin tunnettu, kansainvälisestikki tunnettu, taiteilija Anders Sunna (1985) hoksasi tehhä taitenäyttelyn nimelthään Meän Meän Sápmelaš. S’oli näytilä Luulajan […]
Ajattelen: Ukrainaan sotaan lähteneet suomalaiset vapaaehtoiset, Mona Mannevuon Ihmiskone töissä (Gaudeamus 2020), sotien jälkeinen aika, jälleenrakennus ja (taas, edelleen) betonivalumuotit […]
Aika, muistot ja erilaiset nostalgian lajit ovat valtailleet mieleni sopukoita viime aikoina, vaikka yhä enemmän pitäisi yrittää keskittyä kaikenlaiseen tulevaan […]
Suomalais-ranskalainen Sofia Karinen asuu Oulussa. Hänen teoksissaan voin nähdä kuitenkin myös ranskalaista valoa. Jo nuorena piirtämisestä ja maalaamisesta innostunut Karinen […]
Reijo Valta osallistui maaliskuussa 2025 Uumajan LittFestille päätoimittajan kanssa. Ruotsin vanhimmalla ja merkittävimmällä kirjallisuusfestivaalilla oli tänäkin vuonna paljon mielenkiintoisia vieraita.
Kaltion 80-vuotiseen historiaan mahtuu monenlaista kissanhännänvetoa. Juhani Rantala pohtii, mistä kumpusi 1960-luvulla Atte Kalajoen ja Erno Paasilinnan eli Kaltion ensimmäisen ja toisen päätoimittajan välirikko.
”Nälkävuosi on muutenkin juuri sellaista taidetta, jolla persu perustelisi, että kulttuurilta pitäisi leikata loputkin rahat ja suunnata ne ampumaradoille. Lukutaitoinen persu eli sivistysporvari ehkä syyttäisi näytelmää vastuuttomaksi ja epäisänmaalliseksi.”
”Alaviitteet on suppea summaus ajastamme lyyrisesti valotettuna. Se, mikä näyttää säihkyvältä ja sankarilliselta, osoittautuu loppujen lopuksi tomuksi ja tuhkaksi.”
”Teos voisi olla raskasta luettavaa, jos Räinä ei kirjoittaisi niin kauniisti, kirkkaasti ja harkitusti. Karujakaan havaintoja, uutisia tai tutkimustietoja ei pehmennetä, mutta pienintäkään kiivailun tai julistamisen sävyä ei lipsahda mukaan.”
”Hurme ei ole tutkija – vaikka kirja tutkimukselta pitkälti vaikuttaakin – vaan lennokkaan hauska kirjailija, joka panee lukijansa päät pyörälle.”
”[Mikael] Niemi on elänyt tiiviisti kolmen kielen ja kahden kulttuurin keskellä, mikä on muokannut hänestä loistavan sekä monipuolisen kirjailijan, joka hallitsee niin runon kuin proosan lyhyenä ja pitkänä.”
”Pyreneiden niemimaan pohjoisosassa sijaitsee Baskimaan (Euskadi) suurin kaupunki Bilb(a)o. Sinne sijoittaa Ville Hytönen kesähelteisen runoelmansa.”
Luonnonsuojelurikokset ovat Suomessa melko tavallisia eikä niistä jää helposti korvessa kiinni, ellei kohdalle satu osumaan onnekas tutkimussukeltaja. Vesistöbiologi Myyri Sysivesi vie lukijan pinnan alle ja rikospaikalle.
Metsiensuojelu on joukkuelaji, jossa yksi avaintekijä on vapaaehtoinen metsäkartoittaja. Kartoitustyötä tekee pieni aktiivien joukko, johon helsinkiläinen Olli Manninen on kuulunut miltei kolmekymmentä vuotta.
Samalla, kun puolustusvoimat vankistaa turvallisuuden nimissä ”pohjolan linnaketta”, sen hankkeet muuttavat elinympäristöjä ja ekosysteemejä. Kritisoiminen on vaikeaa, sillä kukapa tahtoisi asettua kansallista turvallisuutta vastaan. Rovaniemeläinen Lotta Lautala etsi dilemmaan selvyyttä arktisen maailmanpolitiikan tutkijan Laura Junka-Aikion kanssa.
Onko ”vihreän energian” puhtauden ihannointi edelleen vallankäytön keino sulkea saamelaiset ulos päätöksenteosta yhteiskunnan marginaaliin? Kuka päättää, mikä on puhdasta ja likaista? Eleonora Alarieston essee, julkaistu yhteistyössä Metsäliikkeen kanssa.
Esitetty Lyseon 150-vuotispääjuhlassa
uudistetussa ruokalassa torstaina 17.10.2024
”Moni hyönteinen näyttää ulkoavaruuden olennolta, jos mikroskoopilla katselee. Se herättää enemmänkin hämmästystä, jopa inhoa ja halua torjua näitä olentoja. Silloin empatia jää helposti puuttumaan.” Sampsa Hannonen haastatteli eläinfilosofi Elisa Aaltolaa.
