
Palsta suomalaisen elokuvataiteen avohakkuuksi
Mikko Myllylahden Cannesissakin palkittu lokakuun ensi-iltaelokuva on Kaltion kriitikko Matti A. Kemin mukaan ”ilahduttava kaato”. Ensi-iltansa leffa saa teattereissa 7.10.2022.
Haluaisin ehtiä katsoa enemmän elokuvia. Tai itse asiassa kyse ei ole ehtimisestä: haluaisin saada katsottua enemmän elokuvia. Nautin elokuvien katselemisesta elokuvateatterissa ehkä enemmän kuin mistään muista taide-elämyksistä.
Tämä on asia, jota en ehkä ole tunnustanut kunnolla edes itselleni. Pidän yllä ajatusta itsestäni sivistyneenä ja kultivoituneena taiteenystävänä, joka viihtyy parhaiten teatterissa, taidenäyttelyissä tai elävän musiikin konserteissa. Tai edes kirjallisuuteen uppoutuneena. Mutta ei: pystyn päästämään irti turhista ympäröivän maailman vaateista ja poliittis-taloudellisten realiteettien huutavasta vankilasta vain antamalla valkokankaan vallata kaiken huomioni.
Tai vielä banaalimpaa: nautin television katselusta. Itkeäkseni, kokeakseni todellisia tunteita en tarvitse edes hämärän elokuvasalin yksinäisyyttä, siihen riittää tavallinen televisio ja läpikäsikirjoitettu draama. Joskus viime keväänä huomasin kyynelehtiväni aamukymmeneltä brittiläisen Sydämen asialla (Heartbeat) -sarjan äärellä, kun jakson alkukohtauksessa äitinsä pyörtymistä säikähtänyt pikkutyttö oli jäädä auton alle vaeltaessaan pimeässä hakemaan apua naapurista.
Iso osa Heartbeat-sarjan viehätyksestä ainakin itselleni on 1960–1970-lukujen musiikissa ja hyvin ja harkiten tehdyissä kappalevalinnoissa. Tuskin mainittu kohtauskaan olisi itseeni niin vaikuttanut, jos taustalla ei olisi soinut hetkeen täydellisesti sopiva Cat Stevensin kappale.
En tietenkään nyt muista, mikä se oli. Kuvittelen, että ”Lady d’Arbanville”, mutta yhtä vahvasti kuvittelen olevani väärässä.
Liike ja kuva, aika ja tila: nämä elokuvan peruselementit jäävät usein myöhemmin niiden yhteyteen esitellyn ääniraidan varjoon. Kolmekymmentä vuotta kaikki elokuvat olivat niitä, joita äänielokuvan kehittämisen jälkeen alettiin kutsua mykiksi; kolmekymmentä vuotta kuvan ja liikkeen leikki sai kehittyä omana taiteenaan. Toki elokuvia säestettiin jo aiemmin, mutta tuolloin ihmeellisyys oli vielä projisoituna kankaalla, äänettä.
Tämän lehden ilmestyessä Oulun juhlaviikkojen mykkäelokuvakonserttien sarjasta on jäljellä enää sunnuntaina 18.8. Lau Naun, Topias Tiheäsalon ja Hermanni Yli-Tepsan säestämä Tohtori Caligarin kabinetti, saksalaisen ekspressionismin merkkipaalu vuodelta 1920. Huomaan odottavani tätä kokemusta enemmän kuin osasin kuvitella sarjaa kootessani. Kuvan ja äänen sulautumisessa on jotain taianomaista, jota en ainakaan nyt tunnu osaavan selittää mitenkään järkevästi.
Elokuu on itselleni ihmeellistä aikaa. Nyt yhdeksättä kertaa vietettävät Oulun juhlaviikot raamittavat tämän ihmeellisyyden, ja kuun puolivälissä Oulun Taiteiden Yö toimii yhdenlaisena vedenjakajana tai huippukohtana. Yön lopuksi, perjantaiaamuna (16.8.) kello 5 luen James Joycen Finnegans Wake -opuksen viimeisen kappaleen ääneen Elballa, kävelen kotiin nukkumaan ja ihmettelen maailmaa. Tänä vuonna näin tapahtuu jo yhdennentoista kerran.
Sitten lepään hetken ja odottelen Caligaria sekä seuraavan viikon Musiikkivideofestivaaleja. En osaa olla huolestunut edes napajäiden sulamisesta. Huoli palaa kyllä myöhemmin. Nyt katselen elokuvia
Mikko Myllylahden Cannesissakin palkittu lokakuun ensi-iltaelokuva on Kaltion kriitikko Matti A. Kemin mukaan ”ilahduttava kaato”. Ensi-iltansa leffa saa teattereissa 7.10.2022.
Ajankohtaista Kompassina Victor Klempererin päiväkirjat Verkkoartikkeli
Esseesarjan kolmanessa osassa Jenny Kangasvuo pohtii demokratiaa, joka saattaa nostaa vallankahvaan myös Saksan kansallissosialistien kaltaisen puolueen.
Jenny Kangasvuon essee aloittaa sarjan, jonka teemat nousevat Victor Klempererin päiväkirjamerkinnöistä vuosilta 1933–1945.
75-vuotisjuhlaseminaari ”Taiteen ja kulttuurin rooli koulutuksessa ja tutkimuksessa” on katsottavissa Oulun ammattikorkeakoulun youtube-kanavalla osoitteessa https://www.youtube.com/watch?v=jbpnxvfWOqM. Seminaari striimattiin torstaina 29.10.2020 klo 13–16.
Oulujokivarressa sijaitsevalla Saarelan maatilalla oli isäntä, jonka voimista liikkui villejä huhuja. Kyseessä oli painin olympiavoitolla nimensä historiaan kirjoittanut Yrjö Saarela, […]
Väestön eliniänodotteen kasvaessa yksi ”vanhuuden” kategoria, 65+, ei enää riitä. Kuusikymppiset, kahdeksankymppiset ja satavuotiaat ovat ryhminä saatikka yksilöinä liian erilaisia, Jenny Kangasvuo kirjoittaa.
”Ædnan suomeksi on upea kulttuuriteko, ammattilaisen kädenjälkeä”, Outi Hytönen kirjoittaa Linnea Axelssonin August-palkitusta runoelmasta. Suomeksi kirjan on kääntänyt ja kustantanut Kielettären Kaija Anttonen.
Hanna Holopaisen ja Satu Kohon Paikkatunne taiteessa -projekti alkoi syksyllä 2022 Unkarissa. Tämä artikkeli on kirjoitettu Holopaisen verkkosivustolla aiemmin julkaistun blogi-päiväkirjan pohjalta Kaltiolle.
Kemijoen kulttuurituki ry:n tuottama, Rovaniemellä Korundin konserttisalissa 1.9.2022 ensi-iltansa saanut Karvalakkiooppera teki historiaa monella tavalla. Amanda Hakoköngäs haastatteli oopperan tuottaja Olli Tiuraniemeä.
”Vaikuttaa, että elokuva on kyhätty neljästä erillisestä käsikirjoituksesta henkistä väkivaltaa käyttäen yhden elokuvan mittaiseksi.” Kaltion Matti A. Kemi arvioi, että Hyväveli on vuoden 2022 heikoin kotimainen pitkä elokuva.
”Aina ei oikein tiedä, pitäisikö nauraa vai hämmästellä suu auki”, kirjoittaa Pete Huttunen Pamela Tolan viimeisimmästä ohjauksesta Järjettömän paska idea. Oulussakin kuvatun elokuvan ensi-ilta oli 13.1.2023.
Kaltion kriitikko Matti A. Kemi ei vaikuttunut viimeisimmästä Napapiirin sankarit -sarjan elokuvasta. ”Puoleentoista tuntiin edes ilmeikkäät näyttelijät eivät ole uskoneet käsikirjoituksen ponnettomuuteen.”
”Hamstereissa Veikko Huovisen veijaritarina syvenee yhden sukupolven korjaavaksi kokemukseksi”. Reijo Valta arvioi 4.1.2023 teattereihin saapuvan romaanin viimeisimmän, Markku Pölösen ohjaaman elokuvaversion.
Unenomainen seikkailu vanhalla Varikolla ”Seuraan esitystä hämmästyneenä ja yritän varoa, jotten vahingossakaan sotke riskialtista performanssia omilla äkillisillä liikkeillä tai teoillani.” […]
Perusarvojemme tuntematon historia Jopa 8 000 vuotta vanha Tonavan laakson sivilisaatio tarjoaa meille paljon enemmän kuin pelkkää museotavaraa. Sen yhteiskunnassa saivat […]
Antti Heikkisen Latu-romaanin maalaisproosa vertautuu Risto Kormilaisen silmissä karjalaiseen Heikki Turuseen ja ylä-savolaiseen Eino Säisään.
”Eksklusiiviset uskonnolliset liikkeet ja seurakunnat eivät anna tilaa itsenäiselle ajattelulle vaan kaventavat ihmisen ja uskon yhteen tiukkaan muottiin.” Risto Kormilainen luki Camilla Nissisen romaanin Meitä vastaan rikkoneet.
Juha Hurmeen uutuusteos Tiu tau tilhi ”hurmioituneella tavalla johdattelee kansakoulun periklassisen laulun myötä Fröbelin palikoihin ja aina Alaskaan saakka”, toteaa kriitikko Risto Kormilainen.