Juho Könkkölä ajattelee maailmaa origamien taitoksina
Juho Könkkölä (s. 1997) taitteli jo lapsena Keski-Suomen Korpilahdella paperista intohimoisesti erilaisia hahmoja. ”Homma karkasi käsistä”, Könkkölä kertoo, kun häneltä kysyy, miten hän päätyi tekemään origameja täysipäiväisesti.
Aineen taidemuseon syyskuun kutsutaiteilijana Viippola-residenssin ateljeessa Könkkölä työskentelee alun perin Japanista lähtöisin olevalla origami-tekniikalla. Origamien tekeminen vaatii kolmiulotteista hahmottamista ja sorminäppäryyttä. Erikoishienon riisipaperin arkkeja on levitelty ympäri ateljeen pöytiä. Valkoiset arkit muuttuvat Könkkölän käsissä monimutkaisiksi eri mytologioihin ja taruihin liittyviksi hahmoiksi. Riisipaperin lisäksi origamitaiteilija ei juuri hintavia työvälineitä tarvitse: Könkkölä esittelee hammastikkua, jota käyttää apunaan taitoksien tekemisessä.
”Tämä sama tikku on ollut jo puolitoista vuotta käytössä”, taiteilija laskeskelee.
Ateljeen lattialla on myös pahvilaatikko täynnä värikkäitä papereita taiteltuna mitä erilaisimpiin muotoihin. Laatikon sisältö on kuin origamitaiteilijan työkalupakki tai kirjasto. Harjoituskappaleiden avulla Könkkölä pystyy suunnittelemaan haluamiensa muotojen taitoksia ja saamaan ne osaksi lopullista teosta.
Könkkölän taittelemana paperit muuttuvat esimerkiksi kannelta soittavaksi Väinämöiseksi tai satoa korjaavaksi maanviljelijäksi. Origamien yksityiskohdat ovat hätkähdyttävän tarkkoja ja Könkkölä joutuu kerta toisensa jälkeen vakuuttelemaan katsojille, että kaikki on todella valmistettu yhdestä paperiarkista ilman saksia tai liimaa.
Origamien tekeminen on hidasta ja vaatii viikkojen, jopa kuukausien etukäteissuunnittelua. Tornion residenssissä valmistettavien teosten suunnittelun Könkkölä aloitti jo kuukausia aikaisemmin keväällä. Syksyn residenssijakso kului kurinalaista työskentelyaikataulua noudattaen ja pitkällisiä suunnitelmia toteuttaen. Origamitaiteilija ei jouda odottelemaan inspiraation tulemista, mikäli haluaa saada jotain aikaiseksikin.
Torniossa Lapin ammattikorkeakoulusta kuvataiteilijaksi valmistunut Könkkölä on pitänyt kuluneen vuoden 2020 aikana jo kaksi museonäyttelyä. Juho Könkkölän origamit pääsivät osaksi Amos Rexin Generation 2020 -ryhmänäyttelyä juuri ennen kuin korona sulki museot. Syyskuussa taiteilija palasi opiskelukaupunkiinsa Tornioon Aineen taidemuseon kutsumana, osana Lapin kullanmurut -näyttely- ja residenssiprojektia. Residenssikuukauden jälkeen Könkkölän origamit olivat esillä Tornion keskustassa, vanhasta kemikalioliikeestä näyttelytilaksi muutetussa Galleria Tilassa.
Lapin kullanmurut on Aineen taidemuseon vastaus siihen, mikä voisi olla unelmien museoprojekti. Jenny ja Antti Wihurin rahasto valitsi nyt toisen kerran kaksi suomalaista museota alueellisiksi kummimuseoikseen, ja vuonna 2020 unelmien museoprojektia pääsi Aineen taidemuseon lisäksi toteuttamaan Lappeenrannan museo. Aineen taidemuseo on kutsunut projektiin mukaan kuusi 1980–1990-luvuilla syntynyttä taiteilijaa, joista jokainen saa asua ja työskennellä vuorotellen Aineen taidemuseon vieressä sijaitsevassa Viippola-residenssissä. Residenssikuukauden jälkeen kukin taiteilija valmistaa näyttelyn eri puolille Torniota, ja kesällä 2021 kuuden taiteilijan teokset ovat esillä ryhmänäyttelyssä Aineen taidemuseossa.
Könkkölän näyttely avasi Lapin kullanmurujen näyttelyvuoden onnistuneesti. Kaupungin keskeisellä paikalla sijaitseva näyttelytila houkutteli paljon kävijöitä, joille museossa vierailu ei välttämättä ole tuttua. Myös taiteilijan mielestä residenssikuukausi ja näyttely toivat uusia ajatuksia ja näkökulmia taiteen tekemiseen. Könkkölän mukaan läheinen yhteistyö taidemuseon kanssa selkiytti omaa näkemystä taiteellisesta työskentelystä.
Näyttelyn avauduttua Könkkölä on sitä mieltä, että kuukauden residenssijaksollaan Torniossa hän valmisti tähän mennessä kenties parhaimmat origamiteoksensa. Yksi asia kuitenkin muuttui: nimittäin se kauan käytössä ollut origamin tekijän tärkeä työkalu, hammastikku, piti viimein vaihtaa uuteen.
Lapin kullanmurut, Aineen taidemuseon näyttely- ja residenssiprojekti, Torniossa 9/2020–9/2021.
Emeritusprofessori ja entinen Kaltion päätoimittaja Veli-Pekka Lehtola pohtii saamelaisteemojen käsittelyäKaltiossa lehden sotienjälkeisen historian, vuoden 1966 saamelaisjulkaisun ja itse toimittamiensa teemanumerojen (1982 ja 1996) pohjalta.
Yhä suurempi osa EU-maiden kansalaisista kannattaa kauppapakotteita Israelille. Sadat eurooppalaiset poliitikot ovat viime ja tänä vuonna allekirjoittaneet vaatimuksia, joissa vaaditaan unionin yhteisiä pakotteita Israelia vastaan. Kasvavasta paineesta huolimatta EU ei ole lakkauttanut kauppaa edes Israelin siirtokuntien kanssa, jotka ovat kansainvälisen oikeuden vastaisia.
Jossain lähitulevaisuudessa ihmiset elävät skandinaavisen sisustustyylin mukaisissa sisätiloissa ja ainoa kosketus ulkoilmaan on roskalaatikoiden luona. Reijo Valta arvioi 2.4.2026 ensi-iltansa saaneen Oravan.
Eros Gomorralainen katseli 56. Tampereen elokuvajuhlilla sarjan Rúnar Rúnarssonin elokuvia, niin lyhyitä kuin pitkiä. Islantilaisen Rúnarssonin teoksissa tutkitaan usein suuria elämänmuutoksia.
”Xulu202x-projekti haluaa valaa tulevaisuudenuskoa paikallisiin nuoriin mutta törmää samaan aikaan kylmiin realiteetteihin ja ongelmiin, jotka vaikeuttavat unelmointia.” Marlene Hyyppä arvioi projektin pääteoksen S.I.E.L.L.Ä.
Kaltio ry osallistuu myös kulttuuripääkaupunkivuoden tekemiseen. Taiteilijajärjestö MUU ry:n kanssa toteutettava hanke ”E75 Taidebussi” (tai englanniksi E75 Art Bus) halkoo Euroopan Välimereltä Jäämerelle.
Valokuvaaja Jaakko Heikkilän retrospektiivinen näyttely Ja minusta tuli ihminen esittelee Heikkilän laajaa tuotantoa. Näyttely on avoinna Aineen taidemuseossa Torniossa elokuun loppuun saakka.
”Samanlaista tasapainotteluahan elämä lienee myös muilla taidetta ja kulttuuria tekevillä.” Päätoimittaja ajattelee taas taiteen sijasta rahaa.
”Silti voi vain kehua, kuinka taitavasti kirjailija kuljettaa Weijon maallisen vaelluksen päätökseen.” Hannu Niklanderin Loivaa alamäkeä -sarjan viimeinen osa Kodit ja asunnot miellytti Timo Tossavaista.
”Stailattu nykykieli elävöittää huolellista kokonaisuutta”, mutta ”tarinan draamallinen jännite uhkaa hetkittäin puutua”. Maija Jelkänen arvioi Iida Aikion esikoisromaanin Muoviaurinko – Muitalus čálgama birra.
”Metsäteollisuuden edessä rähmällään oleva tiedeyhteisö rinnastuu toimintatavoiltaan niin kulttiin kuin mafiaan.” Tuomo Pirttimaa luki Teemu Kaskisen romaanin Yö ja usva.
”Jokaisena yhteiskunnallisen epävarmuuden, taantuman ja kriisin aikana syntipukin ajatus nousee uudelleen esiin.” Suomeen ja Kokkolaan muuttanut Mousa pohtii maailman tilannetta.
”Vaikka elokuvassa ei oikeastaan tapahdu juuri mitään, se pitää mainiosti otteessaan”, Kaltion kriitikko Matti A. Kemi toteaa Aleksi Salmenperän Isänpäivästä.
”Mitään uutta katsoja ei Kaijasta opi, eikä mitään uusia elokuvataiteellisia juolahduksiakaan synny.” Matti A. Kemi ei innostunut Kaija Koo -elämäkertaelokuvasta Kaunis rietas onnellinen.
Oulun kulttuuripääkaupunkivuoden aloittanut ooppera Ovllá on ”syvällinen tutkimusmatka yksilön kieli-identiteettiin ja hapertuvaan sukuperintöön”, Matti A. Kemi kirjoittaa. ”Traditionaaliseen oopperaperinteen kepeyttä ja leikkisyyttä lähestytään harvakseltaan.”
”Ateriointi palettiveitsillä ja muilla taiteilijan tarvikkeilla on vähän kömpelöä, mutta sujuu lapsilta helpommin. Kun hodarit on syöty, avataan jäätelöbaari.” Teatteri voi olla tällaistakin. Pete Huttunen vieraili Oulun teatterin Moninaisuuden näyttämöllä.
”Motiivit jäävät vaillinaisiksi, katsojalle ei tarjota tilaa ennakoida tai tajuta syitä ja yhteyksiä.” Matti A. Kemi vaikuttui Kullervon tarinan puitteista, mutta tarinan ja juonen juoksutus jätti haasteita katsojalle.
Marjatta Kaikkonen teki työvuosinaan oppimisen kehittäjänä opintomatkoja muun muassa Roomaan. Hän kirjoittaa nyt matkastaan ja antiikin kulttuurihistorian merkityksestä Kaltiolle.
Makasiini Contemporaryn Lost in the Woods -näyttely Turussa esittelee Rovaniemellä asuvan ja työskentelevän Eemil Karilan (s. 1978) taidetta. Karilan uraan sisältyy yli 30 soolonäyttelyä ja lukuisia ryhmänäyttelyitä myös ulkomailla.
Heavy Metal Perse ja sen musiikki ovat kajahtaneet Kajaanista jo neljännesvuosisadan verran. Niko Peltonen ruotii esseessään yhtyeen taivalta ja yrittää tavoittaa jotain HMP:n olemuksesta.
Pari vuosisataa sitten Oulu joi kaksin käsin tervaa. Tai eihän Oulu sitä oikeastaan juonut. Se purskutteli sitä suussaan ja sylki […]
