Onnittele 80-vuotiasta Kaltiota lahjoittamalla!
Kaltio ry on käynnistänyt pienkeräyksen 80-vuotisjuhlatilaisuuksien rahoittamiseksi. Keräyslupanumero on RA/2025/181 ja keräystili FI25 5741 4020 1806 54. Lue jutusta lisää keräyksestä.
Jotta psykoosi täydentyisi huippuunsa
Riikka Ulanto: Neitsytlento. 104 s. Aviador 2022.
Torniossa lapsuutensa viettänyt Riikka Ulanto (s. 1982) julkasi runsaan tuotantonsa oheen vasta nyt ensimmäisen romaaninsa. Aiempi lyhytnovellikokoelma Mutta mitä kuuluu Lynyrd Skynyrdille? (2018) viitoitti kenties tietä Neitsytlennolle: molemmissa teoksissa on vääristyneitä kertojatasoja, runsaasti viittauksia populaarimusiikkiin sekä lyyrinen kielellisyys.
Neitsytlennossa Kaisu-niminen yliopisto-opiskelijatar vajoaa euforisen tuntuiseen psykoosiin, jossa hän kokee suuren taiteilijuutensa ja tylsähköstä ulkomaailmasta vapautumisen hurman. Jotta psykoosi täydentyisi huippuunsa, Kaisu tapaa idoleitaan musiikkimaailmasta. Näihin lukeutuvat muun muassa Led Zeppelin -yhtyeen alkoholimyrkytykseen kuollut rumpali John ”Bonzo” Bonham (1948–80) sekä ranskalaisen pianomusiikin avantgardisti, myöskin suureen alkoholikulutukseen kai menehtynyt Erik Satie (1866–1925).
Musiikki on teoksessa vahvasti läsnä. Se punoo kirjaan sivujuonteita eräänlaisiksi tapeteiksi ja laajoiksi mielikuvakartoiksi. Kirja muun muassa antaa tinkimättömän kuuntelusuosituksen Blondien parhaimpaan albumiin, tarjoaa viittauksia suomalaiseen iskelmään Eino Grönistä aina Hectoriin ja uuttaa vertauksiin paljon tanssimaailman askellusta. Kaunein pohdinta on esseistinen tai novellimainen sivun mittainen kirjoitus, joka pohtii metaforisesti sellonsoittoa.
Ulannon tapa käyttää kieltä Neitsytlennossa kiehtoo. Kieli on äärimmilleen tiivistettyä, sisältää harvakseltaan edes sivulauseita ja nojaa päälauseiden muodostamiin vimmaisiin ketjuihin. Kielelliseltä rekisteriltään kirjan parhainta antia on epikriisin dialogi päähenkilön sisäiseen melskeeseen vertautuvana.
Ulannon aiemmasta tuotannosta runous paistaa läpi. Harvassa tämän ajan suomalaisessa proosassa käytetään yhtä runomuotomaista ilmaisua. Vääjämättä mieleen tuleekin Jukka Viikilän Akvarelleja Engelin kaupungista (2016) tai huomattavasti raskasrytmisempi Mikko Rimmisen proosatuotannon alkupää. Viikilän tavoin Ulanto säilyttää kepeyden. Toisinaan pilkutukset poistamalla ja rivitystä muuttamalla eräät tekstiainekset ovat nähtävissä myös runoina.
Lyhytproosan lainalaisuuksinkin nähden teoksen henkilögalleria on äärimmäisen niukka, jokseenkin yksiselitteinen ja päähenkilövetoinen. Minäkertojan havainnot psykoosissakin ovat teräväpiirtoisia ja nojaavat runsaaseen adjektiivien ja alluusioiden kehään:
”Naiset, jotka ovat mustanneet silmänsä, ei smokey eye -tyyliin, vaan lama-ajan tuhdeilla kauhuviivoilla, ovat vaarallisia, kuin verta haistavat hait. Hänen ihonsa on valkoinen kuin Erik Satien mieli, kuin maalilla myrkytetty maito, valkoinen rizlapaperi, hänen siniset suonensa näkyvät kakkupaperi-ihon alta…”
Kielen rytmi teoksessa on nopeaa, ajoittain jopa kaahailevaa. Taiteilijan hulluuden kuvailu ei kirjallisuudessa tietenkään ole mitenkään uutta, mutta Ulannon rytmiikalla, lyhyellä dialogivasteella ja kuvailulla tekstistä muotoutuu rivakka, hersyvä ja mielekäs jälki. Vahvemmalla sivuhenkilöstöllä olisi ehkä teokseen saatu enemmän resonointia.
Vaikkakin teos onkin nähdäkseni lyhytproosaa 104 sivullaan, myönsi Ulanto Oulun Muusajuhlien haastattelussa teoksen kirjoitusprosessin kestäneen liki kahdeksan vuotta, ”monta kustannustoimittajaa ja liian monta käsikirjoitusta”. Liekö teoksesta hioutunut ja tiivistynyt tällainen kimpale ajan myötäisesti, mutta lukukokemuksena kokonaisuudesta jää hallittu kuva. Kokeellisuuteen ei antauduta liiaksi, mutta myöskään tavanomaiseksi proosaksi tätä on turha kuvailla.
Metsä elonkirjon takaajana ja luonnonsuojelutyön näyttämönä
”Havumetsän lapsien voima on elokuvan kyvyssä käsitellä valtavaa aihevyyhtiä laajalle yleisölle lähestyttävällä tavalla.” Virpi Suutarin viimeisimmän dokumentin arvioi Kaltiolle Mia Hannula.
Metsäsuhteemme dokumentoijat ja ennallistajat
”Ritva Kovalainen ja Sanni Seppo eivät jätä katsojaa sen harhakuvan valtaan, että maamme olisi täynnä luonnontilaista ja luonnonkaunista metsää.” Kajaanin taidemuseossa 10.12.2023 saakka esillä olevan Pohjoistuulen metsä -näyttelyn arvioi Niina Kestilä.
Perämeren Berliini 2025
Horizont-hanke herättelee henkiin purkutaloja sekä pandemiavuosien rajasulkujen hiljentämää Tornion ja Haaparannan kaksoiskaupunkisuhdetta. Saima Visti tutustui yhteisötaiteelliseen näyttelyyn.
Työväenkulttuurin takaisinvallankaappaus
”Työväenluokkaista kulttuuria tehdään omista lähtökohdista tietoisena ja ylpeänä eikä surkutella, että voivoi kun en ole syntynyt rikkaaseen perheeseen.” Anu Kolmonen haluaa kaapata keskustelun työläiskulttuurista takaisin työläisille.
Palsta suomalaisen elokuvataiteen avohakkuuksi
Mikko Myllylahden Cannesissakin palkittu lokakuun ensi-iltaelokuva on Kaltion kriitikko Matti A. Kemin mukaan ”ilahduttava kaato”. Ensi-iltansa leffa saa teattereissa 7.10.2022.
Demokratian yksinkertaistamisesta
Ajankohtaista Kompassina Victor Klempererin päiväkirjat Verkkoartikkeli
Esseesarjan kolmanessa osassa Jenny Kangasvuo pohtii demokratiaa, joka saattaa nostaa vallankahvaan myös Saksan kansallissosialistien kaltaisen puolueen.
Tavallinen saksalainen professori
Jenny Kangasvuon essee aloittaa sarjan, jonka teemat nousevat Victor Klempererin päiväkirjamerkinnöistä vuosilta 1933–1945.
Kaltion 75-vuotisjuhlaseminaari katsottavissa netissä
75-vuotisjuhlaseminaari ”Taiteen ja kulttuurin rooli koulutuksessa ja tutkimuksessa” on katsottavissa Oulun ammattikorkeakoulun youtube-kanavalla osoitteessa https://www.youtube.com/watch?v=jbpnxvfWOqM. Seminaari striimattiin torstaina 29.10.2020 klo 13–16.
Saarela – Voimailua ja taidetta Oulujoen varrella
Oulujokivarressa sijaitsevalla Saarelan maatilalla oli isäntä, jonka voimista liikkui villejä huhuja. Kyseessä oli painin olympiavoitolla nimensä historiaan kirjoittanut Yrjö Saarela, […]
Vanhuuden malleja eri ikäluokille
Väestön eliniänodotteen kasvaessa yksi ”vanhuuden” kategoria, 65+, ei enää riitä. Kuusikymppiset, kahdeksankymppiset ja satavuotiaat ovat ryhminä saatikka yksilöinä liian erilaisia, Jenny Kangasvuo kirjoittaa.
Mullistusta odotellessa
Ensimmäinen meänkielellä totetutettu pitkä fiktioelokuva Valitut saa Suomen ensi-iltansa 21.3.2025. ”Aihevalinta on oiva, vaikka kerronta voisi olla napakampi”, kriitikkomme Matti A. Kemi toteaa.
Vain yhdessä olemme mitään
Päätoimittaja on taas kirjoittanut yhden pääkirjoituksen. Hän kuvittelee olevansa optimistinen, mutta se ei ehkä välity.
Kannessa: Ehtymys
Lehden 80-vuotisjuhlanumeron kansiteos on Janne Erkkilän ”Ehtymys”. Teoksen voi nähdä Taivalkosken Päätalokeskuksessa 23.4.–23.5.2025 Erkkilän näyttelyssä Protosynteesi 5.0.
Varjoja koulukodissa
Visa Koiso-Kanttilan toisen pitkän näytelmäelokuvan Uhma ensi-ilta on suomalaisen kulttuurin päivänä 28.2.2025. ”Eräänlainen klassikkoelokuva siitä tulee aihevalintansa ja lokaationsa takia”, Matti A. Kemi kirjoittaa.
TIEDOTE: Kulttuuri mukaan vaalikeskusteluihin
Pohjoisen kulttuuriorganisaatiot haastavat kulttuurin tekijöitä mukaan kuntavaalikampanjaan pohjoisen kulttuurin puolesta – lue lisää klikkaamalla!
Sujuvaa kerrontaa kolmella tasolla
”Voihan olla, että fiksumpi lukija saa noista keskusteluista enemmän irti kuin tällainen maalaisjuntti”, Eero Ylitalo äimistelee Eero Materon romaanin Laturin paperit kerronnan tasoja.
Mäkelä Vergiliuksena Proustiin
”Mäkelällä on pitkä Proust-perinne. Jo kesällä 1962 kahdenksantoistavuotiaana hän kävi Pariisissa Pére Lachaisen hautausmaalla tämän haudalla.”
Sympaattinen kuvaus 1950-luvulta
Risto Kormilainen luki myös Hannu Niklanderin viimeisimmän romaanin ja koki, että ”mukaan on lastattu tarpeettoman paljon korttiotteita ja tiedon runsautta”.
Tiheätunnelmainen jännitysromaani Kuhmon selkosilta
”Holmström onnistuu kuvauksessaan uskottavasti ja on hienoa, että tapahtumapaikkana on pieni maalaiskaupunki Helsingin, Tampereen tai Turun sijaan.” Risto Kormilainen luki Suden lapset.
Viipyileviä esseitä kirjallisuudesta omaan kokemusmaailmaan
Markku Envall ”antaa lukijalle tilaa omaan ajatteluun ja kantojen muodostukseen tekstien mietteliäisyydellä sekä arvoituksellisuudella”, kirjoittaa Risto Kormilainen esseekokoelmasta Rajan kahta puolta.