Oulun kaupungin kulttuuristrategia 2030. Oulu – Capital of Northern Scandinavia 2020.
Aloitetaan positiivisilla uutisilla. Kulttuuristrategian esittelykuvaston visuaalisuus hätkähdyttää hetkittäin. Satunnaisen mainostoimiston työksi tämä olisi onnistunut, vaikka osa elementeistä tuntuu halvoilta. Työn toteuttaneen tahon voisi olettaa kykenevän loihtimaan myös laajamittaisempia kuvallisia eepoksia, jos hänelle annettaisiin vapaammat kädet.
Konservatiivisuuden ja radikalismin ristisiitoksen kategoriassa tämä voisi jopa menestyä, jos sellaista jollakin festivaalilla juhlistettaisiin. Kuvat tanssivat hetkittäin mutta pysyvät rajojen sisällä. Murretuissa väreissä yhdistyy vakavuus ja vanha aika, jota uudet ideat läikittävät. Teksti on yhdentekevä, mutta se ei ole tässä yhteydessä olennaisinta.
Mikään ei liiku, draaman kaari ei huipennu. Elementit pysyvät etäällä, vaikka ne on näennäisesti koottu yhteen. Miksei lopun metsäläinen kohtaa kaupungin bilettäjänuoria? Ehkä kyse on diversiteetistä, jonka ei ole tarkoitus sulautua, mutta esteettisesti kyse on pintaraapaisusta, vihjailusta vailla syvempiä aikeita. Olen radikaali, mutta en oikeasti, eikä millään ole väliä, sillä olen kuvassa kertomassa todellisuudesta, joka ei koskaan realisoidu.
Olemme tämän kokonaisuuden sivuilla vailla syvempää syytä. Kyse on kuin muutamia kiinnostavia kohtauksia sisältävästä elokuvasta, josta lopputekstien jälkeen jää pohtimaan, oliko irrallisuus tarkoituksellista. Siinäkö koko sanoma? Kiusoittelen taidoilla, joita minulla ei ole mahdollisuutta ilmentää. Jätän matkan rohkeasti kesken ja jään rannalle ihailemaan aaltoja.
Kielellistä kykyä ilmaista tyhjyyttä mahdollisimman moninaisesti ja silti ennustettavasti voinee pitää ominaisuutena, jolla on arvokas paikkansa tässä yhteyskunnassa, enkä näin ilmaistessani suinkaan pilkkaa tuota osaamista. Mutta teoksen visuaalinen ilme on juuri siinä määrin uskalias, että tekstin geneerisyys alkaa vaivata. Onko se toteutettu ennen kuvallisuutta? Onko elementtien kärjistymisessä toisiaan vasten kyse postmodernista pop-taiteesta tai ironiasta?
Älkäämme kuitenkaan sortuko liialliseen ankaruuteen. Omassa lajityypissään tämä on riittävän pätevää työtä. Surullista on lähinnä se, miten paljon laajempiin maailmoihin nämä onnistumisen sadasosavälähdykset voisivat viitata.
Oulun kulttuuristrategia 2030 luettavissa pdf-dokumenttina täällä >>
”Työväenluokkaista kulttuuria tehdään omista lähtökohdista tietoisena ja ylpeänä eikä surkutella, että voivoi kun en ole syntynyt rikkaaseen perheeseen.” Anu Kolmonen haluaa kaapata keskustelun työläiskulttuurista takaisin työläisille.
Mikko Myllylahden Cannesissakin palkittu lokakuun ensi-iltaelokuva on Kaltion kriitikko Matti A. Kemin mukaan ”ilahduttava kaato”. Ensi-iltansa leffa saa teattereissa 7.10.2022.
Ajankohtaista Kompassina Victor Klempererin päiväkirjat Verkkoartikkeli
Esseesarjan kolmanessa osassa Jenny Kangasvuo pohtii demokratiaa, joka saattaa nostaa vallankahvaan myös Saksan kansallissosialistien kaltaisen puolueen.
Jenny Kangasvuon essee aloittaa sarjan, jonka teemat nousevat Victor Klempererin päiväkirjamerkinnöistä vuosilta 1933–1945.
75-vuotisjuhlaseminaari ”Taiteen ja kulttuurin rooli koulutuksessa ja tutkimuksessa” on katsottavissa Oulun ammattikorkeakoulun youtube-kanavalla osoitteessa https://www.youtube.com/watch?v=jbpnxvfWOqM. Seminaari striimattiin torstaina 29.10.2020 klo 13–16.
Oulujokivarressa sijaitsevalla Saarelan maatilalla oli isäntä, jonka voimista liikkui villejä huhuja. Kyseessä oli painin olympiavoitolla nimensä historiaan kirjoittanut Yrjö Saarela, […]
Väestön eliniänodotteen kasvaessa yksi ”vanhuuden” kategoria, 65+, ei enää riitä. Kuusikymppiset, kahdeksankymppiset ja satavuotiaat ovat ryhminä saatikka yksilöinä liian erilaisia, Jenny Kangasvuo kirjoittaa.
Andrei Alén ohjasi uuden version Spede-klassikko Hirttämättömistä. Aapo Kukko ei syttynyt 24.5.2023 teattereihin saapuvasta hiekkakuoppawesternist
”Anna joen virrata -elokuvan katsomiskokemus on kipeä, sillä katharsista ei tule. Saamelaisten maaoikeuksia rikotaan häikäilemättä edelleen.” Jenny Kangasvuo arvioi 5.5. elokuvateattereihin saapuvan Ole Giæverin ohjauksen.
Huhtikuun Kaltion kansitaiteilija on iiläinen kuvanveistäjä Sanna Koivisto, jonka retrospektiivinen näyttely Kohtaamisia on esillä Kemin taidemuseossa. Teos ”Myytävänä” (2009) on […]
Rauhasta ja konfliktien rauhanomaisista ratkaisuista puhuminen tuntuu vain vaikeutuvan, vaikka Suomi on vihdoin virallistettu Pohjois-Atlantin liiton jäseneksi. Jo yli neljäsataa […]
Kaltion uutena kolumnistina aloittaa Pohjoisen oopperakomppanian taiteellinen johtaja Jenni Kinnunen, joka musikaalisten projektien ohessa yrittää hoitaa perintömetsää. Haluaisin käyttää mooottorisahaa, […]
Ukrainan sota on yksi esimerkki ihmisen tuhovoimasta ja vimmasta tuhota kaikki. Sodan synnyttämässä katastrofaalisessa tilanteessa yhä useammat ihmiset, organisaatiot ja […]
Kreikan nykyrunouden antologia Aurinkokellon runot ”ovat elämänläheisiä, kriittisiä ja silti harmonisia tulkintoja ihmisistä, olosuhteista ja kaikesta elämän konkretiasta”, Risto Kormilainen ilahtuu kritiikissään.
”Jälkiviisastelua on ihmeen vähän, omia ja etenkin ministeriön virheitäkin myönnetään jälkikäteen auliisti”, Matti A. Kemi huomioi opetusminsteriön kansliapäällikkö Jaakko Nummisen kaksiosaisesta muistelmateoksesta Sivistys-Suomen synty.
”[Johanna] Hulkko piirtää pienten yksityiskohtien avulla tarkkaa ajankuvaa”, sanoo Marjo Jääskä 1970-luvulle Oulun Raksilaan sijoittuvasta romaanista Onnenpäiviä.
”Sallamaan novellien keskiössä on yksilö, yksilön elämä ja mitätöntä ihmiselämää vasten maailman politiikan suuri murros.” Matti A. Kemi arvioi novellikokoelman Elvira Madiganin viimeinen köysi.
”[Keijo] Nevarannan lyriikka on vahvaa kaikessa pienimuotoisuudessaan ja akvarellimaisuudessaan”, kirjoittaa Risto Kormilainen uudelleen julkaistusta kokoelmasta Lintujen silmissä kivien kylmyys.
