Solar Films: Risto Räppääjä ja villi kone. 76 min. Ensi-ilta 17.2.2023. S.
Ohjaus Maria Sid, käsikirjoitus Sinikka Nopola, Tiina Nopola, Emma Nopola ja Rimbo Salomaa, kuvaus Jari Mutikainen, äänisuunnittelu Olli Pärnänen, leikkaus Toni Tikkanen ja Joel Olander.
Rooleissa Otso Törmälä, Meri Lahikainen, Minka Kuustonen, Ylermi Rajamaa, Jenni Kokander.
Tunnustan heti alkuun, että odotukset Risto Räppääjä ja villi kone -elokuvaa kohtaan olivat korkealla laadukkaan lastenkirjan vuoksi. Perheessäni on luettu suosittuja Sinikka ja Tiina Nopolan Risto Räppääjä -kirjoja sekä keskusteltu syvällisemmästä sisällöstä, joka niistä usein löytyy. Aiempia Risto Räppääjä -leffoja on katsottu myös eri tavoilla. Villi kone on ilmestynyt kirjana jo vuonna 2006, mutta aihe on lapsiperheissä ja parisuhteissakin keskustelua herättävä edelleen. Se oli lapsen kanssa lukuvuorossa hiljattain, eli tarina kääntein oli itselläni hyvässä muistissa.
Leffan alkukohtaus, jossa yhdistyvät näyttelijäntyö, musiikki ja tanssi, on nimihenkilöä esittävän Otso Törmälän ensiesiintyminen elokuvanäyttelijänä. Laulun sanoitus alleviivaa tarinan alun, mutta erityisen onnistunut on tanssin osuus, ja niin ovat muutkin tanssia eri tavoin hyödyntävät elokuvan kohtaukset. Koreografi on tanssija ja sirkustaiteilija Saku Mäkelä. Yllätys onkin, jos hänen osaamistaan ei nähdä tulevaisuudessa enemmänkin elokuvissa osana poikkitaiteellista kokonaisuutta.
Kirjasarjasta tuttua Nelli Perhosta näyttelee tarinassa Törmälän tavoin ensi kertaa mukana oleva Meri Lahikainen. Risto ja Nelli ovat kiinnostuksen kohteiltaan edellisistä tarinoista kasvaneet erilleen, ja katsoja näkee samassa hetkessä ensimmäiset konfliktin aiheet heidän ystävyydessään, ja niinpä niistäkin pitää selvitä. Filmissä esiintyy lisäksi nosteessa olevia suosittuja näyttelijöitä, joista yksi on Putouksessa parhaillaan mukana oleva pohjoiset juuret omaava Aku ”Harri Mainos-Harri Moilanen” Sipola. Hämmentävää on, että aikuisten ammattiosaajien kuten myös pääosissa olevien Minka Kuustosen ja Ylermi Rajamaan suoritukset jäävät elokuvassa esiintyvien lasten varjoon.
Tarinaa kuljetetaan eteenpäin vuoroin dialogin ja välillä musiikin sekä tanssin avulla. Tämä vaihtelu jättää kirjassa olevia merkityksiä vähemmälle huomiolle eikä sitä välttämättä edes täysin osaa irrottaa osaksi, joissakin kohtauksissa nämä ilmiöt ovat vahvasti alleviivattuja. Henkilökohtainen suosikkihahmoni Ville Pyryn mummo on oikaistu kohtauksineen karusti pois, vaikka siinäkin koukussa olisi ollut mielenkiintoista nähdä dramaturgiset ja ohjaukselliset ratkaisut valkokankaalla. Lasten heittäytyminen tanssikohtauksiin on ilahduttavaa, ja toivoisinkin näkeväni enemmän tanssia osana elokuvakerrontaa, jos sillä saadaan vaikuttavuutta vaativassa lastenelokuva-genressäkin.
Risto Räpppääjä -elokuvien kuvakerronnassa ovat värisävyt yleensä vahvasti esillä, eikä tuoreinkaan tapaus tee tähän poikkeusta: Riston huppari on osa tutusta väripaletista ja hiukset punaiset. Muutkin hahmot ovat tuttuja jo aiemmista tarinoista, mutta heidän kohdallaan elokuva ei tuo syvyyttä lisää, mikä on harmi aikuiskatsojan kannalta.
Lapsikatsoja varmaankin kiinnittää enemmän huomiota lapsitähtiin ja aikuinen samassa elämänkaaressa oleviin viihteen tekijöihin. Elokuva on kaunis, kun taas kirja on mielestäni monisävyisempi. Loppu tehdään makuuni liian nopeassa rytmissä, ja sen ratkaisu myös tuntuu päälleliimatulta eikä valitettavasti jätä katsojan omalle pohdinnalle tilaa. Muutama minuutti lisää olisi voinut syventää kokemusta, eikä elokuva olisi tullut lapsillekaan liian pitkäksi.
”Työväenluokkaista kulttuuria tehdään omista lähtökohdista tietoisena ja ylpeänä eikä surkutella, että voivoi kun en ole syntynyt rikkaaseen perheeseen.” Anu Kolmonen haluaa kaapata keskustelun työläiskulttuurista takaisin työläisille.
Mikko Myllylahden Cannesissakin palkittu lokakuun ensi-iltaelokuva on Kaltion kriitikko Matti A. Kemin mukaan ”ilahduttava kaato”. Ensi-iltansa leffa saa teattereissa 7.10.2022.
Ajankohtaista Kompassina Victor Klempererin päiväkirjat Verkkoartikkeli
Esseesarjan kolmanessa osassa Jenny Kangasvuo pohtii demokratiaa, joka saattaa nostaa vallankahvaan myös Saksan kansallissosialistien kaltaisen puolueen.
Jenny Kangasvuon essee aloittaa sarjan, jonka teemat nousevat Victor Klempererin päiväkirjamerkinnöistä vuosilta 1933–1945.
75-vuotisjuhlaseminaari ”Taiteen ja kulttuurin rooli koulutuksessa ja tutkimuksessa” on katsottavissa Oulun ammattikorkeakoulun youtube-kanavalla osoitteessa https://www.youtube.com/watch?v=jbpnxvfWOqM. Seminaari striimattiin torstaina 29.10.2020 klo 13–16.
Oulujokivarressa sijaitsevalla Saarelan maatilalla oli isäntä, jonka voimista liikkui villejä huhuja. Kyseessä oli painin olympiavoitolla nimensä historiaan kirjoittanut Yrjö Saarela, […]
Väestön eliniänodotteen kasvaessa yksi ”vanhuuden” kategoria, 65+, ei enää riitä. Kuusikymppiset, kahdeksankymppiset ja satavuotiaat ovat ryhminä saatikka yksilöinä liian erilaisia, Jenny Kangasvuo kirjoittaa.
Áillohaš eli Nils-Aslak Valkeapää (1943–2001) avusti Kaltiota vuodesta 1964 alkaen etenkin kirja-arvosteluja kirjoittamalla. Áilun 80-vuotispäivän johdosta julkaisemme uudelleen kolme hänen Kaltioon vuosina 1964 ja 1965 kirjoittamaansa tekstiä.
”Tarina poukkoilee polveillen. Parhaita paloja ovat Kotisaaren muistelukset puolankalaisesta elämänmenosta ja sanailusta entivanhaseen malliin.” Risto Kormilainen arvioi Ahti Kotisaaren tarinakokoelman.
”Mitättömän tuntuisista, lyhyistä päälauseista alkaa loppua kohden huokua uhmakkuus. Teoksen pohjavire muuttuu entistä ahdistavammaksi häviävän pienissä havainnoissa.” Matti A. Kemi luki Riikka Simpuran Painottomuuden.
”Omaperäinen, omaääninen teos on raikas esimerkki suomalaisen runouden uudesta aallosta”, Kaltion kriitikko Matti A. Kemi kirjoittaa Petra Vallilan esikoisteoksesta ehkä.
Piispa Jari Jolkkonen jatkaa Kuopion hiippakunnan vahvaa kirjallista perinnettä teologisella esseekokoelmalla, jossa hän pohtii kristillistä ihmiskuvaa, uskon ja politiikan suhdetta sekä spiritualiteettia. Risto Kormilainen kritikoi.
Kaltio kutsui Helsingin Ylioppilaslehden päätoimittaja Adile Sevimlin esiintymään Oulun naiskulttuuriviikolla Kirjallisuuden talolle perjantaina 17.3. (klo 17.30). Viikon pääkuraattori Ulla Kaislaranta haastatteli viime vuoden esikoiskirjailijaa.
Oulun taidekoulussa näyttelijän uransa aloittanut Jaakko Ohtonen on tuttu niin televisiosta kuin valkokankailta. Hamstereiden tähteä jututti hänen varhaisvuosiaan tiiviisti seuraillut Ulla Kaislaranta.
”Mutta jos niihin kulttuurilehtitukiin edes indeksitarkistukset olisi tällä vuosituhannella tehty (yhtäkään ei ole nähty), avustajapalkkiobudjetin voisi melkein tuplata.” Päätoimittajalla tuntuu jääneen levy päälle, mutta niin se tuntuu jääneen valtion kulttuurihallinnossakin.
Jukka Tarkiaisen ”Jättiläinen” on valokuvaaja Eberhard Grossgasteigerin kanssa toteutettu kollaasi. Italialaista vuoristokuvaa taiteilijan kasvoihin yhdistävä teos on esillä Äkäslompolon Ars Nartae
”Valtakunnallisena varautumispäivänä aiemmin maakunnallisen musiikin soittamisesta resurssipulaan vedoten kieltäytynyt Yleisradio ilmoitti luovien sisältöjen ja median johtaja Ville Vilénin suulla vapauttavansa resursseja kokonaisen radiokanavan verran.”
