Jaakko Numminen: Sivistys-Suomen synty – Opetusministeriön kansliapäällikkö muistelee, osat I Koulutuspolitiikka ja II Kulttuuripolitiikka. 490 ja 465 s. Edita 2020.
”Komitean nimi oli sen verran pitkä ja vaikea, että komiteasta ryhdyttiin käyttämään sekä keskustelussa että julkisuudessakin puheenjohtajansa mukaan nimitystä Nummisen komitea. Annoinkin myöhemmin neuvon, että jos komitean puheenjohtaja haluaa saada oman nimensä alan historiaan, hänen pitää antaa komitealleen riittävän pitkä virallinen nimi.”
Tällä virneilyllä kirjoitti historiaan nimensä lokakuussa 2022 edesmennyt opetusministeriön kansliapäällikkö, ministeri Jaakko Numminen (1928–2022). Viittaus Nummisen komiteaan on vuodelta 1968, jolloin silloinkin nähtiin aiheelliseksi uudistaa yliopistojen sisäistä hallinnollista rakennetta.
Numminen näki, koki ja vaikutti sivistys-Suomen syntyyn merkittävästi. Hänen virkauransa kesti vuodesta 1966 vuoteen 1994. Nummisen kaksiosainen muistelmateos on sivumäärältään järkälemäinen, yhteensä lähes tuhatsivuinen virkamiesmäisen pikkutarkka tutkielma koulutus- ja kulttuuripolitiikkaan 1960-luvulta aina 2000-luvulle.
Teoksen ensimmäinen osa Koulutuspolitiikka piirtää suuntaviivansa itsenäistymisen ajan valtakunnansuunnittelusta aina 2000-luvun ammattikorkeakoululaitoksen syntyyn ja koulutuslainsäädännön kokoamiseen. Toinen osa Kulttuuripolitiikka setvii opetusministeriön (myöh. opetus- ja kulttuuriministeriön) kulttuuri-instituutioiden syntyä.
Ymmyrkäisen laaja-alaisten aihekokonaisuuksien ohessa Numminen ehtii kertoa anekdootteja muun muassa Säätytalon restauroimisesta, sutkautella entisistä työkavereistaan sekä suhteestaan esimerkiksi tuolloiseen tasavallan presidentti Urho Kekkoseen ja kertoa perheensä vuosittaisista kuulumisista enemmän tai vähemmän annaalimuotoisin sähkein.
Oulun yliopiston syntyvaiheet Numminen niputtaa varsin omakohtaisin tarinoin: Hän on ollut tarpomassa silloisen ministeri Johannes Virolaisen kanssa Linnanmaan suota ”reisiin saakka ulottuvilla kumisaappailla” sekä ollut ainoa maallikkojäsen viisihenkisessä arkkitehtuurikilpailun palkintolautakunnassa. Ja puolitoista vuosikymmentä myöhemmin hän kertoo myöhästyneensä eräästä luentotilaisuudesta ”ainakin vartin”:
”Vihdoin saavuin luentopaikalleni ainakin varttitunnin myöhässä ja kohtasin ärtyneen kuulijakunnan. Pyysin anteeksi ja sanoin, ettei minulla ole muuta sanottavaa harhailuni ja myöhästymiseni puolustukseksi, kuin että olen kuulunut tämän yliopistoalueen arkkitehtuurilpailun palkintolautakuntaan. Sain repliikilläni auditoriolta ainakin osittaisen anteeksiannon.”
Myöhemmistä Oulun yliopiston vaiheista Numminen toteaa ihailleensa Oulun yliopiston vuosien 1961–1987 rehtori Markku Mannerkoskea. Nummismaisesti kuvailtuna tulkille ärähtäneestä Mannerkoskesta onkin tarjolla lämmin muisto.
Herkullisen kurkistuksen ministeriön vauhdikkaaseen elämään Numminen tarjoaa ensimmäisessä osassa esimiehistään eli opetusministereistä. Rivien välists hän osaa taidokkaasti ja tahdikkaasti muotoilla epämiellyttävimmät persoonat ja taidottomimmat ministerit kansliapäällikön vinkkelistä. Silti jokaisesta hänellä on sanottavana myös diplomaattisesti hyvää – toisinaan jopa hirtehistä.
Kulttuuritoimijoista Numminen sivaltelee ilkeämmin. Hän mainitsee epiteetein muun muassa Leif Segerstamin olleen 1970-luvun vaihteessa ”vielä hoikka ja komea”, ja huomauttaa, kuinka Finlandia-palkinnon juhlallisuuksissa tarjoilu oli ylenpalttista kirjallisuusväelle ja ”viiniä oli riittävästi tällekin yleisölle”.
Kielellisesti esitys on taidokas ja taustatoimitus on ällistyttävän laaja-alaista. Jälkiviisastelua on ihmeen vähän, omia ja etenkin ministeriön virheitäkin myönnetään jälkikäteen auliisti. Muistelmamainen pompöösi on vähäistä, eivätkä henkselit pauku edes kauaskantoisissa ja jälkikäteen ajatellen radikaaleissa uudistuksissa.
Kaiken kukkuraksi Numminen on kirjoittajana nähnyt valtaisan toimituksellisen työn selvittäessään, mihin kunkin ministerin erityisavustajat lopulta urallaan päätyivät. Toisinaan sorrutaan turhan pikkutarkkoihin dokumentointeihin toimikuntien koostumuksista, toisinaan surulliset ihmiskohtalot vaikkapa Tampereen yliopiston rehtori Paavo Kolin muodossa suurpiirteisesti sivuutetaan; Koli kun muun muassa ilmaisi uransa loppuvaiheilla eräässä ministeriön mietinnössä olevansa ainoa ihminen selvittelemään Neuvostoliiton ja Yhdysvaltain ydinaseselkkaukset.
Harvakseltaan tekstimassaa rytmittävät harmaat tietolaatikot, joissa avataan jotain tiettyä aihetta lähemmin yleensä omakohtaisen kommelluksen tai huomion kautta. Tietolaatikot antavat Nummisen sanoittamana hyvän kokonaiskuvan menneen maailman erikoisuuksista ja tarjoavat näpäytyksille luontevan paikan.
Jaakko Nummisen työura hakee vertaistaan. Vaikka kuivakka luettelointi ja työryhmien läsnäolijoiden listaaminen paikoin ihmetyttääkin, on Nummisen yleisesitys tekemisistään ja päätösten pitkäkantoisuuksista hyvin mukaansatempaava.
—
Matti A. Kemi on entinen ylioppilaskunta-aktiivi hallinnon koulutuspolitiikan saralta ja on toiminut Oulun yliopiston ylioppilaskunnan ja yliopiston hallituksissa. Kemi on osallistunut töidensä ja luottamustoimiensa johdosta opetus- ja kulttuuriministeriön alaiseen lasten- ja nuorten taiteiden perusopetuksen kehittämiseen.
Yhä suurempi osa EU-maiden kansalaisista kannattaa kauppapakotteita Israelille. Sadat eurooppalaiset poliitikot ovat viime ja tänä vuonna allekirjoittaneet vaatimuksia, joissa vaaditaan unionin yhteisiä pakotteita Israelia vastaan. Kasvavasta paineesta huolimatta EU ei ole lakkauttanut kauppaa edes Israelin siirtokuntien kanssa, jotka ovat kansainvälisen oikeuden vastaisia.
Alama tästä: Hyvin tunnettu, kansainvälisestikki tunnettu, taiteilija Anders Sunna (1985) hoksasi tehhä taitenäyttelyn nimelthään Meän Meän Sápmelaš. S’oli näytilä Luulajan […]
Ajattelen: Ukrainaan sotaan lähteneet suomalaiset vapaaehtoiset, Mona Mannevuon Ihmiskone töissä (Gaudeamus 2020), sotien jälkeinen aika, jälleenrakennus ja (taas, edelleen) betonivalumuotit […]
Aika, muistot ja erilaiset nostalgian lajit ovat valtailleet mieleni sopukoita viime aikoina, vaikka yhä enemmän pitäisi yrittää keskittyä kaikenlaiseen tulevaan […]
Suomalais-ranskalainen Sofia Karinen asuu Oulussa. Hänen teoksissaan voin nähdä kuitenkin myös ranskalaista valoa. Jo nuorena piirtämisestä ja maalaamisesta innostunut Karinen […]
Reijo Valta osallistui maaliskuussa 2025 Uumajan LittFestille päätoimittajan kanssa. Ruotsin vanhimmalla ja merkittävimmällä kirjallisuusfestivaalilla oli tänäkin vuonna paljon mielenkiintoisia vieraita.
Kaltion 80-vuotiseen historiaan mahtuu monenlaista kissanhännänvetoa. Juhani Rantala pohtii, mistä kumpusi 1960-luvulla Atte Kalajoen ja Erno Paasilinnan eli Kaltion ensimmäisen ja toisen päätoimittajan välirikko.
”Nälkävuosi on muutenkin juuri sellaista taidetta, jolla persu perustelisi, että kulttuurilta pitäisi leikata loputkin rahat ja suunnata ne ampumaradoille. Lukutaitoinen persu eli sivistysporvari ehkä syyttäisi näytelmää vastuuttomaksi ja epäisänmaalliseksi.”
”Alaviitteet on suppea summaus ajastamme lyyrisesti valotettuna. Se, mikä näyttää säihkyvältä ja sankarilliselta, osoittautuu loppujen lopuksi tomuksi ja tuhkaksi.”
”Teos voisi olla raskasta luettavaa, jos Räinä ei kirjoittaisi niin kauniisti, kirkkaasti ja harkitusti. Karujakaan havaintoja, uutisia tai tutkimustietoja ei pehmennetä, mutta pienintäkään kiivailun tai julistamisen sävyä ei lipsahda mukaan.”
”Hurme ei ole tutkija – vaikka kirja tutkimukselta pitkälti vaikuttaakin – vaan lennokkaan hauska kirjailija, joka panee lukijansa päät pyörälle.”
”[Mikael] Niemi on elänyt tiiviisti kolmen kielen ja kahden kulttuurin keskellä, mikä on muokannut hänestä loistavan sekä monipuolisen kirjailijan, joka hallitsee niin runon kuin proosan lyhyenä ja pitkänä.”
”Pyreneiden niemimaan pohjoisosassa sijaitsee Baskimaan (Euskadi) suurin kaupunki Bilb(a)o. Sinne sijoittaa Ville Hytönen kesähelteisen runoelmansa.”
Luonnonsuojelurikokset ovat Suomessa melko tavallisia eikä niistä jää helposti korvessa kiinni, ellei kohdalle satu osumaan onnekas tutkimussukeltaja. Vesistöbiologi Myyri Sysivesi vie lukijan pinnan alle ja rikospaikalle.
Metsiensuojelu on joukkuelaji, jossa yksi avaintekijä on vapaaehtoinen metsäkartoittaja. Kartoitustyötä tekee pieni aktiivien joukko, johon helsinkiläinen Olli Manninen on kuulunut miltei kolmekymmentä vuotta.
Samalla, kun puolustusvoimat vankistaa turvallisuuden nimissä ”pohjolan linnaketta”, sen hankkeet muuttavat elinympäristöjä ja ekosysteemejä. Kritisoiminen on vaikeaa, sillä kukapa tahtoisi asettua kansallista turvallisuutta vastaan. Rovaniemeläinen Lotta Lautala etsi dilemmaan selvyyttä arktisen maailmanpolitiikan tutkijan Laura Junka-Aikion kanssa.
Onko ”vihreän energian” puhtauden ihannointi edelleen vallankäytön keino sulkea saamelaiset ulos päätöksenteosta yhteiskunnan marginaaliin? Kuka päättää, mikä on puhdasta ja likaista? Eleonora Alarieston essee, julkaistu yhteistyössä Metsäliikkeen kanssa.
Esitetty Lyseon 150-vuotispääjuhlassa
uudistetussa ruokalassa torstaina 17.10.2024
”Moni hyönteinen näyttää ulkoavaruuden olennolta, jos mikroskoopilla katselee. Se herättää enemmänkin hämmästystä, jopa inhoa ja halua torjua näitä olentoja. Silloin empatia jää helposti puuttumaan.” Sampsa Hannonen haastatteli eläinfilosofi Elisa Aaltolaa.
”Mielenosoittamisoikeus, kuten mikä tahansa muukin oikeus, voidaan myös menettää. Siksi sen toteutumista tulee seurata, tarkastella ja uudelleenarvioida.” Rovaniemeläinen lukiolainen Minea Kaippio kirjoittaa mielipiteenvapaudesta.
