Riikka Ulanto: Neitsytlento. 104 s. Aviador 2022.
Torniossa lapsuutensa viettänyt Riikka Ulanto (s. 1982) julkasi runsaan tuotantonsa oheen vasta nyt ensimmäisen romaaninsa. Aiempi lyhytnovellikokoelma Mutta mitä kuuluu Lynyrd Skynyrdille? (2018) viitoitti kenties tietä Neitsytlennolle: molemmissa teoksissa on vääristyneitä kertojatasoja, runsaasti viittauksia populaarimusiikkiin sekä lyyrinen kielellisyys.
Neitsytlennossa Kaisu-niminen yliopisto-opiskelijatar vajoaa euforisen tuntuiseen psykoosiin, jossa hän kokee suuren taiteilijuutensa ja tylsähköstä ulkomaailmasta vapautumisen hurman. Jotta psykoosi täydentyisi huippuunsa, Kaisu tapaa idoleitaan musiikkimaailmasta. Näihin lukeutuvat muun muassa Led Zeppelin -yhtyeen alkoholimyrkytykseen kuollut rumpali John ”Bonzo” Bonham (1948–80) sekä ranskalaisen pianomusiikin avantgardisti, myöskin suureen alkoholikulutukseen kai menehtynyt Erik Satie (1866–1925).
Musiikki on teoksessa vahvasti läsnä. Se punoo kirjaan sivujuonteita eräänlaisiksi tapeteiksi ja laajoiksi mielikuvakartoiksi. Kirja muun muassa antaa tinkimättömän kuuntelusuosituksen Blondien parhaimpaan albumiin, tarjoaa viittauksia suomalaiseen iskelmään Eino Grönistä aina Hectoriin ja uuttaa vertauksiin paljon tanssimaailman askellusta. Kaunein pohdinta on esseistinen tai novellimainen sivun mittainen kirjoitus, joka pohtii metaforisesti sellonsoittoa.
Ulannon tapa käyttää kieltä Neitsytlennossa kiehtoo. Kieli on äärimmilleen tiivistettyä, sisältää harvakseltaan edes sivulauseita ja nojaa päälauseiden muodostamiin vimmaisiin ketjuihin. Kielelliseltä rekisteriltään kirjan parhainta antia on epikriisin dialogi päähenkilön sisäiseen melskeeseen vertautuvana.
Ulannon aiemmasta tuotannosta runous paistaa läpi. Harvassa tämän ajan suomalaisessa proosassa käytetään yhtä runomuotomaista ilmaisua. Vääjämättä mieleen tuleekin Jukka Viikilän Akvarelleja Engelin kaupungista (2016) tai huomattavasti raskasrytmisempi Mikko Rimmisen proosatuotannon alkupää. Viikilän tavoin Ulanto säilyttää kepeyden. Toisinaan pilkutukset poistamalla ja rivitystä muuttamalla eräät tekstiainekset ovat nähtävissä myös runoina.
Lyhytproosan lainalaisuuksinkin nähden teoksen henkilögalleria on äärimmäisen niukka, jokseenkin yksiselitteinen ja päähenkilövetoinen. Minäkertojan havainnot psykoosissakin ovat teräväpiirtoisia ja nojaavat runsaaseen adjektiivien ja alluusioiden kehään:
”Naiset, jotka ovat mustanneet silmänsä, ei smokey eye -tyyliin, vaan lama-ajan tuhdeilla kauhuviivoilla, ovat vaarallisia, kuin verta haistavat hait. Hänen ihonsa on valkoinen kuin Erik Satien mieli, kuin maalilla myrkytetty maito, valkoinen rizlapaperi, hänen siniset suonensa näkyvät kakkupaperi-ihon alta…”
Kielen rytmi teoksessa on nopeaa, ajoittain jopa kaahailevaa. Taiteilijan hulluuden kuvailu ei kirjallisuudessa tietenkään ole mitenkään uutta, mutta Ulannon rytmiikalla, lyhyellä dialogivasteella ja kuvailulla tekstistä muotoutuu rivakka, hersyvä ja mielekäs jälki. Vahvemmalla sivuhenkilöstöllä olisi ehkä teokseen saatu enemmän resonointia.
Vaikkakin teos onkin nähdäkseni lyhytproosaa 104 sivullaan, myönsi Ulanto Oulun Muusajuhlien haastattelussa teoksen kirjoitusprosessin kestäneen liki kahdeksan vuotta, ”monta kustannustoimittajaa ja liian monta käsikirjoitusta”. Liekö teoksesta hioutunut ja tiivistynyt tällainen kimpale ajan myötäisesti, mutta lukukokemuksena kokonaisuudesta jää hallittu kuva. Kokeellisuuteen ei antauduta liiaksi, mutta myöskään tavanomaiseksi proosaksi tätä on turha kuvailla.
”Työväenluokkaista kulttuuria tehdään omista lähtökohdista tietoisena ja ylpeänä eikä surkutella, että voivoi kun en ole syntynyt rikkaaseen perheeseen.” Anu Kolmonen haluaa kaapata keskustelun työläiskulttuurista takaisin työläisille.
Mikko Myllylahden Cannesissakin palkittu lokakuun ensi-iltaelokuva on Kaltion kriitikko Matti A. Kemin mukaan ”ilahduttava kaato”. Ensi-iltansa leffa saa teattereissa 7.10.2022.
Ajankohtaista Kompassina Victor Klempererin päiväkirjat Verkkoartikkeli
Esseesarjan kolmanessa osassa Jenny Kangasvuo pohtii demokratiaa, joka saattaa nostaa vallankahvaan myös Saksan kansallissosialistien kaltaisen puolueen.
Jenny Kangasvuon essee aloittaa sarjan, jonka teemat nousevat Victor Klempererin päiväkirjamerkinnöistä vuosilta 1933–1945.
75-vuotisjuhlaseminaari ”Taiteen ja kulttuurin rooli koulutuksessa ja tutkimuksessa” on katsottavissa Oulun ammattikorkeakoulun youtube-kanavalla osoitteessa https://www.youtube.com/watch?v=jbpnxvfWOqM. Seminaari striimattiin torstaina 29.10.2020 klo 13–16.
Oulujokivarressa sijaitsevalla Saarelan maatilalla oli isäntä, jonka voimista liikkui villejä huhuja. Kyseessä oli painin olympiavoitolla nimensä historiaan kirjoittanut Yrjö Saarela, […]
Väestön eliniänodotteen kasvaessa yksi ”vanhuuden” kategoria, 65+, ei enää riitä. Kuusikymppiset, kahdeksankymppiset ja satavuotiaat ovat ryhminä saatikka yksilöinä liian erilaisia, Jenny Kangasvuo kirjoittaa.
Áillohaš eli Nils-Aslak Valkeapää (1943–2001) avusti Kaltiota vuodesta 1964 alkaen etenkin kirja-arvosteluja kirjoittamalla. Áilun 80-vuotispäivän johdosta julkaisemme uudelleen kolme hänen Kaltioon vuosina 1964 ja 1965 kirjoittamaansa tekstiä.
”Tarina poukkoilee polveillen. Parhaita paloja ovat Kotisaaren muistelukset puolankalaisesta elämänmenosta ja sanailusta entivanhaseen malliin.” Risto Kormilainen arvioi Ahti Kotisaaren tarinakokoelman.
”Mitättömän tuntuisista, lyhyistä päälauseista alkaa loppua kohden huokua uhmakkuus. Teoksen pohjavire muuttuu entistä ahdistavammaksi häviävän pienissä havainnoissa.” Matti A. Kemi luki Riikka Simpuran Painottomuuden.
”Omaperäinen, omaääninen teos on raikas esimerkki suomalaisen runouden uudesta aallosta”, Kaltion kriitikko Matti A. Kemi kirjoittaa Petra Vallilan esikoisteoksesta ehkä.
Piispa Jari Jolkkonen jatkaa Kuopion hiippakunnan vahvaa kirjallista perinnettä teologisella esseekokoelmalla, jossa hän pohtii kristillistä ihmiskuvaa, uskon ja politiikan suhdetta sekä spiritualiteettia. Risto Kormilainen kritikoi.
Kaltio kutsui Helsingin Ylioppilaslehden päätoimittaja Adile Sevimlin esiintymään Oulun naiskulttuuriviikolla Kirjallisuuden talolle perjantaina 17.3. (klo 17.30). Viikon pääkuraattori Ulla Kaislaranta haastatteli viime vuoden esikoiskirjailijaa.
Oulun taidekoulussa näyttelijän uransa aloittanut Jaakko Ohtonen on tuttu niin televisiosta kuin valkokankailta. Hamstereiden tähteä jututti hänen varhaisvuosiaan tiiviisti seuraillut Ulla Kaislaranta.
”Mutta jos niihin kulttuurilehtitukiin edes indeksitarkistukset olisi tällä vuosituhannella tehty (yhtäkään ei ole nähty), avustajapalkkiobudjetin voisi melkein tuplata.” Päätoimittajalla tuntuu jääneen levy päälle, mutta niin se tuntuu jääneen valtion kulttuurihallinnossakin.
Jukka Tarkiaisen ”Jättiläinen” on valokuvaaja Eberhard Grossgasteigerin kanssa toteutettu kollaasi. Italialaista vuoristokuvaa taiteilijan kasvoihin yhdistävä teos on esillä Äkäslompolon Ars Nartae
”Valtakunnallisena varautumispäivänä aiemmin maakunnallisen musiikin soittamisesta resurssipulaan vedoten kieltäytynyt Yleisradio ilmoitti luovien sisältöjen ja median johtaja Ville Vilénin suulla vapauttavansa resursseja kokonaisen radiokanavan verran.”
